Tuorein sisältö

Listasunnuntai #115

Mikko Heinonen

18.12.2011 klo 20.14 | Luettu: 28192 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Tähdet sodassa
MMORPG-fanikanta kuhisee nyt Star Wars: The Old Republic -verkkomoninpelistä. Early access -tunnuksen saaneet jonottavat jo tuntikausia pelin nopeasti täyttyville servereille, muut vielä odottelevat omaa jonottamislupaansa. Mutta Star Wars ja pelit ovat ristenneet ennenkin menestyksekkäästi - jopa siinä määrin, että listalle joutuu suorittamaan melkoisen tiukkaa karsintaa. Olenkin valkannut mukaan mahdollisimman eri-ikäisiä ja toteutukseltaan erilaisia pelejä.

Star Wars



Aloitetaan sieltä mistä pitääkin. Atarin lisensoima kolikkopeli käytti tehosteinaan alkuperäisiä leffaääniä, perustui hyökkäykseen Kuolontähdelle ja räjäytti aikalaistensa tajunnan vektorigrafiikallaan sekä hienolla ohjauksellaan. Samaa sarjaa oli myös The Empire Strikes Back, Return of the Jedi -kolikkopeli olikin rasterigrafiikalla toteutettu eikä omasta mielestäni yhtä hauska.

X-Wing



Tämä pelisarja keskittyi myös siihen, mikä oli helppoa ja suosittua simuloida: avaruuslentelyyn ja -taisteluun ensin kapinallisten, sitten myös Imperiumin kalustolla. Etenkin jatko-osa TIE Fighter on edelleen korkealla monen suosikkipelien listalla.

Jedi Knight



Huomioiden Star Wars -nörttien suuren määrän ei kestänyt kovinkaan kauan, ennen kuin megapeli DOOM sai omat SW-modinsa. Tästä lisenssin haltija LucasArts tietenkin haistoi rahan ja laittoi omat tiiminsä töihin. Ensikosketus saatiin Dark Forces -pelillä vuonna 1995, ja sarja jatkui aina vuoden 2003 Jedi Academyyn asti.

Rogue Squadron



Etenkin Nintendo Gamecuben julkaisussa ostaneet muistanevat tämän pelin jatko-osan, joka oli tehty juurikin esittelemään uutuuskonsolin tehoja. Peli toi itselleni hyvällä tavalla mieleen Star Wars -kolikkopelin välittömällä toiminnallaan ja upeilla visuaaleillaan.

Knights of the Old Republic



Eräs syy siihen, että BioWaren uutta tekelettä on odotettu niin innolla. KOTOR on monen silmissä yksi firman huippuhetkiä haarautuvine juonineen ja hyvän/pahan hahmon pelaamismahdollisuuksineen.

LEGO Star Wars



Kaikki eivät ehkä edes muista, että huippusuositut LEGO-kimppapelit saivat alkunsa SW-universumista. Etenkin peleihin tottumattoman kanssa näitä "tule mukaan kun huvittaa, poistu kun ei enää huvita" -teemalla koostettuja, helposti pelattavia Tähtien sotia on mukava lypsää.

Star Wars Galaxies



Kyllähän sitä SW-morpattiin jo ennen TOR:ia. Sony Online Entertainmentin jättipanostus otettiin vastaan positiivisesti vuonna 2003, mutta pari vuotta myöhemmin tehdyt suuret uudistukset veivät peliltä tehokkaasti vanhaa tilaajakantaa. SWG kuitenkin sinnitteli pitkään; palvelimet suljettiin vasta juuri SW:TOR:n alta 15. joulukuuta.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Ennakkossa Ridge Rac... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (26 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.12.2011 klo 20.34

Mainita olisi voinut vielä ainakin Rebel Assaultin, joka vei SW-maailman mukaan CD-ROM-pelien videostreamausvillitykseen, ja Segan Star Wars Arcaden, joka lämmitteli ihan onnistuneesti alkuperäisen trilogian tunnelmia juhlajulkaisun aikoihin.
lainaa
IamYourFather

18.12.2011 klo 20.45

Battlefront -sarjasta parhaat muistot. Sai olla ihan normi rivisotilas ja paljon elokuvista tuttuja paikkoja ja modeilla sai loput.

Sitä ennen Roque Squadron (3D?). Yksi ekoista peleistä PC:llä mitä pelasin.
lainaa
Stanaldo

Rekisteröitynyt 26.08.2009

18.12.2011 klo 21.12

Nes:in Star Wars oli kyllä huikean hyvä. Oli Skywalkerilla ja Han Sololla menemistä. Oli aavikko kiituri ja Millenium Falcon ajelut. Lasermiekat ja -pyssyt.
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

18.12.2011 klo 21.13

Kyllähän se hienoin Star Wars on silti Masters of Teräs Käsi.
lainaa
Stanaldo

Rekisteröitynyt 26.08.2009

18.12.2011 klo 21.17

Appe kirjoitti:
Kyllähän se hienoin Star Wars on silti Masters of Teräs Käsi.

Sitä tuli parin kaverin kanssa tahkottua, ehkä vähän liikaakin.
lainaa
Alaas

18.12.2011 klo 21.32

Mikähän oli aikoinaan sellainen PS1 tullut sw peli jossa pelattiin cooppina?
lainaa
nikvuo

Rekisteröitynyt 18.11.2007

18.12.2011 klo 21.33

SW-pelit on kyllä ollu harvinaisen laadukkaita ottaen huomioon, että ovat kuitenkin lisenssipelejä. The Force Unleashed oli kyllä kauheeta kuraa kun sitä tossa jokin aika sitten pelalilin
lainaa
Nakkipylly

18.12.2011 klo 21.41

KOTORista on parhaat muistot. Loistavia roolipelejä, vaikken mikään tähtien sota fani olekaan.
lainaa
Pikkujätkät6v

18.12.2011 klo 21.44

Pihan muksuilta kuulin, että Voiman käyttämistä sanotaan jedittämiseksi. Osaako Suupakka jedittää? Jedittämisestä kuuluu myös ääni: jedijedijedijedi...
lainaa
paras_ikinä

18.12.2011 klo 21.56

Missä on mun Battlefront?

Ai että kun sais sen kolmannen osan vielä joku päivä...
lainaa
Nuutyasha

Rekisteröitynyt 06.05.2008

18.12.2011 klo 22.09

Missä mun Shadows of the Empire? :(
lainaa
12Kings

Rekisteröitynyt 04.09.2011

18.12.2011 klo 22.17

Empire at War ja sen lisäosaa tuli tahkottua. Battlefront on tuttua kauraa, KOTORien ja Jedi-Knightien ja Jedi-Academyn rinnalla.
lainaa
Mateba

Rekisteröitynyt 11.04.2007

18.12.2011 klo 22.19

Stanaldo kirjoitti:
Nes:in Star Wars oli kyllä huikean hyvä. Oli Skywalkerilla ja Han Sololla menemistä. Oli aavikko kiituri ja Millenium Falcon ajelut. Lasermiekat ja -pyssyt.

Samaa mieltä joskin kyseinen peli oli mielestäni melko vaikea turhautumiseen asti. Enpä ole kummemmin SW-peleihin muuten perehtynyt mutta Jedi Outcast jäi mieleen hyvänä pelinä kun sitä PC:llä joskus pelasin, en tosin loppuun asti.
lainaa
Ilopilleri

18.12.2011 klo 22.57

Rebellion oli myös loistava StaWa -peli. Battlefrontia tuli pelattua xboxilla kavereiden kanssa, oli tosi hyvä myös.
lainaa
Hohhoijaa

18.12.2011 klo 23.12

TIE fighter oli kyllä paras, saisi monet nykysimutkin ottaa sen tarinanluonnista mallia.

Mieleen on myös painunut tuo Jedi Knight, mutta pitkälti sen Force Pushin takia, millä sinkoili jätkiä pitkin kenttiä.
lainaa
jedi

18.12.2011 klo 23.19

Alaas kirjoitti:
Mikähän oli aikoinaan sellainen PS1 tullut sw peli jossa pelattiin cooppina?


onko jedi power battles kait. muuta ei tuu mieleen
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

18.12.2011 klo 23.52

Battlefront 1 oli musta parempi kuin2 ;(
lainaa
jeejj

19.12.2011 klo 01.20

N64 shadows of the Empire on kyllä klassikko :D
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

19.12.2011 klo 03.34

Tie Fighter, X-Wing ja X-Wing Alliance ovat varmaan eniten tahkoamiani Star Wars pelejä. Aivan loistavia avaruuslentelyräiskintöjä ja niistä jos mistä pitäisi tehdä HD-remaket. Tai tulisivat edes GoG.com:n myyntiin niin ostaisin heti.
lainaa
RamiSelin

Rekisteröitynyt 19.04.2008

19.12.2011 klo 05.57

Alaas kirjoitti:
Mikähän oli aikoinaan sellainen PS1 tullut sw peli jossa pelattiin cooppina?


Tähtien välistä sotaa Playstation 1:llä tarjosi useammalle pelaajalle Star Wars: Episode I: Jedi Power Battles (http://fi.wikipedia.org/wiki/Star_Wars:_Episode_I:_Jedi_P).
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

19.12.2011 klo 07.28

paras_ikinä kirjoitti:
Missä on mun Battlefront?

Ai että kun sais sen kolmannen osan vielä joku päivä...


Battlefront 3:Sen kehitys lopetettiin.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

19.12.2011 klo 09.04

Rogue Squadron 3D, ensimmäisen kunnon kotikoneen(muu kuin win 3.3 ja dos) ensimmäinen pelini. Vaikea kuvitella miten tästäki jakso ne kultamitalit metästää sen aikasilla taidoilla. Täs oli muistaakseni vielä aika rankkoja bugeja siihen aikaan.

Jedi Knight 2: Jedi Outcast oli kyl sit oma "elvytyksensä" mulle näihi Star Wars peleihin eikä oikeastaan ole vieläkää iha surkea peli. Toki sen meriitit oli lähinnä grafiikassa ja yksinpelissä toimivassa valomiekkailussa. Academy oli sit vähä mitä oli. Jälkipelasin sit Outcastin jälkeen jonku näistä aiemmistaki Jedi Knighteistä mut ei siitä paljoa ole jääny mieleen.

KotOR oli silti se peli jota arvostan edelleen vaikkakin ehkä ykkösestä on hävinny vähä kiillettä päältä ku on tajunnu sen juonen ja hahmojen pinnallisuuden. Erittäin mainio peli silti edelleen ja pitäisi ottaa uusinta kun sen tonne Steamiinkin on hankkinut joskus halvalla. Erittäin tunnelmallinen peli ja paljon on hetkiä jääny tästäki pelistä mieleen.
lainaa
Tie_Fighterii_nyt

19.12.2011 klo 09.33

Voi kun tekisivät uuden Tie Fighterin/X-Wingin, kyllä nimittäin kelpaisi.
lainaa
paras_ikinä

19.12.2011 klo 16.12

Kakkuonhyvaa kirjoitti:
paras_ikinä kirjoitti:
Missä on mun Battlefront?
Ai että kun sais sen kolmannen osan vielä joku päivä...

Battlefront 3:Sen kehitys lopetettiin.

Ei se tarkoita etteikö joku messiasstudio sitä jokupäivä alkaisi uudestaan tekemään
lainaa
Battlefront

19.12.2011 klo 18.17

Huhutaan että Spark Unlimited työstäisi salaa Battlefront 3. LucasArtsilla taitaa olla tällä hetkellä kovasti paineita Old Republicin kanssa, etteivät ole vielä julkistaneet Battlefronttia.

http://www.battlefront3.net/

Tuolla aiheesta lisää kiinnostuneille.
lainaa
PRM1

19.12.2011 klo 20.09

KotOR 1 on kyllä aivan saatanan hyvä peli. Jedi Knightit, Rogue Squadron (ykkönen siis) sekä Battlefrontit ovat myös tuttuja. Jedi Knighteistä paras on ehkä Academy, Outcast oli muuten hyvä mutta yksinpelin kenttäsuunnittelu oli aivan kauheaa. Ensimmäistä Dark Forcesiakin tuli pelattua joskus todella kauan sitten, en hirveästi muista kyseisestä pelistä mitään. Sen kylläkin että kenttäsuunnittelu oli siinä(kin) aika rektaalista.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova