Tuorein sisältö

Listasunnuntai #125

Mikko Heinonen

26.02.2012 klo 18.57 | Luettu: 13227 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Paikat remonttiin
Kuten kulttipiirrossarja Ren & Stimpyssä osuvasti todettiin: "Joy joy, MAYHEM". Tavaran tuhoaminen on jollain erittäin limbisellä tasolla tyydyttävää, ja videopelissä siitä ei koidu oikeaa vahinkoa kenenkään omaisuudelle. Tällä kertaa Listasunnuntai toteuttaakin jälleen lukijatoiveen: meiltä pyydettiin listaa (jokseenkin tunnetuista) peleistä, joissa ympäristöä voi tuhota täysin tai lähes täysin - ja jotka eivät ole Minecraftin sukujuurta. Tässä tulee muutamia, lukijat voinevat lisätä omat ehdotuksensa kommenteissa.

Red Faction



Varmasti niitä ensimmäisiä pelisarjoja, joka tulee mieleen kun tämä ominaisuus mainitaan. Red Factionia on alusta asti mainostettu ympäristöjen tuhoutumisella, vaikka etenkin ensimmäisessä pelissä toteutus jäikin kädenlämpöiseksi. Battlefield-pelit tarjoavat myös rajoitettua rakenteiden tuhoutumista.

Pain



Eräs oudoimmista ja samalla tavallaan hauskimmista PSN-tuotoksista. Peli, jossa singotaan David Hasselhoff katapultilla päin kerrostaloa ei ainakaan ota itseään liian vakavasti. Tarkoitus on yksinkertaisesti aiheuttaa mahdollisimman suurta vahinkoa, ja ketjuttamalla osumat tämä todella onnistuu.

Rampage



Jos muuttuisit yhtäkkiä jättimäiseksi hirviöksi ilman omaa syytäsi, etkö olisi vihainen? George, Ralph ja Lizzy ainakin ovat tässä arcade-klassikossa. Rakennuksiin kiipeilevät ja niitä maahan runttaavat sekä ihmisiä syövät hirviöt herättivät hilpeyttä jopa kolmessa pelaajassa kerrallaan.

Split/Second



Tämä meillekin arvosteluun tullut, mutta harmillisesti aikalimboon jäänyt autopeli pyrki olemaan mahdollisimman elokuvamainen - ja sehän saavutetaan tarjoamalla paljon tuhottavaa. Radoilla oli räjähdyspanoksia, tie saattoi romahtaa niskaan ja niin edespäin.

The Incredible Hulk: Ultimate Destruction



Hulk lyö! Vihreän hormonihirviön tarina on kerrottu moneen kertaan, mutta tämä vuoden 2005 peli keskittyy olennaiseen, eli rujoon rusikointiin. Hulkin tehokkaimmat liikkeet lakoavat kokonaisia kortteleita.

UFO: Enemy Unknown



Tämä monen suosikkipeli oli edelläkävijä myös tuhoamisen suhteen. Miltei kaiken kentissä olevan saattoi räjäyttää kappaleiksi, kun käytiin taistelua ihmiskunnan selviytymisestä.

Voxatron



Tämä taannoin Humble Bundlessa puoli-ilmaiseksi jaettu indiepeli käyttää vokselitekniikkaa koko ympäristön luomiseen ja tekee siitä samalla täysin tuhoutuvan. Pelattavuus tuo mieleen takavuosien Robotronin.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Pikaisesti pikkuista... >

Keskustelut (22 viestiä)

Jantsa

Rekisteröitynyt 14.12.2011

26.02.2012 klo 20.48

black ja force unleashed ?
lainaa
FluffyWeasel

Rekisteröitynyt 12.02.2012

26.02.2012 klo 20.49

Mercenaries 2 tulee ensimmäisenä mieleen. Ilmaiskut on niin ihania siinä! :D
lainaa
qwertyperson

26.02.2012 klo 20.52

Ensimmäisenä tuli mieleen Katamari pelit. Ei perinteisät tuhoamista, mutta rakennukset silti vaihtavat hiippakuntaa.
lainaa
FluffyWeasel

Rekisteröitynyt 12.02.2012

26.02.2012 klo 20.59

FluffyWeasel kirjoitti:
Mercenaries 2 tulee ensimmäisenä mieleen. Ilmaiskut on niin ihania siinä! :D
Ja Worms!
lainaa
Nuutyasha

Rekisteröitynyt 06.05.2008

26.02.2012 klo 21.59

Blast Corps? :=)
lainaa
Aaa

26.02.2012 klo 22.05

Crysistä pelatessa tuli hajotettua ympäristöä useampaankin otteeseen.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

26.02.2012 klo 22.05

Red Faction: Guerrilla on paras peli ympäristön tuhoamisen osalta. Tuota parempaa ympäristön hajoamista ei ole vieläkään tullut vastaan.

*Haaveilee GTA:sta samoilla hajoamisfysiikoilla*
lainaa
VMV

26.02.2012 klo 22.33

Katamarit juu. Ja hmm... Steel Panthersit.
lainaa
Rautamaha

Rekisteröitynyt 20.12.2008

26.02.2012 klo 23.05

Silent Storm ja sen jälkeläiset ovat kyllä ehdotonta parhaimmistoa, mitä tulee tuhoutuviin rakennuksiin yms. kivaan. Ehkäpä myös raskainta.
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

26.02.2012 klo 23.55

Flatout ykkösessä ja kakkosessa oli myös mukavasti tuhottavaa kaahailun keskellä. Välillä tulikin vain keskityttyä ajelemaan kaikkea päin, sillä saihan siitä boostiakin.

Execta kirjoitti:
Red Faction: Guerrilla on paras peli ympäristön tuhoamisen osalta. Tuota parempaa ympäristön hajoamista ei ole vieläkään tullut vastaan.

*Haaveilee GTA:sta samoilla hajoamisfysiikoilla*

No jaa, oikeastaan vain rakennukset ja sillat sai tuhottua, ja nekin välillä hyvin epärealistisesti - useamman tonnin katto jäi välillä pelkän teräspalkin varaan, joten parantamista olisi moottorissa. Toisekseen, ympäristöön kuuluvat myös vuoret, tiet ja muut vastaavat. Eipä niille sitten mitään voinutkaan..
Muokannut: HeDuXe 26.02.2012 klo 23.58 lainaa
Asdf

27.02.2012 klo 09.07

HeDuXe kirjoitti:
Execta kirjoitti:
Red Faction: Guerrilla on paras peli ympäristön tuhoamisen osalta. Tuota parempaa ympäristön hajoamista ei ole vieläkään tullut vastaan.

*Haaveilee GTA:sta samoilla hajoamisfysiikoilla*

No jaa, oikeastaan vain rakennukset ja sillat sai tuhottua, ja nekin välillä hyvin epärealistisesti - useamman tonnin katto jäi välillä pelkän teräspalkin varaan, joten parantamista olisi moottorissa. Toisekseen, ympäristöön kuuluvat myös vuoret, tiet ja muut vastaavat. Eipä niille sitten mitään voinutkaan..


Vastaavaa fysiikoihin pohjautuvaa tuhoutumismallia ei kuitenkaan muissa peleissä oikein näy ja toimihan se yleisesti ottaen todella hyvin. Tarkempi fysiikanmallinnus reaaliajassa olisi varmasti vaatinut laitteistolta jotain sellaista, mitä jo pelin julkaisuvaiheessa ~4 vuotta vanhalla konsoliraudalla ei ollut tarjota.

Esimerkiksi EA on hehkuttanut muna pystyssä Battlefieldin tuhoutumismallia ja jopa sanonut sitä maailman parhaaksi, mutta ihan surkuhupaisahan se on esimerkiksi RF:Ghen verrattuna. Vaihtavat ennaltamäärättyjä paloja rakennuksista valmiiksi tehtyihin tuhoutuneisiin versioihin.

Red Faction 1 oli kyllä hieno peli. Kavereita ärsytti jumalattomasti, kun kaivoi raketinheittimellä seinään pitkän, vaikeakulkuisen tunnelin ja istui sen perälle ampumaan muita seinien läpi.
lainaa
rampage_rules

27.02.2012 klo 10.11

Rampage!!!
lainaa
Juhke

27.02.2012 klo 10.19

Soldiers: Heroes of the World War 2
Faces of war
Men of war
lainaa
Satunnainen_vieras

27.02.2012 klo 10.54

Silent Storm! Oli hauskaa miinoitella talo ja sitten huomata kuinka vihu ei sitten räjäyttänytkään yhtään mitään :D
lainaa
Mateba

Rekisteröitynyt 11.04.2007

27.02.2012 klo 11.13

Freedom Force tuli näin äkkiseltään mieleen mikä sai virneen naamalle. Pelissä sai muistaakseni tuhottua käytännössä koko pelialueen (rakennuksia myöten) jos sille tuulelle sattui ja kaikki irtaimisto oli "hyödynnettävissä".
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

27.02.2012 klo 11.57

Duke Nukem 3D, jossa "melkein kaiken sai hajotettu"! Aikanaan todella eeppisessä mittakaavassa, joskin nykyään hyvinkin rajoittuneena.
lainaa
zooManiac

Rekisteröitynyt 28.12.2007

27.02.2012 klo 12.06

Silent Storm ja sen lisäosa tuli ehdottomasti mieleen. Toisaalta taas UFO: Enemy Unknown muistutti, että myös Jagged Alliance 2 on hyvä esimerkki tuhoutuvasta ympäristöstä. Siinäkin saattoi vaikkapa tuhota seinän räjähteellä, jos ei halunnut käyttää pääovea.
Ja tosiaan, ensimmäisen Red Factionin harjoitusalueella tuli kaivettua melkoisia tunneleita... Guerrillassa taas tuli useampaankin kertaan kuoltua esimerkiksi yrittäessä rikkoa pelkkää ikkunaa lekalla - pian sitä kaatuikin jo puoli rakennusta niskaan.
lainaa
Siipiveikko

27.02.2012 klo 15.43

zooManiac kirjoitti:
Silent Storm ja sen lisäosa tuli ehdottomasti mieleen. Toisaalta taas UFO: Enemy Unknown muistutti, että myös Jagged Alliance 2 on hyvä esimerkki tuhoutuvasta ympäristöstä. Siinäkin saattoi vaikkapa tuhota seinän räjähteellä, jos ei halunnut käyttää pääovea..


Ja se tuli toisinaan ihan oikeasti tarpeeseen, esmes Mikea multiin hoitaessa. Mokoma mulkero kun yleensä istui jossain SAM-siten huoneen nurkassa ja kerkesi aina ampumaan ensiksi, joka taasen yleensä tiesi ruumiita. Sen sijaan kun laittoi puoli joukkuetta pyssyt kourassa seinän edustalle makuulle ja sen jälkeen läväytti LAW:lla seinän helvettiin, ei Mikelläkään ollut enää paljoa nokan koputtamista.
lainaa
Rixa

Rekisteröitynyt 02.05.2010

27.02.2012 klo 16.56

Stuntman Ignition. Aikanaan pidin kovastikin tästä "elokuvakaahailupelistä" jossa nimensä mukaisesti ollaan stuntajaja
http://en.wikipedia.org/wiki/Stuntman:_Ignition
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2012 klo 17.22

Soldiers: Heroes of World War 2: tässä tuli tuhottua ympäristöä iha huvikseen. Niin kauan ku ammuksia riitti tankeissa nii sitä saatto iha huvikseen räjäytellä ja romahduttaa rakennuksia. Erittäin nautinnollista puuhaa oli, pitäspä ottaa uusintapeluuseen vaikka sisältääki pari rasittavaa tehtävää.
lainaa
Massive

27.02.2012 klo 21.26

Earth Defense Force 2017! Täysin tuhottava ympäristö. Voi sitä itsetyydytyksen määrää, kun puhdistat kokonaisen kaupungin singolla kerrostaloista. Tai se, kun pistät kaupungin suurimman pilvenpiirätäjän maantasalle yhdellä papattimatolla. Simply brilliant!

EDF! EDF!

http://www.youtube.com/watch?v=AJhI3V05yHM
http://www.youtube.com/watch?v=YQVdIjK_Tow&feature=relate
lainaa
Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

28.02.2012 klo 12.45

Ufo 3:ssa rakennukset romahtikin, eivätkä vain jääneet ilmaan leijumaan kuten 1-2:ssa. Oli erittäin hauskaa romahduttaa jättimäinen torni kokonaan, kun ylimmissä kerroksissa oli yksittäinen alieni. Harmi kyllä, rakennuksen omistaja lähetti laskun perään.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova