Tuorein sisältö

Listasunnuntai #113

Mikko Heinonen

04.12.2011 klo 20.02 | Luettu: 19963 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kadonneen aarteen metsästäjät
Arvioidessani Uncharted 3:a mietiskelin, ketä erilaisia aarteiden perässä seikkailevia hahmoja olen ohjastanut. Löytyihän niitäkin taas se seitsemän - kertokaa toki itse lisää.

Pitfall Harry



Videopelien alkuperäinen viidakkoseikkailija ei ehkä ollut graafisesti kovin komeaa katseltavaa, mutta osasi kyllä kaikki nykyaikaiset temput - eikä 32 aarteen kerääminen 20 minuutissa onnistu nykyisiltä FMV-jaksojen kiusaamilta mammanpojilta.

Indiana Jones



Likimain kaikkia muita hahmoja innoittanut tohtori Jones on esiintynyt Lucasfilmin omissa peleissä ja muutamassa lisenssituotteessa. Etenkin SCUMM-pelimoottorilla tehdyt point'n'click-pelit ovat alallaan edelleen ylittämättömiä, vaikka Fate of Atlantis jäikin itseltäni kesken siihen saamarin kiekkopuzzleen melkein 10 vuodeksi.

Rick Dangerous



Ehkä suorin kopio, tai kuten englantilaiset sanoisivat, "piss take" Indiana Jonesista. Hupaisa Rick esiintyi parissa vallan pätevässä tasoloikka-aarteenetsintäpelissä 16-bittisten mikrojen ja konsoleiden aikaan, mutta sen tekijä Core Design on paljon tunnetumpi toisesta hahmosta, nimittäin...

Lara Croft



...oli vuonna 1997 niin kovaa kamaa, että sen helposti unohtaa, kun tulee miettineeksi vain viime vuosien laadultaan vaihtelevia tuotoksia. Pelit olivat laadukasta tasoloikka-ammuskelu-puzzlehybridiä, ja vaikka PlayStationin rupugrafiikka sai Laran avut näyttämään lähinnä sokeritopilta, naisellinen askellus ja dialogin sekaan sujautellut vihjailut eivät jääneet yleisöltä huomaamatta.

Nathan Drake



Tällä hetkellä aktiivisin aarteenraidaaja on - omasta mielestään - legendaarisen Francis Draken jälkeläinen, ja jonkinlainen yhdistelmä kaikista yllä mainituista. Hänen seikkailuillaan on taipumus päättyä siihen, että jokin satoja tai tuhansia vuosia vanha, erittäin hienomekaaninen laitteisto tuhoutuu alkutekijöihinsä, tarunomainen aarre osoittautuu rahalliselta arvoltaan vähäiseksi... tai sitten paikalla onkin jo zombie-natseja. Jostain budjettia kuitenkin aina sen verran järjestyy, että seikkailu jatkuu.

Wario



Siinä, missä Marion seikkailuiden perimmäinen tarkoitus liittyy useimmiten prinsessa Peachin pelastaminen, Wario on liikkeellä ainoastaan kultakolikoiden takia. Itsekeskeinen ja ahne "käänteis-Mario" on yleensä niin puhtoisen ja kiltin Nintendon hauskimpia irtiottoja.

Roope-Setä



NES:lle ja muillekin aikalaisilleen ilmestynyt DuckTales esitti yllättävän toimivan version vanhan visukintun kolikkojahdista. Miinusta tuli oikeastaan vain idioottimaisesta Heimo Huimasta ja Aku Ankan, tuon Disney-hahmojen riemastuttavan anarkiapesäkkeen puuttumisesta. Näkisin ankkojen aarrejahdeissa vielä saumaa uudellekin pelille, jossa Aku olisi mukana sekoittamassa pakkaa.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Kolme kertaa Kinect... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (16 viestiä)

defree

Rekisteröitynyt 04.02.2008

04.12.2011 klo 20.25

George Stobbart Broken Sword -peleistä tuli mieleen. Tosin niissä enemmän keskityttiin muinaisten salaseurojen tutkimiseen.
lainaa
PLM

04.12.2011 klo 20.46

Guybrush Threepwood, löysi scumm saaren aarteen ja Big Woopin.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.12.2011 klo 21.05

World of Warcraft, hahmon ainoa tarkoitus loppupelissä on löytää parempia muinaisia esineitä luolastoista jotta voi myöhemmin hakea vielä parempia esineitä. Samalla voi kerätä hieman rahaa.

STALKERithan on lähinnä aarteenmetästäjiä, joskin pelin päähahmon tehtävänä ei ole ettiä aarretta, ainakaan Shadows of Chernobylissä.
lainaa
Nahkis

Rekisteröitynyt 03.04.2009

04.12.2011 klo 21.37

Pakko mainita kuusnepan Bagitman; aivan huippupeli :)
http://www.youtube.com/watch?v=icUK2hlfCW8
lainaa
CutCognac

Rekisteröitynyt 25.10.2011

04.12.2011 klo 21.38

En ole 80-luvun kasvatti, mutta lapsuudessa tuli kyllä pelattua veljen NESillä DuckTalesia. Oli aivan helmi peli. Kuukentän tunnusmusiikki on jäänyt päähäni ikuisiksi ajoiksi
lainaa
gjuvgjhjg

04.12.2011 klo 21.55

Muistelisin joskus pelanneeni game boylla duck tales 2:sta, jossa oli aku, joskin vain jossain sivuroolissa. Kyseessä saattoi myös olla joku piraattipeli.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

04.12.2011 klo 21.58

Sly Cooper?
lainaa
Maade

04.12.2011 klo 22.36

Ducktales 1 tai 2 ei ole kyllä aku ankkaa missään. TV-sarjassa se on muutamassa jaksossa, mutta ei missään pääroolissa.

Syy siihen miksei akua näy peleissä juurikin tuo TV-sarja, myöskin nimeltään Ducktales, jossa aku lähtee laivastoon ja jättää pojat roopen hoiviin.

Näin nippelitietona pelien kehittäjänä toimi Capcom, juurikin se sama firma joka on nykyään tunnettu lähinnä Resident Evil ja Dead Rising peleistä. Ducktales suunnittelijana toimi Keiji Inafune joka on tuottanut muun muassa Lost Planet sarjan, Dead Rising sarjan ja Resident Evil 4 ja 5.

Tuo oli mielestäni kyseisen firman kulta-aikaa, joka jatkui PS1 kauteen saakka. Sen jälkeen tapahtui jotain mystistä ja pelien laatu ja innovatiivisuus on pikkuhiljaa kadonnut jonnekin.
lainaa
morik

Rekisteröitynyt 27.06.2007

05.12.2011 klo 01.51

Muistan Ducktalesin vaikka olinkin varmaan melkoinen napero. Pitääpä kaivaa Youtubesta jotain pelin biisejä esiin josko vaikka vielä muistaisi. :)
lainaa
RIPLara

05.12.2011 klo 01.53

Ei voi puhua Inafunesta mainitsematta Megamania

Muuten silmiin pistää se että Lara Croftin kommentissa puolet keskittyy taas ulkonäöstä höpöttämiseen. Kyllä se (ne) peli oli maaginen ihan muista syistä. Oli oikealla tavalla synkkä toisin kuin Legendistä alkanut aamupiirrettytyyli. Nyt tuo reboot näyttää menneen ojasta allikkoon splatter-linjalle
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

05.12.2011 klo 06.06

Eivät stalkerit perjaatteessa ole aarteenmetsästäjiä, ovatko mainarit aarteenmetsästäjiä? Ei...
Ja artifaktithan ovat Zonen (luonnon) luomia ilmestyksiä, ei piilotettuja arvoesineitä.
lainaa
VMV

05.12.2011 klo 07.50

Eikös GECK:iä voida ihan oikeutetusti pitää aarteena, vaikka se ei kultaa olekaan? Sitä on tullut metsästettyä yhteensä muutamia satoja tunteja parissa eri pelissä.
lainaa
abgh

05.12.2011 klo 09.54

Entäs 16bit segalla oleva QuackShot? Muistaakseni ihan mielenkiintoinen peli silloin kauan sitten...

http://en.wikipedia.org/wiki/QuackShot
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.12.2011 klo 12.35

Demonoid kirjoitti:
Eivät stalkerit perjaatteessa ole aarteenmetsästäjiä, ovatko mainarit aarteenmetsästäjiä? Ei...
Ja artifaktithan ovat Zonen (luonnon) luomia ilmestyksiä, ei piilotettuja arvoesineitä.
Eihä ne pelkkiä artifakteja sieltä hakeneet vaan kaikkea mitä sinne on jäänyt jälkeen. Siinähän sanotaanki jossaki vaihees usiammanki NPCn toimesta et suurimmaks osaksi nämä helposti saavutettavat alueet on ryöstetty tyhjiksi ja nyt sit pitäs lähtä vaarallisimmille seuduille ettimään. Ja kuitenki niitä artifakteja on loputtomasti siinä lähietäisyydel, et ei ne niitä pelkästää voi tarkottaa. Tai sitte pelin sisäinen logiikka kusee ja sille minä en voi sit mitään.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

06.12.2011 klo 01.22

Ois muuten vitun ebin kun tulis uus Ducktales
lainaa
mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.12.2011 klo 04.13

perato kirjoitti:
Demonoid kirjoitti:
Eivät stalkerit perjaatteessa ole aarteenmetsästäjiä, ovatko mainarit aarteenmetsästäjiä? Ei...
Ja artifaktithan ovat Zonen (luonnon) luomia ilmestyksiä, ei piilotettuja arvoesineitä.
Eihä ne pelkkiä artifakteja sieltä hakeneet vaan kaikkea mitä sinne on jäänyt jälkeen. Siinähän sanotaanki jossaki vaihees usiammanki NPCn toimesta et suurimmaks osaksi nämä helposti saavutettavat alueet on ryöstetty tyhjiksi ja nyt sit pitäs lähtä vaarallisimmille seuduille ettimään. Ja kuitenki niitä artifakteja on loputtomasti siinä lähietäisyydel, et ei ne niitä pelkästää voi tarkottaa. Tai sitte pelin sisäinen logiikka kusee ja sille minä en voi sit mitään.


Kyllähän ne siinä huhuilee eräänlaisesta aarteesta reaktorin...
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova