Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Hextech Mayhem: A League of Legends Story

Matias Puro

02.12.2021 klo 14.29 | Luettu: 811 kertaa | Teksti: Matias Puro

Rytmiriemukasta räjähtelyä

Riot Gamesin League of Legends on kasvanut massiiviseksi kokonaisuudeksi. Minecraftin ja Fortniten tavoin yhdestä, värikkäästä pelistä lähtenyt maailma on laajentunut kymmenen vuoden aikana yhdellä sun toisella tapaa: fantasiatantereita on koluttu kortti-, mobiili- ja roolipeleissä, sarjakuvissa sekä Netflixin animaatiosarjassa. Onpa sitä luotu useampi eri virtual bandikin, eli Gorillazin kaltainen fiktiivinen musiikkiyhtye. Tänä syksynä pelisarjan faneilla on ollut kissanpäivät, sillä eri sivuprojekteja on julkaistu useampi. Tällä kertaa tarkastellaan räjähtävää Hextech Mayhem -peliä, joka lisätään myöhemmin osaksi Netflixin uutta pelikirjastoa. Toistaiseksi sekasortoa pääsee aiheuttamaan PC:n lisäksi Nintendo Switchillä.

Räjähdysvaara


Rytmipeli Bit.Trip Runnerista ja sen jatko-osista tunnetun Choice Provisionsin käsialaa oleva Hextech Mayhem vaikuttaa kuvien perusteella miltä tahansa 2D-tasohyppelypeliltä, mutta todellisuudessa kyse on tyylipuhtaasta rytmipelistä. Sankarina häärää Ziggs, emopeli League of Legendsistä tuttu räjähdehullu: nitroglyseriiniin mieltynyt fantasiakissa haluaa että hänestä tulee “kuolema, maailman tuhoaja”, joten hän lähtee ratkiriemukkaalle seikkailulle luodakseen kaikkien aikojen pommin. Oman elämänsä Oppenheimer ottaa yhteen rauhaa rakastavan professori Heimendingerin kanssa.


Myönnän heti alkuun, että League of Legends on minulle täysin tuntematon tekele. En ole koskaan ollut moba-pelien fani, eivätkä peliuniversumeita laajentavat spin-off -sarjakuvat tai novellisaatiot herätä yleensä luottoa. Hextech Mayhem on onneksi tarpeeksi simppeli peli, että se aukeaa myös ummikoille: Ziggsin huoleton tepastelu ja maailman räjäyttely on kuin suoraan Animaanisista tai Looney Tunesista, eikä räjähdysten säestämää menoa hidasteta turhilla juonikoukeroilla.

Sanavalinta on tarkka, räjähdykset näet nimenomaan säveltävät seikkailua: Bit.Trip -pelien tavoin Hextech Mayhemin pelihahmo liikkuu automaattisesti 2D-ympäristössä eteenpäin, ja pelaajan kontolle jää lähinnä ylimääräisten liikkeiden rytmittäminen. Esteen edessä hypätään yhdellä napilla ylös, ilmalennosta taas palataan toisella napilla pikaisesti maankamaralle. Kolmannella napilla viskotaan esteet räjäyttävä pommi. Siinä se. Ziggs rytmittää liikkeensä ja räjähdyksensä ruudulle ilmestyvien ikonien tahtiin, ja ääniefektit sulautuvat taustamusiikin kanssa yhteen. Lopulta tempo iskostuu selkäytimiin, ohjaten etenemistä kuin Guitar Herossa. Ylös, ylös, alas, pommi, pommi, ylös, alas, ylös, alas.

Rytmiorkesteria vai free jazzia


Rytmipelin tärkein elementti on tietysti rytmikäs pelattavuus, ja siltä kantilta Hextech Mayhem onkin mukava välipalapeli. Choice Provisionsin historia niin sanottujen “rhythm runnereiden” parissa näkyy selvästi, niin tiukkaa ja tarkkaa pelattavuus on. Kolmen napin rytmikäs painelu on toki sen verran simppeli konsepti, että tiukaksi ja tarkaksi se olisi parempi kehittääkin. Pelikokemus etenee luontevasti: alussa rytmitaju heittää ja fantasiakissa törmää jokaiseen vastaantulevaan esteeseen, mutta hetkellisen kompuroinnin jälkeen painallukset alkavat ajoittua oikein, yksi kerrallaan. Muutaman kappaleen jälkeen hullunkurinen feliini sinkoilee suvereenisti pitkin Piltoverin kaupungin katuja.


Hextech Mayhemin riemun takana ovat pelin erinomaiset sävellykset. Musiikkinoviisina en edes yritä kuvailla rytmipohjaisia kappaleita sen enempää, mutta tunnelmaltaan ne toivat mieleen sekä lasten piirretyt, että Tim Burtonin elokuvat. Hieman Danny Elfmanin kaltaista vibaa, siis. Tunnelma on muutenkin lapsiystävällinen, joka on tällaisissa peleissä aina plussaa.

Rytmipelit muuttuvat helposti itseään toistavaksi, kun peli-idea on lähinnä ruudulle ilmestyvän symbolin tapittamista, ja sitä vastaavan napin painamista. Hextech Mayhem välttää pahimmat apatian tunteet, mutta kaksi huomionarvoista seikkaa pelistä löytyy. Ensinnäkin peliin on pyritty tuomaan päähenkilö Ziggsin kaltaista, anarkistista asennetta, luomalla kenttiin vaihtoehtoisia reittejä: kentissä on visuaalisia täkyjä, jotka huomaamalla kannattaa poiketa “viralliselta reitiltä”. Esimerkiksi hohkaavat laatat tai laatikot ohjaavat liikkeitä, joita ruudulla vilkkuvat symbolit eivät tuo esille. Ajatus on hauska, ja ajoittain se toimiikin juuri toivotulla tavalla: pelikokemuksesta tulee kokeellinen, ja bändin mukana “soittava” pelaaja lähteekin sooloilemaan free jazzin hengessä.

Toinen huomio on johdannainen ensimmäisestä, ja paljon ongelmallisempi: Hextech Mayhem on visuaalisesti kertakaikkisen upea ja värikäs peli, mutta se on myös visuaalisesti hyvin sotkuisa. Myönnän että kyse voi olla henkilökohtaisesta ongelmasta, mutta ainakin minun oli hyvin vaikea löytää aikaa vaihtoehtoisten reittien hahmottamiselle. Pelihahmo tepastelee eteenpäin jatkuvalla syötöllä, ja monimutkaisesti rakennetut kartat ovat jo valmiiksi täynnä kaikenlaista visuaalista sekamelskaa, yhtä sun toista efektiä ja vielä vilkkuvaa valoakin, jolloin on mahdotonta löytää se nanosekunnin kymmenesosa, jolloin minun pitäisi ehtiä tutkailemaan kartan kokonaiskuvaa vaihtoehtoista reittivalintaa varten.


Ongelma ei olisi niin suuri, ellei Hextech Mayhemin etenemistä olisi lukittu aiempien kenttien menestyksen perusteella. Kenttien aikana kerätään pisteitä, ja sävelkorvattomampi pelaaja pakotetaan usein hinkkaamaan vanhoja kenttiä muutamien lisäpisteiden toivossa, että seuraava kenttä aukeaisi. Pahimmillaan jumittuu noidankehään, missä sama rumba toistuu jokaisen kentän kohdalla.

Pomminvarma välipala?


Hextech Mayhem on monilta osin onnistunut tekele. Musiikkipohjaisen rytmipelin tärkeimmät puolet, eli itse musiikki ja rytmittely, ovat hienosti toteutettuja, ja rempseä meininki näkyy tarinan lisäksi myös audiovisuaalisesti. Ongelmia on, mutta ylitsepääsemättömiksi ne eivät kasva. Kaltaiseni rytmitajuttoman poropeukalon kannattaa kuitenkin totutella ajatukseen, ettei peli mene kertalaakilla läpi. Pelitunteja ei kerry mahdottomasti hitaammillekaan pelaajille, sillä Hextech Mayhem on tarkoituksella lyhyt kokemus. Alle kymmenen euron hintalappukin tukee tätä.


Vaikka en rakastunut palavasti Ziggsin one-linereihin tai tarkasti rytmitettyyn kaaokseen, Hextech Mayhem ei tunnu tunnetulla lisenssillä rahastamiselta, vaan ihan oikealta, hyvin tehdyltä peliltä. League of Legendsiin vuosikymmenen uhranneet saavat hahmoista varmasti vielä enemmän irti, vaikka räjähdysten salat aukeavat ummikoillekin.



Lyhyesti: Hyvin toteutettu rytmipeli, jonka pääosin hallittu kaaos leviää välillä hallitsemattomaksi.

Hyvää:
  • Upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa
  • Pelattavuus huippuluokkaa
  • Idea monipuolisista reiteistä
Huonoa:
  • Visuaalisesti turhankin kaaoottinen
  • Vanhojen kenttien ajoittainen hinkkaus

V2.fi | Matias Puro
< V2.fi pelasi: Growbo... V2.fi testasi: Mad C... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova