Tuorein sisältö

Haastattelussa FFXIV-tuottaja Naoki Yoshida

Manu Pärssinen

17.02.2019 klo 13.07 | Luettu: 2996 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Shadowbringersit saapuvat
V2.fi vieraili helmikuun alussa Final Fantasy XIV Fan Festivaleilla Pariisissa ja vaikka tapahtuma oli pääasiallisesti omistettu pelin suurimmille faneille, järjestettiin lehdistölle myös pieni tilaisuus pelin tuottajan ja ohjaajan Naoki Yoshidan tenttaamiseen. Aiemmin haastattelimme miestä 2017, kun Stormblood-versio pelistä oli saapumassa (linkki artikkeliin) ja Final Fantasy XIV -fanifestivaalin muihin tunnelmiin voi tutustua näistä artikkeleista:

- Tapahtumaraportti ja -video
- Cosplay-kuvakavalkadi ja haastattelu

Tunnin mittaiseksi venynyt Yoshidan haastattelutilaisuus järjestettiin pienessä auditoriossa, johon oli kerääntynyt toistasataa toimittajaa ja somevaikuttajaa ympäri maailmaa - mukana oli väkeä muun muassa Meksikosta, Australiasta ja Japanista. Muun muassa tällaisia rennosti pitkän päivän päätteeksikin vastailleelta FFXIV-maestrolta kyseltiin:


Saadaanko Nobuo Uematsulta musiikkia Shadowbringersiin, häneltä kun on aiemminkin ollut pelissä sävellyksiä?

“Valitettavasti tähän en voi vastata tässä vaiheessa. Olette ehkä tietoisia herra Uematsun terveydentilasta? Hänhän tiedotti, että on paranemassa, mutta en usko että hän palaa täysillä töihin heti tervehdyttyään. Square Enixillä on myös muita isoja projekteja, kuten Final Fantasy VII Remake ja meidän täytyy jakaa voimavaroja kaikkien niiden kesken. Se ja Uematsun vointi täytyy ottaa huomioon.”

Jos mietit kuinka FFXIV on kehittynyt vuosien varrella, mikä oli isoin asia, jonka kehitystiimi on tänä aikana oppinut ja mitä pidät suurimpana saavutuksena pelin suhteen?

“Heh, kun ollaan fanifestivaalilla, odotin että kysymykset ovat kevyitä ja helppoja… tämä on vaikea. Yksi isoimmista opeista, joka ei koske ehkä ainoastaan XIV:tä on se, että ihmiset ympäri maailmaa odottavat Square Enixin pelejä innolla ja on tärkeää kohdata ne odotukset, varmistaa, että vastaamme niihin ja teemme parhaamme, jotta saamme aikaiseksi niitä vastaavia pelejä. Uskon tähän vahvasti ja mielestäni Square Enixin toimintatapa on muuttunut siihen suuntaan, että otamme tämän asian paremmin huomioon.”

“Saavutus… tämä on hankala. MMORPG:issähän ei ole varsinaista loppua, joten ei ole sellaista varsinaista tunnetta, että jotain on nyt saavutettu, saatu valmiiksi. Jos jokin esimerkki pitäisi mainita, niin se, että ennen kuin julkaisimme 2.0:n (Realm Reborn), niin olimme pettäneet faniemme luottamuksen ja onnistuimme saamaan sen takaisin 2.0:lla. Sitä voisin pitää saavutuksena. Jos lähdemme sille linjalle, että olemme aina tyytyväisiä johonkin, jonka olemme saavuttaneet, meiltä lähtee into puskea itseämme eteenpäin. Haluan jatkossakin tuntea, etten ole saavuttanut aivan kaikkea ja haluan haastaa itseäni.”

Kuinka NieR-raid -ajatus ja yhteistyö syntyi? Oliko se sinun ideasi vai Yoko Taron?

“Aivan aluksi tämä ajatus lähti liikkeelle siitä, että pelaajat ympäri maailmaa toivoivat, että pelissä olisi NieR-hahmojen asuja. Kuten sanoin, MMORPG:ssä ei ole loppua, mutta haluamme toki, että siinä tapahtuu muutoksia. Jos meillä olisi koko ajan samat tiimin jäsenet, samat suunnittelijat ja niin edelleen, saattaisimme juuttua toistamaan samoja kuvioita. Toisaalta olisi myös liian iso riski muuttaa koko paketti kerralla. Joten ajatuksena oli tuoda mukaan tekijöitä, joilla on erilainen ajattelutapa kuin minulla, jotta syntyisi uudenlaista, ennennäkemätöntä sisältöä. Siksi syntyi ajatus työskennellä eri tekijöiden kanssa alliance raideissa.“

“Tästä yhteistyöstä… NieR: Automatan julkaisun aikoihin sen pelin tuottaja otti yhteyttä ja kyseli, voisimmeko tehdä jonkinlaista yhteistyötä. Koska fanitkin olivat toivoneet sellaista, halusin varmistaa, ettei touhu jää puolitiehen, vaan se olisi jotain vaikuttavaa ja ottaa myös Yoko Taron mukaan, jotta syntyisi jotain yllättävää. Juttelimme aiheesta juomien äärellä ja siitä se sitten lähti liikkeelle. On se kummaa, että yllättäviin yhteistyökuvioihin liittyvät aina jotenkin alkoholijuomat… “


Aiotko jatkaa myös tulevaisuudessa yhteistyötä vierailevien kehittäjien kanssa ja onko mielessäsi toivelista siitä, keiden kanssa haluaisit työskennellä?

“Meillä ei ole vielä ketään mielessä, enkä voi vielä varmaksi mitään sanoa… Emme ole vielä edes aloittaneet NieR-raidin tekemistä! Puhut tulevaisuudesta - kuinka montaa vuotta oikein tarkoitat? Jos alamme jo nyt puhua siitä, että jatkossa teemme lisää vieras-alliance raideja, pelaajat saattavat ajatella, että toistamme samaa ideaa. Haluamme ehkä kehitellä uudenlaisia yhteistyötapoja pelaajien yllättämiseksi. Tässä vaiheessa pelaajat voivat spekuloida asialla itsekseen.”

(Toim.huom. Kun haastattelimme Yoshidaa (joka on kova WoW-fani) aiemmin, hän kertoi unelmayhteistyökumppaninsa olevan Blizzard.)

Sitten belgialainen toimittaja kysyi, onko vuoropohjainen taistelu (kuten Octopath Travelerissa) menneen talven lumia Final Fantasy -peleissä. Yoshida on vastuussa vain FFXIV:stä, joten tietenkään hän ei voinut vastata, mitä muissa sarjan peleissä tullaan tekemään. Hetken aikaa näimme kuitenkin miehen aivojen raksuttavan ylikierroksilla, kun hän yritti pohtia, miten vuoropohjaisuuden saisi sisällytettyä MMORPG-peliin: “Enpä ole ajatellut tätä lainkaan…mitenkähän toteuttaisimme sen…?”. Ehkä tästä syntyi jonkinlainen uusi ajatus FFXIV:n sisäisiin tehtäviin!

FFXIV ottaa paljon inspiraatiota vanhemmista FF-peleistä. Miten tärkeää sinulla on se, että FFXIV:hin tuodaan jotain faneille tuttua, kuten gunbreaker?

“Mielestäni ei ole tärkeää, että vanhoihin peleihin täytyisi viitata FFXIV:ssä. Ajattelen asiaa eri kantilta, eri elementtien ottamisesta vanhemmista peleistä. Olen itse suuri Final Fantasy -fani ja pelannut pelejä ensimmäisestä (NES-)pelistä lähtien. Erityisesti seitsemännestä pelistä lähtien jokaisessa FF-pelissä on ollut erilainen maailma, erilaiset hahmot… ja mielestäni tämä on sekä hyvä että huono asia.”

“Ennen kuin Realm Reborn julkaistiin, mukana ei ollut mielestäni tarpeeksi fanien miellyttämistä (“fan serviceä”). Halusin ottaa mukaan mahdollisimman monta tällaista elementtiä ja tehdä pelistä tavallaan Final Fantasy -teemapuiston, jotta sekä vanhat että uudet fanit voisivat kaikki nauttia siitä ja pelata yhdessä.”


Blue Magen ja Masked Carnivalin myötä peliin on tullut viikottaisia haasteita. Onko tätä ideaa tehtävien suorittamisesta tietyillä rajaehdoilla tarkoitus soveltaa muuhunkin sisältöön, jotta esim. raideihin saadaan dynaamista uudelleenpelattavuutta?

“Blue Magen ja Masked Carnivalin ideana on oppia uusia kykyjä ja sitten hyödyntää niitä. Tällaista perusajatusta aiomme laajentaa jatkossakin, mutta emme voi kertoa vielä koska, ei ainakaan 5.0:n julkaisussa, vaan joskus myöhemmin. Blue Magen levelcappia myös nostetaan, joten sillekin on luvassa uusia kykyjä ja haasteita.”

“Tällä hetkellä meillä ei ole mielessä muuhun sisältöön mitään, mikä olisi täsmälleen samanlainen ajatus kuin viikottaiset haasteet, mutta jotain samanhenkistä - samantyylinen idea - on olemassa. “

Siirrytäänkö NieR-raidissa pois FFXIV:n maailmasta ja olisko Yoko Taro mielestäsi tarpeeksi hullu siihen, että hänen pelinsä jatko olisikin piilotettuna sinun pelisi sadan tunnin pelaamisen perään?

“Tämä yhteistyö-raidi tapahtuu FFXIV:n ympäristöissä ja pyrimme tekemään siirtymän näiden kahden pelin välillä mahdollisimman pehmeäksi ja luonnolliseksi. Sitä emme paljasta vielä, kuinka nämä maailmat risteävät - haluamme pelaajien ottavan siitä itse selvää!”

“Kaikki riippuu myös siitä, kuinka Yoko-san kirjoittaa oman osuutensa tarinasta. Toivottavasti meillä kaikilla kolmella (kolmas on tuottaja Yosuke Saito) on mahdollisuus istua asian tiimoilta yhdessä.”


Fanit ovat varmasti innoissaan, että vierat tulevat pelattavaksi roduksi. Onko aikeissa tuoda pelattavaksi myös miespuolisia vieroja, vai säästetäänkö Tokion fanifestivaaleillekin jotain paljastuksia?

“Niin tosiaan, Tokio on vielä tulossa… (pitkä hiljaisuus)... seuraava kysymys!”

Tähän asti pelin keskiössä on ollut Warrior of Light… miksi siirrytään Warrior of Darknessiin?

“Jos vastaisimme tähän, se olisi ehdottomasti isoin Shadowbringersin spoileri! Pelaajien täytyy ottaa asiasta itse selvää. Se paljastuu 4.56 -päivityksen päätarinassa. Jos kertoisin sen nyt, se olisi kuin paljastaisin, ketä vastaan Jon Snow taistelee Game of Thronesin viimeisellä kaudella.”

Jos tulossa olisi FF XV Online tai FF XVI Online, mitä sellaista ne voisivat tuoda mukanaan, mitä sinä et voi tehdä FF XIV:ssä?

“Öööh! Vaikeita kysymyksiä! Jos olisi tulossa uusi Final Fantasy MMORPG - tosin se on hyvin epätodennäköistä - ja mitä nyt vastaan on vain oma näkemykseni asiasta… haluaisin nähdä FF-pelin, joka sijoittuu pelkästään fantasiamaailmaan, että mukana ei ole koneita, mechoja ja sellaista - vain puhdasta fantasiaa.”


Onko jotain sisältötyyppiä, josta et ole vielä maininnut tänään, joka ei ole dungeon tai raid, joka tulee Shadowbringersiin? Kuten vaikka uusi deep dungeon - tai tekeekö blitzball paluun?

“Suunnitelmissa on deep dungeon ja Eurekan tyyppistä pidempikestoista sisältöä. Saamme jatkuvasti Eurekasta palautetta ympäri maailmaa ja haluamme ottaa vastaan sen haasteen, että jatkossakin on tulossa samankaltaista sisältöä. Toivomme, että kun pystymme julkistamaan sen, pelaajat tulevat yllättymään."

Sitten vain odottelemaan Shadowbringersin julkaisua!

V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi testasi: Retro... Pelataanpa: Siivousp... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova