Viikinkilaivani lipuvat Calradian mannerta halkovaa jokea pitkin, kärkkyen helppoa saalista. Pohjoisen kansan suurhyökkäys on ajanut kotimaataan puolustavat ritarit muurien suojiin, joten nuori viikinkisoturini voi mellastaa vapaasti ryöstöretkillä. Kautta Odinin parran, maine ja mammona on meidän!




Avoimen maailman keskiaikasimulaattori Mount & Blade 2 on tarjonnut ritariseikkailuja jo useamman vuoden ajan. Vuonna 2020 Steamin Early accessiin saapuneessa – ja kaksi vuotta myöhemmin 1.0-julkaisun saaneessa – toimintaroolipelissä ohjataan yksittäistä hahmoa (ja lopulta klaania) Calradian kuvitteellisessa, keskiaikaisessa maailmassa. On pelaajasta kiinni, millaista seikkailua janoaa. Rahanahne voi kuljettaa arvotavaraa kauppareitin karavaanarina; vallanhimoinen ryhtyy vasalliksi (ja lopulta jopa valtiaaksi) valitsemalleen valtakunnalle; maailmanmatkaaja voi rahoittaa matkusteluaan esimerkiksi turnajaisvoitoilla, tai ehkäpä pelaaja haluaakin luoda juuret yhteisöön ostamalla leipomon. Avoimen maailman lisäksi Mount & Bladen myyntivalttina toimivat massiiviset taistelut, joissa voi olla osallisena satoja sotureita. Mount & Blade 2: Bannerlordin 1.0-versio tarjosi vuonna 2022 hyvin tavanomaisen M&B-kokemuksen ilman merkittäviä uudistuksia (V2.fi-arvio). Nyt, kolmisen vuotta myöhemmin, Mount & Blade 2 laajenee massiivisella 1.3.4-ilmaispäivityksellä sekä War Sails -lisäosalla. Miten paljon kokemus on muuttunut?

Ensin ne hyvät uutiset: ilmaisessa päivityksessä on uutta sisältöä paljon, isolla P:llä. Esimerkiksi pelkästään diplomatiaa, sotaa ja valtakunnan politiikkaa monipuolistetaan lukuisilla tavoin: valtakunnat voivat nyt liittoutua ja tehdä paremmin kauppaa, sodan eteneminen ja rauhanneuvottelut toimivat entistä loogisemmin, vihollisjohtajien kanssa voi neuvotella piiritystenkin keskellä ja taisteluiden päätteeksi saattaa syntyä rintamakarkureista koostuvia jengejä. Maailmasta löytyy tästedes satunnaistapahtumia, loogisemmin käyttäytyviä armeijoita, karavaanien muokkausmahdollisuuksia, entistä nopeatempoisempi “fast mode”, paranneltuja projekteja asutuskeskuksiin sekä kokonainen uusi stealth-systeemi, jonka myötä pelaaja voi nyt hiipiä, salamurhata ja piilottaa vihollistensa ruumiita. Taistelutantereilla lingotaan jatkossa kiviä, ladataan varsijousia kyyryssä, hyödynnetään keihäitä paremmin ja toimitaan yleisesti ottaen fiksummin; lisäksi pelaaja voi ottaa toisen hahmon hallintaansa, jos pelaajahahmo tuupertuu taistelussa. Lopuksi entistä monipuolisempi äänimaailma ja valaistus tekevät pelimaailmasta tunnelmallisemman, ja modaustyökalujakin on laajennettu. Uusia varusteita ja tavaroitakin löytyy vino pino. Huh huh.


Kaikenlaista uutta siis riittää, ja kyllähän sitä pelintekijöitä tällaisesta myös kiittää. Korjaavatko ne Mount & Blade 2:n perusongelman? Kyllä ja ei. M&B:n perisynti on, että laajuudestaan ja avoimuudestaan huolimatta kaikki pelin mekaniikat ja ideat on toteutettu todella pinnallisesti. 1.3.4:n parannukset ja laajennukset tekevät simulaatiosta hienovaraisemman, mutta uudistukset eivät tunnu sen monitahoisemmilta kuin aikaisemminkaan: esimerkiksi uusi stealth-systeemi on niin pintapuolista pelleilyä, että se häviää syvällisyydessä jopa ilmaisille mobiilipeleille. Kaikkea kuitenkin on ihan aidosti enemmän, ja pelin täyttyessä myös illuusio aidosti elävästä maailmasta paranee. Valitsee sitä millaisen polun tahansa Calradiassa, tekemistä ja vaihtoehtoja on entistä enemmän tarjolla.



Massiivisen ilmaispäivityksen lisäksi julkaistiin merisodankäyntiin ja pohjolan viikinkeihin keskittyvä lisäosa War Sails. 25 euron hintainen lisäri laajentaa Calradian karttaa pohjoiseen, josta löytyy jatkossa viikinkien asuttama alue. Lisäksi maailmasta löytyy nyt entistä enemmän jokia, järviä ja merirosvoilulle otollista rantaviivaa.


Viikingit ovat olleet viime vuosina laajasti esillä peleissä, joten War Sailsin täytyy tehdä ylitöitä vakuuttaakseen pelaajat siitä, että viikinkifantasioita kannattaa kokea nimenomaan Mount & Bladessa eikä esimerkiksi Assassin’s Creedissä. Uusi kansa ajaa kyllä asiansa, kaikkine viikinkimäisinä partoineen, varusteineen ja aseineen, mutta lopulta erot muihin valtakuntiin jäävät hieman pintapuolisiksi. Kun ratsastan satapäisen armeijani johtajana, fiilis ei juuri eroa keskieurooppalaisen armeijan johtamisesta.

Suurempia uudistuksia tarjoaa uusi merisodankäynti, joka on kuin luotu viikingeille: nyt laivalla (tai laivueella) voi taistella – samaan tapaan kuin esimerkiksi edellä mainitussa Assassin’s Creedissä. Ruorin kääntelyn lisäksi voi ammuskella ballistalla, rymistellä suoraan vihollislaivaa päin tai aloittaa tavanomaiset turpajuhlat laivan kannella. Vaikka laivueen ohjaaminen tarjoaa hetkellistä hupia, lisäosan tarjonta käy vähän turhankin tutuksi jo uusia mekaniikkoja esittelevän tutoriaalin aikana. Pelaajan siskon pelastamiseen keskittyvä tehtävärypäs viihdyttää aikansa, mutta viimeistään avoimeen maailmaan siirtyessä meritaistojen hidastempoisuus ja monotonisuus käyvät ilmiselviksi. Vaikka ballistalla voi esimerkiksi sytyttää vihollislaivoja tuleen, suurin osa ajasta kuluu joko laivaa hyyyyyvin hitaasti ohjatessa, tai laivan kannella taistellessa. Kumpikaan ei erityisemmin kiinnosta, varsinkaan kun miekkataistelu ei muutu mitenkään, tekee sitä sitten vehreällä niityllä, linnoituksen muurinharjalla tai laivan kannella. Meritaisteluilla on myös paha tapa kasautua yhdeksi paattirykelmäksi, jossa armeijat juoksevat useamman laivan kannelta toiselle vihollisten perässä.


Valehtelisin silti jos väittäisin, ettei oman ryöstöpartion kasaaminen olisi viihdyttänyt aikaansa. Olen sotinut Mount & Bladen maailmassa tarpeeksi monta kertaa, etten jaksanut osallistua viikinkien suursotaan, mutta käytin kyllä tilaisuuden ilomielin hyödykseni ja tein ryöstöretkiä pitkin vihollisen valtakuntaa. Ketterät pikkulaivani seilasivat rivakasti jokea pitkin kyläpahasesta toiseen, samalla kun suuremmat loordit pakottivat vihollisarmeijat muurien suojiin. Aavoilla merillä taistellessa ketterät pitkäveneet onkin parempi korvata suuremmilla sotalaivoilla, jotka jyräävät pikkupaatit armotta. Tarjolla on 20 erilaista laivaa, joista 15 on sodankäyntiin tarkoitettuja.

On myös mainittava, että merisodankäynti on erityisesti ensimmäisillä kerroilla pirun näyttävää: pelisarjan valttikortti, eli aito suuruuden tune, välittyy myös laivan kannelta – erityisesti kun vastassa on lukuisista laivoista koostuva armeija. Viereinen paatti saattaa esimerkiksi syttyä tuleen vihollistulituksen alla, ja ennen kuin ehdit auttaa merihätään joutuneita liittolaisiasi, merirosvot ovat jo heittäneet valtauskoukkunsa kannellesi, ja hektinen selviytymistaistelu alkaa. Kovin montaa kertaa samanlaiset tilanteet eivät kuitenkaan kohahduta.



Lopuksi on hyvä tarjota varoitus maailmalta: War Sailsilla on kuulemma tapana kaatuilla pahasti. Itse en kohdannut arvioinnin aikana oikeastaan yhtään kaatuilua, mutta esimerkiksi Steamin haaleat arviot ovat täynnä turhautuneiden ihmisten valitusta teknisistä ongelmista. Valituksia riittää myös lisäosan sisällöttömyydestä. Jälkimmäisen kritiikin allekirjoitan itsekin.


Onko War Sails 25 euron arvoinen lisäosa? Eipä oikeastaan. Mount & Bladeen satoja (tai jopa tuhansia) tunteja uhranneille ostopäätös on totta kai ilmiselvä, mutta keskivertopelaajan on vaikea löytää rahoilleen vastinetta. Mieluummin odottelisin alennusmyyntiä katsomalla Robert Eggersin erinomaisen The Northman -elokuvan, syömällä villisikaa suoraan vartaasta ja letittämällä viiksiäni. Hieman huokeampaan hintaan Calradian vesillä seilaisi jo ihan mielellään, erityisesti viikinkien pitkäveneellä.