Pidän saman tiimin ensimmäistä Se-leffaa parhaana tällaisena. Pennut kohtaavat hirviön. Leffan pennuilla oli niin paljon muitakin ongelmia, että epäreiluus avautui laajemmin kuin itsetarkoituksellisissa hirviöjahdeissa. Hirviö olisi voinut tuntua pelkältä vitsiltä kaiken mustan huumorin keskellä, mutta epäreiluus vahvisti, että se on aidosti etova. Leffa toimi itsenäisenä, mutta siksipä oli komeaa lopussa fiilistellä, että tässä oli vasta puolet Stephen Kingin tarinasta. Toisesta puolesta mieleeni jäivät lähinnä takaumat, jotka vaikuttivat laimeilta poistetuilta kohtauksilta.

Katsotaan nyt 20-30 tuntia lisää!

Esiosasarja palaa 1960-luvulle ja uhoaa palaavansa kauemmaskin harkitusta syystä. Tarinasta en piittaa vielä, mutta tämä jakso viihdyttää kuten genren muutkin tarpeettomat jatko-osat parhaimmillaan. Heti alussa nähdään koomisen ylitseampuvaa tehostekauhua, jolla ei ole paljoa tekemistä saagan aloittaneen viemärikohtauksen kanssa, mutta jossa on myös ns. psykologinen taso. Varmasti muistan kohtauksen paremmin kuin kakkosleffan temput.

Se ei ole havaintoni, vaan tekijöiden kommentti muotoiltuna uudestaan, että jakso pyrkii olemaan manifesti: "luulet nähneesi kaiken, mutta". Kun lausunnon kuulin, arvasin välittömästi, mitä he aikovat tehdä, joten yllättävimmillään jakso oli alussa. Vikaa tässä ei silti ole. Tämä on hauska, persoonallisesti näytelty versio tutusta hutusta. Tämä on ainakin pentujen dialogia ja kärkeviä kauhuja ajatellen ja saman ikärajan huomioiden sitä, mitä Stranger Thingsin pitäisi olla myöhäisillä kausillaan.

Pilottijakso (The Pilot) kertoo myös pilotista, joka muuttaa väliaikaisesti paikalliseen sotilastukikohtaan, suunnitellen perheensä tuomista kaupunkiin. Hänellä on 3-5 ongelmaa jo ennen yliluonnollista uhkaa, joten tässä on vanhaa hyvää uudessa muodossa eli (värisen tälle sanalle kuin hyeenat "Mufasalle") potentiaalia.


Katsottu: HBO Max