Tuorein sisältö

Listasunnuntai #88

Mikko Heinonen

12.06.2011 klo 19.50 | Luettu: 28304 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Sponsoroidut pelit
Nykyisin peleissä tehtävä mainonta ei ole ihmettelyn aihe, vaan normaalia käytäntöä. Barack Obamakin mainosti EA:n peleissä ja päätyi presidentiksi. Varsinaisia mainospelejä ei kuitenkaan ole ihan hirveää määrää - tässä muutamia.

Chase the Chuckwagon



Moni asia alkoi Atari 2600:lta - niin myös mainostaminen peleillä. Purina-koiranruokafirma lähetti tämän pelin asiakkailleen, jotka keräsivät ostoksistaan tositteita ja palauttivat ne. Suhteellisen moni tekikin niin, mutta poikkeuksellinen hankintatapa teki peleistä kuitenkin suhteessa harvinaisia ja haluttuja.

Pepsi Challenge: Mad Mix Game



Pepsi-haasteena tunnettiin se mainostempaus, jossa tavalliselle tallaajalle tarjottiin maistettavaksi kahta lasia. Toisessa lasissa oli Pepsiä ja toisessa "jotain toista kolaa" (vaikka me kaikki tiesimmekin, mitä). Se, miten tämä liittyy vahvasti Pac-Man-henkiseen sokkelopeliin on hyvä kysymys, mutta sillä nimellä tämä peli kuitenkin kasibittisillä kotimikroilla julkaistiin.

Painterboy



Suomalaisväriä listalle. 80-luvun lopulla maalitehdas Tikkurila sponsoroi Commodore 64:lle pelin, joka perustui televisiossa pyörineeseen mainoskampanjaan. Vanha maalarimestari ja "poika" ajelivat ympäri kaupunkia Peugeot-pickupillaan ja pelaajan tehtävänä oli valita, mitä maalia mihinkin pintaan vedetään. Sadistisen vaikeaa ajo-osuutta lukuun ottamatta ihan nasta peli.

Ford Simulator



Amerikassa autokauppa oli ja on jättibisnestä, ja markkinoinnissa käytettiin jo varhaisessa vaiheessa kaikkia mahdollisia konsteja. Ford Simulator oli USA-Fordin julkaisema ilmaispeli, jossa sai selailla nelivärisellä CGA-grafiikalla toteutettuja Ford-malleja ja käydä hieman Test Drive -henkisellä koeajollakin. Ford Simulator sai myös jatko-osia.

Volvo Drive for Life



Listan toinen autoilu. Naapurimaan toinen autotehdas on aina painottanut turvallisuutta, ja niinpä tämä Xboxille tehty mainospeli painottaakin sitä, miten hienoja turvavarusteita Volvon malleissa on - ja kerrankin pisteitä annettiin kolareiden välttämisestä. Pappakäyrää ja hirvikeuloja odottavat saavat kuitenkin pettyä, sillä valikoimassa on vain muutama tuore malli.

Doritos Dash of Destruction



Xbox Livessä on rapakon takana julkaistu moniakin mainospelejä, mutta meille euroille asti on valunut vain rippeitä. Dash of Destruction oli ilmainen XBLA-peli, jonka härsynä olivat helpot saavutukset: täyden 200 pisteen saaminen edellytti vain vähän kärsivällisyyttä. Jenkkitilin haltijat saattoivat ladata myös Toyotan tekemän melko villin Yaris-pelin.

America's Army



Lopuksi epäilemättä se mainospeli, jota useimmat ovat pelanneetkin. Jenkkien maavoimien jättipanostus oli kaupallisella Unreal-pelimoottorilla toteutettu FPS, jonka jakaminen ilmaiseksi teki siitä luonnollisesti varsin suositun, eikä peli ollut teknisestikään hassumpi. Ilmeisesti pelillä on ollut myös toivottua vaikutusta värväytyneiden määrään, koska kehitystä on jatkettu useita vuosia ja pari (maksullista) konsoliversiotakin on nähty.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... V2.fi:n käyttäjätapa... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (27 viestiä)

mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.06.2011 klo 20.10

Porsche Challenge oli kova..
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.06.2011 klo 20.14

Jooh, tosin se ei ollut varsinainen mainospeli, koska oli täyshintainen. Pikemminkin voidaan sanoa, että Porsche-lisenssi oli otettu edistämään myyntiä.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

12.06.2011 klo 20.17 1 tykkää tästä

Mutta missä Mega Game?
lainaa
mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.06.2011 klo 20.26

Luin kai sitten hieman väärin. Käsitin, että kyse olisi "brändipeleistä", jonka nimessä mainostetaan jotain tjsp.
lainaa
Näin

12.06.2011 klo 20.29

Tuli tästä listasta mieleen ainakin Xbox Liven amerikan marketplacella ilmaiseksi jaettu Toyota Yaris mainospeli, jossa ei ollut ensinnäkään mitään järkeä ja toisekseen oli karseaa pelattavaa.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.06.2011 klo 20.34

Joo, siihen viittasinkin tuossa Doritos-kohdassa. Se oli aika utopistinen veto ja melko kaukana keskimääräisistä Yaris-mielikuvista...
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

12.06.2011 klo 20.38

Missä Pepsi Man? :D
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

12.06.2011 klo 20.44

Voidaaks pelata Painterboyta kesämiitis?

Ei jaksa voittaa uunossa taas.
lainaa
Kysymysmies

12.06.2011 klo 20.46

Mikä oli se joku pelikokoelma mitä sai joskus kaupoista ilmaiseksi? Siinä piti kilpailla muita kilpailijoita vastaan ja kerätä nopeammin ostokset esim. Taffel sipsejä, duracell paristoja yms. Se oli myös todella buginen.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.06.2011 klo 20.52

Machinus kirjoitti:
Voidaaks pelata Painterboyta kesämiitis?

Ei jaksa voittaa uunossa taas.


Voidaan pelata, otan 1541 Ultimate II:n ja kaikki nepapelit mukaan.
lainaa
Typo

Rekisteröitynyt 17.09.2007

12.06.2011 klo 20.54

Mega Game 2 on itselle tuttu. Eri Toyotilla metsästettiin Ilta-Sanomia kaiketi.
lainaa
coolspot

12.06.2011 klo 21.03

Cool Spot oli aika hyvä tasohyppely, vaikka olikin pelkkä 7-Upin mainos.
lainaa
sepe

12.06.2011 klo 21.07

Tulee mieleen joku kellogs-peli jonka kymmenisen vuotta sitten sai kun keräsi muropaketeista jotain (viivakoodeja tms?) ja postitti kellogsille..sivultakuvattu seikkailu jossa hahmoina ne kellogs-murojen hahmot, tony-tiikeri, riks raks & poks jne
lainaa
Sami_

Rekisteröitynyt 05.04.2009

12.06.2011 klo 21.48

Kysymysmies kirjoitti:
Mikä oli se joku pelikokoelma mitä sai joskus kaupoista ilmaiseksi? Siinä piti kilpailla muita kilpailijoita vastaan ja kerätä nopeammin ostokset esim. Taffel sipsejä, duracell paristoja yms. Se oli myös todella buginen.

Mega Game
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

12.06.2011 klo 21.57

Mega Game oli pirun kova ja sen olisi pitänyt ehdottomasti olla tällä listalla.
lainaa
jounihat

12.06.2011 klo 22.21

Housemarquella oli joku top-down shooteri, jossa lennettiin kännyköillä. Nimeä en muista mutta musiikit oli saman lafkan The Reapista.
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.06.2011 klo 22.41

Zool puuttuu myös...

http://jannepikkarainen.fi/retrogaming/sites/default/file
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.06.2011 klo 22.42

Americas Armya tuli kyl tahkottua paljon aina versiosta 2.0 -> 2.8.:aan. Mega Gametki kyl tuttuja. Ykönen oli huomattavasti kakosta parempi vaikkakin graafiselta laadultaa heikompi. Myös yllämainittu Zool on tuttu shareware-muodossa.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.06.2011 klo 22.46

Niin, mainittakoon, että listalta ei koskaan "puutu" mitään. Tämän artikkelisarjan ideana on listata 7 asiaa, jotka tulevat mieleen tästä teemasta. Lisäyksiä saa ja pitääkin aina ehdottaa :)

Jooh, Zool sisälsi kovat Chupa Chupsit, mutta oli sekin täysihintainen peli. Lisäksi siinä oli hyvin ärsyttävä pianopuzzle...
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

13.06.2011 klo 08.27

pepsi maaan
lainaa
lasdlasd

13.06.2011 klo 10.24

Odotin että numerossa 88 ois ollut edes jotain natsiviittauksia :(
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

13.06.2011 klo 11.40

Cool spot pelihän oli 7up:in peli. Sitten oli mcdonald kids vai mikä se tasoloikka nesille oli.

Mutta yksi häiritsevimpiä product placementejä oli alan waken verizon mainokset. Jos nyt näin yleisesti pelimainonnasta puhutaan.
lainaa
Zelica

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.06.2011 klo 11.59

Jonkin muropaketin mukana tais joskus saada jonku tasohyppelin missä oli mukana nämä muropakettien hahmot mm. Tony the Tiger.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.06.2011 klo 14.36

lasdlasd kirjoitti:
Odotin että numerossa 88 ois ollut edes jotain natsiviittauksia :(


Expect the unexpected. Artikkelissa on viittaus asiaan, jossa on viittaus asiaan, jossa on natsiviittaus.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

13.06.2011 klo 16.11

Painterboyn koodari oli jonkun aikaa samassa duunipaikassa ja kertoili triviaa pelin taustoista. Esmes pelissä oleva "Poikkkaa"-sämple ei ole Tikkurilan mainoksista peräisin, vaan koodari örisi sen itse :)

Pepsi Challengen (Mad Mix Game) kuusnepaversiossa mainio alkumusa: http://www.youtube.com/watch?v=dPICPXsECj8
lainaa
dicehero

Rekisteröitynyt 24.02.2010

13.06.2011 klo 19.32

Mainittakoon vielä Doritos Crash Course uusimpana ilmaisena XBLA -mainospelinä.
lainaa
OutoMaisteri

13.06.2011 klo 19.48

Mega Games kyllä herättää muistoja, mutta miksei kukaan ole maininnut Drop Maniaa? Aivan loistava peli.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova