Tuorein sisältö

Listasunnuntai #99

Mikko Heinonen

28.08.2011 klo 15.30 | Luettu: 21541 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Piukat paikat
On helppoa tehdä peli, joka on liian vaikea, ja vastaavasti peli, joka on liian helppo. Suurinta tyydytystä pelaajalle tuottaa se, kun peli haastaa hänen taitonsa äärimmilleen, mutta tilanne ratkeaa lopulta. Listalla on muutamia muistoja haastavista ja enemmän tai vähemmän epäreiluista pelitilanteista - monet niistä ovat viimeisiä kenttiä, joten tähän pieni spoilerivaroitus - mutta mitkä ovat omia vastaavia kokemuksiasi? Kerro kommenteissa!

Doom II: Icon of Sin




Doom-sarjan kaksi ensimmäistä peliä tekivät paljon oikein. Eräs esimerkeistä oli tämä viimeinen taso, jossa hurja pukinpää puhui takaperoista englantia ja pelaajan piti päästä ampumaan oikeasta kohdasta raketilla. Harva selvisi ilman cheatia, ja ottamalla seinien läpi kulkemisen käyttöön löysi Synnin Ikonin takaa suunnittelija John Romeron pään.

Driver: The President's Run




Koko Listasunnuntain inspiroi uusi Driver-peli, josta en valitettavasti voi embargon vuoksi sanoa sen enempää. Sarjan ykkösosa oli kuitenkin erinomainen autopeli (vaikkakin nykymittapuulla erittäin rupisen näköinen) ja sisälsi monta hiuksia nostattavaa käännettä - ei vähimmäisenä viimeinen tehtävä, jossa kyyditettiin presidenttiä. Muistan edelleen sen voitonriemun, joka seurasi tämän loppuhuipennuksen läpäisystä, ja vasta myöhemmin havaitsin, että tämäkin varmasti osaltaan ruokki perverssiä mieltymystäni 80-luvun amerikkalaisiin loistoautoihin.

Elite: Telakointi Coriolis-asemaan




Aikanaan mullistavan avaruuspelin kenties vaikeimmin opittava asia iski pelaajan tajuntaan varsin pian alun jälkeen. Saavuttaessa vieraalle planeetalle ei laskeuduttu sen pinnalle, vaan telakoitiin planeettaa kiertävälle avaruusasemalle, eli ohjattiin alus läpi sen kyljessä olevasta pienestä luukusta. Pienestä, pyörivästä luukusta. Ja jos teit tässä virheen, peli loppui siihen. Aika monen pelaajan ensimmäinen varustehankinta alukseen oli telakointitietokone.

GTA SA: Wrong Side of the Tracks




Suhteellisen harvalla pelitehtävällä on oma Facebook-sivunsa, mutta tämä GTA San Andreasin tehtävä ansaitsee sen. Tarkoituksena on periaatteessa vain seurata junaa, että kyydissä oleva Big Smoke pääsee röpöttämään katolla majailevat jengiläiset kuoliaaksi. Tämä ei ole liioitellun yksinkertaista, kun radan varrella on muutakin tavaraa ja vastaankin tulee junia. Lausahdus All you had to do was follow the damn train, CJ! käy tutuksi. Videolla eräs ratkaisutapa.

Police Quest: Rattijuoppo




Sierran mainio poliisiseikkailu edustakoon sitä tunnetta, kun jämähtää paikalleen tekstipelissä. Ymmärtääkseen tämän vaikeuden täytyy käsittää se, että pelin ilmestymisen aikaan ei tavallisen ihmisen käytettävissä ollut internetiä ja BBS-järjestelmiäkin osasi vain harva käyttää. Jos ja kun seikkailupeliä ei-äidinkielellään pelaava kohtasi kohdan, jossa hän kyllä tiesi mitä pitää tehdä, muttei miten (rattijuopon pidätys piti tehdä täsmälleen oikein tai kävi huonosti), oli vaihtoehtona joko haparoiva yrittäminen yhä uudelleen tai sitten sen odottaminen, että valtakunnan ainoa mikrolehti julkaisee ratkaisun ongelmaan.

Sonic 2: Death Egg Zone




Sonic 2:n loppuratkaisu piti pelaajan varpaillaan. Jo edellisen tason lopussa oli selvitty tri Robotnikin ilkeistä piikkipadoista, mutta Death Eggillä odotti metallinen Sonic-kopio sekä talon korkuinen Robotnik-robotti. Kentän sai selätettyä kärsivällisyydellä ja odottelulla; monen muun pelin tavoin hahmoilla oli hyökkäys- ja puolustusjaksot, joita käyttäen eläintoverit sai viimein vapaaksi. Tämä pelaaja on jo opetellut ne.

The Darkness: Through the Mansion




(Älä katso videota, jos peli ei ole tuttu. Se kannattaa pelata itse.)

Tämä taso on kohtuullisen vaikea, mutta samalla myös syy siihen, että pidin tästä pelistä niin paljon. Iki-ihanan Paulie-setänsä vuoksi Jackie menettää tarinan aikana kaiken, ja vaikka hän tässä tasossa saa kaipaamansa koston, miettii pelaaja väkisinkin, millä hinnalla se tulee ja mitä se lopulta ratkaisee. Silmitön väkivalta peleissä ei ole usein perusteltua, tässä se on tärkeä osa käsikirjoitusta.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... NHL 12 -ennakko... >

Keskustelut (35 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

28.08.2011 klo 15.33

Doom 2: Icon of Sin oli helppo, jos tykittämään pääsi HETI ja peli ei arponut tasoa heti täyteen mörköjä, jotka osuvat pelaajaan helposti.

Jos alussa hidasteli tai jostain syystä mokasi, menikin taso jo sitten ihan sadistisen vaikeaksi.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

28.08.2011 klo 15.46

Itsellä tuli ongelmia Cod4 chernobyl tehtävässä veteraanilla
lainaa
Sonic

28.08.2011 klo 15.52

Oho Sonic kakkosessa tulee sen metallisiilin jälkeen vielä toinen vihollinen. Pienempänä tuota pelailin ja monesti pääsin tuolle tasolle mutta koskaan en onnistunut tuota metalli-soniccia voittamaan. Jaa-a pitäisi varmaan kaivaa peli taas esiin ja kokeilla uudestaan.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

28.08.2011 klo 16.08

GTA SA: Wrong Side of the Tracks ei jäänyt mieleen mitenkään erityisen vaikeana.

Sonic 2:ssa en koskaan päässyt metallista Sonicia pidemmälle. Kunnes sitten emulaattorilla opettelin hyökkäyskuviot (myöntää häpeissään).
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.08.2011 klo 16.20

Sonic 2:n ensimmäinen läpipeluu v. 1995 on edelleen muistissa, hieroin tuota viimeistä kenttää likemmäs sen sallitun 10 minuuttia, kun en uskaltanut hypätä päin tuota robottia kuin ns. ihan varmasta paikasta. Tuossa videolla kaveri vetää hyvin pienillä virhemarginaaleilla ja nopeasti nuo hypyt.
lainaa
Homppeli

28.08.2011 klo 16.50

En ymmärrä miten joka paikassa hehkutetaan tuota Junatehtävää GTA:sta. Se ei ollut erityisen vaikea tai muutenkaan erityisen mieleenpainuva.

Kaksi ensimmäistä kertaa se meni ensimmäisellä yrittämällä ja vuosien päästä kun olin lukenut lankoja tästä tehtävästä, päätin kokeilla uudestaan ja se meni vasta toisella yrittämällä.
lainaa
Kurmuttaja

28.08.2011 klo 17.00

No olipa uskomattoman urpolla tavalla läpäisty tuo GTA:n tehtävä. Mielestäni se oli kieltämättä hankala, mutta hauskempi toteuttaa ilman videossa ollutta kikkailua.

Tämän innoittamana kyllä laitankin GTA SA:n pelailuun. Kaiken kaikkiaan hyvä listasunnuntai!
lainaa
Bägstön

28.08.2011 klo 17.21

Uusimmassa FEARissa oli kohta, jossa piti odottaa oven avautumista samalla kun päälle vyörysi loputtomiin mörkökoiria. Sen jälkeen kun ovi oli auki piti pienessä huoneessa kymmenen koiran kanssa odottaa samaisen oven sulkeutumista. Muutamaan otteeseen iskeytyi nyrkki pöytään, etenkin Paxton Fettelillä pelatessani.
lainaa
CubeX

Rekisteröitynyt 19.04.2010

28.08.2011 klo 17.24

Sonic 2 on legendaarinen!

Itse iskin roboa aina kun se tippui ylhäältä ja "kumarsi", sitten toiselle puolelle taistelualuetta piiloon...
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

28.08.2011 klo 17.27

SAn tuo tehtävä ei nyt ollut niin vaikea mutta driverin pressa tehtävä vaati kyllä hermoja :D.
lainaa
GEN_esis

Rekisteröitynyt 15.11.2008

28.08.2011 klo 17.39

Call of Duty: World at War Veteran-vaikeustasolla.

'Nuff said.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

28.08.2011 klo 17.41

Hyvä sunnuntailista joo.

Ei kyllä itsellenikään jäänyt mieleen tuo GTA:SA junatehtävä mitenkään eritysen vaikeana. Menihän siihen pari yrittämää kyllä, mutta onko tehtävä liian vaikea jos sitä ei pääse heti ekalla läpi? GTA peleissä on aina ollut tehtäviä (jotkut vähän epäreilujakin) joita joutuu hieromaan useamman kerran läpipäästäkseen, mutta ei niistä mikään erityisen vaikeaksi ole muodostunut.

Mass Effect 2:n loppuvastus Hardcorella. En jossain aivopieruissani tajunnut että Reaperia voi tykittää myös silmiin. Ammuin sitä vain rinnassa olevaan kipupisteeseen eikä siitä meinannut tulla mitään. Läpipääsy oli kyllä ahkeran hieromisen jälkeen lähellä, mutta täysin en hengiltä saanut, kunnes tajusin että silmiin voi ampua myös. Oli melko typerä olo sen jälkeen :)
lainaa
Siipiveikko

28.08.2011 klo 18.34

Severance: Blade of darknessin loppu on taitaa olla haastavinta mitä vastaan on kävellyt. Ensin tapetaan kymmenittäin perusmosuja, väliin vähän isompia örrejä ja sitten vihdoin päästään linnaan, jossa megaörrin jälkeen matsataan velhoa vastaan.

Eikä siinä vielä kaikki, jos kaikki riimut on kerätty, pääse portista sisään ja varsinaiseen loppuun. Vastaan kävelee tolkuton määrä porukkaa eikä yhden ainutta parannusjuomaa saa sieltä puolen, niillä on pärjättävä mitä linna-osuudesta jäi jäljelle. Koko keissi huipentuu megaörrin revanssimatsin jälkeen itse "pahan" kanssa matsaamiseen.
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

28.08.2011 klo 18.55

Super Meat boyssa The Guyn maat ja viimeiset 10 maata.

Never again.

Myös Megaman X 1-6 pomot. En osaa arvostaa tiukkaa opettelua ja ylikestäviä pomoja samassa lauseessa.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

28.08.2011 klo 19.59

Braid oli itelle semmonen peli jossa jakso istua yhenki jutun ääressä melko kauan miettien et mite se tehdään. Yhen oivalsin joskus keskellä yötä sängyssä maatessani. Lopulta kolme juttua päädyin kattomaan youtubesta, joista ehkä yhden olisin voinut joskus keksiä ilman että olis käyny vahinko.

Tuota wrong side of the tracksiakaan en oo ymmärtäny, meikästä se on aina ollu helppo tehtävä ja oon kyl kuullu aikasemminki tän ulinan siitä. Menny joka läpipeluukerralla yhellä tai kahella yrittämällä.

VVVVVV:n Veni Vidi Vici on kyl yks semmonen jossa vaadittiin saman asian runkkaamista uudestaan ja uudestaan, joku 400 kuolemaa siihen meni ennenku se natsahti kohdalleen. Muutenki VVVVVV:ssä oli paljon näitä juttuja jotka oli mukavan haastavia sen sijaan, että niissä olis palanut hermot. http://www.youtube.com/watch?v=4CtiY5D6HCs tuossa siis tuo yksinkertainen pulma.

Flashpointista luonnollisesti mainittava se mission kampanjassa ku jäädään yksin sinne linjojen taakse. Se oli nii hermojaraastava sen yhden saven ja vissiin yhen retryn kanssa. Sitte kun sen vihdoin pääsi läpi nii kyllähä sitä oli fiiliksissä.
lainaa
Flits

28.08.2011 klo 20.12

Strategiapelien kampanjat yleensä suht helppoja, mutta c&c3 hardilla kyllä nautti muutaman missionin haastavuudesta. Sai pariin otteeseen etsiä oikeaa taktiikkaa. Muutenkin ehkä yksi parhaista strategia kampanjoista.

Vanhat pelit kyllä useammin tarjoivat haastetta kuin nämä nykyiset. Yksi suuri syyhän on, että pelit tehdään suurelle massalle ja peli mekaniikka on kehittynyt huimasti.

Hyvä lista.
lainaa
Herp

28.08.2011 klo 22.15

perato kirjoitti:
Se oli nii hermojaraastava sen yhden saven ja vissiin yhen retryn kanssa. Sitte kun sen vihdoin pääsi läpi nii kyllähä sitä oli fiiliksissä.

Siinä pelissä oli aika montakin tollasta missionia. Varsinkin se viimesen kentän kilpajuoksu sitä kenraalia pidättämään, monta kymmentä kertaa sitä tuli kokeiltua eri tapoja mutta lopulta priman ohjekirjan hienoisella avustuksella sen pääsi läpi.
lainaa
Tott

28.08.2011 klo 22.22

GTAIII:n viimeinen tehtävä "The Exchange" oli kyllä vaikein mitä GTA-peleissä olen tähän mennessä kohdannut. Kaikki aseet ryöstettiin heti alussa ja niitä sai lisää vain tappamalla vihollisia. Täytyi opetella tuntemaan jokaisen vihollisen sijainti ja päättää keihin tuhlata arvokkaita luoteja ja keihin ei. Lisäksi kun pelasin PS2-versiota, ei kaikkiin vihollisiin yltänyt target ja jouduin olemaan osumaetäisyydellä. Toisaalta tuostakin tulisi helppo tehtävä kun keräisi kaikki Hidden Packaget.

Äkkiseltään ei tule kuin yltiövaikeita loppubosseja mieleen, joissa hermot olisi oikeasti menneet. Final Fantasy V:n viimeinen boss on ehkä vaikein koskaan pelaamani loppari. Hervottoman levutuksenkin jälkeen jäi huolenaiheeksi jatkuvat zombiutumiset ja kivettymiset, mukaan laskettuna voimakkaat hyökkäykset.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

28.08.2011 klo 22.35

Driver 1:tä en muistaakseni koskaan pelannut läpi enkä edes ihan tarkalleen muista, mihin siinä pääsin. Sen sijaan Driver 2:sta on jäänyt mieleen käsittämättömän vaikea kolmanneksi viimeinen tehtävä, jossa tavoitteena oli tuhota takaa-ajettava auto kapealla vuoristotiellä, aikaa noin puolitoista minuuttia. Jos autoon ei osunut heti ennen vuoristoon pääsemistä lähes tuhoavasti, tehtävä muuttui melkeinpä mahdottomaksi, sillä siellä vuoristossa autoa oli melko vaikea vahingoittaa ilman, että joko putosi rotkoon tai jäi perästä niin pahasti, että kaikki mahdollisuudet menivät. Kävipä muutaman kerran niinkin, että oma auto tuhoutuikin ensin. Kyseisessä tehtävässä olin jumissa todennäköisesti vuosia, kunnes se lopulta kuin ihmeen kaupalla onnistui.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

28.08.2011 klo 23.19

Kuten Machinus sanoikin, The Guy -warp zone Super Meat Boyssa.
http://www.youtube.com/watch?v=bTPT2kv6PXw

Varsinkaan toisen kentän hisseissä virhemarginaalia ei juurikaan ole.


Listan peleistä kahta olen pelanut, enkä kummankaan paikkaa listalla oikein ymmärrä, en kokenut Darknessin enkä GTAn tehtäviä niin vaikeiksi...
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.08.2011 klo 23.24

Ei Darknessin Mansion olekaan erityisen vaikea, korkeintaan haastava; se on vain kokonaisuutena niin pysäyttävä ja laittaa miettimään jo pelatessa. Listan teema oli vähän liukuva sen mukaan, että pelaajan piti kokea saavuttaneensa jotain, kun pätkä oli pelattu.

Itsekin pelasin tuon Wrong Side of the Tracksin vissiin 2. tai 3. kerralla läpi, mutta se on samalla tehtävä, josta tuossa pelissä olen eniten kuullut, ja tuo Facebook-sivu sille ratkaisi pääsyn listalle :)
lainaa
Hemuli

29.08.2011 klo 00.44

GTA SA: Wrong Side of the Tracks läpi toisella yrittämällä.
Tämä jäi mileen, koska vain yksi ammuttava onnistui pakenemaan ensimmäisellä kerralla. Gta IV:n viimeinen tehtävä vasta neljännellä yrittämällä läpi.
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

29.08.2011 klo 01.14

Aijai nuo Sonicin musat
lainaa
Tykkimies

29.08.2011 klo 04.19

Aah, jättiläisroborobotnikki aiheutti harmaita hiuksia ja itkua pikkunaskalina. Enpä muista että olisin koskaan sitä voittanut Segalla. Pari kuukautta sitten ostin XBLA:sta kaikki Sonicit ja pelasin viimein läpi.
lainaa
wequ

29.08.2011 klo 09.18

Jos ylivoimasta haastetta pitäis etsiä niin GTA VC ambulanssi lisätehtävä oli mulle ylivoimainen. Yksi syistä miksi en pelannu Sitä 100% läpi(ilman cheatteja) Aika tais olla aika tiukka. auto meni helposti kyljelleen. ja jos jonku tappo tehtävä päätty ja joutu alottaan alusta koko parhaimillaan yli 15minutin menny tehtävän
lainaa
pööh

29.08.2011 klo 11.03

San Andreaksessa oli kyllä paljon vaikeampia tehtäviä kuin tuo juna vaikken nyt muistakaan tarkkaan niitä. ainakin sen superhävittäjän varastaminen

ja tosiaan Megaman Xssä oli joitan kauheuksia. varsinkin kun pelasi Zerolla/Megamanilla pomoa joka oli tarkoitettu toisella pelattavaksi. ainakin X6ssa oli iso lima jonka voittaminen Zerolla oli täyttä helvettiä

Ninja Gaidenistakin voisi repiä melkein minkä tahansa tasoloikkakohdan jossa on vihollisia. mutta ne eivät olleet kovin palkitsevia kun tiesi että kohta on toinen samanlainen edessä

Driverit nyt on muutenkin täynnä tuollaisia. kolmosessakin oli pari takaa-ajoa joissa koko maailma tuntui olevan pelaajaa vastaan
lainaa
Weteraani

29.08.2011 klo 11.59

pööh kirjoitti:
San Andreaksessa oli kyllä paljon vaikeampia tehtäviä kuin tuo juna vaikken nyt muistakaan tarkkaan niitä. ainakin sen superhävittäjän varastaminen

Wrong Side of the Track oli vaikea, mutta selvitin sen noin kymmenen yrityksen jälkeen. Lentämiskurssi vaati vielä useamman yrityksen. Tehtävä, mistä en rehellisesti koskaan selvinnyt oli Free Fall mistä olen aina ennenkin valittanut.

Siis se, missä piti lentää suihkaria vastaan, lentää sen perästä päin renkaan läpi ja hypätä kyytiin.

Yritin kymmeniä kertoja onnistumatta. Kääntymiseen meni aina liikaa aikaa, vaikka yritin ennakoida sitä, ja suihkari oli nopeampi kuin Dodo. Silloinkin kun olin viittä vaille läpäisemässä rengasta, Lentokone oli jo perällä. Se, että ennen tähän krittiseen pisteeseen pääsemistä piti juosta hotellista kasinolle, kasinolla nousta hissillä, skipata cutscene, juosta ulos, ajaa prätkällä lentokentälle ja lentää noin 5 minuuttia suihkaria vastaan ei auttanut asiaa.

Loppujen lopuksi haxxoroin vain tuon tehtävän ajaksi Dodon nopeammaksi kuin suihkukone. Ja avot, meni heittämällä läpi.
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

29.08.2011 klo 20.41

driverin tutorial-kenttä oli jo sen verran hankala etten päässyt sitä ikinä läpi
lainaa
häpeän

29.08.2011 klo 22.01

kaktuz kirjoitti:
driverin tutorial-kenttä oli jo sen verran hankala etten päässyt sitä ikinä läpi

you fail in gaming
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

31.08.2011 klo 15.53

Driver 2:ssa oli kyllä useita haastavia tehtäviä. Tai no en tiedä millasilta ne nykyään tuntuisi, mutta sillon 7-vuotiaana ne oli kyllä ylitsepääsemättömiä. Muistaakseni eräs Chicagon tehtävä, jossa tehtäväannoksi annettiin vain "Lose the cops" ja siinä oli kauhea armeija poliiseja perässä ja vesisadekeli. Not fun..

Vasta koitinkin PS3:lla tuota Driver 2:ta pitkästä aikaa, jotain alkupään tehtävää - liekö ihan eka tehtävä jopa -, jossa piti seurata junaa, niin en päässyt edes sitä läpi ja luovutin. :D
lainaa
PRM1

01.09.2011 klo 08.18

Flits kirjoitti:
Strategiapelien kampanjat yleensä suht helppoja, mutta c&c3 hardilla kyllä nautti muutaman missionin haastavuudesta. Sai pariin otteeseen etsiä oikeaa taktiikkaa. Muutenkin ehkä yksi parhaista strategia kampanjoista.

Vanhat pelit kyllä useammin tarjoivat haastetta kuin nämä nykyiset. Yksi suuri syyhän on, että pelit tehdään suurelle massalle ja peli mekaniikka on kehittynyt huimasti.

Hyvä lista.


C&C3 oli muuten aika helppo mutta sitä Croatia-missiota sai hieroa useaan kertaan.
lainaa
Maccara

02.09.2011 klo 11.09

Viime aikaisimmista Dead Space 2:n loppupahis oli kyllä eri haastava toiseksi vaikeimmalla tasolla. DS2:ssa oli myös muutama kohta, jossa jos sattui omaamaan väärät aseet ja liian vähän paukkuja, niin piti sitten ottaa vauhtia paria tallennuspistettä aiemmin.

Historian havinasta muistan kyllä monet Amiga pelit, jotka oli pirullisia. 3 elämää ja sitten taas alusta. R-type, Project X, New zealand story, Shadow of the beastit jne.
lainaa
Maccara

02.09.2011 klo 11.13

Tuohon edelliseen pitää vielä leijua sen verran, että pystyin läpäisemään paikallisessa uimahallissa R-Typen arcade version kuolematta kertaakaan. Kyllä siihen markkoja menikin...
lainaa
Terba

03.09.2011 klo 10.42

X-Wing ja Korvetti Korolev. Jonnet ei ymmärrä, wanhat parrat taas näkee siitä edelleen painajaisia.
lainaa
UltraLow

19.09.2011 klo 22.28

Duster kirjoitti:

Mass Effect 2:n loppuvastus Hardcorella. En jossain aivopieruissani tajunnut että Reaperia voi tykittää myös silmiin. Ammuin sitä vain rinnassa olevaan kipupisteeseen eikä siitä meinannut tulla mitään. Läpipääsy oli kyllä ahkeran hieromisen jälkeen lähellä, mutta täysin en hengiltä saanut, kunnes tajusin että silmiin voi ampua myös. Oli melko typerä olo sen jälkeen :)


Koitappa samaa Veteranilla ja Adept classilla. :) Hyvä ampua silmiin, kun ei ole mitään millä ampua. Oli aika tuskan takana tuo, piti monta päivää hieroa samaa kohtaa. >:(
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova