Tuorein sisältö

V2.fi vieraili: Holi Fest ja HyperX (+ kuuloketesti)

Samuli Leppälä

03.10.2018 klo 17.30 | Luettu: 4575 kertaa | Teksti: Samuli Leppälä

Yllätysmatka Lontooseen
Olin hiukan yllättynyt kun minulle tarjottiin mahdollisuutta matkata Lontooseen Holi Fest -festivaaleille. Kyseessä ei ollut ainoastaan pippalot isolla kirkolla, vaan tapahtuman yhteydessä oli myös pelilaitteista tunnetun HyperX:n uuden tuoteperheen julkaisutilaisuus. Mikä toisaalta olisikaan parempi tapa juhlia led-valaistuja näppiksiä ja hiiriä, kuin värifestivaalit. Yleensä keskityn kirjoittamaan konsoleista ja varsinkin Nintendon laitteista. Tämän takia tutustuminen näppis/hiiri/kuuloke -maailmaan oli minulle suhteellisen outo, mutta mielenkiintoinen ekskursio.

Toimittajan matkapäiväkirja



Aloitin matkani Helsinki-Vantaa -lentokentältä, jossa ihailin ilmeisesti liian kovaan ääneen sinne ilmestyneitä kapselihotelleja. Terminaali ykkösen kansainväliselle puolelle oli todellakin ilmaantunut epäilyttävän näköisiä nukkumaputkiloita ja henkilökunta tuli häiritsemään innokasta tutkailuani, sillä en tajunnut että kapseleissa todella nukkui ihmisiä.

Totesin, että matkalla Helsingistä Tukholmaan ennättää juomaan tasan yhden kupin kahvia, eikä Tukholmasta Lontooseen kulunut siinäkään kuin hetki. Perillä vastassa odotti auto kuskeineen, sekä kaksi muuta pohjoismaista toimittajaa. Vaikka matka halki Lontoon keskustan kesti melkein kaksi tuntia ruuhkasta johtuen, ei tämä juuri haitannut minua. Olin ensimmäistä kertaa saarilla ja leikin mielelläni turistia nähtävyyksiä ihaillen.


Hotellilla ennätimme juuri vaihtamaan vaatteet illallista varten. Äärimmäisenä gentlemanina ennätin juuri ja juuri silittämään uuden kauluspaidan illan kekkereille. Seurasi illallinen HyperX:n PR-henkilöiden seurassa ja tämähän kelpasi maassa, jossa on yksi maailman eläväisimmistä olutkulttuureista.

Ahmimisen taustalla käytiin äärimmäisen mielenkiintoinen keskustelu muiden mediahenkilöiden kanssa siitä, mikä oli omien kokemusten mukaan paras peli ja mikä taas kaikkein huonoin tekele. Päädyimme kehumaan Souls-sarjaa ja kerroin huonoimmasta pelikokemuksestani (joka muuten on PS2-peli Deadly Strike). Saimme lisäksi seuraavan päivän edesottamuksia ennustavan ja väriprintatun keksin. Kauniista ulkomuodosta huolimatta varsinainen herkku ei hirveän hyvältä maistunut.

RGBeYou ja Gaming Lifestyle Brand



Seuraava päivä oli täynnä ohjelmaa. HyperX:n markkinointimanageri Florian Goetz tuli kertomaan meille enemmän siitä, miksi mediaa oli kutsuttu paikalle. Tilaisuudessa esiteltiin HyperX:n uudet näppäimistöt, jotka olivat tulossa markkinoille. Sloganilla RGBeYou kulkevaan RGB-tuoteperheeseen kuuluu lisäksi hiiriä ja jopa ledeillä varustettu DDR4-muisti.

Goetz korosti, että heille pelaajien palaute on äärimmäisen tärkeää. Esimerkin hän kertoi yhtiön aikaisemmin lanseeraamasta pelihiirestä, joka vedettiin heti pois markkinoilta ja testikäytöstä, sillä eräs arvostelija oli havainnut hiiren painikkeiden hiertävän toisiaan vasten. Tämä tapahtui vain, jos näppäimiä painoi juuri oikeassa kulmassa Quakea pelatessa. Uudella kampanjallaan ja RGB-tuoteperheellään HyperX halusi korostaa itseilmaisua värien avulla, kuten sloganista saattoi päätellä. Julkistuksen keskiössä olivat kaksi näppäimistöä, jotka olivat vasta tulossa markkinoille: HyperX Alloy Elite ja Alloy FPS RGB.


Kaikkiaan julkistustilaisuudesta mieleen eivät niinkään jääneet näppäimistöt tai muut laitteet, vaan HyperX:n tavoite tehdä itsestään “gaming ligestyle brand”. Esitelmässä keskityttiin vain hyvin vähän kuvailemaan sitä, miten tuotteet parantavat pelikokemusta. Pikemminkin korostettiin sitä, miten ihmiset kokevat värejä eri tavoin ja miten pelaajat saavat mahdollisuuden ilmaista itseään.

Pohjoisen barbaarit eivät osaa tanssia


Varsinaisen tilaisuuden loputtua hyppäsimme bussiin ja suuntasimme kohti Holi Fest -tapahtumaa. Läheiselle pellolle Lontoon ulkopuolella pystytetty alue toi mieleen Suomen kaikki pikkufestarit; mitenkään suunnattoman suuri tapahtuma ei ollut siis kyseessä. Ensivaikutelmaan osaltaan myös vaikutti se, että saavuimme paikalle jo joskus yhden tai kahden aikaan. Festarit muistuttivat tässä vaiheessa pikemminkin picnic-tilaisuutta kuin bilekansan kohtaamispaikkaa.


Alueen keskelle oli pystytetty pieni teltta, josta uudet näppäimistöt löytyivät. Mukana oli myös niin sanottu hiljainen disko, eli mahdollisuus vetää HyperX:n Cloud-sarjan kuulokkeet päähän ja nauttia omasta isolationistisesta musiikkikokemuksestaan. Suomalaiselle luonteenlaadulleni tämä oli kuitenkin aivan liian kiusallinen kokemus, joten keskityin näppäimistöjen ihailuun.

Ensimmäisenä näppäimistöjä ihmetellessäni totesin, että näppäinten alla loistavat ledit olivat todellakin varsin kirkkaat. Tämä johtui siitä, että ledit oli nostettu kytkinten päälle loistamaan, joten näppäinten alta tuikki varsin kirkas led-valojen kajo. Tämä siis jopa varsin kirkkaassa auringonvalossa.


Varsinkin pienempi ja halvempi Alloy FPS RGB vaikutti uskottavalta tuotteelta. Näppärän kokoinen, mutta silti miellyttävän painava laite jätti itsestään hyvän vaikutelman. Korostan jälleen, että en ole mikään tekniikan tai PC-laitteiden asiantuntija, mutta Dota 2 -sormeni myhäilivät näppäilyn aikana. Näppiksestä löytyivät Kailh Silver Speed -kytkimet.

Möhkälemäisempiä Alloy Elite jäi osaltani vähemmälle kokeilulle. Kuitenkin se jätti hiukan turhan kookkaan vaikutelman itsestään. Näppäimistön yläosasta löytyvät mediapainikkeet ja värillinen led-nauha tuntuivat omaan makuuni turhilta lisäyksiltä. Tästä huolimatta myös Elite oli ledeiltään kirkas ja hyvin laadukkaan oloinen kokonaisuus. Kyseisestä laitteesta löytyivät CHERRY MX -kytkimet.


Tässä vaiheessa on varmaan myös hyvä selventää mitä tarkoittaa Holi Fest. Kyseessä on alunperin Intiasta kotoisin oleva perinne, jossa kaikki juhlijat heittelevät ilmaan jauhevärejä. Tuloksena pitäisi olla juhlavankirjava kokemus, mutta harmillisesti Brittien kalmanharmaa keli vei terävimmän kärjen värien loistosta. Vaikka järjestelmäkamera jäi matkasta, riitti samaan aikaan arvostelussani ollut Samsungin Note 9 ikuistamaan kekkerit moitteettomalla tavalla. Käytin kohtuuttoman paljon aikaa yrittäessäni tallentaa hidastettuja videoita värien heittelijöistä.

Säästä huolimatta värejä heittelevät juhlijat, DJ-joukkion tykittämä tanssimusa ja nautitut virvokkeet muuttivat päivän edetessä rauhallisista istuskelijoista iloisen väkijoukon. Ainoana poikkeuksena olimme me pohjoismaiset toimittajat. Tyydyimme kädet puuskassa tutkailemaan väkijoukkoa. Kerran eräs meistä sai hiukan väriä paidalleen ja kulmien kurtistuksen saattelemana alkoi värin pois pyyhkiminen.

Oli meillä toki hauskaakin: Pelasimme HyperX:n kojulla Suomi-Ruotsi jalkapallo-ottelun Fifan avulla. Ruotsi voitti ja jouduin kotimaisen futisperinteen mukaan nielemään katkeraa kalkkia.

Nappikuulokkeet Switchille



Matkalta arvosteltaviksi tulivat myös HyperX Cloud Earbuds -kuulokkeet. Nappikuulokkeet on suunniteltu erityisesti Nintendon Switch -konsolille. Vaikka kuulokkeiden paketti ja mukana tuleva kovakuorinen suojakotelo antavat tuotteesta laadukkaan kuvan, on ensivaikutelma varsinaisista napeista halvan muovinen. Piuha on punotun kaapelin sijaan leveän lättänä, jottei solmiutumista pelailun lomassa pääsisi tapahtumaan.

90 asteen kulmassa korvaan työnnettävät kuulokkeet tuntuvat yllättävän luontevilta, vaikka itselleni tällaiset puolittain korvaan menevät kuulokkeet olivat uusi tuttavuus. Erityisarvoisen tärkeää on löytää kolmesta vaihtoehdosta juuri ne itselleen sopivat hatut. Olen nyt muutaman viikon käyttänyt nappeja päivittäin, eikä tuttua korvien kipeytymistä ole tullut vastaan.

En ole varsinainen hifistelijä mitä kuulokkeisiin tulee, mutta pelikuulokkeille tyypilliseen tapaan ovat Cloud Earbudsit varsin neutraalit. Kuitenkin alapään ääniä on hiukan boostattu ja kaikkein matalampien äänien kohdalla kuulokkeet päästävät asiaankuulumatonta pörinää. Hotline Miami -pelin soundtrackiä kuunnellessani pärähtely basson iskiessä alkoi jo todella haittamaan kuuntelukokemusta. Pitemmän tarkastelun päätteeksi totesin, että ylimääräistä ääntelyä kuului vain toisesta kuulokkeesta, eli kyseessä voi olla minulle päätyneet kappaleen uniikki ongelma.

V2.fi | Samuli Leppälä
< Johnny English iskee... Big Mouth - 2. kausi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova