Tuorein sisältö

V2.fi haastatteli: Silent Hill -tribuutti Suomesta

Samuli Leppälä

31.12.2018 klo 12.00 | Luettu: 6677 kertaa | Teksti: Samuli Leppälä

Rakkaudesta kauhuun ja mysteeriin
Aikoinaan Star Wreck: In the Pirkinning löi ihmiset ällikällä. Kotikutoisesti kuvattu ja nollabudjetilla toteutettu scifi-raina sai huomiota jopa kansainvälisellä tasolla. Tätä kotimaisten indieprojektien perinnettä jatkaa Silent Hill: The Promise -Youtube-sarja. Kyseessä on tekijöiden tribuutti Silent Hill -pelisarjalle.

Saman kylän kasvatit


Olen tuntenut yhden tuon projektin tekijöistä, Pekka Sorrin nuoruudestani lähtien. Vartuimme yhdessä pienessä kyläpahasessa, jossa kaikki tunsivat toisensa, eikä luovuudelle juuri annettu sijaa. Tuossa pienessä yhteisössä meillä ei ollut kuitenkaan juurikaan tekemistä, mistä johtuen viihdytimme itseämme kuvaamalla sketsejä ja lyhytelokuvia.


Osaltani tämä harrastus on jäänyt ja nyt, kun vuodet ovat kuluneet, huomasin Pekan uuden projektin: hän on aloittanut Silent Hill -pelisarjaan pohjautuvan YouTube-sarjan tekemisen. Muistan hänen aikanaan kertoneensa Silent Hill: The Promise -projektista ja nyt kaksi ensimmäistä jaksoa ovat jo valmiina. Lyhärien synkkä ja tunnelmallinen lähestyminen henkii sitä samaa kammottavaa fiilistä, joka on tuttu sarjan peleistä.

Isoja suunnitelmia pienellä budjetilla


Videotaituri saatiin kiinni Discordin välityksellä. Alkutervehdysten jälkeen Pekka kertoo asuvansa nykyään Tampereella ja opiskelevansa interaktiivista mediaa.


Mistään isolla rahalla tehdystä tuotannosta ei ole kyse. Pekka kertoo, että he keräsivät Silent Hill: The Promisea varten Indiegogon kautta yhteensä 600 euron rahoituksen vuonna 2015. Tuolla rahalla he pystyivät hankkimaan asiallisen kameran projektia varten. Viimeisimpään jaksoon Pekka kertoi sijoittaneensa noin 50 euroa omaa rahaa. Suku oli myös tarjonnut auttavan kätensä projektia varten:

- “Kolmosjaksoa varten isä oli järjestänyt minulle ison yllätyksen: hän oli hankkinut minulle tietokoneen videoiden rendaamista varten.”

Miksi Silent Hill?
- “Syynä tähän on pelisarjan mystisyys ja se, miten tarina esitetään peleissä - itselläni se menee henkilökohtaiselle tasolle: elämän perusongelmat ilmenevät pelisarjan hahmoissa. Lisäksi tykkään kauhusta. Sarja on ollut osa elämääni aina vuodesta 1999, jolloin ensimmäinen Silent Hill ilmestyi. Unohdin sen jälkeen koko pelisarjan 10 vuodeksi, mutta törmäsin siihen uudestaan, kun pelistä tehty elokuva tuli ulos. Sen jälkeen pelasin kaikki pelit läpi.“


Uusien pelien sisältö ei Pekkaa kuitenkaan enää lämmittänyt: “Vuonna 2008 ilmestyneen Homecoming-pelin tuotanto oli siirtynyt Jenkkeihin ja pelin suunta ei tuntunut enää samalta. Se alkoi tympäistä. Jäi kaivelemaan, ettei enää tullut hyvää Silent Hilliä. Peli ei yksinkertaisesti tuntunut siltä, miltä sen olisi kuulunut tuntua.”

Pekalla on ollut paljon aikaisempia projekteja, kuten esimerkiksi Unfair Funfair -musikaalielokuva.

- “Vuonna 2011 Unfair Funfair jäi jäähylle ja mietittiin kavereiden kanssa, että mitä alettaisiin tekemään. Raavittiin päätä mun kämpillä ja pelattiin Silent Hilliä, josta saatiin idea tehdä Silent Hill -sarja. Me ollaan itse osa sitä yleisöä, joka haluaa hyvää Silent Hilliä.”

Pekka kertoo, että heidän uusin jaksonsa oli myös hänelle mysteeri: “En katsonut jaksoa kokonaisuutena missään vaiheessa, sillä vanha rendauskone ei jaksanut pyörittää missään vaiheessa koko jaksoa. Näin jakson vasta kun se oli jo julkaistu.”

Projektin äänityöstä vastaa Nikke Kuki, joka toimii äänituottajana Jyväskylässä. Pekka kertoo, että työskentelyä helpottaa suuresti se, että hän voi luottaa täysin Niken osaamiseen, näin hänen ei tarvitse stressata äänistä. Projektissa on mukana Pekan lisäksi myös toisena käsikirjoittajana Hironori Yokochi.

- “Kaikki näyttelijät on kaveripiiristä ja me tullaan panostamaan jatkossa näyttelyyn, nyt kun kuvaamisessa ei ole enää ongelmia. Kohtaukset on käytännössä kuvattu aina jonkun kämpän olohuoneessa, green screenin edessä. Kaikkein vaikeinta on, kun haluaisi kuvata ulkona. Tässä jaksossa jouduttiin tekemään ulkokohtauksiin usva käsin ja leikkaamaan näyttelijät otos otokselta irti taustasta. Käytännössä koko kohtaus on tehty käsin.”

Tarkoituksena on tehdä kokonaisuudesta viiden jakson mittainen minisarja.

Miten tekijänoikeudet?

- “Kyseessä on puhtaasti tribuutti, me ei siis pyritä saamaan mammonaa. Kaikki saatu raha menee suoraan tekemiseen. Vaikka ei saataisi seuraavaan jaksoon hirveesti budjettia, niin silti me mennään ulos kuvaamaan.”


Pekka kertoo vielä naurahtaen, että Suomen sää ja varsinkin lumi on tällä hetkellä ongelma. “Ehkä se vain pitää hyväksyä, että Silent Hillissä on lunta,” hän toteaa lopulta.

Millainen budjetti?

- “Meillä on tällä hetkellä Patreon päällä, saadaan noin 20 euroa kuussa.”

Jos rahaa tekemiseen tulisi kunnolla, olisi sille jo valmis käyttökohde: “Meidän ultimate goal Patreonissa on edelleen se meidän alkuperäinen visio. Jos saadaan tarvittava rahoitus niin kuvataan uusiksi kaikki Japanissa oikeissa lokaatioissa.”

Mitä vinkkejä aloittavalle?

Pekka miettii hetken ja toteaa sitten: “Pidä oma pääs, mutta kuuntele muita. Luota intuitioon. Tämä pätee kaikissa elämän osa-alueissa. Lopetetaan nihilistinen nillitys ja tehdään asioita.”

Lopuksi Pekka haluaa heittää kiitokset:

“Ilman isän tukea en olisi tehnyt mitään näistä asioista! Ja iso kiitos koko tuotantotiimille!”

Patreon: Silent Hill - The Promise

Katso jaksot tästä:




V2.fi | Samuli Leppälä
< Pelataanpa: Metal Ge... V2.fi istui: L33T Ga... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Pixoff

31.12.2018 klo 12.40 4 tykkää tästä

Äh, en ymmärrä tätä nykyajan villitystä lisätä jokaiseen vähänkään kotikutoiseen lyhäriin/sarjaan sellaiset VHS filtterit ettei varmasti saa mitään selvää sisällöstä. Low key kontrasti ei auta yhtään. Tämä ei auta "kehnouden" peittämisessä, tekee rainasta vain katsomiskelvottoman..
lainaa
godkgndjfkg

31.12.2018 klo 13.31 3 tykkää tästä

vhs filtterilla haetaan just sita vanhahtavaa fiilista mita toiset hakee mustavalkoisuudella. kyl kauhu isein toimii vahan sumuisena mossona paremmin kuin ultrateravapiirtona
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

04.01.2019 klo 09.49 2 tykkää tästä

godkgndjfkg kirjoitti:
vhs filtterilla haetaan just sita vanhahtavaa fiilista mita toiset hakee mustavalkoisuudella. kyl kauhu isein toimii vahan sumuisena mossona paremmin kuin ultrateravapiirtona


Osta nÄppÄimistÖ.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova