Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Victrix Gambit Wireless Headset for Xbox and PC

Miikka Lehtonen

06.10.2022 klo 18.43 | Luettu: 1943 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Bassoa koko rahan edestä ja vähän enemmänkin
Amerikkalainen Victrix on tehtaillut pelaajille ja erityisesti ammattipelaajille tarkoitettuja ohjaimia, kuulokkeita ja muita oheistarvikkeita vuodesta 2015 lähtien. Suomessa näitä laitteita ei kuitenkaan ole nähty ennen tätä syksyä, mutta Victrix on vihdoin tekemässä maihinnousua myös meidän rannoillemme.


Firman pelinavaus muodostuu Xbox-peliohjaimesta, sekä Victrix Gambit Wireless Headset -pelikuulokkeista, joista on saatavilla oma versionsa Xbox- ja PlayStation-konsoleille. Testiin osuivat kuulokkeiden Xbox-versiot, joita olen nyt testaillut pari viikkoa.

129 euron hintalappu ei ole aivan olemattoman pieni, joten sille olisi syytä odottaa myös hieman vastinetta. Tarjoavatko kuulokkeet sitä?

Tyydyin tavanomaiseen


Kuulokkeista on todellakin omat versionsa Xbox- ja PlayStation-konsoleille. Versioiden välillä ei näytä olevan muuta eroa kuin se, että Xbox-version mukana tulee USB-lähetin, jonka avulla kuulokkeet toimivat langattomasti, sekä Dolby Atmos -lisenssi, joka normaalisti maksaisi 15 euroa.

Kummatkin kuulokeversiot näyttävät hyvin tyypillisiltä pelikuulokkeilta, joskin sieltä hillitymmästä päästä olevilta sellaisilta. Ulkoasu on enimmäkseen musta, mutta miellyttävää purppuran sävyä on käytetty pienissä korostuksissa, vegaaniystävällisten feikkinahkakorvatyynyjen tikkauksessa ja sankojen sisältä näkyvissä kaapeleissa. Vasenta kuuloketta koristaa suurikokoinen mikrofoni, jota ei voi irrottaa, mutta väännellä kylläkin. Normityyliin mikrofoni aktivoituu kun sen kääntää ala-asentoon ja mykistyy syrjään käännettynä.

Ohjaukset ja liitännät ovat niin ikään tyypilliset. Tarjolla on suurikokoinen volyymisäädin, jolla voi säädellä peli- ja chattiäänten tasapainoa, toinen säädin yleiselle äänenvoimakkuudelle ja 3,5mm audioliitäntä, jolla kuulokkeet voi kytkeä suoraan kiinni Xboxin ohjaimeen tai mihin tahansa muuhun äänilähteeseen. Mukana tuleva 3,5mm uros-uros-kaapeli sisältää myös säätimet äänenvoimakkuutta ja tasapainoa varten.


Kuulokkeet ovat yleisesti muoviset, mutta eivät mitenkään hataran oloiset. Korvakupit ovat suuret ja ympäröivät korvat kokonaan. Pannassa on pieni tyyny, jonka ansiosta panta ei paina ikävästi edes kaljua päätä. Luurit ovat päässä mukavat ja edes pitkät pelisessiot eivät tuntuneet niiden kanssa ikäviltä.

Kuulokkeet toimivat Xbox Series X -testikonsolin kanssa mainiosti sekä langattomasti että 3,5mm kaapelilla. Valmistajan mukaan langaton lähetin kantaa maksimissaan 12 metrin päähän ja tuntui toimivan ihan hyvin asunnon sisäseinien läpi.

Ainoa fyysinen valituksen aihe on, että kuulokkeita ladataan Micro-USB-kaapelilla. Tämä ei toki ole vuonna 2022 vielä mitenkään huippuharvinaista, mutta on silti aina pieni pettymys, kun firmat kääntävät selkänsä alati yleistyville USB Type C -kaapeleille ja pakottavat roikottamaan mukana vanhoja kaapeleita.

Bassoa löytyy turhankin paljon


Kuulokkeet ovat fyysisesti hyvin tyypilliset pelikuulokkeet ja valitettavasti sama on totta myös äänenlaadun suhteen. Peruskaavan mukaisesti Victrix Gambit Wireless Headset on hulluna bassosta, mikä ei paperilla ole mikään automaattinen huono juttu. Kyllä bassoa maailmaan mahtuu, kunhan bassotoisto ei peitä alleen muuta ääntä. Valitettavasti juuri tämä on Victrix Gambitien suurin ongelma.

Testailin kuulokkeita jos jonkinlaisten pelien kanssa ja huomasin nopeasti, että basso kyllä kuulostaa todella järeältä ja muhkealta, mutta hautaa alleen kaiken muun. Otetaan esimerkiksi vaikka mainio rytmiräiskintäpeli Metal: Hellsinger. Pelailin aluksi televisiooni kytketyn LG:n keskitason soundbarin kanssa ja sen kautta kuultuna minulla ei ollut mitään vaikeuksia pysyä rytmissä ja tykitellä Helvetin legioonia kumoon musiikin tahtiin. Victrixien kanssa bassovoittoinen tykitys ja metallimusiikki muuttuvat melkoiseksi puuroksi ja rytmin seuraamisesta tuli turhan haastavaa puuhaa.


Tämä ei ole pelin vika, sillä testailin sitä myös suoraan ohjaimeen kytkettyjen omien kuulokkeitteni kanssa ja niiden kautta äänimaailma oli paljon selkeämpi ja tasapainoisempi. 129 eurolla saa paljon kuulokkeita, jotka pystyvät myös iskevään ja muhevaan bassotoistoon ilman, että muu äänimaailma kärsii jytinästä, joten tätä ei voi pitää suunnattoman hyvänä suorituksena.

Puuroinen ääni on harmillinen juttu, sillä muuten kuulokkeet ovat ihan asialliset. Tilaääni toimii erinomaisen hyvin ja kun äänimaailma on vähemmän bassovoittoinen, kuulokkeita kuuntelee ihan mielellään. Mutta bassovoittoinen ääni on monen pelin selkäranka, joten ongelmaa tuskin pystyy kiertelemään kovin kauaa.

Victrix Gambit Headsetin mikrofoni on niin ikään pelikuulokkeiden perustasoa. Se eristää kohtalaisen hyvin taustaääniä, mutta sen äänenlaatu ei ole suunnattoman selkeä eikä myöskään täysin virheetön. Pelikavereiden mukaan chattiäänessä oli kuultavissa rahinaa.

Parempia vaihtoehtojakin löytyy


Victrix Gambit Wireless Headset ei ole mikään pohjanoteeraus, mutta ei niistä hirveästi hurraamisen aihettakaan löydy. 129 euron hintalappu on kohtalaisen korkea ja samassa hintaluokassa löytyy runsaasti muitakin vaihtoehtoja, joista monet tarjoavat paljon parempaa ja tasapainoisempaa ääntä. Hintalapusta voi pudottaa pois useamman kympin ja edelleen löytää vähintään saman tasoisia vaihtoehtoja.

Nostan kuitenkin Victrixille hattua hyvästä fyysisestä laadusta, 40 tunnin akunkestosta ja hillitystä ulkoasusta. Jos sattuu pitämään esimerkiksi Beats-kuulokkeiden turhan bassovoittoisesta äänimaailmasta, Victrix Gambit Headset voi olla hyvä vaihtoehto peliheadsetiksi. Itse valitsisin tältä istumalta jotkut matalamman impendanssin Beyerdynamicin studiomonitorit tai Steelseriesin mainiot Arctis 9X:t ja rahaa jäisi vielä muutamaan karkkipussiinkin. Mutta toisaalta jos tällaiset vaikka pukinkontista löytyisivät, en ehkä puhkeaisi aivan siltä istumalta itkuun.

Onko tämä sitten suuri kehu ja suosituslausunto? Sitä saa jokainen pohtia tahollaan.



Victrix Gambit Wireless Headset for Xbox and PC
Valmistaja: Victrix
Hintataso: n. 129 euroa
Lisätietoja: Victrix

V2.fi | Miikka Lehtonen
< V2.fi ennakoi: Yhtei... Retro Rewind: Pelipo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova