Tuorein sisältö

Uuden X360:n kimpussa

Manu Pärssinen

19.08.2010 klo 12.19 | Luettu: 10099 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Unboxing ja melutesti
Kesällä julkaistu pienempi Xbox 360 saapui vihdoin myös V2.fi:n toimistolle ja harrastimme perinteisen unboxauksen lisäksi myös hieman myytinmurtajamaista puolitieteellistä tutkimusta. Onko se oikeasti hiljaisempi?

Vielä laatikossaan.

Kulmasta löytyy Kinect-merkki, mikä viittaa koneen takaa löytyvään ylimääräiseen liittimeen.

Börja hä?

Tällainen pienokainen sieltä paljastui.

Paketissa myös pikimusta ohjain ja headset-kuulokkeet.

Vanhemman mallin vieressä X360S näyttää huomattavasti pienemmältä.


Korvakuuloltakin uusi konsoli kuulostaa huomattavasti ensimmäistä ja toista Xbox 360:n versiota hiljaisemmalta. Virta- ja eject-näppäimet ovat muuttuneet hipaisukytkimiksi, jotka piippaavat koskettaessa ja entistä pienempi virtalähde tuuppaa koneelle enää 135W. Emme kuitenkaan tyytyneet vain korvakuulostelemaan, vaan järjestimme seuraavanlaisen testiympäristön.



Sekä 175W kuluttavan Falcon-mallin että uuden X360-mallin ääntä nauhoitettiin täsmälleen samasta kohdasta sekä käynnistyksen, joutenolon että pelin käynnistämisen aikana. Alla olevasta ääniaaltokuvasta voi nähdä, että kyllä se selvästi hiljaisempi on. Confirmed.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Voita Metroid: Other... Listasunnuntai #48... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (10 viestiä)

Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

19.08.2010 klo 16.03

Mutta kestääkö se?
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

19.08.2010 klo 20.35

Piti ostaa isompi kovalevy vanhaan 60GB Boxiini (250GB malli olisi kustantanut 99e), mutta päädyinkin sitten ostamaan koko Boxin uudelleen. S malli luonnollisesti. Täytyy itsekin sanoa, että kyllä on hiljainen laite. Käytännössä lähes äänetön pelikäytössäkin, jos vain asennat pelin Boxin kovolle. DVD-asema pitää normaalia hurinaa, mutta on sekin hiljaisempi kuin aiemmin.

S mallin virtalähde olisi pitänyt ottaa tuohon melumittaukseen mukaan. Se kun pitää kovempaa mekkalaa kuin Boxi itsessään, vaikka onneksi sekin on suht hiljainen :)

Hipaisukytkimet ovat todella mukava parannus verrattuna vanhaan malliin. Erityisesti vanhan mallin virtanappi oli niin jäykkä että sitä painettaessa piti suunnilleen pitää laitteesta kiinni ettei se liikkuisi. Nyt ei tarvitse kuin hipaista niin jo katkeaa virrat. Pianomusta lookkikin sopii asuntoni sisustukseen paremmin :)
lainaa
Rode

20.08.2010 klo 09.22

Tämä on kyllä hauskaa. PS3:nen kun tuli niin hirveä poru osalla oli juuri tuosta kiiltävästä pinnasta ja hipaisukytkimistä ja nyt kun Sony otti nuo pois omassa Slimissään niin MS laittoi ne omaansa. Ja kas kummaa nehän ovatkin hieno uudistus MS:ltä. Hih hih :)
lainaa
Napu_Kemppainen

20.08.2010 klo 11.07

Missä muka semmoista on väitetty?
Hipaisukytkimet on aina ollu cool ja nyt boxiinkin saadaan semmoiset. Seuraavaksi nimittäin aijon hankkia tämän slimmin vanhan boxin rinnalle.

Ainut vaika vaan on, että tykkään haroa xboxia varpailla pelatessani, joten luultavasti sammutan sen sitten vahingossa.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

20.08.2010 klo 17.52

Rode kirjoitti:
Tämä on kyllä hauskaa. PS3:nen kun tuli niin hirveä poru osalla oli juuri tuosta kiiltävästä pinnasta ja hipaisukytkimistä ja nyt kun Sony otti nuo pois omassa Slimissään niin MS laittoi ne omaansa. Ja kas kummaa nehän ovatkin hieno uudistus MS:ltä. Hih hih :)
Juu, olisi itsekin kiva tietää missä näin on poristu. Ite ainakin pidän oman phat PS3:n hipaisukytkimistä, ne tosin eivät ihan niin herkät kuin Boxi S:n.

Pianomustassa on omat ongelmansa. Siihen jää sormenjäljet TODELLA helposti näkyviin. Onneksi konsolia itsessään ei tarvitse hirveästi räpelöidä. Olisiko tämä sitten se "hirveä poru" mitä tarkoitat?
lainaa
Hoort

22.08.2010 klo 21.45

Suihkuturbiiniboksi alkaakin jo pikkuhiljaa vituttamaan ;) Käykö wanhat kovalevyt tuohon uuteen malliin? Tai saako vanhan kiekon datan jotenkin muuten siirrettyä uuden sisälle.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.08.2010 klo 14.05

Hoort kirjoitti:
Suihkuturbiiniboksi alkaakin jo pikkuhiljaa vituttamaan ;) Käykö wanhat kovalevyt tuohon uuteen malliin? Tai saako vanhan kiekon datan jotenkin muuten siirrettyä uuden sisälle.


Wanhat levyt eivät käy, mutta datan saa toki siirrettyä.
lainaa
Jebaah

27.08.2010 klo 09.33

Duster kirjoitti:
Rode kirjoitti:
Tämä on kyllä hauskaa. PS3:nen kun tuli niin hirveä poru osalla oli juuri tuosta kiiltävästä pinnasta ja hipaisukytkimistä ja nyt kun Sony otti nuo pois omassa Slimissään niin MS laittoi ne omaansa. Ja kas kummaa nehän ovatkin hieno uudistus MS:ltä. Hih hih :)
Juu, olisi itsekin kiva tietää missä näin on poristu. Ite ainakin pidän oman phat PS3:n hipaisukytkimistä, ne tosin eivät ihan niin herkät kuin Boxi S:n.

Pianomustassa on omat ongelmansa. Siihen jää sormenjäljet TODELLA helposti näkyviin. Onneksi konsolia itsessään ei tarvitse hirveästi räpelöidä. Olisiko tämä sitten se "hirveä poru" mitä tarkoitat?


Eikös hipaisu juttu ole hienoa? Eikö Ps3 ole matkinyt boxsia? Mattamusta väri slimille? Kunnon nappulat? Vai mitä tämä sitten on?
Eiköhän Ms,Sony käytä toisten ideoita edukseen mikään ei enää sitten ole uutta!
lainaa
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

27.08.2010 klo 23.40

Vanhoissa 'bokseissa sitä levyaseman eject-painiketta saa runnoa sisään, että se toimisi. Hipaisukytkin kuulostaa massiiviselta parannukselta. Ei sillä, etteikö äänen hiljeneminen nimenomaan myös kuulostaisi.
lainaa
eikkalol

28.09.2010 klo 10.50

Itse ostin juuri paripäivää sitten Xbox 360 S 4GB ... sormenjälkiä ei tule kun on mattamusta konsoli mutta paketissa ei tullut headsettiä >:
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova