Tuorein sisältö

Movetronin uusi tuleminen

Jouni Hirn

06.02.2008 klo 09.43 | Luettu: 7325 kertaa | Teksti: Jouni Hirn

Luvassa on dancelevy kaikilla mausteilla
Romeo ja Julia, Ristinolla ja Soittorasia. Kaikki 1990-luvulla eläneet muistavat Movetronin hitit. Ja lisää on luvassa, sillä Movetron tekee paluun alkuperäisellä kokoonpanollaan Päivi Lepistö, Timo Löyvä ja Jukka Tanttari. Dancetrio valmistautuu parhaillaan Eurooviisujen karsintaan. Laulajatar Päivi kertoi V2.fille kuulumisia kesken kiivaan viisuhässäkän.



Hei Päivi! Kerropa alkuun Movetronin kuulumiset? Mikä meininki tällä hetkellä?

- Melkoosen kiireistä, yritän valmistua viisuihin ja päästä
viisutunnelmaan. Ehdin hetkittäin jopa ajatella tulevaa koitosta, vaikka kokoajan on ollut haastatteluja ja kuvauksia. En muistanutkaan, että se voi
olla näin kiireistä.

Syntyikö päätös comebackista helposti vai karvaan pohdinnan jälkeen?

- Melkoisen helposti! Esitin Movetronia viime keväällä Back To Ysäri -rundilla. Kiertueen jälkeen kerroin tunnelmat keikoista Timolle ja Jukalle, ja sen pohjalta sitten päätettiin kokeilla jälleen siipiämme. So far, so good. Eli kannatti, vaikka alussahan kaikki on...

Miten jengi on suhtautunut teidän paluuseen?

- Emme ole vielä keikkailleet - keikkamenestys on melko hyvä mittari - muuta kuin yhden promokeikan verran, ja meno oli hyvä, vaikka keikkapäivä oli
sunnuntai. Ammattilaiset oli varmaan liikkeellä, sillä yleisötä löytyi todelliset bailaajat. Terveiset vaan Jarkolle js Oskulle DTM:ään. Viisuilemisiin!

Ei kenenkään maa -single on pärjännyt hyvin latauslistoilla. Tuliko sinkun
menestys yllätyksenä?


- Varmaan samankaltainen ylläri, kun alun taival vuonna 1995. Näissä hommissa mikään ei ole ennalta varmaa ennen kuin sen näkee ja kuulee.

Kerro jotain tulevasta levystänne?

- Voisin taata, että dancelevy tulossa. 27. helmikuuta julkaistaan ensin kokoelma, jolla muistamme ihmisiä, millaisia olimme 90-luvulla. Mukana on muutama uusi sävelmä. Sitten syksyllä julkaistaan täysin uusi albumi, johon saattaa eksyä mukaan jokunen meikäläisen tekemä ralli, mukavaa!

Oliko Movetronin hajoaminen kova paikka? Ikävöitkö bändiä sen ollessa
telakalla?


- Olenko kamala ihminen, kun sanon etten varsinaisesti kaipaillut? Lähinnä
kaipailin joitain keikkajuttuja ja fiiliksiä! Sain soololevyni tiimoilla
onneksi keikkailla ja nykyäänkin on vielä joitain piristäviä cover-keikkoja.
Hajoaminen oli tavallaan kova paikka, oli luovuttava "työstään", on se aina
ikävää, mutta sellaista elämä on!

Osallistutte Euroviisujen karsintaan. Kuinka hoidatte homman kotiin?

- Teemme sen mikä tehtävissä on, vedämme tyylillä, omalla tyylillämme!

Mitä muita suunnitelmia teillä on alkaneelle vuodelle?

- Keikkailua tiedossa ja uuden levyn tekoa, siinä se kevätkin sitten tulee, ja
kesä, hienoo!!

Missä Movetron viiden vuoden päästä?

- Kysytkö sitten vasta viiden vuoden kuluttua, mitä meille kuuluu, jooko??

Movetronin nettisivulle!

V2.fi | Jouni Hirn
< Klassikkokinon myöhä... Kolme kympin USB-mui... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova