Tuorein sisältö

Suomen pelimuseo täytti 2 vuotta

Jukka O. Kauppinen

03.12.2018 klo 13.52 | Luettu: 4412 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Tässä kakussa on tosin sata kynttilää.
Hyvää syntymäpäivää, Suomen pelimuseo! Sillä kerran näinä päivinä kaksi vuotta sitten rakas projektimme ja haaveemme suomalaisesta videopelimuseosta toteutui ja avautui joukkorahoituskampanjaan osallistuneille. Suurelle yleisölle museo avautui seuraavassa tammikuussa. Ohessa pientä historiaa museon syntykulissien takaa.

Museon syntyprosessi oli hämmästyttävä nopea. Museoryhmän taustalla oli vahvaa osaamista sekä peli- että museomaailman toiminnoista ja pelihistoriasta. Yksi tärkeimmistä hetkistä tapahtui 24.11.2014, kun museoporukka kokoontui eeppisen tärkeään projektin starttauspalaveriin. Sen jälkeen asiat etenivät kovin nopeasti. Projekti julkistettiin 31.3.2015 ja 30.9.2015 päättynyt joukkorahoituskampanja toi budjettiin oikein tervetulleen 85 860 euron lisän. Hanke sai valtavasti tukea myös Tampereen kaupungilta ja museotoimelta, joiden ansiosta museo pystyttiin perustamaan äärimmäiseen hienoon paikkaan, Vapriikin museokeskukseen. Tämän ansiosta museolla on kaupungin puolesta jatkuvasti osaavaa ja innostunutta henkilökuntaa.

Museota on sittemmin myös päivitetty ja alkuvuodesta 2019 pidetään toinen huoltotauko. Samassa yhteydessä museon nykyinen versio 1.1-versio kenties taas päivitetään versioon 1.2.
Alla jokunen valokuva museotaipaleelta. Vastoin suunnitelmia ei juurikaan kulissien takaa -materiaalia, koska ne ovat näemmä sittenkin eri koneella piilottelemassa. Tai muuten vain piilossa. Joten tehdään se "Pelimuseo paljastaa kaiken" -reportaasi joskus toiste.

Kyllä lähtee. Seurasimme innolla miten roposet putoilevat kassaan. Sekä pelikansa että suomalaisen pelialan yritykset osallistuivat aktiivisesti keräykseen, mistä olemme hirmuisen valtavan kiitollisia.

Mikkoa lainatakseni "ei näin". Puolan tekniikka/tietokonemuseossa Varsovassa on paljon digitaalisia laitteita ja samoja, mitä Suomessakin on käytetty. Mutta se on myös hyvä esimerkki siitä miten emme halunneet museota rakentaa. Koneita ja kapineita vain pöydällä, ei virtaa, ei kuvauksia, ei mitään kertomuksia siitä mitä ne olivat ja miksi ne ovat tässä. Onpahan vain plastiikkaa pöydällä, tietäjät tietää.

Museoprojektin julkistustilaisuus Vapriikissa. Mikko selittää.

Manu pelaa Deluxe Ski Jumpia, joka oli alusta lähtien ilmiselvästi yksi niistä peleistä, jotka pitää saada museoon.

Tuijaa ei laitettu museoon näytille, mutta Pelit-lehden pitkän linjan päätoimittaja antoi museolle tärkeän tönäisyn.

VIP-avajaisia eli joukkorahoittajien megabileiden alla ehdittiin vielä kertaalleen "tarkistamaan" Missile Commandin toimivuus.

Museon tekijät lavalla.

Ja joukkorahoittajien sankasta joukosta iso osa pääsi paikalle

Sori, museokaupan pelit ja kilkkeet eivät ole vieläkään myynnissä.

Iloisia avajaispelureita.


Loikka ajassa eteenpäin: museon vuosihuolto ja päivitys versioon 1.1 käynnissä. Huollon aikana rikkinäiset koneet korjataan, rompseista tehdään kunnon inventaariot ja niin edelleen. Kun pelattavana on yli 70 digitaalista peliä, niin osa väkisinkin rikkoutuu. Huollon yhteydessä systeemeitä myös siistitään.

Suomen pelimuseo viettää virallisia kaksivuotissynttäreitään 12.1.2019. Tervetuloa!
Lisätietoja: http://suomenpelimuseo.fi/

Kirjoittaja on V2.fi:n erikoinen toimittaja sekä Suomen pelimuseon perustajatiimiläisiä Manun ja Mikon kera sekä muutenkin aika retropatu, siksi me-muoto ja tuttavallinen ilmaisutapa.





Linkki: Lisää Suomen pelimuseo -videoita


V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< V2.fi:n 1. joulukisa... V2.fi pelasi: Paw Pa... >

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

04.12.2018 klo 06.09 2 tykkää tästä

Onneksi olkoon ja paljon lisää vuosia, sekä uusia esiteltäviä pelejä, koneita yms.
lainaa
Passing_Breeze

05.12.2018 klo 10.50

Paljon onnea vaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova