Tuorein sisältö

Listasunnuntai #43

Mikko Heinonen

11.07.2010 klo 20.23 | Luettu: 33099 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Pleikkari muistoissamme
Sony PlayStation, pleikkari, plege, pleisteissöni. Tämä harmaa loota oli monen nykyisen pelaajan ensiaskel digitaaliviihteen maailmaan. Mutta mistä Pleikkari tunnetaan? Keräsimme PS3:n isoisän parhaimmiston listalle.

Crash Bandicoot


Naughty Dog -studion tasoloikat eivät olleet ehkä maailman omaperäisimpiä, mutta puhdas tekninen laatu erotti Crashit muista. Vakuuttavat näytöt Sonyn konsoleilla ovat jatkuneet sittemminkin.

Final Fantasy


Seitsemäs Final Fantasy ei ollut ensimmäinen länsimaihin tuotu Japani-RPG, mutta siitä tuli se kaikista suurin, ja jatko-osien myynti oli sitä myöten sinetöity. Aivan uusi yleisö löysi pitkät FMV-jaksot, vuoropohjaisen taistelun ja hieman ihmistä pidemmät miekat.

Gran Turismo


Forza Motorsport voi kilpailla nykyisin Gran Turismon kanssa melko tasaväkisesti puolirealististen autopelien kuninkuudesta, mutta vankkumattominkin Forssan Moottorikerhon jäsen joutuu myöntämään, että juuri GT sementöi koko konseptin: upeat, oikeat, kiiltävät autot, oman urakehityksen ja huimat uusintatilat.

Metal Gear Solid


MSX2:lla ja NES:llä kohtalaisesti menestynyt sarja astui Sonyn uutuuskonsolilla aivan uuteen kokoluokkaan - ja kerralla megahittisarjaan. Monimutkainen juoni ja huikea teknohenkinen toiminta upposivat yleisöön jäädäkseen.

Resident Evil


Olet yksin kammottavaa epäkuolleiden armeijaa vastassa, eikä aseissa ole kehumista. Pelottaa niin että liikkeet kangistuvat, mutta selviytyä pitäisi. Näin astui valtavirran tajuntaan survival horror!

Tekken


Rautanyrkin kuninkaan turnaus käynnistyi Namcon kolikkopelinä, joka sattumoisin perustui PlayStation-sukuiseen System 11 -rautaan. Virtua Fighteria lähestyttävämpi pelattavuus ja värikkäät henkilöhahmot kiinnittivät tämän turpasaunan konsoleiden vakiohjelmistoon.

Wipeout


Ajatus miljoonaa kulkevista lentoautoista oli kenties peräisin F-Zerosta, mutta Wipeout teki sille sen, minkä Sony teki koko pelaamiselle: teki siitä katu-uskottavaa. Teknomusaa, neonvärejä ja cyberpunk-viboja - toimii!

Bonus:


Paitsi laatupeleistään, Pleikkari tunnettiin siitä, että sille julkaistiin valtava määrä kaikenlaista - niin hyvää kuin huonoa. Nyt, 15 vuoden jälkeen, etenkin tämä huono on aivan pilkkahintaista, etenkin koneen kotimaassa Japanissa. Ostimme kasan sekalaisia pelejä 1 sentillä (!) kappale ja laitoimme kaveriporukan pelaamaan niitä kilpaa maratoonisessiossa. Haasteena oli, että paikalta ei saanut poistua mistään syystä, ja jokaista peliä oli pelattava asetettu aikamäärä (ensin 2, sitten 5, sitten 10 minuuttia). Useimmat peleistä olivat länsimaiselle täysin käsittämättömiä. Näin saatiin aikaan nörttiurheilulaji PlayStation Endurance, josta alla videonäyte:



Kisan voittanut nimimerkki Sunn jaksoi hieroa PlayStation-roskaa miltei 7 tuntia putkeen. Mestarin itsensä sanoin: "Tässä pelissä ei ollut kuin häviäjiä."

V2.fi | Mikko Heinonen
< Voita Dragon Quest I... Listasunnuntai #44... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (30 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.07.2010 klo 20.59

Koskaan en Playstationia ole itse omistanut, mutta kaverien luota jäi todella kovat muistot Crash Bandicootista, Crash Bandicoot 3:sta, Crash Bashista, Crash Team Racingista, Tekken 3:sta ja monesta muusta Playstation hitistä.

Vähän on käynyt itsellä mielessä vielä jonain päivänä hankkia PS ja läjä pelejä niitä ala-asteen nostalgia-fiilinkejä herättelemään.
lainaa
Robocop

Rekisteröitynyt 27.06.2008

11.07.2010 klo 21.04

Spyro oli kans crashin oheella parasta tasoloikkaa ps1:llä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.07.2010 klo 21.05

Nyt on hyvä aika hankkia, koska koneita löytyy peräti ilmaiseksi (meillekin on tullut useita lahjoituksena). Hinta on tästä eteenpäin ainoastaan nouseva.
lainaa
Bruntti

Rekisteröitynyt 05.11.2009

11.07.2010 klo 21.25

PaRappa the Rapper :'D
lainaa
Uunomaan

11.07.2010 klo 21.27

Tomb Raider?
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

11.07.2010 klo 22.07

Oi niitä ikimuistoisia hetkiä PSonen parissa...tosin on niitä vieläkin. Suikoden, Air Combat ja Ace combatit, Castlevania SOTN...oi niitä aikoja....
lainaa
primitifefuture

11.07.2010 klo 22.34

muuten täyttä kultaa tuo lista mutta jotain fantasiamaailman apinoita hakkaava piikkitukkainen lapsi ei kiinnostanut silloin eikä kiinnosta vieläkään.Myös Spyrot on yhä huippukamaa!
lainaa
Ex_Digital

Rekisteröitynyt 25.07.2007

11.07.2010 klo 22.59

miksi hankkia ps1 (paitsi lahjoituksena) koska ps2 ja 3 pyörittävät pelejä myös ps1 pelejä
lainaa
Penaqua

Rekisteröitynyt 22.11.2009

11.07.2010 klo 23.06

Ahh, Wipeoutit. Syy miksi ostin PSP:n ja PS3:n.
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

12.07.2010 klo 00.06

Kaikki listan pelit ovat täyttä rautaa.
lainaa
s0le

Rekisteröitynyt 27.09.2009

12.07.2010 klo 00.21

Final Fantasy 7 oli, ja on ehkä edelleenkin paras JRPG mitä tämä pieni maailma kantaa =D. Suikoden-sarja on kanssa kovaa kamaa RPG-piireissä. Tekken 3 taisi olla ainakin ensimmäinen Playstation-peli mitä pelasin, joten muistan sitä lämmöllä =). Crash Bandicoot 3 yhdellä istumalla läpi yhtenä sateisena päivänä. Aaaaah muistoja.
lainaa
NAWG

12.07.2010 klo 00.58

Hieno laite, hienot pelit. Suuri sääli kun itseltäni meni PS rikki ja pelejä ei ole kuin Euro demoja.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.07.2010 klo 01.13

Ex_Digital kirjoitti:
miksi hankkia ps1 (paitsi lahjoituksena) koska ps2 ja 3 pyörittävät pelejä myös ps1 pelejä


Turhasta ei halua maksaa, kun PS2 ja PS3 pelit eivät erityisemmin kiinnosta. Sitä paitsi onhan se vaan pirun paljon tyylikkäämpää omistaa oikeasti vanhempaa rautaa. ;)
lainaa
Sandaali_

12.07.2010 klo 02.08

Pidettiinkö tuo endurance v2 miitissä?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.07.2010 klo 02.22

Ex_Digital kirjoitti:
miksi hankkia ps1 (paitsi lahjoituksena) koska ps2 ja 3 pyörittävät pelejä myös ps1 pelejä


PS3:n skaalaus tekee muutamista tarkasti ajoitetuista peleistä vaikeita input lagin vuoksi (mm. rytmipelit), eikä muistikorttipaikkoja ole. PS2:lla onnistuu paremmin, mutta silläkin pitää grafiikkaparannukset ottaa pois. 1:1 toimii vain orkkispleikkarilla.

Kisa pidettiin Pelikonepeijoonien partyilla, V2-miitissä aika ei olisi oikein riittänyt. Jos halukkaita maratonpelaajia ilmaantuu niin ensi vuonna voidaan sielläkin jotain kehittää.
lainaa
Suni

12.07.2010 klo 03.45

Muistaako kukaan mikä oli pelin nimi, jossa kieputeltiin nopan näköisiä kuutioita tiettyyn järjestykseen? Noppien päällä (muistaakseni) juoksenteli jonkinlainen hahmo. Nopat olivat neliön muotoisella laudalla ja niitä oli (muistaakseni noin 8 per rivi)

Ihan kuin pelin nimessä olisi ollut sana Devil tjsp.
lainaa
kakkerlak

Rekisteröitynyt 11.04.2007

12.07.2010 klo 04.12

Tomb Raiderin olisi voinut vielä mahduttaa. ;)
lainaa
diisse

12.07.2010 klo 07.30

Suni kirjoitti:
Muistaako kukaan mikä oli pelin nimi, jossa kieputeltiin nopan näköisiä kuutioita tiettyyn järjestykseen? Noppien päällä (muistaakseni) juoksenteli jonkinlainen hahmo. Nopat olivat neliön muotoisella laudalla ja niitä oli (muistaakseni noin 8 per rivi)

http://en.wikipedia.org/wiki/Devil_Dice
lainaa
Buaa

12.07.2010 klo 07.32

Suni kirjoitti:
Muistaako kukaan mikä oli pelin nimi, jossa kieputeltiin nopan näköisiä kuutioita tiettyyn järjestykseen? Noppien päällä (muistaakseni) juoksenteli jonkinlainen hahmo. Nopat olivat neliön muotoisella laudalla ja niitä oli (muistaakseni noin 8 per rivi)

Ihan kuin pelin nimessä olisi ollut sana Devil tjsp.


Se on nimeltään Intelligent Qube, mutta euroopassa se tunnetaan nimellä kurushi.. Tuli joskus nuorempana testattua demolevyltä.
lainaa
Buaa

12.07.2010 klo 07.34

diisse kirjoitti:
Suni kirjoitti:
Muistaako kukaan mikä oli pelin nimi, jossa kieputeltiin nopan näköisiä kuutioita tiettyyn järjestykseen? Noppien päällä (muistaakseni) juoksenteli jonkinlainen hahmo. Nopat olivat neliön muotoisella laudalla ja niitä oli (muistaakseni noin 8 per rivi)

http://en.wikipedia.org/wiki/Devil_Dice


Jaa, ai tuollainenkin löytyy. No, samankaltainen peli on tuokin jota ehdotin..
lainaa
singsong

12.07.2010 klo 09.06

Itse en noihin enää koskisi. Aika kullannut muistot, vaikka monia hyviä pelejä laitteelle olikin, niin monet noista ei vain enää toimi tänäpäivänä, valitettavasti. Parempi vain muistella.
lainaa
nostalgia

12.07.2010 klo 10.18

Hyvä lista olis voinu lisätä kyll Syphon Filterin ja Tomb Raiderin.
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

12.07.2010 klo 12.00

tulikin herätettyä ps1 henkiin pari viikkoa sitten 8 vuoden unestaan. helposti hajoava levynpyörittäjä ja korruptoitunut muistikortti piti uusia. oli sen arvoista
lainaa
RetQ

Rekisteröitynyt 06.01.2010

12.07.2010 klo 14.20

mutta missä on Destruction Derby? 1 ja 2 oli ainakin ihan helvatan kovia pelejä :)
lainaa
Typo

Rekisteröitynyt 17.09.2007

12.07.2010 klo 17.18

Löytyy kaks modaamatonta ja toimivaa PSX:ää kaapista, yay. NHL99 varmaan ikimuistoisin kun eka peli oli. Muita loistavia on tietenkin Crashit, Spyrot, Colin McRae Rally 2, Team Buddies ja Tekken 2.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

12.07.2010 klo 18.57

nuo ressat olivat jänniä pelejä penskana harmi että jäljellä on ainoastaan se ensimmäinen....pelejä ykköselle jos jostain saisi ostettua kohtuu hintaan?
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.07.2010 klo 19.00

Driverit unohtu. Driver 1 ja 2 rautaa. :)
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

17.07.2010 klo 21.16

MGS-kuvassa näyttäisi olevan paremmat grafiikat? Kuva otettu jostain grafiikan pehmentäjä-kitistä vaiko PC-versiosta? (vai oliko pc-versio vain siitä vr trainingista??)...
lainaa
Cassufreak

18.07.2010 klo 20.10

Demonoid kirjoitti:
MGS-kuvassa näyttäisi olevan paremmat grafiikat? Kuva otettu jostain grafiikan pehmentäjä-kitistä vaiko PC-versiosta? (vai oliko pc-versio vain siitä vr trainingista??)...


Taitaa olla Gamecubelle tehdystä remake versiosta.
Kyllähän pleikalle tehtiin vielä oikeasti hyviä pelejä eikä vaan ylihypetettyä FPS:ää ym. kertakäyttö sontaa. Castlevania SOTN on paras peli ikinä vaikka Saturn version onkin hitusen parempi
lainaa
Irwin87

Rekisteröitynyt 05.08.2010

05.08.2010 klo 19.22

Itseäkin kiinnostaa toi Ps1 kun en usko että omani toimii enää monen vuoden joutenolon jälkeen.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova