Yritän saavuttaa epätoivoisesti vielä 462 pistettä, mutta noppakäteni tarjoavat pelkkää ei-oo’ta. Tulisipa edes kaksi paria, vaikka täyskäsi jäisikin sivu suun! Toisaalta, jos heittäisinkin nopparivini toisen nopan uudelleen, voisin saada laskevassa järjestyksessä olevat silmäluvut, joka antaisi minulle kaivattuja lisäkertoimia. Tai ehkäpä yritänkin saada rivin ensimmäisen ja viimeisen nopan summaksi kuusi. Tai ehkäpä…




Viime vuonna perustettu pikkutiimi Pepperbox Studios näyttäisi löytäneen oman nichénsä kotimaisten indiestudioiden joukosta. Testasin keväällä Pepperboxin pikseligrafiikkaa, synkeitä teemoja ja roguelike-mekaniikkoja yhdistävää Kaamosta, ja nyt arvioitavaksi saapui pikseligrafiikkaa, synkeitä teemoja ja roguelike-mekaniikkoja yhdistelevä Dice of Kalma. Ensimmäisellä kerralla käveltiin kuoleman keskellä Match 3 -pelien hengessä, nyt otellaan kirjaimellisesti Kuolemaa vastaan firman omassa noppa-Balatrossa.

Esikuvansa lailla koukuttavassa Dice of Kalmassa pelataan Tuonelaan jumittuneena sieluna, joka haluaisi paeta tuonpuoleisesta. Varsin sopiva teema näin marraskuisen räntäsateen keskellä, siis. Pelaajan pakoyritykset ovat kuitenkin toistuvasti päättyneet Kalmaan, Tuonelaa vartioivan Kuoleman personifikaatioon. Kalma ei ymmärrettävistä syistä halua päästää majapaikkansa ikuisia asukkaita pakoon, mutta hän tarjoaa pelaajalle kuitenkin mahdollisuuden: voit voittaa vapautesi peittoamalla Kalman 25 peräkkäisessä nopanheitossa. Ja ei kun viskomaan!




Nopanheitosta on otettu Balatron hengessä kaikki irti. Pelaajan pitää siis voittaa 25 ottelua, joista jokaisessa on oma tavoiteltava pistemääränsä. Pisteitä ansaitaan heittämällä viittä noppaa, joiden eri yhdistelmillä saa pistemääriä: pokerin hengessä kaksi paria antaa enemmän pisteitä kuin yksi pari, täyskädellä tienaa vielä enemmän – ja niin edelleen. Ottelun pistetavoite pitää saavuttaa kolmella noppakädellä, tai eteen tulee game over.

Pelkkä aivoton nopanheittely väsyttäisi tietysti nopeasti, mutta onneksi peli tarjoaa lukuisia taktikointitapoja. Ensinnäkin pelaaja voi re-rollata – eli heittää uudelleen – osan tai kaikki nopista, että optimaalinen noppakäsi löytyisi. Lisäksi jokainen voitettu ottelu antaa pelaajalle erilaisia kalloja, eli modifikaattoreita, joilla ansaitaan lisäpisteitä ja -kertoimia, tai uusia re-rolleja. Jo muutaman ottelun voittamalla pelaajan kallokokoelma voi antaa esimerkiksi lisäkertoimia aina kun noppien silmäluku vastaa jäljellä olevien käsien määrää, tai jos pelistä löytyy vähintään yksi noppa silmäluvulla yksi; toisessa ottelussa voi yrittää saada nopparivin ensimmäisen ja viimeisen nopan summaksi 8 tai 10, tai kenties ansaita huikeat lisäkertoimet, kunhan valitsee noppakädekseen hain.


Kokonaisuus on tarpeeksi simppeli, ettei pelaaminen töksähtele tuon tuosta tarkempia taktikointeja varten, mutta samankaltaisiin taitoihin keskittymällä voi luoda lyhyessä ajassa huikeita pistemääriä tarjoavia comboja. Hiljalleen kasautuvat kallocombot tuntuvat myös äärettömän tyydyttäviltä – olettaen, että niitä pääsee kasaamaan. Jos Dice of Kalmaa haluaa jostakin haukkua, niin ns. “rng-jumalien” merkityksestä pelikokemukseen: roguelike-genren perisynti, eli puhdas tuuri, on vahvasti mukana myös Dice of Kalmassa. Välillä voi pelata tuntikausia ilman merkityksellistä etenemistä, kunnes tuuri tarjoaa sattumalta sellaisen kallojen kokoonpanon, että lopputekstit ilmestyvät ilman turhaa hikoilua. Puhtaasta tuurista johtuen saavutus ei tunnu läheskään niin suurelta kuin sen pitäisi.



Erilaisten kallojen yhdistelmiä on lukematon määrä, minkä ansiosta jokainen pelikerta muuttuu tarpeeksi, ettei pelailuun väsähdä heti ensimmäisen tunnin aikana. Vaihtelusta huolimatta Dice of Kalma on suunniteltu pelattavaksi silloin tällöin pienissä erissä: jos pakottaa itsensä useamman tunnin sessioihin, ähky iskee pakostakin.


Jotakin Dice of Kalma tekee oikein, sillä huomasin käynnistäväni pelin yhä uudelleen ja uudelleen. Kyseessä on puhdas roguelike (armeliaamman rogueliten sijaan), mikä tarkoittaa ettei pelissä ole minkäänlaista metaprogressiota – eli peli ei siis helpotu pelikerrasta toiseen säilyvillä bonuksilla. Vaikka jokainen häviö palauttaa suoraan alkuruutuun, eteneminen on monesti hiuskarvan varassa, mikä tietysti aiheuttaa takaraivossa kuiskivan pakotteen yrittää vielä yhden kerran…


Haastavuutta on silti hieman liikaakin, sanoisin. Yhdeltä kantilta toteaisin armeliaasti, että Dice of Kalma on peli, jota ei edes tarvitse läpäistä; toisaalta täytyisi myöntää, etten ennättänyt läpäistä peliä kuin kertaalleen ennen arvostelua. Onko tämä kuitenkaan suuri ongelma? Minulle Dice of Kalma näyttäytyi viihdyttävänä, mutta myös haastavana välipalapelinä, jonka pariin voin palata tietyin väliajoin esimerkiksi podcastia kuunnellessa; jos kuitenkin itse haet hiotumpaa ja kokonaisvaltaisempaa kokemusta, saatat repiä hiukset päästäsi ennen kuin peittoat Tuonelan vartijan.

Viiden euron hintalappukaan ei päätä huimaa. Mobiilialustoille on tarjolla myös mainoksia sisältävä ilmaisversio.



Lyhyesti: Miellyttävä pikku välipalapeli, jonka pariin voi palata yhä uudelleen ja uudelleen. Noppakisat Kuolemaa vastaan ovat hieman turhan haastavia, mutta niinhän niiden kuuluukin olla.

Hyvää:

• Koukuttava kuin mikä
• Sympaattinen ja simppeli
• Toimii lyhyissä erissä täydellisesti

Huonoa:

• Haastetta voisi olla ehkä piirun verran vähemmänkin
• Sattumanvaraisuuden merkitys turhan suuri