Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Microsoft Flight Simulator - uuden sukupolven simulointia

Jukka O. Kauppinen

14.08.2020 klo 12.30 | Luettu: 1054 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Miljoona, miljoona, miljoona koodiriviä
Microsoft Flight Simulator 2020 on Microsoftille merkittävä paluu genreen ja peliin, josta ennen kaikkea käyttöjärjestelmistään ja vasta sitten peleistä ja pelikonsoleistaan tunnettu yhtiö on kerännyt vuosien mittaan valtavasti mainetta. Se on myös huima askel eteenpäin sekä Flight Simulator -sarjalle että lentosimulaattoritekniikalle. V2.fi jatkaa simuilua MSFS-ennakon toisella osalla.



Pinnan alla MSFS 2020 tarjoaa paljon sekä tuttua vanhaa että uutta. Täysin nollastahan tekijäfirma eli Asobo Studio ei ole lähtenyt, vaan ensin tiimi on tutustunut perusteellisesti edellisen Flight Simulatorin koodiin. Siellä onkin luultavasti kaikenlaista kiintoisaa, sillä myös peleissä kierrätetään ahkerasti koodia pelistä toiseen. Jos MSFS 2020 pohjaakin Flight Simulator X:ään, niin X taasen pohjautuu koodillisesti ja lentomallillisesti kaikkiin edeltäviin simulaattoreihin.

Lue ennakon ensimmäinen osa: Microsoft Flight Simulator - koko maailma hyppysissäsi

"Pelissä on miljoonia rivejä uutta ja miljoonia rivejä vanhaa koodia. Valtavasti koodia, kaiken kaikkiaan! Kaikkeahan ei tarvitse vaihtaa, vaan vanhakin koodi toimii edelleen. Kaikki on toki kuratoitu ja tutkittu niin, että vanhaa ohjelmistokoodia on viilattu sen verran mitä tarvittiin, kaikkea ei tarvinnut keksiä uudelleen", kertoo kertoo simulaattoriprojektin vetäjä Jorg Neumann.


Boeing 747 -jumbo nousee digitaivaalle

Esimerkiksi aerodynaaminen simulaatio on tehty uusiksi siten, että lentäminen on paljon aiempaa lähempänä todellista. Siinä missä esimerkiksi sakkaukset toteutettiin vielä FSX:ssä kaavoilla, niin nyt ilmavirtaukset lasketaan dynaamisesti reaaliajassa. Jokaisessa lentokoneessa on yli 1000 simuloitua pintaa, joiden kautta koneiden käyttäytyminen, noste ja lentotilat lasketaan. Ilmavirtauksen visualisoinneista näkeekin hienosti, kuinka nostovoima ja virtaukset muuttuvat koneiden lentäessä ja manööveroidessa. Samoin koneiden lasti, polttoainemäärä ja lastaus vaikuttavat osaltaan niihin.

Tarkemmalla ja paikoin täysin uusiksi tehdyllä mallinnuksella myös esimerkiksi laippojen käyttö ja vaikutus on saatu aiempaa luonnollisemmaksi.

“Nyt koneissa jokaisen lentokoneen laippojen asennot ja niiden vaikutus lasketaan yksilöllisesti. Niiden pienetkin liikkeet vaikuttavat koneen lentämiseen ja lopputulemaan vaikuttaa myös koneen paino ja painopiste, toisin kuin vielä FSX:ssä”, kertoo ohjelmointiporukan vetäjä Martial Bossard.


Nousu pilvisellä kelillä

Tiimi on vieraillut kehitysprosessin aikana lentokonevalmistajien tehtailla ja keskustellut koelentäjien kanssa sen lisäksi, että moni tiimiläisistä on lentänyt itsekin paljon sekä huvikseen että ahem, tutkimusmielessä. Monista eri lähteistä ja omakohtaisista kokemuksista kertyi paljon tietoa asioista, jotka täytyy tehdä uuteen simulaattoriin paremmin. Esimerkiksi taitolentokoneiden käyttäytyminen tuntuu nyt monin tavoin uskottavammalta: kuulan käyttäytyminen on tehty täysin uusiksi niin, että sitä voi hyödyntää uskottavasti taitolentokoneilla lentäessään. Temppulentäjille negatiivinen nosto ja sakkaukset ovat nekin tärkeitä.

Uusittu lentofysiikka huomioi paremmin temppulentämisen salat ja kaksimoottorikoneet eri tilanteissa. Esimerkiksi moottorien sisäinen mallinnus on jo muutakin kuin on/off, ja moottorit käyttäytyvät asianmukaisemmin eri tilanteissa ja lentoasennoissa. Kaikki ylläoleva vaikuttaa niin koneiden lentämiseen, maakäyttäytymiseen ja entiseen verrattuna erityisen paljon nousu- ja laskutilanteisiin.



Simulaattorin ilmakehäsimulaatio menee sekin aivan uudelle tasolle. Ilmamassojen liikkeet huomioidaan hyvinkin tarkasti. Nousevat ja laskevat ilmavirtaukset lämpötilanvaihteluineen ja turbulensseineen luovat rytyytystä lentämiseen erityisesti kukkula- ja vuorimaastoissa. Tämä takaa herkullisia lentohetkiä pienkoneilla lentämiseen, kun kone reagoi virtauksiin ja erilaisten maastotyyppien aiheuttamiin nostoihin - sitten lento muuttuukin täysin tyyneksi, kun maaston aiheuttamat virtaukset laantuvat. Kuuman ilman nosteesta voi liitää alas laakson pohjalle, jossa ympäröivä ilma onkin varjossa kylmää ja tyyntä.

Tuuliolosuhteet vaihtelevat eri korkeuksissa, vaikuttaen matalalla myös järvien ja merien aaltoihin. Näistä lentävä voi päätellä paikallisia olosuhteita – ja vesitasolentäjä arvioida sopivaa nousu/laskusuuntaa tai onko laskeutuminen ylipäätään turvallista. Säätila mallintaa myös koneen ja siipien jäätymistä oikeidenkin lentäjien käyttämän datan pohjalta.


Säätilan asettaminen ennen lentoa

Pilvimallinnus puolestaan luo lentäjän ympärille kolmiulotteiset pilviympäristöt, joka syntyvät ja haihtuvat todellisten olosuhteiden mukaan. Ne myös luonnollisesti vaikuttavat nostoihin.

Ja kun puhutaan nostoista, pilvistä, nousevista ja laskevista ilmavirtauksista, niin sehän tarkoittaa tietenkin loistavia olosuhteita purjelentäjille. Sitä iloittelua joudutaan kuitenkin odottamaan vielä kotvasen, sillä purjelentokoneita ei ole vielä julkaisuversiossa. Ne tulevat peliin aikanaan.



Jos pelaaja niin haluaa, niin kaikki nämä säätiedothan luetaan reaaliaikaisesti netistä. Jos pilvet nyt eivät olisikaan aivan samoja kuin ulos katsomalla, niin ainakin ne luodaan oikean säätiedon pohjalta. Samoin saderintamat, myrskyt ja muut olosuhteet. Mikäli todellinen sää ei kuitenkaan kelpaa tai lentäjä haluaa kunnon säätilahaasteita, niin säätilan muokkaamiseen löytyy sekä erilaisia valmiita sääasetuksia että työkalu, jolla sitä voi muokata yksityiskohtia myöten. Mikäpä kivempaa kuin pikkuinen kevyt lumikerros kiitotiellä!



Entä ne lentokoneet? Ohjaamot? No. Onhan niitä ja upeiltahan ne näyttävät, sisältä ja ulkoa. Pikkutarkoilta ja herkullisilta. Ohjaamoihin on mallinnettu runsaasti todellisen maailman järjestelmiä ja laitteistoja, kuten esimerkiksi kattavasti Garminin navigaatiolaitteistoja.

"Tuemme kattavasti modernien koneiden erilaisia järjestelmiä ja eri konevalmistajien uniikkeja toteutuksia", Jorg Neumann kertoo.



Visuaaliset efektit ovat näyttäviä ja sadekuuron läpi lentäessään voi jopa nauttia dynaamisesta ikkunoihin kertyvästä ja valuvasta sateesta. Lentämisen tuntua on haettu jopa mallintamalla lentäjän pään liikkeitä, jotta siellä oleminen saataisiin mahdollisimman vahvaksi.



Nykyajassa kun ollaan, niin simulaattori on tietenkin myös pelillistetty ja sekaan on heitetty rutkasti mikromaksuilla ostettavaa sisältöä ja F2P-koukkuja. Ei vais, huijasin. MSFS:ää ei ole pelillistetty vaan se on ennen kaikkea valtavan laaja hiekkalaatikko, avoin maailma, jossa saa tehdä mitä lystää. Simulaattori on suuri lelu, johon lentäjät luovat itse omat leikkinsä ja sääntönsä. Tarinallista kampanjaa ja tavoitteita ei ole, mutta valmiita että käyttäjien tekemiä tehtäviä ja lentohaasteita sentään.

Simulaattori venyy moneen suuntaan vaikeudessaan - kotilentäminen ei ole loppujen lopuksi kovin vaikeaa ja simulaattorilla sitä on helppo harjoitella. MSFS:stä nauttiminen ei vaadi, että pelaaja on simuhörhö vaan kuka tahansa voi kokeilla vapaasti maisemalentämisen iloja. Aivan uusille ilmailullisille tulokkaille on tarjolla myös jonkinlaiset tutoriaalit sekä interaktiiviset tarkistuslistat, joissa opetetaan lentämisen perusasioita ja lentokoneen hallintaa eri tilanteissa,



Uusi Microsoft Flight Simulator onkin kokonaisuutena merkkipaalu virtuaalisen ilmailun saralla. Pidemmän linjan simulaattorilentäjät muistavat varmasti hyvin, miten sarjan vanhemmat teokset kehittivät kotilentämistä eteenpäin askel askeleelta. Ne tarjosivat lukemattomia nautinnollisia tunteja digitaalisilla sinitaivailla ja innoittivat harrastajia opiskelemaan lentämistä, yllyttivät näitä hankkiutumaan ammatillisesti ilmailun pariin ja yllyttivät inspiroituneimpia rakentamaan jopa upeita simpittejä, pahimmat autotalleihinsa ja varastotiloihinsa. Moni myös hurahti simulaattorilentokoneiden rakentamiseen tai maastojen ja skinien näpertämiseen.

Pitkän tauon jälkeen onkin hienoa, että Flight Simulator -sarja tulee innoittamaan uusia harrastajia ja sukupolvia virtuaalisen ilmailun upeuteen. Askel uuteen on enemmänkin loikka, kun vakavasti otettavia kilpakumppaneitakin on vain yksi. X-Planekin on upea simulaattori, mutta kilpailu tekee aina hyvää.


Lentosuunnitelmaa tekemässä

Simulaattorin kehittäjät ynnäävät myös, että uusi Flight Simulator on muutakin kuin vain peli. Se on alusta, jolle tähdätään pitkää elinikää. Microsoft ei julkaise seuraavaa simulaattoria kahden vuoden kuluttua, vaan jatkaa tämän kehittämistä, laajentamista ja luultavasti myös erilaisten maksullisen lisukkeiden kehittämistä. Alkuun tähtäimessä on 10 vuoden elinkaari.

"Olemme päässeet paljon pidemmälle kuin alussa uskoimme tai toivoimme. Simulaattorin tekeminen on tosi monimutkainen aihe, josta kukaan ei tiedä ikinä kaikkea. Onhan tämä ollut vaikeinta mitä olemme ikinä tehneet, mutta olemme myös saaneet paljon aikaan. Olen ylpeä tiimistämme, joka on tehnyt töitä niin antaumuksella. Mutta tämähän on vasta alkua, me teemme vielä paljon lisää, kehitämme simulaatiota, viilaamme datan käyttöä ja luomme peliin lisää sisältöä. Ajamme simulaatioon lisää dataa, päivitämme satelliittikuvaa, korkeusdataa, rakennamme uusia lentokenttiä ja kirjoitamme tehtäviä", Jorg Neumann maaleilee ja ynnää:

“Tämä on elävä simulaattori, joka kestää käsissä ja kehittyy vielä kauan. Vain taivas on rajana."

Microsoft Flight Simulator (2020) julkaistaan 18.8.2020 Windows 10 -alustalle. Peli on ostettavissa ja ladattavissa sekä Windows Storesta että Steamistä, mutta kauppoihin laskeutuu myös kymmenen DVD:n kokoinen fyysinen mötkäle. Lentäminen onnistuu tulevaisuudessa myös Xbox-konsoleillakin.

Lue ennakon ensimmäinen osa: Microsoft Flight Simulator - koko maailma hyppysissäsi

Löydät runsaasti lisää Flight Simulatorin videoita Siivet-lehden kanavalta

Lisätietoja: https://www.xbox.com/fi-FI/games/microsoft-flight-simulator


MSFS 2020 päivittyy jatkossa säännöllisesti noin 2-3 kuukauden välein. Laajat päivitykset ovat teemoitettuja ja ensimmäisenä peliin tuodaan VR-laitetuki. Sitten vuorossa ovat järjestyksessä World Update I, Sim Update I, PDLC I, World Update II, Sim Update II, PDLC II, World Update III ja niin edelleen.




V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Pelataanpa: Mitä kuu... V2.fi varastolla: Ma... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

15.08.2020 klo 18.51

Joko JOK on saanut Honeycomb Bravo Throttle Quadrant -ohjaimen? Tuleeko siitä video jossain vaiheessa?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova