Tuorein sisältö

Klassikkokinon myöhäisnäytös

Jari Tapani Peltonen

28.01.2008 klo 14.45 | Luettu: 10040 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ilmaisia elokuvia, joista ei kannattaisikaan maksaa
Tekijänoikeudet vanhenevat joiltain elokuvilta syystä tai toisesta. Julkisomistuksen piiriin on siirtynyt suunnaton määrä saastaa, jonka seassa pilkahtelee selviä timantteja. Ensimmäisessä Klassikkokinossa arvosteltiin muutama tällainen säihkyväinen, mutta artikkelin jatko-osan tavoite on ennemminkin kanavoida loputtomasta sonnasta se ravinteikas aines, joka lannoittaa nauruhermot. Jos tämä vertauskuva kuulosti hieman ontuvalta, voin vain kohteliaasti huomauttaa, että hieman ontuvaa materiaalia vierastava henkilö lukee nyt ihan väärää artikkelia.

The Driller Killer (Yhdysvallat 1979)

Teinikauhuelokuvan kaava: pinnallinen bimbo näyttää tissit, sitten hänet penetroidaan ensin peniksellä ja sitten puukolla, koska aktia vakoillut ruma mies ei koskaan saa. The Driller Killer melkein tuntuu ymmärtävän, että tämä kaava on olemassa - melkein. Elokuva kertoo surrealismia edustavasta taiteilijasta, jonka tukka on kuin tuulen pesä. Miesparka yrittää kovalla intohimolla saada valmiiksi taulua, jonka hän uskoo ratkaisevan ainakin taloudelliset ongelmansa. Traagista kyllä kukaan taiteilijan lähipiiristä ei ole sieltä ymmärtäväisimmästä tai kannustavimmasta päästä, naisystäväkin viihtyy lakanoissa parhaiten ystävättärensä kanssa. Kaiken ohella talossa harrastaa taidetta myös äänekäs bändi.

Yleensä tappajan motiivi on hämärä, tai se jää mielikuvituksen varaan. The Driller Killer erottuu edukseen, koska se vääntää rautalangasta, miksi poramurhaajaa potuttaa. Kun äijä lopulta alkaa riehua porakoneen kanssa, hän kiistatta tuntuu puutteessa elävältä sekopäältä, jonka perunavelli kiehuu yli aivan kuutosella. Porakone on iljettävä ja siksi erinomainen murha-ase. The Driller Killer tarjoilee kaameita lähikuvia kuten lupaakin, muttei jää mieleen pelkän vastenmielisyyden vuoksi. Isolla puukolla penetrointi on symboliikkaa selvimmillään - joten miksi ihmeeksi kutsua sitä, kun Tommy Taberman juoksee kaupungilla ja oikein nön-nön-nön-porailee porukkaa takaapäin, touhusta silminnähden nauttien?

The Driller Killerin onni on se, että tekijät ovat lähteneet tekemään vakavaa elokuvaa ilman erityisempää osaamista. Lopputulos olisi tuskin puoliksikaan yhtä hauska, jos joku tämän päivän katu-uskottava musiikkivideo-ohjaaja porailisi Paris Hiltonia tunnelmavalaistuksessa.

2/5
Katso tai lataa elokuva täältä (koko 103 Mt - 1,1 Gt)

Glen or Glenda (Yhdysvallat 1953)
(Suom. "Glen tai Glenda")

Ed Wood on ohjannut elokuvahistorian huonoimman elokuvan, mutta se ei ole Plan 9 From Outer Space. Pienen budjetin tieteisfilmin tyriminen ei ole synti eikä häpeä, toisin kuin oman sielunsa syvimpien, valonarkojen salaisuuksien heijastaminen valkokankaalle tavalla, joka vastaa itsensä ampumista polveen. Glen tai Glenda on dokumenttimainen näytelmäelokuva transvestiiteista, jossa Wood todella yrittää parhaansa kameran molemmilla puolilla. Legendaarinen ohjaaja ei anna edes sen estää itseään, että hänen pitäisi olla kuvaamassa pitkää elokuvaa sukupuolenkorjausleikkauksesta, eikä lyhytelokuvaa ristiin pukeutumisesta. No, onneksi elokuvan tuottaja heräsi ajoissa. Sukupuolta korjataan pikaisesti toisessa tarinassa elokuvan loppupuolella. Keskivaiheilla nähdään mm. Saatana ja asiaan kuulumatonta pehmopornoa, josta leffaan huijattu vanhuudenhöppänä Bela Lugosi tuntuu olevan kiinnostunut.

Tarina kertoo, että Glen pukeutui siskonsa vaatteisiin halloweenina ja voitti ensimmäisen palkinnon, mutta eräänä päivänä ei ollutkaan enää halloween... voi kauhistus. Mies, jota emme näe, kysyy: jos Luoja olisi tarkoittanut meidät tytöiksi, emmekö olisi syntyneet tyttöinä? Toinen siihen pohdiskelevaisena, että: voimmeko olla varmoja? Glen tai Glenda on tappohauska ja suunnattoman sympaattinen, sillä se todella yrittää vaikuttaa mielipiteisiin, vaikka jopa vakavamielisen kertojan lausumat sanakirjamääritelmät aiheesta ovat huvittavia. Ed Wood valmistelee omaa kaapista tuloaan selittämällä, ettei Glen mikään homo ole ja etteivät transvestiitit (= kylmä ja tekninen, epäystävällinen ja vihamielinen sana) ole pahoja ihmisiä. Transsukupuolisia kohtaan Wood on ymmärtäväinen: elokuvan mukaan kaikkien olisi hyvä kokea, mitä hekin kokevat.

0/5
Elokuva on Public Domainia, mutta archive.org ei sisällä sitä. Koska sitä levittävillä sivuilla voi olla myös tekijänoikeuden alaista materiaalia, annan pelkän Google-linkin.


The Little Shop of Horrors (Yhdysvallat 1960)
(Suom. "Pieni Kauhukauppa")

Kukkakauppiaan reppana apupoika Seymour on vaarassa saada potkut. Kovin olisi tämä ikävää, Seymourilla kun on huolehdittavanaan äiti, joka on niin sairas, että alkoholipohjaisen rohtopullon näkeminenkin riemastuttaa muoria. Ässänä hihassa pojalla on eksoottinen kasvi, jonka hän on siemenestä kasvattanut. Ahne kukkakauppias tarvitsee vakuuttelua, mutta suostuu sopimukseen: Seymour saa jäädä, jos vihanneksesta on liikkeen vetonaulaksi. Perunankokoinen möykky näyttää kuihtuvan, mutta sitten Seymour hoksaa vahingossa, ettei kasvi vaadi kuin pari tippaa ihmisen verta kasvaakseen yhdessä yössä moninkertaiseksi - ja oppiakseen puhumaan. Hieno homma! Nyt rehu osaa kertoa itse, mikä hänelle jatkossa maistuisi.

Pieni Kauhukauppa on b-luokan elokuva termin alkuperäisessä merkityksessä, eli halvalla tuotettua hömppää, jonka on tarkoitus viihdyttää niitä, jotka jaksavat istua teatterissa illan varsinaisen elokuvan jälkeen. Isommalla rahalla tuotetut a-elokuvat, joiden jälkeen Kauhukauppaa aikanaan esitettiin, eivät ole kestäneet aikaa yhtä hyvin. Sopivasti kärjistetyistä hahmoista ja tilanteista lähtevä leppoisa, lapsekkaalla tavalla ilkeä huumori ja miedot, mutta perusteiltaan kamalat, lapsille traumoja aiheuttavat kauhuelementit vetoavat moneen makuun. Näkemisen arvoinen on jo Jack Nicholsonin valkokangasdebyytti sadistisen hammaslääkärin innokkaana asiakkaana.

3/5
Katso tai lataa elokuva täältä (koko 81 Mt - 734 Mt)

The Street Fighter (Japani 1974)
(Alkup. "Gekitotsu! Satsujin Ken")

Sonny Chiba käyttää ruumistaan vakuuttavasti hyväkseen kulttimainetta nauttivan tappelusarjan aloitusosassa - edes Jim Carrey ei vääntele naamaa samalla tavalla. Pohjattoman vakavamielisessä leffassa äijän kammottavasti epämuodostuneet ilmeet vetävät huomion itseensä huolimatta kiihkeästä ja lähes tauottomasta kamppailusta, joka mennen tullen pieksee sen mitä Suomessa nykyään laajaan levitykseen päästetään. Chiban hahmo on kova jätkä, koska hän on kova jätkä. Tästä johtuen hänelle on tilausta. Koska hän on (itseään pettävät naiset seksiorjiksi myyvä) sankari, hän haistattaa pitkät yakuzalle, joka pyytää häntä kidnappaamaan rikkaan tytön. Hän menee silti leipomaan lättyyn tytön henkivartijoita ja ahdistelemaan tyttöä seksuaalisesti. Oteltuaan kunnialla lihavaa pientä miestä vastaan, hän tarjoaa omaa apuaan, joka kelpaa.

Elokuvan alkupuolella herra katutappelijalle maistuu mukilointi, mutta kun panokset kovenevat, alkavat raajat murtua, kallot haljeta ja veri ja hampaat lentää. Mies pieksee niin monta mietoa jätkää kerralla kun kuvaan mahtuu. Äijän repertuaarin teknistä huippua edustaa lyönti, joka tainnuttaa vastustajan vasta kymmenen minuutin kuluttua, ja alkukantaista liike, josta on parempi kertoa kuvainnollisesti: Chiba ikään kuin menee kauppaan ja varastaa alahyllyltä lakritsipussin, vaikka tietää vievänsä liikkeen konkurssiin. Kerroinko jo että elokuva on törkeän rasistinen? Ainoa afrikkalaisperäinen hahmo on hilpeä namusetäraiskaaja. Eurooppalainen roisto taas käväisee tarinassa vain todetakseen, että jep-jep, hän on paha mies, minkä jälkeen hän saa miekasta ihan ohimennen - ketäpä hän tämän enempää kiinnostaisikaan.

The Street Fighter on loukkaus ihmiskuntaa vastaan. Elokuva on sairas, moraaliton ja vailla mitään taiteellista arvoa, eikä siitä kannata katsoa, sillä sen katsomista ei voi lopettaa, koska Chiba saattaa millä tahansa hetkellä tehdä jotain niin pirun rankkaa, että hänen on samalla aivan pakko imitoida Esa Pakarista.

2/5
Katso tai lataa elokuva täältä (koko 102 Mt - 1,9 Gt. Elokuva on kahdessa osassa.)

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Priboi UM-50... Movetronin uusi tule... >

Keskustelut (8 viestiä)

Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

28.01.2008 klo 15.34

The Little Shop of Horrors alkoi kiinnostamaan. The street fighteria pitää joskus katsoa kun on liian väsynyt :D
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

28.01.2008 klo 16.20

The Little Shop of Horrors on nähtykin aika monta kertaa. Huippu leffa. Mutta näistä tuo The Street Fighter on pakko nähdä. Kuulostaa ihan meikäläisen leffalta. :D
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.01.2008 klo 16.43

Hyvä artikkeli. Kaikki nuo leffat on tullut nähtyä ja aivan erityisesti Street Fighteria voin suositella varauksetta kelle tahansa jolla löytyy edes hippunen huumorintajua ja vähän vatsaa rankemmalle kamalle. Glen or Glenda ja Driller Killer taas ovat 80% ajasta aika raskasta katsottavaa, ihan sunnuntaileffailijalle noita on vaikea suositella. Kasvipätkän näin niin nuorena ettei uskalla kommentoida pahemmin.
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.01.2008 klo 16.46

Little Shop of Horrorsistahan on myös tämä 80-luvulla tehty musikaali-remake:

http://www.imdb.com/title/tt0091419/

Suosittelen erityisesti tuon kasvin roolin vuoksi. "I'm a mean green mother from outer space, and I'm bad!"
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.01.2008 klo 18.04

Mikko kirjoitti:
Little Shop of Horrorsistahan on myös tämä 80-luvulla tehty musikaali-remake:

http://www.imdb.com/title/tt0091419/

Suosittelen erityisesti tuon kasvin roolin vuoksi. "I'm a mean green mother from outer space, and I'm bad!"


Ihan jokunen kerta tuli kersana tämä kasariversio katseltua.
jee

02.02.2008 klo 14.37

Miten tuo lataaminen onnistuu tuolta? linkistä ei tapahdu mitään
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.02.2008 klo 10.54

jee kirjoitti:
Miten tuo lataaminen onnistuu tuolta? linkistä ei tapahdu mitään


Vasemmassa laidassa on liuta latauslinkkejä, nappaa sieltä.
Tapza

22.02.2008 klo 23.17

Little Shop of Horrors on tosiaan mainio (hömppä)leffa, kuten myös tuo kasariremake. Viimeksi mainittu muuten perustuu vuonna 1982 valmistuneeseen näytelmään (joka puolestaan perustuu tuohon 1960-luvun leffaan) joka pyöri tuossa viime syksynä ja vielä tämän vuoden aikana ainakin Helsingissä, Seinäjoella ja Vaasassa. Itse tuli katsottua näytelmä kaksi kertaa ja täytyy sanoa että ehdottomasti paras versio tästä kauhukauppa-tarinasta. Kasariversio on muuten melko uskollinen näytelmälle, mutta loppu jouduttiin muuttamaan koska koeyleisö ei tykännyt originaalista näytelmä-lopusta. Tästä syystä muuten hyvän leffan loppu tuntuu ikävän Hollywoodmaiselta, toisin kuin näytelmän synkän ilkikurinen ja tavallaan traaginen versio.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova