Tuorein sisältö

Creative Sound Blaster EVO ZxR

Manu Pärssinen

05.01.2014 klo 14.29 | Luettu: 3055 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Punahehkuiset monitoimikuulokkeet

Oli aika, kun kuulokkeet liitettiin miniplugiliittimellä äänilähteeseen ja siinä se. Joskus saattoi joutua etsimään jostain muuntimen isommaksi plugiksi, jos stereoissa oli tavallista isompi äänireikä. Creative Sound Blaster EVO ZxR on nykykuulokkeiden tapaan kuitenkin varsin eri maata kuin perinteiset korvapösöttimet. Näistä löytyy nimittäin kalibrointiohjelmisto, mikrofonit, Crystalvoice, Bluetooth, Handsfree, TT, EDR, ANC, AAC, SBC, SBX, NFC ja USB! Tarkastellaan pitävätkö mainospuheet paikkansa ja miltä kuulokkeet tuntuvat ja kuulostavat.

Punaisine osineen ja valoineen hehkuvat kuulokkeet saivat heti ‘joulukuusi’ -lisänimikkeen, mutta siitäkin huolimatta EVO ZxR:t näyttävät ja tuntuvat laadukkailta. Kovin lujaa niitä en uskaltanut alkaa väännellä, mutta selkeästi osa 250 euron hintalapusta on käytetty myös valmistuksen laatuun kaikkien teknologioiden mukaan ymppäämisen lisäksi. Viimeistelystä kielii myös se, että kaikki mukana tulevat johdotkin ovat punamustia. Korvatyynyt ovat isot ja pehmeät ja tuntuvat miellyttäviltä meikäläisen korvanlehtiä varten. “Works with PS4” -tarran myötä EVO:t lasketaan myös pelikuulokkeiksi, tosin langattomasti touhu ei täysin toimi, vaan kuulokkeet pitää liittää mukana tulevalla miniplugi-miniplugi-piuhalla PS4:n ohjaimeen.


Suoraan paketista otettuna ja SBX-äänentehostustoiminto valittuna, äänentoisto on suorastaan kumisevan bassovoittoinen, mikä ei PS4:llä räiskintöjä pelatessa ollut lainkaan huono asia - Killzonen aseet jytisivät mukavasti. Musiikkivalikoimassani bassorumpu on usein pääosassa, ja musiikkia kuunnellessa EVOjen matala äänimassa muodostui usein liiankin hallitsevaksi. Se ei kuitenkaan peitä muita taajuuksia täysin alleen, vaan mylvii voimakkaana taustalla laulun ja muiden äänten toistuessa miellyttävän napakasti. Aivan ylimmät taajuudet olisivat voineet olla kirkkaampiakin, mutta joidenkin syntikkapitoisten kappaleiden kanssa pidin kovastikin tästä asetelmasta. Sound Blasterin kallibrointisoftalla äänenkuvaa saa hieman säädettyä itse kunkin korvastoa enemmän miellyttäväksi. Jotenkin jäi kuitenkin sellainen maku, että EVO ZxR:t on etupäässä tarkoitettu elokuvista jytinäbassoja haluaville katsojille ja räiskintäpelien pelaajille.

Entäs se lyhennesoppa?


Nyt sattumalta ensimmäistä kertaa käsistäni löytyi kaksi NFC-yhdistämistä tukevaa laitetta. Lumian kopauttaminen kuulokkeiden kylkeen saikin taikaa tapahtumaan: “EVO ZxR on löydetty”… kunnes 5 sekuntia myöhemmin puhelin ilmoitti, ettei yhteyttä saatu muodostettua. Uudelleenyritykset eivät auttaneet, mutta en osaa sanoa, mitä osapuolta toimimattomuudesta pitäisi syyttää. Ainakaan googlailemalla ei kohtalotovereita vaikuttanut löytyvän. ANC (Active Noise Cancelling) -napin painaminen teki sen, mitä pitikin, eli ylimääräinen ulkopuolinen melu vaimeni huomattavasti, mutta tuntui samalla lisäävän kuulokkeiden sisältä kuuluvaa taustakohinaa. Sitä ei tosin huomannut kuin kappaleiden välisessä hiljaisuudessa.


TT-painike (TalkThrough) yksinkertaisesti hiljentää kuunneltavat äänet, jotta voi kuulla, mitä vieressä puhuva ihminen koettaa peliin tai musiikkiin syventyneelle huutaa. EDR liittyy Bluetoothin nopeuteen, AAC sekä SBC ovat audio-codecceja, ja USB lienee itsestään selvä sekä kuulokkeiden lataamista, että softakalibrointia varten. CrystalVoice-ominaisuutta Creative hehkuttaa kaikkien mikrofonin sisältävien laitteidensa kanssa ja sen tarkoituksena on selkeyttää puheääniä meluisassa ympäristössä. Muutaman testin jälkeen on vaikea sanoa, kuinka paljon Crystalvoice vaikuttaa, mutta ainakaan vastapuolelta ei tullut valituksia siitä, etteivätkö he olisi minua kuulleet.

Kenen päähän ja lompakkoon?


Ilmeisesti Creative on saanut (ansaitustikin) jonkinlaista nostetta EVO-kuulokkeille, sillä olen bongannut niiden punareunuksista ulkomuotoa viimeisen kuukauden aikana erinäisistä televisio-ohjelmistakin muutamaan kertaan. Kieltämättä EVO ZxR:t ovat melkoinen kuulokkeiden linkkuveitsi kaikkine toimintoineen ja hyvä valinta toimintaviihteen ystäville, nautti sitä sitten elokuva- tai pelimuodossa. Lievästä isokokoisuudestaan ja tukevasta rakenteestaan huolimatta ne eivät tunnu liian painavilta korvilla, joten useamman tunninkin sessiot sujuvat ongelmitta.


Silti en voi välttyä tunteelta, että 250 euroa tästä luuriparista on minun käyttööni vähän liikaa. On positiivista, että kuulokkeet toimivat ilman lataustakin normaalin piuhan kautta ja ANC:tä kaipaan silloin tällöin, mutta kun pääasiallinen kuulokkeiden tarpeeni liittyy musiikin kuunteluun, niin pärjään kyllä vähän halvemmillakin, juuri siihen tarkoitukseen tehdyillä korvakaiuttimilla. Plussaa Creativen kuulokeparille kuitenkin pontevasta äänimaailmasta, valmistuksen laadukkuudesta sekä mukavuudesta päässä.

- 50 mm:n FullSpectrum -elementit (20Hz- 20KHz)
- Bluetooth 2.1+EDR, 3.5mm Stereo Input, USB

Hintaluokka: 250 euroa, myynnissä mm. Verkkokauppa.com
Lisätietoa: Soundblaster.com



V2.fi | Manu Pärssinen
< Leffalista #52: Parh... Logitech G602... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova