Tuorein sisältö

Tuoreimmat Singstarit syynissä

Jarkko Rotstén

04.05.2009 klo 10.55 | Luettu: 4390 kertaa | Teksti: Jarkko Rotstén

Laulettavaa koko kesäksi
Paketit eivät vieläkään sisällä harjanvarsia, joilla naapuri voisi osallistua esityksen pisteytykseen.

Singstar toi karaoken lähiöbaareista olohuoneisiin sellaisella ryminällä, että ihme on, jos ei pari kuppilaa olisi sen johdosta kaatunutkin. Sony teki eittämättä jotakin oikein, sillä en äkkiseltään keksi muita pelisarjoja, jonka lisäosia löytyisi hyllystäni yli kymmentä erilaista. Singstar on rentouttavaa viihdettä, jossa ujompikin kehtaa esiintyä, vaikka se ei tosiaankaan ole ryppyotsaisen lauluharrastajan mielestä oikeaa laulamista. Pelin pääkohderyhmä taas ei erota nuottiavainta jakoavaimesta, mutta pitää hauskaa sitäkin enemmän.

Singstarien merkittävin pelillinen uudistus ovat uudet langattomat mikrofonit. Meillä onkin laulettu jo pitkään itse kolvatulla piuhalla, sillä toisen mikin alkuperäinen paukkulanka katkesi nopeasti. Mikrofonit ovat laadullisesti varsin samaa kamaa kuin entisetkin, eli ei mitään hifiä, mutta nuotit kulkevat sujuvasti perille asti. Oikeastaan on pieni ihme, ettei Singstariin ole vielä lanseerattu parempia mikkejä kultakorvaisemmille ja varakkaammille pelaajille. Meidän perheessä mikrofonien laatu ei sinänsä ratkaise, sillä pruukaamme pistämään laulun äänenvoimakkuuden minimiin. Eiköhän ne sulosävelet kuulu naapuriin ilman vahvistustakin.

Pelin toinen uusi ominaisuus on biisin valinta äänitunnistuksella, jonka toimimaan saaminen aiheutti päänvaivaa. Toisaalla toimituksessa tunnistus saatiin toimimaan kuulemma oikeinkin mainiosti, mutta omalla konsolillani tunnistus ei reagoi mitenkään mihinkään. Pelin sisäinen ohje kertoi vain, ettei tunnistus toimi kuin tietynkielisillä kappaleilla. Todistettavasti se on kuitenkin toiminut myös Singstar: Suomipopilla. Konsolin säätäminen englanninkieliseksi ei asiaa auttanut. Toimitus tutkii asiaa.

Singstar: Queen


Singstar: Queen on yksi niistä lisäosista, jotka eivät olisi hyllyyni päätyneet, ellei pressiversio olisi sattunut ilmaantumaan sopivasti paikalle. Ei siksi, ettenkö pitäisi Queenin materiaalista - olen itse asiassa suuri fani. Iso osa levyn sisällöstä tuli ostettua jo aiemmin Singstoresta, joten en nähnyt järkevänä maksaa samoista biiseistä useampaan kertaan. Mukana on toki jonkin verran Singstarissa julkaisemattomiakin biisejä. PS3-versiossa on kaikkiaan 25 biisiä, kun taas PS2-levylle on saatu ahdettua 20.

Vaikka Queenin katalookista löytyy mitä loistavimpia biisejä, on niiden viihdyttävyysprosentti itse laulettuna melko alhainen. Vähiten tästä ei voi syyttää Freddie Mercuryä, jonka ääniala oli vähintäänkin riittävä ja kykeneväinen melkoisen haastaviin laulumelodioihin. Lisäksi duettona laulettavat kappaleet ovat yleensä käsittämättömän vaikeita, josta vuorostaan syyttävä sormi nousee biisien Singstar-sovittajien suuntaan. Stemmat kulkevat usein epäloogisesti, välillä jopa väärin. Bohemian Rhapsody menee toki huumorinumerosta, kun taustalaulajan epäkiitollisen osan saanut yrittää epätoivoisesti etsiä oikeaa sävellajia. Jos joku hoitelee todistettavasti ensimmäisellä yrittämällä kyseisen rallin stemmat ilman nuotteja yli 9000 pisteen arvoisesti, lupaan tulla halaamaan.

Kaikki Queenin kappaleet eivät suinkaan ole sieltä vaikeammasta päästä. We Are The Champions ja We Will Rock You taittunevat jopa jääkiekkofaneilta. Bohemian Rhapsodylle tekee seuraa haastavuudessaan muiden muassa Killer Queen. Vaikka Singstar: Queen sisältää omaan makuuni musiikillisesti parhaita biisejä mitä Singstar-sarjassa on julkaistu, se ei, ehkä hieman yllättäen, onnistu viihdyttämään kovinkaan pitkiä laulurupeamia kerrallaan. Hyvä biisi ei aina ole hauska laulaa.

Singstar: Pop Edition


Pop Edition edustaa vuorostaan perinteistä Singstar-linjaa, eli vähän jotakin itse kullekin säädylle. Singstoren viime aikojen biisitarjonta ei ole aiheuttanut täällä suunnalla riemunkiljahduksia, joten oli mukava vaihteeksi yllättyä positiivisesti. Bon Jovin Livin' On a Prayer on jo todettu erinomaiseksi bilepelihitiksi aiemmin mm. Guitar Hero: World Tourissa. Kings of Leonin Sex on Fire ja The Killersin Human ovat tulleet tutuiksi voimallisesta radiosoitosta, ja niitä on myös hauska laulaa. Amy Winehousen Rehabia on vaikea laulaa hymyilemättä ivallisesti ja Robbie Williamsin Angelsia on odoteltu täällä suunnalla jo jonkin aikaa laulettavaksi. Nämä kappaleet edustivat itselleni sitä alussa mainitsemaani "kaikkea kaikille" -osastoa.

Levyn muu sisältö ei sitten oikein säväytäkään ja välillä biisivalinnat jopa ihmetyttävät. Lätylle on eksynyt jälleen iso liuta artisteja, jotka eivät ole tuttuja tämän pallonpuoliskon asukeille. Kuka hiton Sam Sparro? Mikä ihmeen Solange? Tekisi muuten mieli lyödä sitä, joka valitsi Pinkin So What! -biisin tälle levylle. Toisaalta mitäpä olisi Singstar-levy ilman ainakin yhtä vihabiisiä?

On mukavaa, että pop käsittää tällä levyllä muutakin, kuin vain viimeisen vuoden aikana puhkikuultuja radiohittejä. Mukana on myös muutamia irtoraitoja kultaisilta 80-90-luvuilta, kuten Chris de Burghin Lady in Red, Gloria Estefanin Rhythm is Gonna Get You sekä Rockwellin Somebody's Watching Me, jota sittemmin myös DJ Bobo plagioi. Singstar: Pop Edition on kokonaisuutena melko taattua perushupia, johon on vaikea pettyä, jos on yhtään kuunnellut radiota viimeisen 25 vuoden aikana.

Singstar: Suomipop


Myönnettäköön - en ole koskaan ollut suomenkielisen musiikin suurkuluttaja. Mistä lie moinen asennevamma syntynyt, mutta se aiheutti sen, etteivät odotukseni Suomipop-lätyn suhteen olleet hirmuisen korkealla. Sitä suuremmalla syyllä ihmettelenkin, kun siitä kuoriutui tämän testikolmikon vahvin kokoelma. Suomipop sisältää tietenkin tuttuja ralleja kotimaan tähtiartisteilta.

Tyylillisesti levy edustaa lähinnä poppia ja pop-rokkia. Mukana on myös pari hiphop-rallia sekä Anna Erikssonin verran iskelmää. Ajallisesti liikutaan enimmäkseen 2000-luvulla, jos kohta Eput koukkaavat 80-luvun kautta biisillään Joka päivä ja joka ikinen yö. 90-lukua edustavat vuorostaan Neon 2 ja Aikakone. Ja kuten aiemmin jo todettiin, ei Singstar-levyä ilman agressioita herättäviä ralleja - mukana on myös Kim Heroldin Social Butterfly. Herra koettelee, vaan ei hylkää. Hienoinen huolimattomuus heittää pienen varjon Suomipopin ylle. Don Huonojen Seireenin sanat menevät nimittäin pelissä biisin loppupuolella selkeästi väärin, mikä aiheuttaa hämmennystä laulajissa.

Biisivalikoima on kieltämättä varsin onnistunut. Jälleen kerran laulaja kuin laulaja löytää levyltä jotakin rallateltavaa, vaikka levyltä jää kaipaamaan Juicea, Leeviä ynnä muita laadukkaita klassikoita. Tällä kertaa klasariosastolle mahtui vain pari biisiä Eppu Normaalia. Lienee melko turvallista odottaa tulevaisuudessa lisää kotimaisia Singstar-levyjä - myihän edellinen PS2:n Singstar: SuomiRock nelinkertaista platinaa nopeammin, kuin mikään konsolipeli koskaan aiemmin Suomessa.

Happoradio akustisena Suomipopin julkaisujuhlissa.


Kim Herold sosiaalisena perhosena samoissa bileissä.


V2.fi | Jarkko Rotstén
< Bubble Bobble... DSi:lle varustevyöry... >

Keskustelut (4 viestiä)

jaeger

Rekisteröitynyt 19.04.2007

05.05.2009 klo 20.57

Eiks noi langattomat mikit olekin toteutettu hölmösti usb -vastaanottimella? Eli ne ei hyödynnä Pleikkarin bluetoothia. Pistää ihmettelemään, varsinkin kun noita portteja ei ole käytössä kuin nuo 2.
dice

Rekisteröitynyt 13.03.2008

06.05.2009 klo 11.23

Missä suomipopin ps2 versio?
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.05.2009 klo 18.06

jaeger kirjoitti:
Eiks noi langattomat mikit olekin toteutettu hölmösti usb -vastaanottimella? Eli ne ei hyödynnä Pleikkarin bluetoothia. Pistää ihmettelemään, varsinkin kun noita portteja ei ole käytössä kuin nuo 2.


Kyllä on, sen vuoksi, että toimivat sitten myös PS2:lla.
60GB-ftw

17.05.2009 klo 19.13

Kovimmilla on alkuperäinen PS3. 4 USB:tä :P

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova