Tuorein sisältö

WiiWaren aivopähkinät

Manu Pärssinen

06.02.2009 klo 10.30 | Luettu: 2807 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Art Stylet ja World of Goo
V2.fi tutustui vaihteeksi WiiWaren valikoimaan, erityisesti sen puzzletarjontaan. Aivolohkoja kutittelemaan palvelusta löytyy useitakin pelejä, mutta toimituksen mielenkiinto kohdistui yhteen viime vuoden palkituimmista peleistä, World of Goohon, sekä mielenkiintoiseen Art Style -pelisarjaan.

Art Style: Rotohex




Jos Rotohex on ensimmäinen Art Style -peli, jonka satut lataamaan, saattaa se myös olla viimeisesi. Ei sillä, että peli olisi jotenkin uskomattoman huono, se vain kestää hetken imaista mukaansa. Parilla ensimmäisellä pelikerralla luovutus on lähellä, mutta tiiviisti keskittymällä on yllättävääkin huomata, millainen taktiikka pelissä puree.

Tarkoituksena on pyöritellä kuudesta kolmiosta muodostuvia kuusikulmiota siten, että kuusi samanväristä palasta osuu yhteen. Aluksi eri värejä on vain kaksi, sitten kolme - ja neljää pidemmälle en ainakaan itse päässyt. Wiimotella osoitetaan haluttua kulmiota ja A- sekä B-napeilla sitä voi käännellä vasta- ja myötäpäivään. Kun meno on hektisimmillään, mukaan tulee myös bonuspalikoita, jotka kadottamalla saa helpotusta aivosuonten tykytykseen. Välillä homma menee hosumiseksi, mutta kun samanvärisiä kolmioita saa tarpeeksi lähekkäin, on ratkaisu aina lähellä.

Porukassa voisi olla kiva kokeilla, kuka Rotohexissä pärjää pisimpään, mutta 'ehtana' taidepelinä siinä ei ole edes pistelaskuria. Myös alussa soiva musiikki saattaa karkoittaa kokeilijat, mutta sen voin luvata paranevan roimasti loppua kohden. Rotohex ei ole maailman miellyttävin pulmapeli, mutta toimii hetken viihteenä.

2/5 tähteä

Art Style: Orbient




Orbient on kolmesta Art Style -pelistä ehdottomasti poikkeavin. Sen sijaan, että ruudulla pyörisi värikkäitä palikoita, ohjastetaankin Wiimotella planetoidia pitkin aurinkokuntaa. Idea kiehtoo heti alkumetreiltä ja on Art Style -pelien periaatteen mukaan varsin helppo oppia perusteiltaan. Ulkoasu on varsin karu, ja peli onkin viilailtu versio GBA:n Japanissa julkaistusta Bit Generations -sarjasta vuodelta 2006.

Pelaaja on pieni harmaa tähti, jonka tehtävänä on kasvaa imemällä itseensä samankokoisia tähtiä, kunnes saavuttaa tavoitetähden kokoluokan. Sitten tavoitetähti pitää saada omaksi kiertolaisekseen. Periaate on helppo, mutta mutkia on matkassa - ja ne mutkat aiheuttaa vetovoima. A- ja B- napilla omaan kiertolaiseen saa painovoimaa tai 'antipainovoimaa', joiden avulla saa välteltyä asteroideja ja pääsee sopivan kokoisten tähtien luokse. Joskus täytyy myös käväistä isompien tähtien kiertoradalla, jonne pitää päästä sopivassa kulmassa.

Kuten Rotohexissä, pienen treenauksen jälkeen pelaaminen sujuu ongelmitta. On selvää, että Orbient on sarjan hengen mukaisesti lähinnä esitys pelimekaniikasta, mutta silti siinä on tarpeeksi aineksia ja omaperäisyyttä. Koska sen voi läpäistä parissa tunnissa, voi 600 Wiipisteen sijoittamista kyllä harkita muuhunkin. Esimerkiksi seuraaviin peleihin.

3/5 tähteä

Art Style: Cubello




Cubello, Cubello, Cubello, kuinka minut koukutitkaan. Ehdottomasti (ainakin toistaiseksi) paras Art Style -sarjan peli on yhdistelmä valopyssyräiskintää, Tetristä, Rubikin kuutiota ja Bust-A-Movea kolmiulotteisessa ympäristössä. Sekoitus on uskomattoman addiktiivinen ja aiheutti vähäisiksi jääneitä yöunia liian montakin kertaa.

Cubellossa ruudulla pyörii hiljakseen joukkio eri värisiä toisissaan kiinni olevia kuutioita kolmiulotteisessa rykelmässä. Pelaajalla on 'lippaallinen' kuutioita, joita sitten ammutaan Wii Remotella sopivaan kohtaan, jotta saadaan neljä tai useampia saman värisiä kuutioita kiinni toisiinsa, jolloin ne katoavat. Aika perusmeininkiä puzzlepeliksi siis. Touhua hankaloittaa se, että osuessaan rykelmään, kuutio pyöräyttää sitä akselinsa ympäri, joten sopivaa paikkaa joutuu välillä odottelemaan. Liian kauan ei kuitenkaan voi odottaa, sillä röykkiö liikkuu koko ajan myös lähemmäksi ruutua ja jos osuma tulee, peli päättyy. Sinne tänne ei voi myöskään sohia, sillä 'kuutiolippaaseen' saa lisää ammuttavaa vain onnistumalla tiputuksissa.

Bust-A-Movesta ja muista tämän tyylisistä peleistä poiketen Cubello ei tarjoakaan vain sen värisiä kuutioita, joita ruudulla on näkyvissä. Tarkoituksena on saada jäämään jäljelle vain keskimmäinen kuutio, ns. core, ja kun viimeisiä viedään, pitää miettiä jo montakin siirtoa eteenpäin, että saa kaikki kuutiot katoamaan. Toisinaan onnistumisista palkitaan bonushetkillä, jolloin voi saada aseeseensa esimerkiksi 'jokerikuutioita', jotka käyvät yhteen minkä tahansa värin kanssa. Tällöin kannattaa olla nopea.

Graafisesti Cubello on kliinisen simppelin futuristinen, samoin äänimaailmaltaan. Värejä toisteleva robottiääni saattaa alkaa ärsyttää, eikä musiikeissakaan ole hirveästi hurraamista. Silmien tuijottaessa tiiviisti sopivaa kolosta ruudulla pyörivästä kuutiokasasta kaikki muu jää kuitenkin aistien ulottumattomiin. Ehdoton yllätys ja takuuvarmasti hintansa arvoinen peli.

4/5 tähteä

World of Goo




Kahden entisen Electronic Artsin työntekijän limarakentelupuzzle aiheutti viime vuonna jos jonkinlaista ihastelua sekä pelilehdistössä että erilaisissa palkintoseremonioissa. PC:lle alunperin tehty peli uhattiin ensin julkaista Euroopassa Wiille vain kaupoissa, mutta viime vuoden lopulla se kuitenkin putkahti WiiWareen ja takasi meikäläisen joululomalle monta viihdyttävää hetkeä.

Pelissä pelaaja rakentaa erilaisia rakennelmia, esimerkiksi siltoja tai torneja, limamaisista otuksista. Tarkoituksena on saada sekä tämä huojuva hyytelömäinen konstruktio pysymään pystyssä, että johdattaa sitä myöten tarpeeksi monta Goopalloa imuriputkeen. Ideoissa yhdistyvät Bridge Builder, Lemmings ja... hmm, sanotaan vaikka että hyytelöstä tehtyjen pelikorttien kokoaminen korttitaloksi.

World of Goo hurmaa alkusekunneista lähtien ulkoasullaan, musiikillaan ja äänimaailmallaan. Usein hyvät ideat eivät saa taakseen kykyjä, jotka voisivat toteuttaa vision loppuun asti, mutta WoG:n kanssa kaikki on klikannut yhteen. Paras koukku peleissä on aina se, että peli saa pelaajan syyttämään epäonnistumisista itseään. Tässäkin mönjämaailma onnistuu erinomaisesti ja 'vielä kerran' hakkaa aivoissa armottomasti. En ole PC-versiota kokeillut, mutta voisin kuvitella pelaamisen olevan hiirellä hienoisesti helpompaa, kuin Wii-Remotella, jonka kanssa tuli usein liian kiire toiselle puolelle rakennelmaa sitä tasapainottamaan.

Toinen onnistuneen puzzlepelin tunnusmerkki on se, ettei se toista itseään kentästä toiseen. WoG:ssa tulee vastaan erilaisia esteitä ja Goo-palloja, joilla on erilaisia ominaisuuksia. Joitakin niistä pystyy liikuttamaan myös uudelleen, välillä pitää taiteilla kaasupallojen kanssa ja niin edelleen. Kaiken kruunaa World of Goo Corporation, jossa kentissä kerääntyneestä ekstralimasta saa rakentaa korkeinta tornia kaikkia maailman Goo-pelaajia vastaan. World of Goo on WiiWaren paras peli, joka ansaitsee tulla ostetuksi, pelatuksi ja koetuksi hieman kalliista hinnastaan huolimatta.

5/5 tähteä


V2.fi | Manu Pärssinen
< Jarkon Demoputka... Liikettä nörttiin... >

Keskustelut (1 viestiä)

Jamppala

Rekisteröitynyt 17.04.2007

06.02.2009 klo 18.09

Haluan World of Goon subjektiivisena ihailijana sanoa vielä sanasen.

Tässä pelissä on salaperäinen, "mystinen", hieno juoni. Hiukan ihmettelen, miksei arvostelussa mainittu sitä sanallakaan, se on sentään yksi pelin parhaiten toteutetuista osista.
Juonen olemassaolo puzzle-pelissä on muutenkin ihan arvostettavan arvoinen asia.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova