Tuorein sisältö

V2.fi:n ensitunnelmat: Ultrakevyt HTC Vive Flow -virtuaalisilmikko

Mikko Heinonen

02.11.2021 klo 17.27 | Luettu: 1358 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Uudenlainen VR-kokemus
V2.fi sai ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua HTC:n uusiin Vive Flow -virtuaalilaseihin ensimmäisenä Suomessa. Palaamme asiaan vielä myös videon kautta, mutta tässä ensin kirjallisesti jokusia huomioita.


Vive Flow on hämmästyttävän kompakti paketti – nyt ollaan oikeasti lähellä niitä ”silmälappuvideoita”, joita alettiin visioida heti korvalappustereoiden saapumisen jälkeen 40 vuotta sitten. Lasit istuvat mukavasti päähän, eivät paina eivätkä rasita niskaa pitkänkään käytön aikana. Tuuletin vielä osaltaan viilentää käyttäjän tunnelmia. Linsseissä on uskomattoman hieno oivallus, jonka soisi yleistyvän: likinäköinen silmälasien käyttäjä voi suoraan säätää omat vahvuutensa pyörittämällä linssien kehää. Tämä on myös tarpeen, sillä vaikka itse rillipiruna näen aivan hyvin esimerkiksi Vive Cosmos -silmikon kuvan ilman laseja, Vive Flow’sta en erottanut mitään siristelemättä. Kyseessä lienee siis myös toteutustekniikan ero.

Keveydellä on luonnollisesti hintansa, sillä muilta osin langattoman laitteen sisäinen akku on aivan olemattoman pieni ja tarkoitettu kestämään lähinnä sen aikaa, että käyttäjä saa vaihdettua toisen virtapulikan USB-C-kaapelin päähän. HTC kauppaa lasien mukaan omaa 10 000 mAh:n virtapakettiaan, mutta tässä esituotantoversiossa sitä ei ollut mukana, joten käytimme nurkista löytynyttä reilun 4 000 mAh:n akkua. Silläkin Vive Flow toimi pitkään: kun olin jo sekoillut lumetodellisuudessa mielestäni tarpeeksi, varauksen neljästä merkkivalosta paloi vielä kolme.


Yksinkertainen linja jatkuu myös kontrolleissa, sillä Vive Flow ei sisällä mitään erillistä ohjainta. Sen sijaan ohjaamiseen käytetään pääasiassa Android-puhelinta, mikä on sekä siunaus että kirous. Periaatteessa kaikilla on puhelin ja se sisältää kaikenlaista tarpeellista tekniikkaa, joka soveltuu myös älylasien aivoiksi – mutta käytännössä puhelin ei tunnu pitävän siitä, että sen näyttö kaapataan jatkuvasti kosketusohjaimeksi. Lyhyen kokeilujakson aikana mukana tullut halvemman pään Samsung Galaxy onnistui kahdella eri tavalla lukitsemaan kontrollit pois käytöstä, jolloin ne piti käydä erikseen palauttamassa ilmoitus- ja helppokäyttötoimintojen kautta. Toinen iso puute on se, että Apple-puhelinten omistajat jäävät toistaiseksi huvista paitsi kokonaan, eikä varmaa tietoa iOS-tuesta ole saatavilla. Lasit osaavat tulkita pään liikkeitä kameroidensa avulla, ja tuki käsien tunnistamiseen on mahdollisesti tulossa myöhemmin. Toivottavasti tulee, sillä pelkkä kännykkä ohjaimena on aika epämääräinen.


Kuten arvata saattaa, tarjolla ei ole mitään kovin monimutkaisia VR-kokemuksia, vaan enemmän hidastempoista trippailua ja vanhan mallin vuorovaikutteisuutta kuin raivokasta toimintaa. Palataan softiin vielä tuonnempana, mutta kokeilin pikaisesti kannunvalantaa, kolmiulotteista matopeliä ja merirosvolaivojen tykittelyä, minkä jälkeen kävin Liisana Ihmemaassa ja otin muutaman minuutin meditaatioistunnon TRIPP-sovelluksella. Näistä viimeisin oli ehkä toimivin, koska siihen liittyi myös rentouttavia hengitysharjoituksia. Tämä on myös suunta, johon HTC haluaa Vive Flow’n positioida: tarjolle tulee erillinen, pienempi Viveport-tilaus, jolla voi käyttää vastaavia sovelluksia ja rentoutua työpäivän lomassa eri tavoilla. Tämä ei siis ole ensisijaisesti pelilaite vaan jotakin muuta.


Syvä hengitys voi ollakin tarpeen, kun tarkastelee laitteen 600 euron hintalappua. Nykyisellä sisällöllä itseni on vaikea ymmärtää, mistä se oikeastaan koostuu, enkä pystyisi perustelemaan hankintaa edes omalla leväperäisellä rahankäytölläni. Systeemi on rajallinen eikä mahdollista esimerkiksi tietokoneeseen liittämistä. Käytännössä tällaisen järjestelmän hinnan pitäisi olla mieluusti alle Oculus Quest 2:n n. 350 euron, vaikka onkin tiedossa että Facebook/Meta subventoi omia päätelaitteitaan rankasti. Tällä hintahaarukalla Vive Flow on vaarassa jäädä jälleen jonkinlaiseksi uuden ajan airueeksi, jonka joku toinen toimija toteuttaa myöhemmin halvemmalla. Sääli, sillä lasit ovat oikeasti mukavan tuntuiset.

Kuvat: HTC, Manu Pärssinen
Malli: Miina Mäkinen

V2.fi | Mikko Heinonen
< V2.fi pelasi: Actrai... Retro Rewind: Kun Pa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova