Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Encased (PC)

Miikka Lehtonen

14.07.2021 klo 15.27 | Luettu: 2045 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Falloutin hengessä, mutta silti omilla poluillaan
Kuluvan kesän E3-messut sisälsivät runsaasti pelijulkistuksia, sekä muistutuksia sellaisten pelien olemassaolosta, joista olimme tienneet jo jonkin aikaa. Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluu selkeästi myös Microsoftin lehdistötilaisuudessa nähty Encased, joka on ollut pelattavissa Steamin Early Access -testausohjelmassa jo jonkin aikaa.


Mutta selvästi kehitystiimi ja pelin julkaisija ovat nyt lyöneet silmään suurempaa vaihdetta ja aloittaneet kiihdytyksen kohti julkaisua, koska myös me lehdistön edustajat olemme saaneet vihdoin omat ennakkokoodimme.
Kieltämättä fiilikset olivat ennakkoon aika korkealla, sillä peli jätti E3-vilauksensa avulla todella positiiviset fiilikset. Rempseällä 70-luvun tieteisestetiikalla varustettu, hieman kieli poskessa humorisoiva ja kovin Fallout-henkinen isometrinen roolipeli kun kuulostaa paperilla todella muikealta yhdistelmältä. Miten on käytännössä?

Maan alla on mukavaa


Vaihtoehtoisessa menneisyydessä ihmiskunta on löytänyt maan siimeksestä pinon mystisiä rakennelmia, jotka selvästi ovat täynnä jonkin muinaisen sivilisaation jälkeensä jättämiä artifakteja. Mikään ei toki ole helppoa, joten korvaamattomien aarteiden ohella rakennelmat ovat täynnä vaaroja mystisistä vääristymistä jos jonkinlaisiin hirviöihin.


Niinpä ihmiskunta lyö kollektiiviset hynttyynsä yhteen ja perustaa megayhtiön, jonka ainoana tehtävänä on tutkia näitä raunioita ja tuoda niistä takaisin aarteita koko ihmiskunnan hyödyttämiseksi. Ja tietenkin yrityksen osakkeenomistajien pankkitilien kasvattamiseksi.

Olitpa sitten matematiikkaa rakastava turbonörtti tai viimeisen tilaisuutensa hukannut elämäntaparikollinen, yrityksen rakastavasta sylistä löytyy tilaa ja tekemistä kaikille, vaikka se tekeminen sitten olisikin toimia lihakilpenä niille korvaamattomammille työntekijöille.

Pelaaja on yksi näistä duunareista, joka taustatarinasta riippuen on enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti liittynyt megayrityksen riveihin tutkimaan kuolettavan vaarallisia raunioita. Tarjolla on pino valmiita hahmoja omien taustatarinoidensa kanssa sekä toki mahdollisuus tehdä täysin oma hahmonsa.


Falloutien hengessä hahmon tausta ja lähtötilanne eivät vaikuta peliin suunnattomasti, mutta hahmon valittu suuntaus ja pakolliset persoonallisuuspiirteet avaavat ja sulkevat mahdollisuuksia. Sotilaallisiin mustapukuihin kuuluva hahmo osaa särmätä esimiesten edessä, kun taas rikollistaustainen oranssipuku voi kaveerata muiden hämärähemmojen kanssa, tieteilijöillä voi olla jotain painavaa sanottavaa raunioista löytyneestä artifaktista ja niin edelleen.

Tarina itsessään vaikuttaa lennokkaalta tieteiskamalta, joskaan nykyisessä testiversiossa sitä ei ole tarjolla hirveästi. Pelin alun harjoittelu- ja tutustumisosion jälkeen pelaaja lähetetään selvittämään, miksi äskettäin avattu Nashvillen tutkimusasema on yllättäen mennyt täyteen radiohiljaisuuteen. Kuinkas muutenkaan, siellä on käynyt se, mitä usein käy, kun ihmiskunta törkkii nenäänsä paikkoihin, joihin heidän ei pidä törkkimän: maan alta löytynyt artifakti on muuttanut koko tutkimuslaitoksen henkilökunnan verenhimoisiksi zombeiksi.


Sitten saakin valita, haluaako putsata laitoksen konekivääri lonkalla nakuttaen, vai yrittää tunkeutua pohjakerroksen kaivauksille ihmettelemään, josko kirouksen voisi jotenkin purkaa. Vaihtoehtoisia lähestymistapoja on runsaasti ja pelaaminen tuntuu Falloutin tavoin oikealta roolipelaamiselta, jossa saa tehdä hahmonsa persoonallisuuden mukaisia valintoja ja kokea niiden seurauksia.

Matkassa on mutta


Vaikka Encased toistaiseksi vaikuttaakin todella lupaavalta, en rehellisesti sanoen ostaisi peliä aivan vielä. Kuten jo mainitsin, peli on vielä Early Access -ohjelmassa, eli aktiivisesti kehityksen kohteena. Niinpä rahoillaan ei vielä seuraavien kuukausien aikana saa mitään viimeistellyn pelikokemuksen kaltaistakaan.


Se jo mainittiinkin, että juuri nyt Encasedissa on kovin vähän sisältöä. Pelaajan kannalta ikävämpää on se, että se verrattain vähäinen määräkään ei ole mitenkään tuunattua tai viimeisteltyä. Peli on täynnä bugeja, ongelmia ja puutteita. Pienoisena esimerkkinä taistelussa voi kyyristyä suojaan vihollistulelta, mutta mitään suojautumisanimaatioita ei ole. Taistelut ovat muutenkin turhauttavia kokemuksia, koska pelin tasapainotus on aivan solmussa. Kaulimilla aseistetut zombit muksivat pelaajan tainnoksiin raskaan taistelupanssarin läpi, omat laukaukset eivät osu metrin päästäkään edes ladon seinään ja niin edelleen.

Tämä ei toki ole sinänsä mitenkään huolestuttavaa, sillä kyllähän kehityksessä olevan pelin kuuluukin olla aivan vaiheessa. Mutta… mitä ilmeisimmin kaikki ei ole aivan kunnossa Encasedin maassa. Kehitystiimi on lykkäillyt pelin julkaisua useita kertoja, ilmeisesti koronaviruksen aiheuttamien ongelmien johdosta. Tämäkin on ihan okei, kyllä pelejä lykkäillään ja koronavirus on vaikuttanut varmasti jokaisen elämään. Mutta kehitystiimi vannoo kautta kiven ja kannon, että nyt ne aikataulut pitävät ja peli julkaistaan syyskuussa. Jos näin todellakin tapahtuu, kehitystiimi on tehnyt joko kaikkien aikojen sankarikoodauksen maailmanennätyksen tai sitten peli julkaistaan ”viimeistelemättömässä” kunnossa ja yritetään paikata pelikelpoiseksi julkaisun jälkeen. Se Cyberpunk 2077 -malli, siis.


Kaiken muun kukkuraksi siitäkin huolimatta, että peli on vielä täysin keskeneräinen ja sen viimeistely vaikuttaa kysymysmerkiltä, Encasediin myydään jo täyttä häkää maksullista lisäsisältöä hahmoportrettien ja maksullisten aseiden muodossa. Nyt oikeasti, hei. Tämä ”keskeneräisiin peleihin maksullista lisäsisältöä” -trendi alkaa olla jo nähty!
Toivon hartaasti, että kaikki tähdet rapsahtavat oikeaan asentoonsa ja Encased saadaan viimeisten kuukausien aikana viilattua ensiluokkaiseen kuntoon, sillä lupausta kyllä löytyy. Maailma on mukavan erilainen, huumoria on mukana sopivasti jotta vakavat kohtauksetkin saavat tilaa hengittää, mutta peli ei silti ole mitään hampaat irvessä väkertämistä. Hahmonkehitys on monipuolista ja pelaaminen avointa ja vapaata. Nämä ovat kaikki hyvän roolipelin ominaisuuksia.

Samaan aikaan jokainen meistä osaa varmasti nimetä useammankin roolipelin, josta teoriassa löytyy kaikki samat ainekset, mutta joka ei pelikokemuksena silti noussut tarvittavalle tasolle. Kumpaan leiriin Encased lopulta kuuluu? Palaamme asiaan mahdollisesti syyskuussa, mutta rehellisesti sanoen toivottavasti hieman myöhemmin. Tekemistä kun riittää vielä.

V2.fi | Miikka Lehtonen
< Retro Rewind: Japani... V2.fi ennakoi: Hokko... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova