Tuorein sisältö

Listasunnuntai #109

Mikko Heinonen

06.11.2011 klo 19.57 | Luettu: 29076 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Bugeista parhaat
Nykyaikaiset pelit ovat useimmiten kymmenien henkien tiimien tuotoksia, joiden jokainen osa on sovitettava toimimaan saumattomasti yhdessä. Kun sitten tapahtuu väistämätön, eli johonkin lipsahtaa pieni ohjelmointivirhe, tulokset ovat toisinaan raivostuttavia - mutta toisinaan myös huvittavia. Mitä hassuuksia itse muistat?

Assassin's Creed




Salamurhaajan tehtävä keskeytyi naurukohtaukseen, kun tämä nylkyttävä vartija löytyi Damaskoksen katoilta.

Fallout New Vegas




Sinällään mainion pelin johdantojaksoon oli hieman vaikea keskittyä, kun vastapäätä istuneen henkilön pää alkoi elää omaa elämäänsä.

GoldenEye




Jos N64:n GoldenEye-pelin kasetti oli vähän huonosti kiinni konsolissa tai siihen koski kriittisellä hetkellä, pelihahmot saivat lievästi sanoen kohtauksen. Japanilaisella NicoNico-videosivustolla joku ymppäsi tähän pätkän Hirose Kohmin kappaletta "Promise" ja nettihitti oli valmis. Live action -versiot olivat vain ajan kysymys, tässä yksi:



(Youtube on suuressa viisaudessaan poistanut alkuperäisen videon ääniraidan, siksi linkkaus GameTrailersista. Pahoittelut iPad-selaajille.)

GTA SA




Eräs San Andreasin suuria mysteereitä ovat olleet "kummitusautot", joita näkyy Mount Chilliadin lähellä. Käytännössä tässäkin on kyse bugista, sillä rutiini synnyttää autoja pelaajan lähistölle - vaikka sitten vuoristoon.

Railroad Tycoon



Tämä vanha peli mainittakoon bugin ajankohtaisuuden vuoksi: kun tuhlasi rahaa niin hillittömästi, että tili oli miinuksella yli 36 miljoonaa dollaria, tietyssä versiossa miinus muuttuikin kohta saman suuruiseksi plussaksi. Kuten Kreikasta voimme havaita, tämä ei tosielämässä toimi.

Red Dead Redemption




RDR:ssä ainakin heti julkaisun jälkeen ihmisten ja eläinten mallit saattoivat tietyillä reunaehdoilla sekoittua. Tämä aiheutti jokseenkin hilpeitä tilanteita.

Saints Row




Aika moni peli on vähän buginen julkaisussaan. Harva on niin buginen, että siitä tehdään musikaali.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Voita LA Noire: The ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (21 viestiä)

perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

06.11.2011 klo 21.00

Flashpointtihan oli täynnä näitä mielenkiintosia bugeja, et tankkia ampu singolla nii se lähti lentoon ja kieri akselinsa ympäri hirveetä vauhtia. Sitten varsinki ku modauskulttuuri pääs vauhtii siinä nii niitä bugeja tuliki niide mukana aina oikee urakalla. Yleensä useimmat oli semmosia että moninpeli päätty siihen ku kaikki lähti pyyhkimää vesiä silmistä tai muuta vastaavaa ku nauratti nii paljon. Oikeastaan en ole näihin flashin bugeihin löytäny mitään "Voittajaa". Sen verran usein tuli naurettua ties mille ominaisuudelle ja bugille, että vaikea tajuta sen olleen realistinen sotasimulaattori =D. Ei ainakaan äkkiseltään tule mieleen mitään aivan hervottoman hauskaa, useimmat bugit on lähinnä ärsyttäviä tai hetken kuriositeetteja, ei semmosia joita kattois videolta viis vuotta myöhemmi ja silti naurais.

Joitaki random bugeja mitä tulee mielee jotka huvitti ensimmäisen kerran löydettäessä:

Nicole Hornen voi tappaa Max Paynessa jo siinä vaiheessa kun Max tulee pilvenpiirtäjän katolle. Siinä Max jää sitten vain seisomaan välivideossa ja peli jumiutuu siihen.

Rome Total Warissa ne jatkuvat diplomaatti ehdotukset:
Please don't attack or we will attack!

Call of Duty United Offensiven German Front modissa saksalaiset oli joskus päättömiä.

Deus Exissä pystyy tappamaan Maggie Chown ja Bob Paigen jo Versalifessä, en oo uskaltanu kattoa et miten peli etenee sen jälkeen ku se vaatii noclip cheattia. Lähinän siis Bob Pagen osalta, Chowinhan voi tappaa jo aiemmin.

Hearts of Iron 2sessa liittoutuneiden maihinnousu moninpelissä kaatu siihen, että provinssit vaihto sekunnin välein omistajaa jos niissä oli enemmän kuin yhden liittoutuneen joukkoja. Tämän takia joukkojen huoltaminen oli mahdotonta ja joukot joutuki luikkimaan karkuun melko nopiaa sen jälkeen. Sinälläänhän se vähän harmitti kun toistakymmentä tuntia oli menny reippaasti tähän peliin.
lainaa
Dopefish

06.11.2011 klo 21.04

Mihin unohtui legendaarinen Laddergoat?

http://www.youtube.com/watch?v=ggB33d0BLcY
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

06.11.2011 klo 21.24

http://www.youtube.com/watch?v=k6DeWUTA4EQ

http://www.youtube.com/watch?v=VDanX-beShQ

http://www.youtube.com/watch?v=xtIfuGDES_k&t=2m10s

ja suosikkini 0:22 :
http://www.youtube.com/watch?v=e2UXDn_bB20
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.11.2011 klo 21.32

Hulvattomia videoita, lisää Youtube-linkkejä vaan :D
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

06.11.2011 klo 22.20

Railroad Tycoonin "bugihan" on sama kuin Transport Tycoonissakin.
lainaa
jarppi

Rekisteröitynyt 24.02.2011

06.11.2011 klo 22.29

Bf2 retard:
http://www.youtube.com/watch?v=-cwqgutcHxw

Vähän asian laidasta, mutta menköön:
GTA 4 - Bloopers Glitches & Silly Stuff 1 :
http://www.youtube.com/watch?v=IJQW7UgQmgI

Crysiksestä:
http://www.youtube.com/watch?v=uIOAFeFqJEs
http://www.youtube.com/watch?v=W0FiwWjv3OY
Muitakin löytyisi vaikka kuinka paljon mutten jaksa etsiä..
lainaa
Asd

06.11.2011 klo 22.46

Tämän on varmaan kaikki jo nähnyt, mutta siitä huolimatta
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

06.11.2011 klo 23.06

http://www.youtube.com/watch?v=hY4etI10OsY
lainaa
Pork

Rekisteröitynyt 11.03.2011

06.11.2011 klo 23.13

Eipäs unohdeta meidän kaikkien rakastamaa Just Cause 2:sta. (Nämä on siis itselleni tapahtuneita)

http://www.youtube.com/watch?v=v7a_CTdnDzA

http://www.youtube.com/watch?v=WKWkoRnr3qk

lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

06.11.2011 klo 23.16

http://www.youtube.com/watch?v=Vn1-vGXIcr8
lainaa
Onnimanni

Rekisteröitynyt 22.04.2007

06.11.2011 klo 23.38

Deus Sexiä:
Joseph Manderley on yhdistynyt toimistonsa oven kanssa eikä saa tarpeekseen uusista voimistaan:
http://www.youtube.com/watch?v=7azNpid9rGQ&feature=relate

Murhaaja on saavuttamassa nirvanaa, mutta päättääkin viime hetkellä kuitenkin tappaa Jensenin:
http://www.youtube.com/watch?v=GGXdanWpa1Q&feature=relate
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.11.2011 klo 00.28

Onnimanni kirjoitti:
Deus Sexiä:
Joseph Manderley on yhdistynyt toimistonsa oven kanssa eikä saa tarpeekseen uusista voimistaan:
http://www.youtube.com/watch?v=7azNpid9rGQ&feature=relate

Murhaaja on saavuttamassa nirvanaa, mutta päättääkin viime hetkellä kuitenkin tappaa Jensenin:
http://www.youtube.com/watch?v=GGXdanWpa1Q&feature=relate


Tulipa mieleen Do Sexistä tilanne jossa ammuskelin tuolla HQ:n sisällä ja sit kaks sotilasta alko ampumaa mua. Menin piiloon toimistoon joho ne seuras mua. Siellä oli semmonen siivojarobotti jota olin ampunu. Lopputuloksena olis se, että ne molemmat sotilaat ja se siivousrobotti juoksi sen pöydän ympäri ja ne sotilaat yritti tuhota sen siivousrobotin. Oli semmonen yaketi sax hetki.
lainaa
lissäämussaa

07.11.2011 klo 00.37

hemmetin hyvä piisi toi hirose kohmin promise
lainaa
Onnimanni

Rekisteröitynyt 22.04.2007

07.11.2011 klo 01.22

perato kirjoitti:
Tulipa mieleen Do Sexistä tilanne jossa ammuskelin tuolla HQ:n sisällä ja sit kaks sotilasta alko ampumaa mua. Menin piiloon toimistoon joho ne seuras mua. Siellä oli semmonen siivojarobotti jota olin ampunu. Lopputuloksena olis se, että ne molemmat sotilaat ja se siivousrobotti juoksi sen pöydän ympäri ja ne sotilaat yritti tuhota sen siivousrobotin. Oli semmonen yaketi sax hetki.

Itselleni taas tapahtui kerran niin, uudelleen pelatessani DX:ää monennenko miljoonannen kerran läpi Hell's Kitchenissä NSF:ää vastaan taistellessani taistelun tiimellyksessä ammuin vahingossa Unatco trooperin, huomaten virheeni vasta kun hän heitti veivinsä. Tässä vaiheessa pelin pelanneet varmaan tajuavatkin, että normaalitilanteessa olisin kuollut trooperin 2-3 kaverin kostoa janoavista rynkyistä nopeammin kuin olisin sanonut "What a shame".

Mutta onni (tirsk) oli puolellani, ehdin ampua toisen trooperin ja huomasin NSF:n siirtyneen puolelleni. Ammuimme yhdessä Unatcon miehet, jotka eivät tienneet minne ampua ja pyörivät kuin minun silmäni tagmanin viestejä lukiessa ja tulitaistelun jälkeen NSF:n terroristit olivat yhä puolellani.

Heille ei voinut puhua, eivätkä he liikkuneet minnekään (yllätys, kun heidät piti neutralisoida), mutta sitten lähdin kävelemään pientä puistikkoa päin (olin tullut Rentonin hotellin sisäänkäynnin ohi taistelualueelle) ja jostain syystä muutama unatcolainen ei ollut aiemmin osallistunut taisteluun ja vasta nyt juoksivat NSF:ää päin, jotka nyt muuttuivat taas vihollisikseni, koska nämä unatcot eivät olleet todistaneet aiempaa tempaustani.

Unatcon miehet olivat täysin ylivoimaisia sekä määrältään, että laadultaan (n. 4 rynkkymiestä vs. 2 pistoolimiestä). Toinen NSF:läinen juoksi ja ampui päin unatconeja ja toinen juoksi pistooli ojossa minua päin ikään kuin viestien petturuuttani. Tollo ei tajunnut/ehtinyt ampua, joten hän sai kaverinsa kanssa Unatcon poijjiiilta päivän lyijyannoksensa.

Happy end.

Edit. Mistä näitä tekstimuureja oikein tulee? Tulis ny jo se 18. päivä...
lainaa
zooManiac

Rekisteröitynyt 28.12.2007

07.11.2011 klo 01.23

http://www.youtube.com/watch?v=3Z537VOpiNw
http://www.youtube.com/watch?v=dQw4w9WgXcQ
lainaa
patteli

07.11.2011 klo 08.59

AC1:ssä hevonen pomppas semmoseen älyttömän korkeaan vartiointitorniin mikä pinta-alaltaan metri*metri, että se heppa seiso siinä paikallaan perse ja naama yli reunojen, pari kuvaakin on jossain tallessa mutta en nyt jaksa sitä ettiä :)

Harvemmin löytyy "hauskoja" bugeja, yleensä vain raivostuttavia. Mutta tuo nyt oli semmonen täysin harmiton ja mieleen jäänyt.
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.11.2011 klo 09.02

Hah, kiitos kaikille linkittelijöille!
lainaa
JohnnyDave

07.11.2011 klo 13.42

Appe kirjoitti:
Railroad Tycoonin "bugihan" on sama kuin Transport Tycoonissakin.

Kun teki tarpeeksi pitkän tunnelin niin tunneliin menneet rahat tulivat plussana tilille. Eli tunneli halki kartan niin eipä tarvinnut rahasta hetkeen murehtia.

lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

07.11.2011 klo 20.41

http://www.youtube.com/watch?v=OQMBkTsX7Rc

Unohdin aivan Youtestamentin.

Tosin ehkä epäreilua pistää jotakin halpistuotantoa tänne, etenkin kun on niin vaikea erottaa missä bugi loppuu ja peli alkaa.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

09.11.2011 klo 19.28

http://www.youtube.com/watch?v=QFyjGMciff8&feature=relate

GTA IV:n "Swing Glitch" on tuonut lisähupia online-pelaamiseen jo kymmenien ja taas kymmenien tuntien ajaksi. Jaksaa pitää mielenkiintoa yllä aina kun loppuu muu tekeminen onlinessa. Odotellessa GTA V:tä. GTA IV:n pelialue kun on koluttu jo useasti läpi jokaiselta neliösentiltä. :D

Ehkäpä paras glitch, mitä peleissä olen nähnyt. Myös RDR:n out of map -glitchit on mahtavia, harmi että ne piti päivittää pois. :/
lainaa
PRM1

09.11.2011 klo 21.07

Deus Ex on aika tunnettu tekoälyglitcheistään, ehkä kuuluisin on glich joka saa kaikki UNATCOssa jahtaamaan robottipölynimuria

Ite kokeilin kerran juosta Paulia karkuun siinä ensimmäisessä tehtävässä, ennen kuin se ehtii alkaa puhumaan. Juoksin sinne mistä pääsee suoraan sen terroristien piilopaikan päälle, ja kun menin alakertaan, Paul avasi pokkana lukitut ovet ja alkoi ammuskelemaan sitä NSF-porukkaa. Sit kun menin pelastamaan sen yhen tyypin (joku gunther muistaakseni), paul alkoi ammuskelemaan sitäkin. Lopuks siinä sitten oli 2 kuolematonta hahmoa jotka yritti ottaa toisensa hengiltä.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova