Silmä nauttii yhä. Jos tämä olisi leffasarja ja olisin juuri nähnyt kakkosen ensimmäisen vartin, en pysähtyisi nipottamaan, mutta 1. kausi ja scifileffat tekevät enemmän 45 minuutissa kuin tämä jakso.

Kovanonnen soturi Takeshi Kovacs pultattiin uuteen ruumiiseen satojen vuosien jälkeen, kun murhatun pohatan varmuuskopio tahtoi hänen selvittävän keissin. Tuossa oli huikeasti asiaa. Toinen kausi alkaa, kun Kovacs pultataan uuteen ruumiiseen, jotta hän voi suojella toista pohattaa, joka tapetaan heti. Se on läpeensä kliseistä. Luotan satuun, mutta se on 1. kauden ansio.

Uusi keho on räätälöity taisteluun. Omistaja Anthony Mackie on sen täyteen pumpannut ja mökötyksessä on mageutta. Jakso loogisesti riisuu juhlakalun, pistää hänet mätkimään useita tyyppejä ja sitten hänellä on voima ennustaa mitä käsikirjoituksessa tapahtuu, eli hän on kirjoittajaansakin fiksumpi.

Kovacsin piinattu digitaalinen sielu vaeltaa, yrittäen yhä päästä imuttelemaan tyttöystävän varmuuskopiota. Eksistentiaalinen sisältö lähtee siitä, kun Kovacs vanhan liittolaisen kanssa pohtii, rappeutuvatko digisielut ja onko millään väliä. Epämääräinen jos dramaattinen lopetus vahvistaa, ettei pytty kultaa sateenkaaren päässä ole sitä, mitä odotat; mikä on täsmälleen sitä, mitä odotimme.

RoboCop on visionäärinen scifisatiiri, joten "joku naurettava robokyttäleffa" RoboCop 3 on tullut katsottua pari kertaa. Kausi varmasti tekee vertauksesta tökerön.


Keskiarvo 11 jakson jälkeen:


< 1. kauden arvostelu --- Jakso 2-2 >

Katsottu: Netflix