Tuorein sisältö

Leffalista #52: Parhaat elokuvat 2013

Jari Tapani Peltonen

27.12.2013 klo 14.00 | Luettu: 9913 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Katastrofien vuosi?
Vuoden 2013 parhaat leffat on listattu, sanoo hyypiö netissä nyt. Käytännössä listalla on vuosina 2012 ja 2013 valmistuneita elokuvia, joista allekirjoittanut tykkäsi nähdessään ne tänä vuonna. Muutamilla kohutuilla ja kehutuilla teoksilla - kuten Adèlen elämällä - ei ollut mahdollisuutta sijoittua, vaikka herra Helsingin herrat ovat ne jo nähneet. Listaaja on loppusijoitettu pienemmälle paikkakunnalle.

Viimeviikkoisen Pettymykset-listan elokuvat päätyivät satunnaiseen järjestykseen, jottei mauton Hobitti-tylytys pilaisi tunnelmaa heti aluksi. Vuoden 2013 ns. parhaat elokuvat ovat aakkosjärjestyksessä.

Blancanieves

(Blancanieves, 2012)

Lumikki on espanjaksi Blancanieves. Mykkä ja mustavalkoinen härkätaisteluversio sadusta on puhdas nautinto; enemmän niin kuin The Artist. Mykkäfilmien viehättävä selkeys kohtaa nykyaikaisen kamerankäytön ja nykymaun mukaisen johdonmukaisuuden. Vahva tyylittely sulattaa julman ivalliset elementit saumattomasti yhteen herkän ja höpsön materiaalin kanssa kuin parhaissa piirretyissä ikään. Teos on poikkeuksellisen ilmaisuvoimainen (osittain siksi, että tarina on tuttu pääpiirtein). Ps. Hip hurraa naiselliselle naiselle hintahtavissa matadorin vermeissä.


Django Unchained

(Django Unchained, 2012)

Aikuistuneen fanin määritelmä on Quentin Tarantino, joka avoimesti ja innostuneesti mutta ilman lääryisiä nostalgialaseja tykkää mistä tykkää. Harvasanaisista miehistä kertovat länkkärit ja viriileistä vähemmistöjen edustajista kertovat exploitaatiot ovat miehen mielikuvituksen aktivoineet. Kun hän lajityypit yhdistää, mukana on kaikki olennainen viihteellinen meuhka ja makeilu tehtynä tavallista paremmin, sekä kaikki mitä hän on rivien väliin fantasioinut. Hobitti-Jackson ja Pacific-Dim-Toro saisivat opiskella Tarantinon teoriaa ja käytäntöä.


Gravity

(Gravity, 2013)

3D-elämyksien kuningatar jättää miettimään virtuaalilasien tulevaisuutta, sillä riittävän iso kangas ei kotiin edes mahtuisi. Sikiöasentoja ja muuta symboliikkaa en näe tarvetta kehua tai paheksua. Keskityn ylistämään sitä, että tällaisesta aiheesta - astronautti lilluu avaruudessa - on syntynyt helposti lähestyttävää koko kansan viihdettä. Yhden näyttelijän show'n onnistuminen on jo itsessään saavutus, ja olen iloinen, että sooloilija on Sandra Bullock. Entinen naapurin tyttö elää renessanssiaan.


Leijonasydän

(Leijonasydän, 2013)

Olen nähnyt tänä vuonna kolme patalaiskaa mustaa komediaa, joissa se on olevinaan röyhkeää ja/tai huumoria, kun ihmisiä tapetaan heppoisin perustein. Oivaltava ja omintakeinen Leijonasydän sekoittaa ivansa ja anarkiansa suorastaan naiivin hyväntahtoisuuden sekaan kutitellen monipuolisesti sieltä täältä. Esimerkiksi kohtaus jossa uusnatsit mätkivät tyhmiä perusjuntteja puolustaen tietämättään johtajansa "adoptoimaa" tummaa poikaa on hirtehisyydessään rikas. Leffa pilkkaa ketä haluaa ja tykkää kenestä haluaa.


Man of Steel

(Man of Steel, 2013)

Tämä on taide-elokuva. Tarina on tuttu. Irrallisilla tunteellisilla hetkillä ja iskulauseilla esitellään olennaiset teemat, jotta pääasiallinen sisältö eli toiminta näyttäytyisi dramaattisena. Rakkaus ja luonnollisuus mittelevät kylmää loogisuutta vastaan. Ohjaaja Zack Snyderin tiimillä on huikeasti tätä tyyliä tukevaa draamantajua. En muista olenko aiemmin uskonut maapallon olemassaolon olevan vaarassa, mutta pahisten dub-step-masiinan jyskyttäessä pelko pilkahti takaraivossa - ja symbolisesti masiina tietenkin kuvaa tapoja, joilla teollisuus planeettaa raiskaa. Taide-elokuva.


Les Misérables

(Les Misérables, 2012)

Hienovaraisuus on hyve jos sattumalta tajuan jotakin. Perso olen myös eeppisyydelle, äärimmäisyyksille, lähikuville ulisevista hahmoista joilta on viety hampaat ja sielu, ja varsinkin sille, jos tyyppiä on potkittu päähän enemmän kuin Nelson Mandelaa ja hän silti käyttäytyy kuin joku Nelson Mandela. Yksi superklassisimmista koskaan kirjoitetuista übertarinoista, Victor Turbohugon Kurjat herää henkiin mölymahdikkaana musikaalina, jossa särmätkin kuten ajoittain karut lauluäänet tehostavat tunnelatausta.


Pilvikartasto

(Cloud Atlas, 2012)

Menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta ja ristiriitaisia lajityyppejä sekaisin sotkeva tarinavyyhti on kiehtova ajatusleikki toisellakin katselukerralla. Pääparkani tekee parhaansa tallentaakseen yksityiskohtia työmuistiin, jotta näkisin kantavia teemoja, joista tärkein on juuri se, että asiat vaikuttavat toisiinsa. Onnekkaasti tarinat ovat viihdyttäviä jo oman painonsa vuoksi. Tietty jännittävä epävarmuuden tunne (onko leffassa järkeä?) pysyy yllä kiitos muutamien kömpelöiden yksityiskohtien kuten maskeerausten. Leffan on (toisinaan) tarkoituskin olla absurdi komedia, joten mitään en muuttaisi.


Rush

(Rush, 2013)

Henkilökohtaisuuksiin menevä kaksintaistelu (formuloita ajetaan) on eräs apinanaivojamme eniten kiihdyttävistä tarina-aihioista. Tuskin toteutus voisi tasapainoisempaa olla, kun kisakumppanit näyttäytyvät sankarillisina taistelijoina rytmikkäästi vuorotellen leffan muistuttaessa samalla, miten hullua kilpailu on. Runollisella tasolla kyse on palavan intohimon ja harmonian suhteesta ja käytännön tasolla mytologian veroisesta urheiluhistoriasta ja niin edelleen. Myös audiovisuaalisesti leffa on kylmien väreiden lypsykone.


Selviytyminen

(Lo imposible, 2012)

Tsunamit ovat kauheita, muistat kai mitä tapahtui Aki Sirkesalolle? Elokuva ei pyri kuvaamaan kokonaisuutta eli aasialaisten kärsimyksiä tai tarjoamaan jännittävää seikkailua, vaan viskaamaan katsojan jorpakkoon. Vesimassat joita vastaan ei voi taistella ovat rasittavia ja pinnan alla liikkuvat roskat ovat pelottavia kuin olisivat pedot. Päähenkilöt ovat turisteja ja varsinkaan me sellaiset emme usko, että tällaista voi tapahtua meille. Valkokankaalta katsottuna Selviytyminen on/oli ennennäkemätön selviytymiskamppailu kuten Gravity.


The Sessions

(The Sessions, 2012)

Nuudelimainen mies makaa enimmän aikaa hengityskoneessa, pysyen järjissään huumorintajun ja uskonnon kaltaisilla jipoilla. Vakavasti vammaantuneen arki on aina kiinnostava aihe, mutta vammaisen seksuaalisuus on kiinnostavampi. Päähenkilö pääsee hommiin sijaisen eli selkokielellä laillisen huoran avulla. Hyväntuulinen filmi on kaunis, koominen ja puhutteleva toisinaan jopa samanaikaisesti. "Sijaisen" suhtautuessa ammattiinsa ylpeästi ja papin pohtiessa onko paneminen sallittua elokuva laajentaa aloittamaansa keskustelua siitä, mikä on syy ja mikä asiallinen tapa ja asenne elää.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Leffalista #51: Katk... Creative Sound Blast... >

Keskustelut (11 viestiä)

Erkendels

27.12.2013 klo 17.12 2 tykkää tästä

Puolet elokuvista vuodelta 2012? Eikö pitänyt olla vuoden 2013 lista... Vaikka olisikin julkaistu vuonna 2013, ei se tee siitä vuoden 2013 elokuvaa. Ei jurissic park 3d ollut uusi elokuva, vaan sama mikä julkaistiin parikymmentä vuotta sitten.
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.12.2013 klo 18.15 11 tykkää tästä

"Vuoden 2013 parhaat leffat on listattu, sanoo hyypiö netissä nyt. Käytännössä listalla on vuosina 2012 ja 2013 valmistuneita elokuvia, joista allekirjoittanut tykkäsi nähdessään ne tänä vuonna."
VEIVINHEITTOVIHKO

27.12.2013 klo 21.26

Miks noi leffojen nimet pitää kirjottaa kahesti :P
JustSoYouKnow

28.12.2013 klo 15.41 5 tykkää tästä

VEIVINHEITTOVIHKO kirjoitti:
Miks noi leffojen nimet pitää kirjottaa kahesti :P


Suomalainen nimi leffalle ja alkuperäinen nimi vuoden kanssa on hyvä aina olla.
VEIVINHEITTOVIHKO

28.12.2013 klo 21.23

Noihan on melkein kaikki samannimisiä kummallakin kielellä.
Exe

28.12.2013 klo 21.30 6 tykkää tästä

Django Unchained ehdottomasti vuoden paras leffa. Tulikin juuri hommattua DVD:lle, niin pitää kattoa tuo huomenna uudestaan.

We're the Millers oli vuoden positiivisin yllättäjä. En odottanut mitään ja näinkin vuoden ja jopa yhden kaikkien aikojen parhaimmista komedialeffoista. Mahtavuutta. Haluan nähdä tän uudestaan mahdollisimman pian.
Haza

Rekisteröitynyt 12.09.2013

29.12.2013 klo 01.43

Exe kirjoitti:
Django Unchained ehdottomasti vuoden paras leffa. Tulikin juuri hommattua DVD:lle, niin pitää kattoa tuo huomenna uudestaan.

We're the Millers oli vuoden positiivisin yllättäjä. En odottanut mitään ja näinkin vuoden ja jopa yhden kaikkien aikojen parhaimmista komedialeffoista. Mahtavuutta. Haluan nähdä tän uudestaan mahdollisimman pian.


We're the Millers oli tosiaan yllättävän hyvä vaikka trailerin perusteella odotti perus hollywood tuubaa. Vuoden paras leffa mutta ei voita kumminkaan Ted. Pitää muuten huomata että leffaa on tehty vähän samalla periaatteella kun Ted.

Man of steel taide leffa :O. Itse sanoisin tätä aikuisten versioksi teräsmiehestä, jossa pyritään tekemään teräsmiehen tarinasta realistinen. Leffa tosin kaatuu siihen että se yrittää olla liian realistinen ja jos mietitään, teräsmiehestä on mahdonta saada täysin realistista, hahmo itsessään on liian yli luonnollinen ja vähän löytyy heikkouksia. Batman:ssä tämä toimi paremmin

Ender's Game lisäisin 2013 parhaat leffat listaan.
Muokannut: Haza 29.12.2013 klo 01.45
hyisaakeli

29.12.2013 klo 10.57 6 tykkää tästä

Jari Tapani Peltonen ja Chandler Bing - universumin ainoat Sandra Bullock -fanit.
Meh

29.12.2013 klo 11.34

Peltonen ainoa ihminen koko internetissä joka sanonut, että 2013 olisi ollut huono vuosi elokuville. Ei voi kyllä kokonaan Peltosta syyttää kun Suomessa jostain syystä vaan otetaan jotain Ben Stiller paskaa heti kun mahdollista, mutta Wolf Of Wall Street, 12 Years a Slave tai Her jäävät ensivuodelle??!
Exe

29.12.2013 klo 11.58

Haza kirjoitti:
Exe kirjoitti:
Django Unchained ehdottomasti vuoden paras leffa. Tulikin juuri hommattua DVD:lle, niin pitää kattoa tuo huomenna uudestaan.

We're the Millers oli vuoden positiivisin yllättäjä. En odottanut mitään ja näinkin vuoden ja jopa yhden kaikkien aikojen parhaimmista komedialeffoista. Mahtavuutta. Haluan nähdä tän uudestaan mahdollisimman pian.


We're the Millers oli tosiaan yllättävän hyvä vaikka trailerin perusteella odotti perus hollywood tuubaa. Vuoden paras leffa mutta ei voita kumminkaan Ted. Pitää muuten huomata että leffaa on tehty vähän samalla periaatteella kun Ted...

Katoin ite Tedin vasta noin reilu kuukausi sitten enkä kyllä pitänyt. Hyvö idea ja näin, mutta hauskat kohdat oli kaikki jo trailerissa - lopetusta lukuunottamatta - eli niitä oli liian vähän. Ei noita minust voi kyllä kauheasti verrata. Siitä Millerien päähenkilöstä nyt tuli vähän mieleen joku Seth McFarlane, en tiiä miks.
teuvohakkarainen

30.12.2013 klo 12.00

Selvästi katastrofien vuosi Jari Tapanille.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova