Tuorein sisältö

Retro Rewind: Kun Pac-Man-kuume valtasi Suomen

Manu Pärssinen

06.11.2021 klo 12.00 | Luettu: 1839 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Esi-esportsia discon tahtiin

Vuonna 1983 Suomessa oltiin kilpapelaamisen ensimmäisellä aallonharjalla, sillä Atarin 2600-konsoli oli näillä seuduin kuuminta hottia ja Pohjoismaihinkin järjestettiin sillä pelattavat mainoskiertuemaiset Pac-Manin SM-kisat. Kyseisen pelin kehitysprosessi oli sekin tarina, josta voisi kirjoitella oman artikkelinsa, mutta keskitytään nyt kotikonnuille.

Euroopassa Atari 2600 -pelikonsoli julkaistiin vuonna 1978, mutta viisi vuotta myöhemmin markkinoille saapui pelihallien lyömätön keltapallo, pillerinpopsija Pac-Man, joten Atari päätti panostaa Pohjoismaihin ja järjesti näille mannuille mainoskiertueen. Aikalaisekseen melkoisen iso panostus alkoi Suomen Pac-Man Mestaruuskisojen alkueristä, jotka pelattiin kodinkoneliikkeissä ympäri maata – toki aina sillä vinkkelillä, että joku pelaajista innostuisi ostamaan pelin tai konsolin itselleen. Kotitietokoneet hengittivät täkäläisillä markkinoilla jo ensimmäisen videopeliaallon niskaan.

Mestaruuskisa mainonnan melskeessä


Pelisarjoja oli kaksi: ennen vuotta 1967 syntyneille ja sitä nuoremmille. Myyntipisteet keräsivät tulokset virallisille kilpailukorteille ja molemmista sarjoista pääsi aina yksi pelaaja välieriin. Niitä järjestettiin huhtikuussa kuudessa kaupungissa: Helsingissä, Tampereella, Seinäjoella, Jyväskylässä, Oulussa ja Lappeenrannassa. Pelaamisen lisäksi mukana oli uusien pelien esittelyä, Atari-oheistuotteita, virvoitusjuomia ja “Miss Pac-Man” laulamassa Pac-Man-kuumeesta. Lisäksi Ruotsin puolelta paikalle oli rahdattu Algot-robotti, joka sai Suomessa nimekseen Kalle. Micropost-lehden toisessa numerossa “mielikuvituksettoman näköisestä sinnetänne rullailevasta” Kallesta kerrotaan seuraavaa: “Kalle myös puhui yleisön kanssa, eli toisin sanoen sen päässä oli mikrofoni ja kaiutin, joiden avulla joku kiltti setä puhui verhon takaa ja lapset olivat innoissaan”.


Tapahtuman sponsoreina toimivat Atari-kauppiaiden lisäksi Scanvideo, Beavers-farkkumerkki, televisio-ohjelmiin keskittynyt Katso-lehti sekä Coca-Cola. Kolajuoma olikin paikan päällä ilmaista, mikä Pac-Man-discon lisäksi varmisti nuorison saapumisen tapahtumaan. Micropostin artikkelin mukaan videopelien pelaamisen lisäksi ohjelmassa oli myös tietovisa - ja pelaamiseen osallistui yksi tyttökin! Finaali pidettiin toukokuun lopulla Linnanmäellä Peacock-teatterissa ja voittajille tarjottiin matka Kaliforniaan (Atarin kotiseudulle) sekä muita erikoispalkintoja. Parhaiten haamuja pakoilivat ja pisteitä keräsivät Marko Viljanen ja Pekka Petäjä.

Pac-Man aiheuttaa edelleen oireilua


Kuten varmasti kaikki ovat huomanneet, Pac-Man ei jäänyt 80-luvulle, eikä hävinnyt minnekään, vaan on edelleen yksi maailman tunnetuimpia pelihahmoja. Yksi osoitus siitä on Pac-Manin aavemaiset seikkailut (Pac-Man and the Ghostly Adventures) -animaatiosarja, jota Suomessakin aamupiirrettynä on pyörinyt. Siinä on tosin roppakaupalla hahmoja, joita ei välttämättä Pac-Maniin kuuluviksi edes tunnista. Pelihallien puolella 2010-luvun Pac-Man-pelit ovat nekin saavuttaneet kotimaamme rannat. Täällä on näkynyt ainakin nelinpelattavaa Pac-Man Battle Royale DX:ää ja muutamia muitakin variaatioita. Maailmalla voi päästä testaamaan muun muassa World’s Largest Pac-Man -peliä, jota pelataan kolme metriä leveällä ruudulla. Viime vuoden flipperimessuilla esiteltiin myös Pac-Man Panic, jossa kaksi pelaajaa pelaa toisiaan vastaan seisoen saman laitteen eri päädyissä. Pac-Man on muuten edelleen kaikkien aikojen tuottoisin pelihallipeli – sitä oli tahkottu vuoteen 1990 mennessä 3,5 miljardilla dollarilla, eikä tuota lukemaa mikään muu peli ole yllättänyt.


Vuonna 2019 esiteltiin myös muita uusia Pac-Man-tuotteita. Niitä olivat muun muassa äänitehosteilla varustettu uusi Pac-Man-lautapeli, K’nex-rakennuspalikkafirman koottava Pac-Man-vuoristorata sekä pieni My Arcade Pac-Man Pocket Player -käsikonsoli, joka sisältää kolme peliä. Sekä paljon muuta pienempää tilpehööriä.


Vuonna 2020 Namco juhlisti Pac-Manin 40-vuotista taivalta, minkä myötä julkaistiin myös uusia keltapallotuotteita. Ken Ishiin säveltämän, juhlan kunniaksi julkaistun teemalaulun voi käydä kuuntelemassa Youtubesta.


Ja videot soi!


Tapahtumien kohokohdaksi mainostettu “uusi pop-tähti Miss Pac-Man” oli itseasiassa taiteilijanimellä Tuijamaria iskelmämusiikkia esittänyt tamperelaisartisti. Jo aiemmin häneltä oli julkaistu yksi single, ja mainoskiertuetta varten suomennettiin yhdysvaltalaisen Buckner & Garcia -parivaljakon pikkuhitti Pac-Man Fever nimelle Pac-Man-kuume. Suomen päässä tekijöinä hääräsi parivaljakko monien kotimaisten iskelmähittien takaa: Raul Reiman ja Jori Sivonen. Tuijamarian mukaan laulu saatiin studiossa yhdellä otolla talteen, ja vaikka se onkin saanut monenlaista negatiivistakin palautetta, laulajan itsensä mukaan teos täytti vallan hyvin tehtävänsä Atarin mainostamisessa – ja sitähän varten se oli tehtykin. Nyt levy on osa suomalaista pelihistoriaa sekä monen peli- ja vinyylikeräilijän arvostama esine. Muun muassa näin ne legendaariset sanat menevät:

Kun ihan mamot tykkää
Tarzanista sekä apinoista
Niin on koko meidän jengi
saanut kuumeen videoista
Ei niissä pyöri aina tylsät
kauhufilmit sekä muut
Näät jotain tiukempaa
jos sä meille päin vaan tuut

On meillä Pac-Man-kuume
Ja kamalat aaveet
On meillä Pac-Man-kuume
Ja aina videot soi
On meillä Pac-Man-kuume
Ja aina videot soi


Tuijamarian pidempi haastattelu löytyy V2.fi:stä.

Lähteitä:
Suominen, Saarikoski, Reunanen: Digitaalisen kilpapelaamisen esihistoriaa Suomessa 1980-luvulta 1990-luvun puoliväliin
V2.fi haastatteli: Tuijamaria ja kulttihitti Pac-Man-kuume
Micropost 2/1983


Kuvat: Scanvideo, Tuijamaria, Jari Viitala, K'Nex
Kiitokset: Tapani Joelsson, Janne Rautiainen

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 1/2020
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta tilaaskrolli.fi

V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi:n ensitunnelma... Pelataanpa: RetroTin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova