Dan Trachtenberg on ottanut Predator-universumin niin sanotusti haltuunsa - viimeksi haastattelimme häntä Prey-elokuvan tiimoilta ja ennen juuri teattereihin saapunutta Predator Badlands -elokuvaa mies oli vastuussa Predator: Killer of Killers -animaatiosta. V2.fi pääsi haastattelemaan ohjaajaa sekä uuden Predator Badlands -elokuvan pääkaksikkoa.




Vaikuttiko animaatioelokuvan ohjaaminen näiden kahden elokuvan välissä jotenkin siihen, miten työstit uuden elokuvan visuaalisuutta?

Halusin tehdä Killer of Killersin kanssa jotain erilaista ohjaajana. Toisaalta halusimme sen olevan mahdollisimman elokuvamainen ja tuntuvan minun tekemältäni, mutta samalla halusimme ottaa kaiken irti animaatiosta työvälineenä ja olla mahdollisimman ilmaisuvoimaisia - kaiken sen hullun toiminnan ja väkivallan, joka on tuttua Predatoreista, mutta näytettynä uudella tavalla. Se rohkaisi minua olemaan rohkeampi ilmaisussani ja siinä, miten rakennan toimintaa.

Mikä oli syynä sille päätökselle, ettei elokuvassa ole lainkaan ihmisiä?

Kun päätimme, että elokuvan päähahmo olisi predator, tiesin, ettemme voisi ottaa mukaa ihmisiä, koska sitten lähtisimme itsekin enemmän syventymään siihen hahmoon ja yleisö on tottakai aina enemmän sitoutunut ihmishahmoihin. Siitä tuli nopeasti sääntö: yleisön pitää välittää tästä hirviöstä ja kannustaa sitä, sen sijaan että se olisi ihmisen apuri.

V2.fi:n kysymys: Tuntuiko touhu koskaan ylivoimaiselta vai oliko sinusta vain hienoa saada vapaus suunnitella tiimisi kanssa kokonainen planeetta?

Molempia. Olin onnellinen vapaudesta ja siitä, ettei tarvinnut vain versioida jotain jo olemassa olevaa. Mutta kyllä se oli myös uskomattoman pelottavaa luoda aivan uusi planeetta olentoineen, siten että kaikki oli myös järkevää ekologisesti… Jos on vaikka pelto täynnä partaterän terävää ruohoa, niin eikö pitäisi olla myös olento, jolla on vatsapanssari sitä vastaan, jotta se voi käyskennellä siellä? Yksi ajatus johti aina toiseen ja antoi siihen ideoita.


Monissa haastatteluissa aina mainitaan että “se ja se elokuva on tehty faneille”. Kuinka sinä näet sen lausahduksen: sääntönä jota seurataan, luovana haasteena, rajoitteena…?

En ehkä sääntönä, mutta … tämän elokuvan nimi piti alun perin olla Yautja (predator-olentojen rotu) ja sitä sanaa käytetään elokuvassa koko ajan. Ja se on sana, joka on kotoisin faneilta, ei elokuvista - todella paljon asioiden ulkonäöstä ja taustatarinasta on tullut ympäröivältä fanikunnalta eikä itse elokuvista. Joten tavallaan nyt nähdään valkokankaalla asioita, jotka ovat olleet Predator-elokuvien lähimaastossa vuosien ajan, mutta silti leffa sopii kaikille - se on hullu scifi-idea. Seikkailuelokuva, joka on jännittävä ja brutaali, mutta jonka universumista ei tarvitse tietää mitään ennakkoon. Ja faneille on easter eggeja.

Mikä Demetriuksessa oli se juttu, että juuri hänet valittiin Dekin rooliin?

Hän oli yksi harvoista, jotka otimme mukaan testiesiintymisen jälkeen fyysiseen testiin esteradalle. Siellä kävi paljon stuntmiehiä, mutta Demetrius selvitti radan niin paljon rämäpäisemmin kuin muut, joten päätimme heti että tässä on se oikea tyyppi. Hän on myös hyvin intensiivinen ja voimallinen dramaattisissa kohtauksissa ja se todella vakuutti minut.

Voitko kertoa Yautja-rodun kielestä - loitteko kokonaisen kielen ja kuinka sen teitte?

Palkkasimme kielispesialisti Britton Watkinsin, joka loi kokonaisen uuden kielen - kieliopin, lauserakenteet, sanastot. Se on täysin toimiva kieli enkä minä voi käsittää, kuinka hän sen teki, mutta pitäydyimme siinä lähes täysin. Siitä on myös kirjoitettu versio ja sanat perustuvat predatorien suun rakenteeseen - ne kun ovat varsin erikoisen muotoiset.




Olette suuren osan elokuvasta kirjaimellisesti selät vastakkain, miten teidän keskinäinen kemianne syntyi?

Elle: No Dimitriuksen kanssa se oli helppoa, hän on ihan paras. Hän oli tukenani monella tapaa - myös kirjaimellisesti, koska olimme seläkkäin ja kiinni monenlaisissa vaijereissa. Hän kantoi minua vuorilla, jokien läpi, erilaisissa paikoissa Uudessa-Seelannissa ja teimme stuntteja. Ensimmäisenä päivänä kuvasimme kohtausta, jossa on partaterän terävää ruohoa ja olimme tavanneet vain hetkeä aiemmin. Luotin ohjaaja Daniin ja hän oli varma että tulisimme toimeen keskenämme ja hän oli oikeassa.

Dimitrius: Ellen kanssa on helppoa, hän teki kaikesta miellyttävää ja mukavaa sekä varmisti, että minulla on kaikki okei. Sekin auttoi lopulta, että olimme yhdessä niin paljon.

Ilmassa on ollut, että Arnold voisi palata Predator-sarjaan, miltä teistä tuntuisi näytellä hänen kanssaan?

Elle: Se olisi tosi coolia, mutta todennäköisesti emme olisi samalla puolella, hän saattaisi olla Dekin vastustaja.

Dimitrius: Niin, hän tappoi serkkuni ensimmäisessä elokuvassa - olemme päättäneet tämän kiertueen aikana, että se oli serkkuni.

Elle: Tapasin hänet Malagassa Comic-Conissa. Kuulin, että hän oli saamassa palkintoa ja sanoin, että voin tulla aikaisemmin, että voisin tavata Arnoldin. Otimme valokuvan yhdessä ja hän keskusteli Danin kanssa. En tiedä tuleeko jotain tapahtumaan, mutta olen valmiina.

V2.fi:n kysymys: Kuvasitte Uudessa-Seelannissa, kuinka helppoa oli kuvitella ympärillenne kokonainen uusi planeetta?

Elle: Dimitrius on kotoisin sieltä, joten hän tietää parhaiten.

Dimitrius: Ei se liian vaikeaa ollut. Paikan päällä oleminen saa kaiken tuntumaan autenttisemmalta. Olimme oikeasti vedessä, kastuimme. Kiipesimme oikeasti vuorille ja teimme juttuja mudassa. Toisaalta elokuvan tapahtumapaikka on kuoleman planeetta ja Uusi-Seelanti on yksi maailman turvallisimmista paikoista, joten jonkun verran mielikuvitustakin joutui käyttämään. Käsikirjoitus oli sen suhteen hyvin selkeä ja pystyimme valmistautumaan etukäteen.

Elle: Uusi-Seelanti paikkana sitoutuu enemmänkin fantasiamaailmoihin, mutta oli hienoa nähdä sen muuttuvan scifi-planeetaksi.


Uuden-Seelannin alkuperäisasukkailla ja yautjoilla on ehkäpä samanhenkisiä soturiperinteitä ja Dimitrius, sinulla on sekä samoalaisia että tongalaisia juuria. Millaista oli siltä kantilta astua tähän rooliin ja huomasitko kulttuurisia yhtäläisyyksiä tai vastakkaisuuksia?

Dimitrius: Ehdottomasti. Kasvoin Uudessa-Seelannissa, jossa alkuperäiskansat ovat maoreita. Perinteet ovat meidän veressämme, tulemme soturien ja reittien etsijöiden suvusta ja se oli heti selkeä yhtymäkohta Dekiin. Dek on myös soturien suvusta, ja sen soturihengen voi nähdä myös valkokankaalta. Se oli mahtavaa ja paikan päällä pystyi tuntemaan sen ympäristön “hengen” ja Dan pisti meidät tekemään seremonioita, jotka kunnioittivat sitä maata ja sen asukkaita. Kokemus oli todella hieno.

Elokuvassa teidän molempien roolihahmo on jollain tavalla rikki. Voisiko tarinaa kuvailla rikkinäisten hahmojen kostoretkeksi vai mitä ajattelette siitä?

Elle: Kyllä se on jotakin… se ei sinänsä tuo heitä lähemmäksi toisiaan, mutta he ovat molemmat eri tavalla rikki ja tulevat ehjäksi työskentelemällä yhdessä. Dek toki janoaa kostoa, mutta hänessä on myös sitkeyttä - hän haluaa tehdä asiat itse ja pitää minun hahmoani vain “rikkinäisenä työkalunaan”. Lopulta hän näkee minut hyödyllisenä liittolaisena, johon voi luottaa.

Dimitrius: Rikkinäisyyteen on helppo samaistua. Dek on ajettu ulos klaanistaan ja hänet on saatu ajattelemaan, että hän on heidän yhteiskuntansa heikko lenkki. Nuoresta iästä asti hänen päähänsä on taottu ajatus yksin metsästämisestä, eikä hän halua päästää irti siitä ajatuksesta, vaikka se ei ole koskaan ollut hänelle eduksi. Dekin pitää oppia uudelleen, mitä on olla yautja, mitä on olla oma itsensä. Lopulta ei kysymys kuitenkaan ole itsestä, eikä siitä, mistä oikein on tullut, vaan siitä, minne on menossa.

V2.fi kiittää haastattelusta.

Predator Badlands on nyt elokuvateattereissa.



Käännös: Manu Pärssinen