Tuorein sisältö

Ridge Racer, made in Finland

Manu Pärssinen

03.03.2011 klo 23.07 | Luettu: 13167 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Haastattelussa Bugbear

Mm. Flatout-pelit tehnyt Bugbear Entertainment, yksi Suomen menestyneimmistä pelifirmoista yllätti kaikki, kun mutkan takaa tuli tieto, että uusin Ridge Racer -peli työstetään markkinoille kotimaisin voimin. Ridge Racer: Unboundedin traileri hämmästytti sekä kummastutti monia ja selvää oli se, että Bugbear lähtee viemään pelisarjaa uuteen suuntaan. V2.fi haastatteli pelin tuottajaa Joonas Laaksoa.

Takaisin radalle



Bugbearista ei kuultu pitkään aikaan mitään ja internetin varjoisilta kujilta kantautuneiden tietojen mukaan työvoima jouduttiin pitämään todella minimissä jonkin aikaa. Laakso kertoo, että maailman talouden tila vaikutti koko peliteollisuuteen ja erityisesti keskikokoisten, Bugbearin tyyppisten kehittäjien oli hankala löytää sopivia projekteja.

"Meidän pitkä kokemus autopeleistä on auttanut tässä tilanteessa – aikaisempien menestystemme varassa olemme voineet valita, mitä haluamme seuraavaksi tehdä. Ridge Racer Unbounded on näistä parin viime vuoden projekteista ensimmäinen, josta voimme puhua. Muitakin juttuja on parasta aikaa ja aiemmin ollut työn alla", kertoo Laakso kuitenkin tilanteen parantumisesta.

Laakso ei ota kantaa siihen, miksi Namco etsi Ridge Racerille uutta kehittäjää, mutta samaan aikaan Bugbear etsi kehitettävää ja yksi plus yksi = kaksi. Bugbearin pitkä kokemus autopeleistä takasi sen, ettei Namcolla kovin montaa varteenotettavaa vaihtoehtoa edes ollut. Erikoistuminen tiettyyn genreen onkin ollut Bugbearin vahvuus.

"Yli vuosikymmen autopelejä on melkoinen meriitti!", kehaisee Laakso, eikä ole väärässä.

Suomi-Japani -yhteistyö



Vaikka Ridge Racer Unboundedin traileri näyttää hyvin eri tyyliseltä, kuin mitä sarja on ollut, on uudella suunnalla Namcon vakaa siunaus. Laakson mukaan sarjan faneja ei kuitenkaan haluta unohtaa.

"Ridge Racer Unbounded on Bugbearin näköinen peli! Emme me voisi mitenkään tehdä siitä muun näköistä, halusimme tai emme. Siinä mielessä meillä on tietysti paljon vaikutusta asiaan. Japanilainen tuotantotiimi on kuitenkin pelin kehityksessä tiiviisti mukana ja vaikuttaa paljon heille tärkeisiin asioihin. Ei tässä kumpikaan osapuoli yritä määräillä, teemme peliä yhdessä ja uskomme siihen, että molemmilla on paljon annettavaa lopputulokseen", valottaa Laakso projektia.

Miehen mukaan RR Unbounded on Bugbearin näkemys siitä, mitä muuta kyseinen pelisarja voisi olla - uusi tulkinta rakkaasta aiheesta. Pelitiimi heitti ilmaan kysymyksiä tyyliin "Mitä Ridge Racer oikeastaan tarkoittaa?", "Mitä se voisi tarjota, mitä ei ole vielä tehty?" sekä "Mihin suuntaan se voisi lähteä, jos vedämme rajat uusiksi?"

"Uusi mantramme – aja, tuhoa, alista – ohjaa kaikkea tekemistämme, mutta peli on samalla osa Ridge Racerin perintöä. Uskomme, että toiminnan ja ajamisen saralla on vielä tekemättömiä juttuja, jotka haluamme esitellä faneille."

Aurinkoisista rantamaisemista on myös siirrytty melko synkänpuhuvaan värimaailmaan. Laakso haluaa tehdä selväksi, että visuaalisesti haetaan uutta suuntaa ja että sitä on myös luvassa. Maassa maan tavalla.

"Ei meillä kannata teettää ihan perinteisen mallin mukaista Ridge Raceria - Namco Bandain japanilaiset studiot tekisivät sen varmasti paremmin. Mutta älkää tuomitko peliä, ennen kuin edes näytämme sen! Uskon, että tulemme voittamaan fanit puolellemme. Ei peli ole mitenkään itsetarkoituksellista synkistelyä. Tulemme esittelemään paljon uusia juttuja vuoden varrella", vakuuttaa pelin tuottaja.

Kilpakumppaneiden rinnalla



Traileri sijoittuu kaupunkiympäristöön, eivätkä tekijät vielä halua paljastaa, minkälaisia muita mahdollisia maisemia itse pelistä löytyy. Lisätietoa luvataan kuitenkin myöhemmin tänä vuonna. Siitä, miten RR Unbounded eroaa muista saman genren peleistä, Laakso kuitenkin avaa diplomaattishenkisen sanaisen arkkunsa:

"Unbounded on osa Ridge Racer –jatkumoa, vaikka se lähteekin uuteen suuntaan. Emme voi vielä puhua pelin ominaisuuksista tarkemmin, mutta meillä on useampi pelillinen piirre, joita ei suuresti arvostamistamme kilpailijoista löydy. Toiminta-ajamisen kentälle mahtuu kyllä kilpailua! On ollut ilo nähdä, että toisillakin studioilla on paljon omia ideoita, jotka vievät koko genreä eteenpäin. Aikaisemmin olimme samassa kilpailutilanteessa FlatOutilla, silloin Burnout Takedownia ja Need For Speed Undergroundia vastassa. Tilanne on nyt pitkälti sama, mutta panokset ovat kovemmat. Bugbearin näköinen autopeli tulee aina erottumaan muiden studioiden autopeleistä. Vahvuutemme ovat fysiikka ja asioiden hajottaminen, jotka tekevät joka pelikerrasta erilaisen ja mielenkiintoisen."

Flatoutista Ridge Raceriin siirtyy tiettyä samaa pohjaa, erityisesti ajomallissa. Bugbear on kuitenkin aina pyrkinyt erottamaan pelinsä toisistaan. Sega Rallykin (PSP:n Sega Rally Revo) oli varsin erilainen tunnelmaltaan, vaikka saman tiimin tuotoksia olikin. Samaan pyritään myös Ridge Racerin kanssa.

"Unboundedin kanssa pähkäilimme pitkään, millainen lähestyminen ajomalliin, vauriomallinnukseen ja kisailuun oikein otetaan. Autopeliä tehdessä on loppujen lopuksi todella paljon valinnanvaraa ja erilaisia yleisöjä, joita halutaan palvella. Ridge Racer Unboundedin kohdalla näemme mahdollisuuden tehdä peliä entistä isommalle yleisölle ja haluamme käyttää tilaisuuden hyväksi. FlatOuteihin verrattuna peli on ehkä helpommin lähestyttävä, mutta toisaalta isompi kokonaisuus."

Samalla lähtöviivalla



Pelin nimi kuulostaa oudolta, koska sanamuoto ‘unbound’ on monille tutumpi. Unbounded on kuitenkin ehtaa englannin kieltä sekin ja Laakso kertoo, että nimikin on osa tuotteen visiota, jota on kehitetty yhteistyössä Namco Bandain Euroopan, Yhdysvaltojen ja Japanin yksiköiden kanssa. Nimivalinnan yksityiskohdista ei kuitenkaan kerrota (ainakaan vielä) tarkemmin.

Ridge Racer Unbounded on tulossa sekä PC:lle, PS3:lle että X360:lle. Bugbear vakuuttaa, että heidän kehitysympäristönsä takaa sen, että kaikki alustat pysyvät samalla viivalla. Myös firman omaa pelimoottoria on viilailtu siihen suuntaan, että monelle alustalle yhtäaikainen kehitys olisi sujuvampaa. Bugbear onkin aina pärjännyt useilla alustoilla PC:stä kännyköihin.

Kotimaan peliteollisuuden tulevaisuus näyttää taas valoisammalta, ehkäpä kuulemme pian Ridge Racerin jälkeen jo seuraavasta Bugbearin projektista.

"Toivottavasti ehdimme julkaista nykyisellä konsolisukupolvella vielä ainakin pari peliä!", lopettaa Joonas Laakso haastattelumme. Samaa toivovat varmasti kaikki kotimaisten autopelien ystävät.



- - -

V2.fi kiittää kiireistä miestä vastauksista sekä haastattelun välikätenä toiminutta Sami Nurmiota Bugbearilta.





V2.fi | Manu Pärssinen
< Listasunnuntai #73... Listasunnuntai #74... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

Stancist

Rekisteröitynyt 27.11.2007

04.03.2011 klo 00.24

Vaikkei itseäni ajopelit kiinnosta, toivon todella että BugBear onnistuu ja menestyy tämän pelin kanssa.

Hyvä haastis!
lainaa
Joni

04.03.2011 klo 04.18

Tulee varmasti hyvä peli, mutta ton trailerin käsikirjotus ontuu kyllä aika pahasti.
lainaa
Viiksivallu

04.03.2011 klo 08.47

Jahas, autoilla näköjään sama ilmapallofysiikka kuin Flatouteissakin. Lentävän taksin massa tais olla 10kg.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

04.03.2011 klo 14.51

Oli kyllä kevyt taksi juu. Itse en pidä tästä uudistusideasta ainakaan tässä vaiheessa vielä pätkääkään. Haluan ridge racerini ridge racerina.

Nyt on sellainen mielikuva että saadaan flatout eri grafiikoilla.
lainaa
Javk

04.03.2011 klo 14.56

Taksit tehdään nykyään koreassa. Aaltopeltiä ja vähän popniittejä ja valmis. Kolariturvallisuus siksi olematon.
lainaa
jusjoo

04.03.2011 klo 21.42

miksi fysiikka = lentäviä autoja ja saatanasti irtoromua?

kun puhutaan vaikka GTn fyysikoista niin puhutaan ajomallista

RRssä nyt ei ole koskaan ollut oikein minkäänlaista fysiikkaa mutta onhan tämä vähän niinkuin tekisi lätkäpelistä futispelin
lainaa
46t3w

06.03.2011 klo 11.20

"Unbounded" varmaan valittu koska "Ridge Racer: Burnout" olisi ollut liian selvä.
lainaa
RtA

11.03.2011 klo 00.22

Joku Burnoutin ja Flatoutin risteytys se näillä tiedoilla on.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova