Suomi 1918 - videopikatestissä korttipeli Suomen sisällissodasta

Jukka O. Kauppinen

13.02.2018 klo 17.00 | Luettu: 3412 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Punaiset, valkoiset ja mustaakin mustemmat.
Suomen sisällissota on yhä joillekuille kipeä paikka käsiteltäväksi, mutta onneksi suurimmalle osalle sen arvet ovat jo umpeutuneet. Niinpä sitä rohkeneekin jo käsitellä sekä viihteellisemmin että opettavaisemmin myös pelien muodossa. Suomi 1918 on tamperelaisen poppoon tekemä korttipeli, jossa 2-4 pelaajaa koettaa ohjata Suomea kohti arvan hänelle määräämää yhteiskuntajärjestystä.

Pelaajat koettavat ohjata nuorta Suomea eri suuntiin, kukin omaansa. Yhden kohtalo on tehdä Suomesta tasavalta, toisella on tähtäimessä neuvostotasavalta. Kolmannen salaisessa tavoitekortissa kuikuilee anarkia. Selkeäsääntöinen korteilla pelattava peli pohjautuu osittain onnettaren käteen arpomiin kortteihin, mutta pääosaan nousevat kuitenkin taktikointi ja juonittelu.

Löimme pelin pöydälle sellaisenaan ja aloitimme koepelin kylmiltään, opiskellen pelimekaniikkoja tapahtumien etenemisen mukaan. Paikoittaisten kompastelujen ja sääntöjen puntarointien jälkeen systeemit avautuivat. Korttipakan takaa löytyi oiva taktiikkapeli, jossa historiallisia tapahtumia ja käänteitä voidaan yrittää ohjata uusille uomille, kohti omia tarkoitusperiä - ja myös torpaten itselle epäsuotuisia kehityssuuntia.

Katso testipeli oheiselta videolta! Testiryhmänä Jukka O. Kauppinen ja Maria Vuorma. Peliä myydään ainakin Vapriikin ja Werstaan museokaupoissa, Helsingin Fantasiapeleistä, Tikkakosken Ilmavoimamuseolla ja toki pelin omilla kotisivuilla.

Checkpoint TV esittää: Suomi 1918

(C) 2018 Mediapalvelut
Yhteistyössä: https://www.v2.fi/



Testaajat: Jukka O. Kauppinen, Maria Vuorma
Grafiikka: Niklas Isberg
Intro/outro: Saku Tiainen, Antti Miettinen, Kraku / Mika Hyvönen, XWD, Kraku / Mika Hyvönen, XWD, Fapahtaja

https://www.facebook.com/checkpoint.tv.fi/
http://www.checkpoint-tv.fi/
Lisää Extra Life -videoita

Suomi 1918

Tekijä / julkaisija: Suomi 1918 / Vapriikki
Alustat: korttipeli
www.suomi1918.fi


V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Pelataanpa: Celloids... Videoennakossa Total... >

Keskustelut (9 viestiä)

asdassa

13.02.2018 klo 19.22 2 tykkää tästä

Varsin viehättävä nainen mukana. Häntä katselisi mieluusti jatkossakin. :) JOKkia sen sijaan nähnyt ehkä vähän liikaakin.
awryj

13.02.2018 klo 21.03 2 tykkää tästä

JOKkia ny ei voi koskaan nähdä liikaa.
nrwonoiwjf

13.02.2018 klo 21.39

Kun vaan vielä vaihtaisivat vaatteet päittäin
Grendel

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

13.02.2018 klo 22.56 2 tykkää tästä

[quote JOKkia sen sijaan nähnyt ehkä vähän liikaakin. [/quote

Sori, jatkossakin näkyy. Komea ruhoni on väkisinkin kameran edessä, kun ei keskimäärin ole muitakaan käytettävissä.

nrwonoiwjf kirjoitti:
Kun vaan vielä vaihtaisivat vaatteet päittäin


Maria saattaa kyllä suuttua jos venytän hänen vaatteensa säkeiksi.

Ja kiitokset Awryjille. Ruhoni on tosiaan kaunis, mutta puhutaan ennemmin Suomi 1918 -pelistä? ;-)

-jok
make

14.02.2018 klo 08.16 1 tykkää tästä

JOK, älä ota tätä henkilökohtaisesti, mutta suurin osa tämänkin sivuston kohderyhmästä on miehiä, jotka katselevat mieluummin vastakkaisen sukupuolen edustajia. Tässäkin videossa huomio kiinnittyy tiedostamatta tai tiedostetusti Marian kaltaiseen viehättävään nuoreen naiseen riippumatta videon pääasiallisesta tarkoituksesta. Jos rehellisiä ollaan, niin tiedät tämän itsekin.
Grendel

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

14.02.2018 klo 11.26 2 tykkää tästä

make kirjoitti:
Jos rehellisiä ollaan, niin tiedät tämän itsekin.


Tiedän, ei paniikkia. Silti, enemmän puhetta Suomi 1918 -pelistä, vähemmän sivuseikoista? ;-)
-JOK
evoidhwvgho

14.02.2018 klo 18.05

MeToo MeToo

Meinasin kommentoida jotain pelistä mutta unohdin
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

14.02.2018 klo 20.17

make kirjoitti:
JOK, älä ota tätä henkilökohtaisesti, mutta suurin osa tämänkin sivuston kohderyhmästä on miehiä, jotka katselevat mieluummin vastakkaisen sukupuolen edustajia. Tässäkin videossa huomio kiinnittyy tiedostamatta tai tiedostetusti Marian kaltaiseen viehättävään nuoreen naiseen riippumatta videon pääasiallisesta tarkoituksesta. Jos rehellisiä ollaan, niin tiedät tämän itsekin.


Itse ainakin katson täällä lähes ketä tahansa kunhan suusta tulee oikeaa asiaa.
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

15.02.2018 klo 14.00

39:25ssä on ainakin 29:25 liikaa pikatestiksi. Joulu meni pilalle.

Kirjoita kommentti

81547

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova