Tuorein sisältö

Liikettä nörttiin

Timo Koskinen

30.01.2009 klo 15.44 | Luettu: 6784 kertaa | Teksti: Timo Koskinen

Heurekan uutuusnäyttelyssä laitetaan pumppu pelaamaan


Vantaan tiedekeskus Heureka avaa tammikuun viimeisenä päivänä näyttelyn, joka lupaa kohottaa veltostuvan nykynuorison sykettä. Liiku ja pelaa! -näyttely esittelee suuren joukon mielenkiintoisia apparaatteja, joissa yhdistyvät tervehenkinen liikunta ja pelaamisen hauskuus. Yleisö pääsee lauantaista lähtien testaamaan, miten keho otetaan mukaan pelaamiseen.

Näyttelyn järjestämisen motiivina eivät ole olleet vain hauskat pelit. Järjestäjien jalona tarkoituksena on ollut luoda välineitä, jotka saavat kaikki liikkumaan. Peleistä on pyritty esteettömiä ja saavutettavia kaikille. Tämä tarkoittaa myös liikuntarajoitteisia lapsia ja esimerkiksi niitä, jotka eivät harrasta omaehtoisesti liikuntaa.

Heurekan peleissä onkin pyritty laittamaan lätkähirmu ja kynäniska samalle viivalle niin, että kummallakin on hauskaa. Järjestäjät eivät halua puhua niinkään liikunnan tulemisesta pelaamiseen kuin sen paluusta. Pallopeleistä ja yleisurheilukentältä on siirrytty yhä enemmän konsolin veivaamiseen ja monitorin edessä istumiseen. Heureka yrittää nyt järjestäjien mukaan tuoda liikunnan takaisin koneiden keskelle.

Niin sanottua toiminnallista pelaamista on nähty aiemminkin erityisesti Nintendon Wii-konsolilla, ja Suomen Nintendon edustajat häärivät sattuvasti näyttelyn taustajoukoissa. Heurekassa nyt esillä olevat laitteet ovat kuitenkin mittasuhteiltaan hieman eri kokoluokkaa Wiin ohjaimiin verrattuna. ”Diskodonitsissa” esimerkiksi pyöräytellään biittien tahtiin ihka aidolla pyörätuolilla. Vaikka rullatuolimestarien ghetto-temppuiluun on matkaa, pelaaminen tulee selkärangasta ja on paitsi erittäin hauskaa myös pitemmän päälle raskastakin.

Muita mieleen jääviä pelejä ovat muun muassa penkkiurheilijan jalkapallo ja sydämen sykkeellä ohjattava verisolupeli. Lisäksi näyttelyssä pääsee vaikkapa yrittämään ”laser”-turvajärjestelmän läpäisyä ja leikkimään tv-chat-pelin maalivahtia. Kaveriporukan kanssa taas voi testata, mitä villieläintä oma kollektiivinen paino vastaa.

Liiku ja pelaa! avaa Heurekan 20-vuotisjuhlavuoden. Näyttelyn avajaisiin pääsee lauantaina alennettuun hintaan.








V2.fi | Timo Koskinen
< WiiWaren aivopähkinä... Kaukomaan konsoli-ih... >

Keskustelut (3 viestiä)

Ylipappi

30.01.2009 klo 18.13

En tiedä bugaako Opera vai venyttääkö noi kuvat iha prkl:sti
lainaa
Kino

30.01.2009 klo 22.05

Mikä taho on toteuttanut näyttelyssä esillä olevat pelit ? Koodaako heureka itse jotain vai tilataanko kamat pelifirmoilta ?

Ylipapille: Kuvat toimii mainiosti Opera 9.6:lla windowsissa.
lainaa
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

30.01.2009 klo 22.12

Kino kirjoitti:
Mikä taho on toteuttanut näyttelyssä esillä olevat pelit ? Koodaako heureka itse jotain vai tilataanko kamat pelifirmoilta ?

Ylipapille: Kuvat toimii mainiosti Opera 9.6:lla windowsissa.


Heurekalla on oma suunnitteluporukka ja paja, joka rakenteli suurimman osan laitteista. Osa softasta on kuulemma tilattu ulkopuolisilta.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova