Taktiikkapelit olivat vuosien ajan harvemmin nähty genre, jonka suurien fanien oli tyytyminen Final Fantasy Tacticsin, Disgaea-sarjan sekä muiden klassikkopelien tahkoamiseen. Mutta toisin on nykyään. Kukoistava indie-skene on nostanut taktiikkapelit taas pöydälle monen muun genren tavoin, eikä lajityypin ystäviltä puutu enää vaihtoehtoja.


Tuorein yrittäjä on espanjalaisen kehittäjän Dark Pain, joka julkaistiin heinäkuun loppupuolella Steamin Early Access –ohjelmaan. Peli on siis vielä kehityksessä, mutta paperilla idea täysiverisen taktiikkapelin ja Darkest Dungeon –vibojen risteytyksestä kuulostaa aika huikealta. Tutustuimme nyt myynnissä olevaan kehitysversioon, jonka läpäisyn jälkeen on tunnustettava, että vaikka pelissä on paljon hyvää, siinä on myös vielä suuria ongelmia.



Dark Pain ei pelkää synkeää menoa, mikä ei toki nimen perusteella olekaan mitenkään yllättävää. Se kertoo tarinan entisestä legendaarisesta soturista, joka on eläkepäivillään vetäytynyt perheensä kanssa maaseudulle ja ryhtynyt sepäksi. Tämä ei toki maata hallitseville uskonnollisille fanaatikoille sovi, joten he ovat ottaneet sepän perheineen todelliseksi silmätikuksi.


Niinpä edessä on epätoivoinen selviytymistaistelu yhdistettynä vastarintaliikkeeseen. Inkvisiitio nappaa perheen äidin vangikseen, tarkoituksenaan polttaa tämä roviolla tekaistun sotarikoksen johdosta. Pelastusmatkan ohella sankareiden täytyy raapia avukseen uusia liittolaisia, parempia varusteita ja apua mistä sitä nyt sattuu löytämään.

Tämä kaikki kuulostaa varmasti Final Fantasy Tactics –veteraanien korvissa heti kovin tutulta, eikä suotta. Dark Pain kun on lainannut Squaren klassikkopelistä runsaasti vaikutteita, joskaan rehellisesti sanoen se ei yllä läheskään samoihin korkeuksiin. Tämä ei sinänsä ole mikään suunnaton häpeän aihe, onhan Final Fantasy Tactics kuitenkin yksi pelaamisen suurista mestariteoksista. On silti vaikea vältellä ajatusta siitä, että kehitystiimi on jahdannut sitä ”grim dark” –meininkiään vähän turhankin innokkaasti, koska tuloksena on läpeensä epämiellyttävä tarina, jossa ne väitetyt hyviksetkin kommunikoivat keskenään loukkausten, solvausten ja uhkausten kera. Ehkä homma toimi paremmin espanjaksi ja vivahteet ovat menneet pieleen käännöksen yhteydessä?


Tekemistä joka tapauksessa riittää yllin kyllin, sillä sen päätarinan ohella miltei jokaisen puskan takana odottaa joku apua tarvitseva, jonka koti / omaisuus / isoäiti on joutunut inkvisiition kynsiin ja kaipaisi nyt pelastamista. Kannattaa siis varautua siihen, että taktikointia ja taistelua on tiedossa koko rahan edestä. Jälleen, ei mitenkään yllättävää, onhan kyseessä kuitenkin taktiikkapeli. Mutta nyt alkavat ne suuremmat ongelmat.



Aloitetaan positiivisesti: Dark Pain näyttää älyttömän hyvältä. Kehitystiimi on selvästi hakenut Darkest Dungeonista vähän enemmänkin inspiraatiota, koska pelin taidetyyli on selvästi myös lainattu sieltä. Eikä siinä mitään vikaa ole, Darkest Dungeon näytti todella hyvältä ja niin tekee myös Dark Pain. Hahmot ovat komeita, synkeitä ja hyvin animoituja. Myös se itse maailma on todella kiehtova. Aivan alkuvaiheissa sankarimme pääsevät taistelemaan esimerkiksi keskiaikaisen tankin — villisikojen vetämän panssaroidun sotavankkurin — katolla, mikä nyt on vain yksinkertaisesti älyttömän siistiä. Myös käyttöliittymän ja muiden visuaalisten elementtien suunnitteluun on selvästi käytetty paljon aikaa, koska tuloksena on todella tyylikäs ja yhtenäisen oloinen peli.


Nostan peukkua kehitystiimille myös siitä, että pelaajan ohjastamat sankarit eivät ole mitään tusinatason sotureita ja pappeja, vaan persoonallisempia hahmoja. Yksi on kuin keskaikainen Kapteeni Amerikka, heitellen kilpeään vihollisia kohti ja kiskoen näitä lähelleen kiipeilykoukkujensa avulla. Toinen on soturipapitar, joka parantaa liittolaisiaan ja kutsuu taivaasta pyhää salamaa kurittamaan vastustajiaan (ja liian lähelle kävelleitä kavereita). Hauskaa ja hienoa!

Pelisysteemien suunnittelu on muutenkin tarpeeksi omaperäistä, jotta peli tunnu täysin Final Fantasy Tactics –kopiolta, mutta samalla kuitenkin seuraa sen ja muiden genren klassikoiden jalanjäljissä riittävän lähellä. Jälleen, tässä ei ole mitään vikaa. Ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen vain sen takia, että jollain toisella on jo sellainen. Final Fantasy Tacticsin ideoiden lainailu ja tuunailu on täysin hyväksyttävää, jopa suotavaa puuhaa. Onhan kyseessä kuitenkin tosiaan jo 30 vuoden ikäinen legenda.


Tarjolla on siis vuoropohjaista taktikointia, jossa viholliset ja pelaajan yksiköt toimivat kukin vuorollaan ja voivat omalla vuorollaan liikkua, hyökätä ja käyttää erikoiskykyjä, jotka taas vaativat vuorojen välillä hiljakseen palautuvia ”taistelupisteitä”. Simppeliä, klassista ja toimivaa. Eri hahmoluokilla — oli kyseessä sitten pelaajan soturi tai joku vihollisen yksikkö — on omat vahvuutensa, heikkoutensa ja pelityylinsä. Tarinan edetessä pelaaja saa nopeasti riveihinsä enemmän yksiköitä kuin kerrallaan mahtuu pelikentälle, joten homman nimenä on yrittää kasata kuhunkin taisteluun sellainen kokoonpano, joka soveltuu juuri sen haasteisiin.

Se suurin ongelma on, että Dark Painin pelaaminen on täyttä tuskaa. Siis mekaanisesti ja miltei myös fyysisesti. Pelin käyttöliittymän pitäisi tutoriaalien mukaan toimia loogisesti ja fiksusti, mutta se tuntuu olevan rikki ja lisäksi myös toimivan aivan miten sattuu. On todella turhauttavaa pelata, kun saa koko ajan taistella vihollisten ohella myös käyttöliittymää vastaan. Eikä nyt puhuta mistään harvinaisista laitatapauksista, vaan aivan perusjutuista: vihollisista ja niiden kyvyistä ei saa juuri mitään infoa, ruudun vierittäminen vaikka hyökkäyksen tai liikkumisen suunnittelun aikana on miltei mahdotonta, mikä tekee pitkän matkan hyökkäyksistä täyttä arpapeliä ja esimerkiksi pelin mainostama ”taktinen näkymä” ei tunnu toimivan lainkaan, vaan napin painaminen vie pelin pysäytystilaan ja avaa asetusruudun.

Tämä on hyvin kummallista, sillä mekaanisesti peli tuntuu hyvin simppeliltä: kenttä on jaettu suuriin ja selkeisiin neliöihin, joiden mukaan liikkuminen, hyökkäysten tähtäily ja niiden vaikutukset toimivat. Silti yhdessä ruudussa seistessä hyökkäys kantaa viiden ruudun päähän, kun taas viereisessä ruudussa kantomatkaa on seitsemän ruutua. Eikä mikään tunnu ilmaisevan, että ensimmäisestä ruudusta hyökättäessä välissä olisi jonkinlainen este.


Valittamista löytyisi paljon enemmänkin. Jokaisessa tehtävässä on vaihtoehtoisia tavoitteita, jotka perinteiseen tyyliin antavat vihjeitä siitä, mitä kaikkea erikoista kentässä voisi tehdä, sekä myös haastavat pelaajia kokeilemaan vaikeampia lähestymistapoja. Esimerkiksi siinä sotavankkurin katolla tapahtuvassa taistelussa on bonustavoitteena heittää kuusi vihollista alas vankkurin katolta suorittamalla erikoishyökkäyksiä, jotka tuuppivat kohdettaan taaksepäin. Toistaiseksi kaikki kunnossa. Mutta jo pian vastaan tulee haasteita, jotka tuntuvat olevan joko mahdottomia tai aivan naurettavan vaikeita, sekä myös ristiriidassa keskenään. Tapa kaikki viholliset neljän vuoron aikana? Se olisi vaikeaa jo ihan sellaisenaan, mutta sitten toisena haasteena on, että vihollisia saa vahingoittaa vain verenvuodolla ja muilla passiivisilla efekteillä, jotka eivät edes teoriassa tapa ketään niin nopeasti.

Tuloksena on pelikokemus, joka lupauksestaan huolimatta turhauttaa nopeasti ja kunnolla. Pelin tasapainotus tuntuu olevan vielä aivan vaiheessa, eivätkä aivan perustason mekaniikat ja käyttöliittymäkään toimi luotettavasti.


Tämä mielessä onkin hyvä juttu, että Dark Pain on tosiaan vasta Early Access –vaiheessa. Sen on tarkoitus olla keskeneräinen ja ideana on, että kehitystiimi tuunaa sitä sitten paremmaksi, kunnes se lopulta vuoden tai parin päästä on valmis. Mutta yleensä tämä tuunaus tarkoittaa enemmänkin hienosäätöä ja uuden sisällön kehittämistä, eikä niinkään sitä, että peli julkaistaan osittain rikkinäisenä.

Niinpä joudunkin ikäväkseni kehoittamaan kaikkia odottamaan. Dark Painissa on paljon potentiaalia, mutta juuri nyt peli on vielä sen verran kankea, karu ja viimeistelemätön, että tuloksena on turhan paljon harmaita hiuksia.