Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Mount & Blade 2: Bannerlord (PC, XSX)

Matias Puro

21.11.2022 klo 16.46 | Luettu: 874 kertaa | Teksti: Matias Puro

Lipunkantajan paluu
Keskiaikainen fantasia on tehnyt taas uutta tulemista, ainakin jos TV-tarjontaan on uskominen. Suoratoistopalveluiden ottaessa yhteen lohikäärmeiden ja mahtisormusten mailla, Calradian digitaalimannuilla seurataan erilaista yhteenottoa: tuhatpäinen hevosmiesteni hyökyaalto lanaa pohjoisen poikia pohjamutiin, kunnes viimeinenkin normanni polvistuu sotalippuni edessä.

Viisitoista vuotta valtaistuinpeliä


Tutustuin turkkilaisen TaleWorlds Entertainmentin kehittämään Mount & Blade 2: Bannerlordiin jo pari vuotta sitten, kun keskiaikasimulaattori saapui Steamin Early accessiin (linkki ennakkoarvioon). Testiversio oli kaikkien aikojen nätein Mount & Blade -peli, mutta myös teknisesti kömpelö raakile, jonka uudistukset olivat vähäisiä. Parin vuoden lisäkehityksen jäljiltä Bannerlord saa lopullisen julkaisunsa paitsi PC:llä, myös Playstation 4:llä, Playstation 5:llä, Xbox Onella että Xbox Series X/S:llä.


Vaikka Mount & Blade -nimen perästä löytyy numero 2, Bannerlord on 15-vuotisen pelisarjan neljäs osa. Käytännössä kaikki Mount & Bladet ovat kuitenkin olleet enemmän tai vähemmän sama peli: yhdessä on painotettu jotakin puolta ja toisessa toista, mutta yleisesti ottaen erot vastaavat urheilupelien vuosipäivityksiä. Toisaalta voidaan todeta, että mitäpä sitä muuttamaan jos konsepti kerran toimii: 15-vuotisen pelailun ajan olen ennemminkin pohtinut, että miksei kukaan muu ole tehnyt tällaista peliä aiemmin – tai jälkeenpäin. Keskiaikaisia toimintapelejä on nykyään varsin hyvin saatavilla, mutta Mount & Bladen valttikorttina on edelleen järisyttävän suuri ja järisyttävän avoin maailma, jossa käydään järisyttävän mittavia taisteluita.

Laajuudella on toki hintansa. Kun peliä kehittää pienehkö studio, budjetti ei veny kaikkeen. Mount & Blade osoittaa varsin hyvin, että mitä enemmän sisältöä venyttää, sitä ohkaisemmaksi kaikki muuttuu. Esimerkiksi maailmasta kyllä löytyy tuhansia hahmoja joille voi puhua, mutta dialogi näiden kanssa on lähes (ellei jopa täysin) identtistä. Tuhannet kylät sekoittuvat täysin päässä, eikä lukemattomia kaupunkejakaan oikeastaan erota kuin nimestä. Tuhatpäisiä armeijoita ohjaava tekoäly taas kykenee lähinnä “hakkaa päälle!” -tasoiseen taktikointiin; hevoset sentään kiertävät jotakuinkin järkevissä kehissä ja jousimiehet yrittävät perääntyä jos kirvestä heiluttava viikinki puskee iholle. Onneksi taistelut ovat myös niin näyttäviä, että tekoälyttömyydet unohtuvat adrenaliinin alle!

Luo oma seikkailusi


Mount & Bladen mukautuvaisuus pelaajan toiveisiin on sen suurin vahvuus: vaikka kampanjaa kehystetään hieman tarinalla, pääasiallisesti pelaaja voi tehdä ihan mitä lystää. Jos haluaa ryhtyä turnajaisia kiertäväksi areenataistelijaksi, siitä vain. Jos taas kaipaa kultakolikoita kammioon kerääväksi karavaanariksi, vankkurit ovat valintasi. Pelaaja voi omistaa elämänsä jotakuinkin mille tahansa asialle, aina leipomon pyörittämisestä kuninkaan vasallina toimimiseen – ja jos pelaa korttinsa oikein, voi nousta jopa sille korkeimmalle valtaistuimelle.


Mitä korkeampi virka, sitä enemmän peli muuttuu strategiapeliksi. Kaupungit ja kylät vaativat managerointia, hyökkäysjoukot johtamista ja sodankäynti strategiointia. Harmillisesti tämä puoli pelistä on paitsi yhtä pinnallista kuin aiemmin mainitut mekaniikat, myös todella itseään toistavaa. Sodat muuttuvat helposti turhauttavaksi köydenvedoksi ja kaupankäynti edestakaisin ramppaamiseksi, eikä grindiltä voi välttyä oikein millään uravalinnalla.

Pelin avoimuus on silti hämmästyttävää. Ei Mount & Blade ole missään nimessä ensimmäinen tai ainoa peli, joka tarjoaa vastaavaa, mutta kun pelaajahahmo seisoo ensimmäistä kertaa Calradian mannuilla, pelaaja on parhaimmalla mahdollisella tavalla täysin yksin ja ilman päämäärää. Eri valtakuntia, kulttuureja, ammatteja ja ajanviettoja löytyy iso määrä, eikä mikään estä muuttamasta suuntaa puolivälissä: ehkä leipomon pyörittäminen alkaa väsyttää niin paljon, että leipuri kerää kimpsunsa ja kampsunsa, ja ryhtyykin aroilla ratsastavaksi mongolisoturiksi.


Avoimuuden tunnetta lisää pelimaailman simulointi pelaajan ympärillä. Vaikka pelaaja jäisi nököttämään samalle mäennyppylälle vuosikymmeneksi, hahmon ympärillä maailma jatkaa menojaan. Valtakunnat julistavat sotia toisilleen, kaupungit vaihtavat omistajaa, maantierosvot kiusaavat kyläläisiä ja markkinat määrittävät mitä maito milloinkin maksaa. Vaikka simulaatiot ovat varsin pinnallisia, ne luovat tarpeeksi immersiota elävästä ja pelaajasta riippumattomasta maailmasta. Samaa ei voi harmillisesti sanoa pelaajan henkilökohtaisen elämän piiristä. Sodankäynnin tekoälyssä on oma olemattomuutensa, mutta interaktiot muiden hahmojen kanssa ne vasta alkeellisia ovatkin. Pönöttävät hahmot lausuvat copy-pastettuja fraasejaan yksi toisensa jälkeen, eikä kuolleiden silmien takana tunnu liikkuvan mitään.

Vanhentunutta mutta toimivaa


On niin pirun harmillista, ettei Mount & Blade 2 tunnu aidolta ja vuosikymmenen odotuksen arvoiselta jatko-osalta. Parin vuoden lisäkehitys Early accessissa on parantanut suunnilleen jokaista osa-aluetta aina käyttöliittymästä tekoälyyn, mutta hionnasta huolimatta erot pelisarjan aiempiin osiin jäävät vaatimattomiksi. Mount & Blade 2 on ehdottomasti ostamisen arvoinen peli, jos haluaa pelata Mount & Bladea, mutta ne pelaajat jotka ovat odottaneet 10 vuoden ajan jotakin merkityksellisesti uutta tulevat pettymään pahanpäiväisesti. Uuttakin toki löytyy, kuten klaanin pyörittämistä, mutta pelin uudet ominaisuudet ovat selvästi vähemmistössä.


Yllätyksettömyydessään yllättävin puoli on pelin taistelut: 15 vuotta sitten Mount & Bladen ritaritoiminta oli kankeudestaan huolimatta ennennäkemätöntä ja uskomattoman immersiivistä, mutta varsinkin viime aikoina pelimarkkinoille on ilmestynyt yhtä sun toista miekankalisuttelua ja peitsellä tökkimistä. Kilpailijoihinsa verrattuna Mount & Blade on (massiivisista taisteluista huolimatta) käsittämättömän alkeellinen toimintapeli. Toki toiminnan painoarvo on pienempi tällaisessa avoimen maailman toimintaroolipelissä kuin esimerkiksi Chivalryn kaltaisessa, puhdasverisessä toimintapelissä, mutta ankeaa ja kankeaa se on siitä huolimatta.

Upeita hetkiä toki riittää. Paatuneintakin kriitikkoa alkaa jänskättää, kun tuhatpäinen armeija marssii määrätietoisesti linnoituksen portteja kohti, katapulttien pehmentäessä puolustajia. Kun piiritystorni vihdoin iskeytyy muuria vasten ja sotilaat alkavat valua muureille pysäyttämättömänä voimana, tekoälyn rajoitteet unohtuvat varsin nopeasti ja tilalle tulee pohdintoja siitä, miten monta iskua kilpeni vielä kestää – ja kuinka nopeasti tappara tervehtii otsalohkoani. Päälle jyräävien ratsumiesten väistely metsän keskellä, mäennyppylälle asettuneiden jousimiesten suojelu ja joenvarrella käyty kamppailu kahden käden miekalla ovat vain muutamia esimerkkejä niistä lukuisista hetkistä, jotka tulevat pysymään muistissa pitkään.

Jos kaipaa kamppailua kampanjan sijaan, miekkamittelöihin pääsee myös moninpelissä sekä custom battleissa, jossa voi luoda minkälaisen skenaarion tahansa, aina talvisesta linnanvaltauksesta aavikolle sijoittuvaan hevosjousimiesten vääntöön.

Ritarileikit sohvalta vai työtuolista käsin?


Testasin peliä PC:n lisäksi myös Xbox Series X:llä, mutta en tiedä miten suurta plussapeukkua uskallan konsolikäännökselle antaa. Periaatteessa kaikki on kyllä täysin kunnossa: peli pyörii varsin hyvin sekä korkeampaa ruutunopeutta tarjoavalla performance modella että suurempia taisteluita ja 4K-kuvaa tarjoavalla fidelity modella. Ongelmat ovat ennemminkin käyttöliittymässä ja ohjaamisessa: vaikka kapulalla taisteleminen alkoi hiljalleen luonnistua, miekan heiluttaminen oli todella epäintuitiivista. Käyttöliittymänkin kanssa kamppailu oli niin hidasta, että jopa joidenkin strategiapelien pelaaminen on ollut kapulalla helpompaa. Mikään näistä ei tosin ole niin suuri ongelma, että sen takia kannattaisi jättää peli hankkimatta. Harkitsisin vain vakavasti PC-versiota, jos taloudesta löytyy peliä pyörittävä tietokone. Omalla koneellani (Intel i7-9700K, NVIDIA GeForce RTX 2070 OC, 32GB DDR4) en huomannut minkäänlaista mainittavaa ongelmaa.


Tekniseltä kantilta Bannerlord on varsin hyvässä kunnossa. Toki tällaiset pelit ovat aina teknisesti kömpelöitä ja parahultaisesti kyhätyn oloisia, mutta varsin kammottavaan early access -versioon verrattuna julkaisuversiota uskaltaa sentään jo suositella. Tekstuurit ja 3D-mallit eivät enää välkkyneet tai kadonneet, questit toimivat ja tekoälykin teki sen, mihin pystyi. Kaatuilua toki on edelleen.

Bannerlord tulee tuskin koskaan olemaan niin viimeistelty, että sitä voisi kehua erityisen sulavaksi tai kokonaisvaltaisesti hiotuksi peliksi, mutta nykyisellään pelinsisäiset simulaatiot ja mekaniikat toimivat niin hyvin kuin tällaiselta peliltä voi toivoa ja odottaa. Graafisesti peli on toki yhtä keskiaikainen kuin miljöönsä. Erityisesti kuolleilla silmillä toljottavat hahmomallit ruokkivat painajaisiani vielä pitkään.


Summa summarum, Mount & Blade 2: Bannerlordin suosittelu tiivistyy pitkälti siihen, miltä suunnalta lähestyt peliä: jos olet uudistuksia kaivannut pelisarjan veteraani, Bannerlord tulee olemaan paha pettymys. Jos taas olet kaivannut vanhan Mount & Bladen pariin, Bannerlord on vastaus kaikkiin rukouksiisi. Calradiaan ensi kertaa matkaaville Mount & Blade 2 tarjoaa pinnallisen, mutta uskomattoman laajan maailman, jossa jokainen voi kehittää oman sankaritarinansa.



Lyhyesti: Mount & Blade 2: Bannerlord ei juuri uudista pelisarjaa, mutta tarjoaa näteimmän ritarisimulaation, mitä pelisarjassa on nähty.

Hyvää:
  • Avoin ja laaja maailma täynnä mahdollisuuksia
  • Massiiviset taistelut täynnä upeita hetkiä

Huonoa:
  • Maailma on laaja, mutta ei erityisen syvällinen
  • Toiminta voisi olla hiotumpaa ja monipuolisempaa
  • Uudistuksia saisi olla enemmän
  • Tekoälyttömyydet

V2.fi | Matias Puro
< V2.fi avasi laatikos... V2.fi testasi: NZXT ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




Joulukisat 2022
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova