Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Little Orpheus (PC)

Miikka Lehtonen

16.11.2022 klo 17.35 | Luettu: 592 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Neuvosto-scifin tunnelmat elävät yhä pienessä tasohyppelypelissä
On kiva, kun pelit löytävät itselleen uusia koteja ja sitä myötä yleisöjä. Muun muassa Dear Esther -pelistä tunnettu brittiläinen The Chinese Room julkaisi vuonna 2020 Applen Arcade-pelipalvelussa kauniin ja viihdyttävän tasohyppelypelin, joka sai suosiota ja kehuja. Koska Apple Arcade ei kuitenkaan ole se maailman suurin pelialusta, tämä yleisö jäi pienemmäksi kuin olisi voinut toivoa.


Mutta sitä varten taivaan isä keksi tietenkin pelikäännökset. Parin vuoden odottelun jälkeen tiimin Little Orpheus on julkaistu konsoleille ja myös PC:lle, joten nyt sitä yleisöä todellakin riittää. Mutta riittääkö muun muassa mobiililaitteille suunnitelussa pelissä rahkeita viihdyttää myös muillakin alustoilla?

Pieni suuri tarina


Little Orpheuksen tarinallinen kehys on hauska. Neuvostoliittolainen kosmonautti istuu pimeässä huoneessa kohdevalojen keskellä. Pöydän toisella puolella häämöttää kolossaalisen kokoinen upseeri, joka ketjupolttamisen ja pöydän takomisen välissä tivaa kosmonautilta selitystä sille, miksi hänen haltuunsa uskottu kokeellinen tieteellinen kalusto on kadonnut jälkiä jättämättä. Kosmonautti vetää henkeä, pyyhkäisee hiet silmiltään ja aloittaa tarinansa.


Tiukan alun jälkeen tyyli muuttuu kepeämmäksi ja humoristisemmaksi, vääntäen vitsiä neuvostoliittolaisesta kulttuurista ja tieteiselokuvista. Upseeri vähentää huutamista ja vaihtaa sarkasmiin. Lisäelementtinä tarinan päälle on rakennettu toinenkin taso, missä kuulustelu on vain osa fiktiivistä unohdettua 50-luvun tieteissarjaa, jonka jaksot päättyvät aina dramaattisiin kohtauksiin ja pyöriviin lopputeksteihin. Nämä jaksot tietenkin vastaavat pelin kenttiä, joita on yhteensä viisi.

Viisi kenttää kuulostaa aika pieneltä määrältä, eikä Little Orpheuksella olekaan kamalasti pituutta. Omat lopputekstini pyörivät hieman yli kolmen tunnin jälkeen, eikä uudelleenpeluuarvoa ole suunnattomasti. Tämä ei ole suunnaton ongelma, sillä pelin hintalappu on myös sangen pieni. Ilman alennuksiakin peli irtoaa 12 eurolla.


On myös todettava, että joissain tapauksissa lisäpituus ei todellakaan parantaisi peliä, vaan tuntuisi enemmänkin turhalta täytteeltä. On toki mahdoton sanoa, miten Chinese Roomilla olisi riittänyt rahkeita pelin pitkittelyyn, mutta perstuntumalla sanoisin, että pituus tuntuu pelin huomioiden sopivalta.

Tasohyppelyä


Itse peli tuo välittömästi mieleen Limbon tai Insiden. Pelaaja kulkee vasemmalta oikealle, hyppelee ja liukuu esteiden ohi, kiipeilee köysissä ja ratkoo kepeitä puzzleja. Tällä kertaa ei kuitenkaan tavoitella kauhutunnelmia ja väripaletissakin on runsaasti enemmän värejä kuin harmaata ja punaista.


Taustatarinan “unohdettu 50-luvun tieteissarja” -hengessä myös pelin ilme on todella värikäs. Unohdetun maailman maisemissa nähdään todellista sateenkaariloistoa, eikä realismi ole selvästikään ollut tiimille suuri prioriteetti. Tämä ei ole lainkaan huono juttu, sillä se vain antaa Little Orpheukselle persoonallisen ilmeen.

Myös sisältö tuntuu kuin tieteisklassikoista lainatulta. Kosmonauttimme juoksee karkuun jättimäisiä dinosauruksia, tutkii unohdetun kaupungin salaisuuksia, piilottelee outoihin sukelluskypäriin sonnustautuneilta mutanteilta ja etsii unohdettua sukellusvenettä. Tunnelmat ja maisemat vaihtuvat lukujen myötä, ja kun koko pelillä on pituutta se reilut kolme tuntia, maisemiin ei koskaan ehdi kyllästyä koska ne vaihtuvat niin nopeasti.


Little Orpheuksen suurin ongelma on, että pelillinen sisältö ei ole läheskään niin kekseliästä kuin muu peli. Tiimi on keksinyt peliä varten pari erillaista aktiviteettia, joita sitten toistetaan uudelleen ja uudelleen. Puzzlet ovat niin helppoja, ettei niitä oikein viitsi edes sanoa puzzleiksi. Tuossa on vipu, väännetään sitä. Tuolta tulee energiakuula, työnnetään se paikalleen ja tie eteenpäin aukeaa. Kehittyneemmässä versiossa täytyy vääntää välissä toista vipua, jota energiakuula ei putoa matkalla rotkoon, vaan rullaa perille saakka.

Tässä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta oma mielenkiintoni alkoi hiipua jo ennen loppua, mikä on kolmen tunnin pelissä aika huono juttu. En toki väitä, että Little Orpheuksen olisi täytynyt olla joku superhaastava aivopähkinä, mutta se olisi kaivannut lisää … jotain. Erilaisia puzzleja, fysiikkavetoisuutta, jotain.


En haluaisi kutsua Little Orpheusta pettymykseksi, koska se tuntuu turhan tylyltä, mutta tosiaalta omat fiilikseni ovat lopulta pettyneet. Tarina on hauska, peli näyttää todella kivalta ja tiimillä on selvästi ollut paljon intohimoa projektiaan kohtaan. Onkin todella ikävää, että näin hyvän pohjan päälle rakennettu peli ei lopulta yllä aivan maaliviivalle asti, koska Little Orpheus olisi voinut olla erinomainen peli. Nyt se on vain ihan viihdyttävä pikkupeli, joka toimisi hyvänä täytteenä jossain bundlessa tai tilauspalvelun pelikatalogissa.



Lyhyesti: Hauska tarina ja kaunis ulkoasu eivät riitä, kun peruspelattavuus on tylsää
Hyvää:
  • Näyttää kauniilta
  • Luova värien käyttö toimii yllättävän hyvin
  • Hauska tarina
  • Kenttäsuunnittelu on mielikuvituksellista

Huonoa:
  • Peruspelattavuus toistaa itseään nopeasti
  • Checkpointien sijoittelu on välillä turhan harvaa

V2.fi | Miikka Lehtonen
< Pelataanpa: Uutta Am... Retro Rewind: Oudot ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova