Tuorein sisältö

Life is Strange: True Colors

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Seikkailupelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Deck Nine
Julkaisija: Square Enix
Julkaisupäivä: 10.09.2021
Pelin kotisivut
Matias Puro

10.09.2021 klo 19.23 | Luettu: 1468 kertaa | Teksti: Matias Puro

Näytä mulle sun todelliset värit
Elokuva-alalla on puhuttu jo vuosia supersankariähkystä. Marvel ja DC puskevat markkinoille joka vuosi lukemattoman määrän spandex-sankarien seikkailuja, mutta ainakin toistaiseksi tarinat ovat keskittyneet lähinnä puolijumalien turpamättöihin. Videopelien puolella supersankareita on lähestytty erilaisesta näkökulmasta: millainen olisi supersankaritarina ilman puolen tunnin toimintakohtauksia?

Tunteet edellä


Dontnod Entertainmentin tarinapeli Life is Strange on kehittynyt vuosien saatossa oikeaksi peliuniversumiksi: upouusi True Colors on pelisarjan neljäs kokopitkä julkaisu, jonka lisäksi maailmaa on syvennetty esimerkiksi sarjakuvilla. Dontnod on ollut vastuussa numeroiduista pääpeleistä, Deck Nine Games taas keskittyy lisänimillä kulkevien tarinoiden kertomiseen: Before the Storm valoitti ensimmäisestä pelistä tutun Chloe Pricen elämää, uusi True Colors kertoo Coloradoon muuttavasta Alex Chenistä. Aiempien pelien tavoin myös Alexilla on salaisia kykyjä: nuori empaatikko pystyy aistimaan muiden tunteet, ja jopa kuulemaan heidän ajatuksiaan.


Life is Strangen tarinat eivät kuitenkaan ole pelkkiä supersankaritarinoita, vaikka erikoisvoimat ja niiden käyttäminen ovatkin tärkeä elementti. Erilaisista tapahtumapaikoista ja juonista huolimatta kaikki Life is Stranget ovat aikuistumistarinoita, joissa käsitellään nimenomaan oman paikkansa ja äänensä löytämistä maailmassa. Toteutuksessa on ollut aina viilattavaa. Esimerkiksi ensimmäisen pelin dialogi särähti pahasti korvaan, kun taas toisen pelin rakenne oli huonosti rytmitetty. Kaikki osat ovat kuitenkin taltioineet erinomaisesti aikuistumisen kynnyksellä olevan nuoren mielenmaisemaa: lapsuuden rajoitteet karisevat ja avoimena odottava maailma tuntuu massiiviselta, mutta jotkin asiat kahlitsevat yhä pienelle paikkakunnalle. Musiikki on elämä, ihastuminen saa sydämen tykyttämään satasta — ja vapaat iltapäivät kestävät ikuisuuden.

Yleisluontoisen nuoruuden lisäksi Life is Stranget ovat kuvanneet nimenomaan nykyistä nuorisoa hämmästyttävän tarkasti. Se mistä ja miten hahmot puhuvat, tai miten he käyttäytyvät ja ajattelevat peilaa erinomaisesti uuden sukupolven todellisuutta. Uskaltaisin jopa heittää ilmoille, että Life is Strange taltioi ajan hengen, zeitgeistin, paremmin kuin mikään muu peli.


Haikean nostalgisoinnin lisäksi tarinoita ajaa aina mysteeri: ensimmäisessä pelissä selviteltiin perinteistä murhamysteeriä, myöhemmillä kerroilla valaistiin hämäriä perhesuhteita. True Colors on yhdistelmä molempia: vuosia eri orpokotien ja kasvatusvanhempien välillä palloteltu Alex Chen muuttaa isoveljensä Gaben luokse Haven Springsin pikkukylään. Idyllinen pikkukylä Coloradossa tarjoaa uuden alun, kunnes traaginen onnettomuus johtaa paikallisen kuolemaan. Oliko onnettomuuden taustalla vilunkipeliä? Ketkä tai mitkä osapuolet ovat syyllisiä?

Ota hitaammin, ota hitaammin


True Colorsin tekijät ovat raapustaneet tarkasti ylös, mitkä elementit tekivät ensimmäisestä Life is Strangesta klassikon — ja vastaavasti tutkineet, miksi jatko-osan vastaanotto oli varsin laimea. Tässä mielessä True Colors on paluu pelisarjan juurille: tarinan hahmot, teemat ja rytmitys ovat hyvin tuttuja Arcadia Bayn murhamysteeriä selvittäneille. Tämä ei ole haukku, sillä ensimmäinen Life is Strange kuuluu tarinapelien aateliin, mutta yllätyksiä ei juuri ole tarjolla.


Hyvänä puolena pelisarjan vahvuudet ovat entistä selvemmin esillä. True Colors on aiempia osia lähempänä puhdasta mood pieceä: Alex viettää suuren osan ajasta istuskellen laiturilla tai makoillen sängyllä, omien ajatustensa säestämä. True Colors yrittää kuvata näitä pysähtyneitä, lähes unenomaisia hetkiä, ja herättää niiden tunnetilat myös pelaajassa. Tässä mielessä kokonaisuus on hienosti mietitty, sillä eri tunnetilojen ymmärtäminen ja empatisointi on koko pelin temaattinen ydin. True Colors on nimenomaan rauhallisten fiilistelijöiden peli, tavoitteesta toiseen kiirehtimällä missaa pelin tärkeimmät puolet.

Paperilla tällainen löhöily saattaa toki kuulostaa tylsältä, mutta True Colorsin erinomaisesti kirjoitettu dialogi avaa Alexin sielunelämää mielenkiintoisesti. Erika Morin ääninäyttely on vahvaa ja monitasoista, eikä duuni ole ollut helppo: Haven Springsin asukkaita auttaessaan Alex joutuu peilaamaan heidän tunteitaan, ja Mori herättää kaikki kohtaukset vavahduttavasti eloon. Tunteiden kirjo näkyy myös animoinnissa: arviointi tehtiin viime konsolisukupolven raudalla, mutta vanhallakin laitteella True Colors näytti valovuosia paremmalta kuin pelisarjan aiemmat osat. Erityisesti Alex Chenin kasvoanimoinnit olivat upean hienovaraisia, ja coloradolaisen pikkukylän maisemat huokuivat realistisina.


Sivurooleissakin on petrattu: pelistä ei löydy ainoatakaan ruokapalkalla äänitysstudioon huijattua kumminkaimaa, eikä nuorison dialogi kuulosta setämiesten rustaamalta. Katy Bentz palaa Before the Stormista tutun Steph Gingritchin rooliin: aiemmin pöytäroolipeliä pyörittänyt Steph on muuttanut Arcadia Baysta Coloradoon, ja D20-noppakin on vaihtunut matkan varrella larppaamiseen. Stephin kaltaiset sivuhahmot ovat entistä moniulotteisempia, vaikka kirjava hahmokatras on ollut jo valmiiksi Life is Strangen vahvuus. Tuntuu, että kaikkeen oon saatu lisäripaus väriä. Omaksi suosikikseni nousi suoraan teinien rakkausromaaneista repäisty metsänvartija Ryan. Ihastuttavan kömpelö ja hyväntahtoinen ihmisflanelli sulatti jopa kaltaiseni jääräpään sydämen, sekoittamalla aitoa herkkyyttä anteeksipyytelemättömän vahvaan maskuliinisuuteen.

Vahvasti esitettyä draamaa


Lukuisista yhtäläisyyksistä huolimatta True Colors myös uudistaa Life is Strangea. Vaikka kaikkien pelien sankarit ovat nuorisoa, parikymppinen Alex Chen on muutaman vuoden aiempia päähenkilöitä vanhempi. Kampuksella haahuilevan lukioteinin sijaan Alex on työssäkäyvä aikuinen, joka voi käydä ulkona ilman kampusvartijalta piileskelyä. Perspektiiviero virkistää, sillä Alex tuntuu alusta alkaen omatoimiselta ja vahvalta hahmolta, joka nähdään yhteisössä tasavertaisena aikuisena.


Pelkkää huoletonta hengailua tarina ei tietenkään ole: True Colors esittää vahvat tunteet vaaditulla volyymilla, eikä äänekästä draamaa yritetä peitellä. Empaatikkona Alex kokee kaiken niin voimakkaasti, että häntä ympäröivä maailma mukailee visuaalisesti tunnetiloja. Surua tuntiessa ulkona sataa, raivo saa maaperänkin halkeamaan. Kohtaukset ovat upeasti esitettyjä, eikä peli häpeile tunteitaan.

Aiempien pelien tapaan myös Haven Springsin nuoriso setvii mysteeriä Buffy, vampyyrintappajan tai Veronica Marsin hengessä. Ryhmädynamiikka toimii, ja Life is Strangessa on myös ensimmäistä kertaa ihan aikuisten oikeasti hauskaa huumoria. Komiikka ei jää vain tarkoituksella huonojen (puujalka)vitsien tasolle, vaan tarinankerronnassa on käytetty esimerkiksi hyppyleikkauksia ja muita visuaalisia tehokeinoja.


Tarinallisesti True Colors saa hyvän arvosanan, joskin kompuroiden. Päämysteeri ajaa asiansa ennalta-arvattavuudesta huolimatta, mutta monet kohtaukset tuntuvat hieman kiirehdityiltä. Ongelma hoituisi parin sivuhahmon poistamisella, jolloin jäljelle jääneet kohtaukset saisivat tarpeeksi ruutuaikaa ja tarina ehtisi hengittää. Suuresta nipotuksesta ei silti ole kyse, sillä yleisesti ottaen rytmitys on pelisarjan parasta. Pääjuoni natisee ajoittain suurten elementtien painosta, mutta onnistuu viemään kokonaisuuden voiton puolelle; Life is Strange on silti parhaimmillaan kertoessaan pienempiä tarinoita.

Jumittaa, mutta näihin maisemiin kelpaakin jumahtaa


Suurimmat ongelmat ovat teknisiä. En tiedä missä määrin ongelmat johtuivat vanhemman konsolisukupolven raudasta ja missä määrin pressiversion bugeista, mutta True Colors tökki ja jumitti jatkuvasti. Ehti peli kaatuakin. Hahmot seisoskelivat T-asennoissa, kohtausten alut räpsyivät ja käynnistyivät uudelleen, ja ruudunpäivitys uhkasi muuttua diashowksi. Myös osa kohtauksista päättyi omituisen töksähtävästi mustaan ruutuun. Jos kaipaa täysin sulavaa pelikokemusta, kannattaa siis googlailla kaiken varuilta julkaisun jälkeisiä kokemuksia.


Tökkimisestä huolimatta True Colors on audiovisuaalisesti upea kokonaisuus. Musiikki on aina ollut merkittävä osa Life is Strangea, eikä True Colors ole poikkeus. Päinvastoin, musiikilla on entistäkin suurempi osa tarinassa. Indie- ja alternativehelmiä sisältävä soundtrack menee tälläkin kertaa kuunteluun. Coloradolainen pikkukaupunki myös näyttää kertakaikkisen upealta, ja kaikki pienet kohtaukset tarkkaan mietittyine kuvakulmineen herättävät maailman eloon. Haven Springs tuntuu aina kylpevän auringonlaskun kultaisessa hohteessa, tai keskipäivän raikkaissa väreissä.

True Colorsia on helppo suositella Life is Strangen faneille. Sinällään näin turvallinen jatko-osa on aina hieman pettymys. Vaikka Life is Strange 2 oli helposti pelisarjan heikoin osa, arvostin ettei Dontnod tyytynyt vain toistamaan ensimmäistä osaa. Toisaalta ymmärrän, että Deck Ninella on kenties ollut tarve osoittaa faneille, että Life is Strange on yhä Life is Strange. On perinteissä pysymisestä mitä mieltä tahansa, True Colors on niin upeasti toteutettu kokonaisuus, etten usko fanien pettyvän Alex Chenin seikkailuun. Napakymppi tämäkään osa ei ole, mutta pirun lähelle päästään!

Life is Strange: True Colors julkaistaan Playstation 4:lle ja 5:lle, Xbox Onelle ja Series S/X:lle, Nintendo Switchille, Stadialle sekä PC:lle.

V2.fi | Matias Puro

Life is Strange: True Colors (Playstation 4)

Upea seikkailu Life is Strangen universumissa, joka korjaa edellisosan virheitä. Audiovisuaalisesti upea tarina ihastuttaa moniulotteisuudellaan ja empatiallaan.
  • Teemoja käsitellään kokonaisvaltaisesti
  • Hienosti toteutettu mood piece
  • Audiovisuaalisesti upea
  • Nyt löytyy jo huumoriakin
  • Tasapainotetuin Life is Strange - kokonaisuus
  • Yllätyksettömin Life is Strange -kokonaisuus
  • Teknisesti paljon hiottavaa
< RiMS Racing (PS5)... Deathloop... >

Keskustelut (2 viestiä)

Dublo

12.09.2021 klo 18.47

Enkä edes tiennyt tällaisen pelin edes tulevan. Pidin ekasta osasta, toka osa jäikin vähän kesken mutta silti hyvä tietää, että näitä on nyt neljä tehty
lainaa
Vierailija

13.09.2021 klo 12.04

Nykyajan parikymppisten päässä jumittaminen, voiko olla pahempaa painajaista? Huhhuh. No, ilmeisesti tämäkin on yleisönsä löytänyt.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova