Tuorein sisältö

V2.fi vieraili: World of Tanks 1.0 - sen pitää näyttää seksikkäältä

Jukka O. Kauppinen

21.03.2018 klo 20.40 | Luettu: 14085 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Tankkipeli on entisensä, silti täysin uudistunut
World of Tanks on saavuttanut pelimaailmassa hämmästyttävän aseman. Se on se "tankkipeli", kyllähän te tiedätte ja niin tietävät useimmat muutkin. Se on myös porskuttanut genrensä - tai itse asiassa useammankin - kuninkaana jo noin kahdeksan vuotta. Tankkipelin suosion kääntymistä laskuun on povattu jo pidemmän aikaa, mutta näemmä romahdus on siirretty pitkälle tulevaisuuteen. World of Tanks on näet astumassa uuteen, uljaaseen aikakauteen.



Tankkipelin uusi versio on tietyssä mielessä jopa humoristinen tempaisu. Pelihän julkaistiin Venäjällä vuonna 2010 ja vuotta myöhemmin länsimaissa. Sen jälkeen isoja ja pieniä päivityksiä on tullut roppakaupalla, ja tankkiarsenaalia on laajennettu hurjasti joka suuntaan. Silti pelin versionumerointi on ollut alle nollan, viimeksi jossain 0.9:ssä. Ja vasta nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen, Wargaming julkaisee pelin 1.0-version. Siis sen version, jolla pelifirmat yleensä tuovat pelinsä julki.

Ja kun kutsu kävi, niin pitihän sitä mennä katsomaan. Tällä kertaa matka johdatti V2.fi:n JOKin tuonne keskeisemmän Euroopan tanhuville, Tsekkein maahan, Prahaan.



Siellä omin käsin pelattuna, silmin nähtynä ja huulitse juteltuna World of Tanksin 1.0-versio jätti tavallaan hassun fiiliksen. Se kun tuntuu päivityksen sijaan enemmänkin sellaiselta sukupolvenvaihdokselta, joka moni firma julkaisisi jatko-osana, World of Tanks II:na.

Sitäkin hämmentävämpää - tai ehkä wargaming-henkisempää - on se, kuinka tämä massiivinen päivitys sai alkunsa. Muutama Wargamingin koodari oli vain näperrellyt sivussa omaa WoTin pelimoottorin prototyyppiään, jonka he sitten eräänä päivänä näyttivät toimistolla vierailleelle firman pääjehulle.

- Meillä on tällainen pieni viritys, he kertoivat ja näyttivät tekelettään herra isoherralle hieman epävarmoina. Mitä jos isopomo ei tykkääkään siitä, että kooderit ovat puukotelleet isoherran peliä omin lupineen.

Reaktio oli kuitenkin suotuisa. "Miksi me emme ole jo julkaisseet tätä? Tämä täytyy saada pelaajien käsiin!"


Wargamingin isojehu Victor vasemmalla. Ei ollut tässä vaiheessa vielä edes kokeillut peliä, vaan totesi "luotan tekijöihini täysin. Tankkeilen sitten päivän lopussa, kun kaikki työt on saatu tehtyä."

Eihän se ihan niin helppoa tietenkään ollut. Epävirallisesta muutaman jampan purkkavirityksestä tehtiinkin koko World of Tanksin tulevaisuuden määrittelevä kehityssuunta ja koko pelin täysin uusiksi pistävä teknologia-alusta.

Siihen menikin sitten tovi. Projekti kasvoi ja venyi, ja loppujen lopuksi 1.0:aa tehtiin kolmen vuoden ajan. Pelkästään Wargamingin sisällä päivitystä työsti noin 250 ihmistä 28 tiimissä, ja lisäksi urakassa käytettiin myös kahdeksan ulkopuolisen studion apuja. Kaiken kaikkiaan päivitystä työsti noin 400 ihmistä.

400 ihmistä pelkän päivityksen kimpussa? Sehän on hitosti enemmän väkeä kuin useimpien isojen pelienkään parissa. Ja siinä samaan aikaan vanhaan koodipohjaan pohjautuvaa tankkeilua päivitettiin ja laajennettiin koko ajan. Enpä haluaisi olla se koordinaattori, joka on koettanut pitää käsissään sekä vanhan WoTin että 1.0-projektin naruja ja koettanut varmistaa, ettei kumpikaan kuse toisensa nilkoille.



Would you like to know more?


Mutta mitä World of Tanks 1.0 loppujen lopuksi tarkoittaa? Että se on päivitys ja samalla uusi alku? Versionumero vaihtuu ja graffat näyttävät paremmilta. So what?

Wargamingin mukaan 1.0 on aika paljon muutakin kuin sowhattia. Kyllä, päällisin puolin kyse on siitä, että pelin grafiikkamoottori on pistetty uusiksi ja se näyttää nyt entistä paremmalta. Mutta on siinä muutakin. 1.0 on käytännössä aivan uusiksi koodattu peli, uudella Core-pelimoottorilla, joka mahdollistaa hurjasti uusia asioita sekä nyt että tulevaisuudessa. Wargaming-jampat totesivat ihan suoraan, että vanha ja moneen kertaan uusittu pelimoottori alkoi olla tiensä päässä, ja sen kehittäminen ja laajentaminen oli jo aika vaikeaa. Joten mitäs kaikkea Corella on sitten tarjottavaa?



Päällispuolisella rintamalla maastot, tekstuurit, panssarivaunut ja aivan kaikki visuaalit on näperretty uusiksi, entistä tarkemmiksi ja luonnollisemmiksi. Lisäksi grafiikkakoodissa on käytetty uusia ratkaisuja, joiden avulla visuaaliset yksityiskohdat toimivat todenmukaisemmin. Tankit likaantuvat ja mutaantuvat taistelun mittaan, maasto kraateroituu räjähdyksistä, pusikot heiluvat pakokaasujen paineesta, valaistusefektit ovat luonnonmukaisempia ja vedenpintakin aaltoilee aidosti tankkien liikkeiden mukaan. Ja vesi muuten pesee sottatankin puhtaammaksi.



Myös kaikki peliäänet on tehty uusiksi, minkä lisäksi peliin on sävelletty roppakaupalla uutta musiikkia, muun muassa omat teemat jokaiselle kentälle.

Samalla kaikki kartat on työstetty uusiksi. Joka ikinen kenttä on uudistunut sekä visuaalisesti että jossain määrin myös muodoiltaan. Maastokaan ei ole enää tasaista, vaan vaunut rymistelevät epätasaisella tantereella, telojen kolistessa jopa yksittäisesti mallinnettujen kivien ja lohkareiden päältä. Siinä saa jousitus tehdä töitä, etteivät hampaanpaikat lentele koloistaan. Entistä tarkemmat pinnanmuodot ja muunnellut maisemat muuttavat väkisinkin jonkin verran pelitaktiikoita, joten pelaajilla on luvassa herkullisia hetkiä kummasteltaessa, jotta missäs ihmeessä minä nyt olenkaan.


Andrey Biletskiy Core-pelimoottorista.

Karttojen uusi maksimikokokin on nyt 32 x 32 kilometriä, eli lääniä piisaa ajeltavaksi aivan hulvattomasti. 30 vs 30 -tankin taistelut tulevat olemaan taatusti kiintoisia elämyksiä. Ja maksiminäkyvyyskin on nyt 1,4 kilometrin sijaan 25 kilometriä - kyllä vain, 25 kilometriä! Nyt kannattaa optimoida kyttäysvaunujensa spotterointikyvyt ja radioviestintäetäisyydet tappiin.

Moiset muutokset tuovat toki mittavia muutoksia uusien karttojen dynamiikkaan, ynnää pelin luova ohjaaja Andrey Biletskiy.

- Meidän täytyi testata ja muokata tuntuvasti pelin sääntöjä näihin karttoihin. Entä jos taistelussa on jäänyt jäljelle kolme vaunua, kaksi toiselle ja yksi toiselle, ja ne ovat hitaita panssarintuhoojia, joilla on huono spotterointikyky tai hyvä stealth. Näissä matseissa on oltava selvät tavoitteet ja tehtävät, joilla pelaajat voidaan kanavoida toisiaan kohti.

- Olemme kehittäneet tähän teknologiaa, jolla voimme tehdä todella valtavia taisteluja. Mutta tekevätkö ne pelistä paremman? Se jää nähtäväksi ja siksi meidän pitää kokeilla ja testata asioita. Me emme vielä oikeastaan edes tiedä mihin kaikkeen tämä teknologiamme pystyy, mutta se on varmaa, että voimme tehdä sen avulla asioita, joita emme aiemmin voineet tehdä. Olemme tehneet myös pelinkehitystyökaluja uusiksi raskaalla kädellä, ja esimerkiksi maailmaeditori on nyt paljon aiempaa parempi.


Andrey Biletskiy

Havok-fysiikoistakin on varmasti riemua. Taistelukenttä muovautuu jonkin verran uusiksi kahinoiden myötä, kranaattien kuopat repivät maastoa auki ja rakennukset romahtelevat monipuolisemmin. Voi myös olla, että havokeilla saadaan myös vähän uutta fiilistä vaunujen kulkuun, tai ainakin siihen kun ne rymäyttelevät rakennusten läpi.

Uudella pelimoottorilla yhdelle kartalle voidaan tuoda myös paljon enemmän objekteja, eli esineitä ja asioita. Vanhalla pelimoottorilla kartalla saattoi olla tuhatkunta objektia, nyt jokaisella uusiksi työstetyllä kartalla on viisinkertainen määrä objekteja, eli jopa noin 5000. Eikä objektejakaan ole jätetty entiselleen, vaan kaikki pelin yli 1200 yksittäistä 3D-mallia on tehty uusiksi HD-tasoisiksi. Urakkaa on ollut siinäkin, kun yhden yksittäisen 3D-mallin tekeminen tai päivittäminen voi viedä pahimmillaan päiviä tai jopa viikkoja.



Ultraa graffaa


Core-grafiikkamoottorin ja uusien teknisten ratkaisujen ansiosta Wargaming väittää pelin näyttävän riisutuimmillakin asetuksillaan selvästi paremmalta kuin vanhalla pelimoottorilla, mitä todisteltiin kuva- ja videonäyttein. Uskottavalta vaikutti. Mutta se, että tekniikan ja koodioptimoinnin ansiosta pelin pitäisi pyöriä samoilla minimivaatimuksilla kuin aiemminkin, se oli jo aika kova väite. Etenkin kun ottaa huomioon, että minimivaatimukset edustavat vuoden 2004 pelikoneen tasoa.

- Astumme nyt grafiikoissa pitkän loikan eteenpäin. Miettikääs, pelin minivaatimukset tällä hetkellä ovat Half-Life 2:n tasoa. Voit pelata tankkipeliä ihan hyvin vuoden 2004 PC:llä, kummastelee Wargamingin pääjehu Victor Kislyi.

- Mutta voit pelata samalla koneella myös 1.0:aa, sillä teknisten ratkaisujen ja armottoman optimoinnin ansiosta peli ei ole minimeiltään aiempaa raskaampi. Mutta voit myös kelata grafiikka-asetuksia aivan tappiinsa ja ottaa käyttöön uuden Ultra-grafiikkatilan, jolloin peli näyttää todella seksikkäältä. Kyllä, seksikkäältä, se oli ohjenuora tekijöille. Tämän pitää näyttää Hollywoodilta ja seksikkäältä.




Kaiken päällepäisen ja näyttävän lisäksi Core-pelimoottorissa on kuitenkin vielä muutakin, mikä ei näy pelaajille, mutta on sitäkin tärkeämpää pelin tulevaisuuden kannalta. Uusittu koodipohja kun on paljon muutakin kuin optimoituja grafiikkarutiineja ja Ultra-grafiikkataso. Toki niillä käännetään päitä ja kisataan pintaa katsovien pelaajien huomiosta, mutta ainakin allekirjoittanutta enemmän uuden pelimoottorin tarjoama laajennettavuus ja tulevaisuus. Ovi huomiseen on taas auki, Wargaming-jehut ynnäilivät kierrellessään ja kaarrellessaan Coren uusia mahdollisuuksia. Sitä on helpompi muokata, siihen on helpompi lisätä uusia lisukkeita ja niin edelleen. Yksinkertaisesti sanoen, sitä voi laajentaa ja se tarjoaa koodipohjan, joka voi elää paljon pidemmälle tulevaisuuteen.

Pelin arkkitehtuuria ei tarvitse tehdä uusiksi pitkään aikaan, vaan pystymme työskentelemään tämän parissa kauan. Pelimoottorin toiminnallisuutta voidaan nyt laajentaa, samoin kuin tehdä uusia karttoja ja ympäristöjä aiempaa helpommin, Biletskiy avaa. Sanotun ja rivien välistä luetun perusteella voinee odottaa, että isoille kartoille tuodaan ajan mittaan esimerkiksi vieläkin suurempia kuin 30vs30-pelaajan taisteluja. Oikein kunnon panssarirykmenttien ja -prikaatien sotia. Oijoi. Sitä odotellessa.




Shokkeja ja bloopereita


Jonkinlaisena komediallisena kevennyksenä uusi pelimoottori tarkoittaa aivan taatusti myös sitä, että asiat menevät monen monta kertaa kerta kaikkisen rikki. Kyllähän meille on tuttua se, että päivitykset muuttavat ja rikkovat pelejä. Joskus pikku päivitys voi sotkea asiat aivan täysin. Kun WoTin fysiikkamoottori uusittiin jokunen vuosi sitten, niin sehän aiheutti huimia ja riemastuttavia tilanteita.



Joten mitä mahtanee tapahtua nyt, kun peli uusitaan käytännössä kokonaan? Luultavasti vastaan tulee hurjan paljon kokoonpanoja, joissa peli ei toimikaan tai toimii oudosti. Aivan yhtä todennäköisesti oudot, hämmentävät ja joskus riemastuttavatkin fysiikkabugit, grafiikkahäröt ja ties mitkä joko sotkevat tai riemastuttavat toisen pelisessioita. Toivottavasti valtaosa kuitenkin pääsee nauttimaan pelistään täydellä sydämellä ja uusista herkuista nauttien.

- Me yritimme saada sen tuntumaan mahdollisimman samalta, huokaisee pelin luova ohjaaja Andrey Biletskiy ja toivoo, että ongelmat jäisivät mahdollisimman vähäisiksi.



Mutta muutos tuo muassaan myös shokkivaikutuksen. Siksi odotimme päivityksen kanssa niin kauan, että ranked battles -kausi saatiin käsistä. Varsinaisestihan päivitys ja isot muutokset tuovat muassaan kaksi shokkivaihetta. Ensimmäinen on se, kun astut peliin etkä tajuakaan missä oikein olet, kun peli on muuttunut.

Jos sen jälkeen yrität tehdä asioita eivätkä ne toimi, tai et tajua mitä sinun oikein pitäisi tehdä, silloin pelaaja hämmentyy toisenkin kerran. Siksi yritimme pitää karttojen yleisen arkkitehtuurin suurin piirtein ennallaan niin, että vanhat taktiikat ja pelitavat toimisivat suurin piirtein niin kuin ennenkin ja jälkishokki olisi lievempi.

Onhan päivityksessä työstetty panssarivaunutkin täysin uusiksi, mutta vain pintapuolisesti. Tankkien mallien ja tekstuurien HD-päivitys kesti kaikkiaan neljä vuotta, mutta niiden mittasuhteet ja käytös ovat entisellään, mitä nyt Core-enginen uudet mallinnukset tuovat vähän uutta tuntumaa.


Tapahtumapaikka huokui tiettyä neuvosto-kaurismäkeä.

Mutta millainen 1.0 on käytännössä? Kyllä sen tankkeiluksi tunnistaa. Vanhalla tuntumalla pärjää mukavasti, mutta siinä samalla on kiva bongailla muutoksia tutuissa kentissä ja ihastella hienoja visuaaleja. Sinfoniaorkesterin tahdit taustamusiikkina tuovat kenttiin myös kivaa lisäfiilistä, vaikka toki musat saa halutessaan poiskin. Varsinaisista pelattavuusmuutoksista lienee turha jankata sen enempää, katsokaa ennemmin oheisia videoita, jotka antanevat jonkin verran tuntumaa 1.0:n uuteen arkeen.

Summa summarum: Tankkipeli on yhä tankkipeli. Se tuttu peli, vain hienompana ja tulevaisuuteen tähtäävänä uutena versiona. Älä odota liikaa äläkä etenkään massiivista vallankumousta, mutta varaudu silmänherkkuun ja siihen mitä uusi koodipohja mahtaakaan mahdollistaa myöhemmin.


Viesti pelaajille!

World of Tanks 1.0 on julkaistu tänään PC:lle. Se ja Core-pelimoottori ovat saatavilla, ainakin toistaiseksi, vain PC-versiolle, mutta on toki teoreettisesti mahdollista ja todennäköistäkin, että päivitykset hiipivät ajan mittaan myös konsoliversioihin.

Lisää videoita: Checkpoint TV:n World of Tanks -videot

Lisätietoja: https://worldoftanks.eu/


Pakollinen jukkakuva, olkaa hyvä.

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< V2.fi pelasi: Call o... Pelataanpa: Capcom v... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

21.03.2018 klo 23.08 2 tykkää tästä

Kiinnostaisi, mutta mikrotransumaksut...
lainaa
Afarensis

22.03.2018 klo 00.25

Täta voi pelata ilman rahaa. mutta jos jotain erityistä haluaa niin voi ostaa.
lainaa
djdjxg

22.03.2018 klo 12.56

no nyt oli tekstia
lainaa
Grendel

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

22.03.2018 klo 13.01 3 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Kiinnostaisi, mutta mikrotransumaksut...


Eivät ne ole ongelma. Minä olen tankitellut noin seitsemän vuoden ajan ja olen viskannut rahaa sisään vain kerran, kaiketi 5-6 vuotta sitten.
-jok
lainaa
tankjuu

23.03.2018 klo 22.31 1 tykkää tästä

komia päivitys, tutulta tuntuu mutta silti erilaiselta... jotenkin ne pelidynamiikan erot hyväksyy samaan syssyyn kun ulkonäkökin muuttui olevinaan "realistisemmaksi"... niin tämä hiukan erilainen toimintakin on sitten varmaan "realistisempaa"? tai jotain. vanhaan tottuneena välillä uusissa grafiikoissa saa henkeä haukkoa
yhdessä ekoista uuden pelin taisteluista tuntui että hetkinen, eihän tällä tankilla pitänyt tätä vihollista saada näin helposti tuhottua. ja heti toisessa taas kävi hauska tilanne, kun koko vastustajan poppoo ajeli ympäriinsä isossa häröparvessa ja onnistui häviämään 10-2 johtoasemassa valtaukseen. muistaakseni tämä oli vanhassa wotissa vähän harvinaisempaa
lainaa
Markus

15.08.2018 klo 18.38 1 tykkää tästä

Koko peli on mennyt ihan persiilleen. Todella harvinaista että tulee reilu fifty-fifty mahdollisuus voittoon, vaan toinen puoli on jo ennalta määritelty häviämään ja toinen voittamaan. Olen nähnyt ja kokenut useaan kertaan miten toinen puoli jyrää nopealla temmolla alle viidessä minuutissa kaiken alleen kärsimättä itse ainoatakaan menetystä. Haisee palaneen käry ja pahasti. Tämä peli oli vuosia sitten todella hauska ja viihdyttävä. Ehkäpä rahan ahneus on iskenyt ja Pay to Win on saanut enemmän sijaa Wargamilla.
lainaa
Chessi

11.09.2018 klo 14.14

Toimiiko worldoftank windows 7 käyttiksellä normaalisti..?
lainaa
Chessi

11.09.2018 klo 14.30

Markus, olet täysin oikeessa että ei lainkaan tuu 50/50% pelejä, wg on pilannu oman pelinsä täysin ja vienyt hyvii mappeja pois ja laittanut niiden tilalle paskoja mappeja, vaunuja derffattu ja olis paljon buffattavaa vaunuissa esim. löwe, is-3, scorppion g ja obj 277 ja yms
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova