Tuorein sisältö

In the Tall Grass

Ensi-ilta: 04.10.2019
Genre: Kauhu
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

08.10.2019 klo 19.30 | Luettu: 1108 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Viikon luontoääni: kriitikon myhäily taantuu ulinaksi. Stephen Kingin tiiliskivien typistysoperaatioiden välissä novelliin perustuva leffa kiinnostaa. Selittely toimii ja lopulta hahmot ottavat vastuuta. Köykäiset ihmissuhteet eivät kuitenkaan ansaitse erityistä mytologiaa, eikä kukaan keksisi niin paljon kauhusoopaa kuin King, jos kaiken pitäisi olla loogista. Novellimaisuuden edut haihtuvat, kun tarinan tulisi olla tiiliskivi käsitelläkseen kaikkea.

Raskaana oleva Becky ja hänen veljensä eksyvät korkeaan ruohikkoon kesken pitkän automatkan. Nuori poika huusi apua ja ääni tuli niin läheltä, ettei perään painumista kannattanut harkita. Sisarukset hukkaavat toisensa. Pian he oivaltavat, että loputon ruohomeri telesiirtää uhrinsa sinne tänne. Mieleeni tuli ensimmäisenä kulttiklassikko Kuutio. Ohjaaja on sama Vincenzo Natali ja tiesin sen, mutta muistin sen vain alitajuisesti.

Tiedossa on mutkikkaampi infodumppaus säännöistä ja elokuva on yhä alussa. Ruohikkoon on eksynyt enemmänkin väkeä, mutta kuten metsään eksyttäessä ja Kuutiossa ja aina, kärsineillä ja sieluttomilla on saattanut kilahtaa, joten kyse ei ole simppelistä pakohuonehaasteesta, jossa useampi pää on parempi. Nautin tässä vaiheessa. Tunnelma lässähtää kuin varkain, kun myöhemmät käänteet eivät tarjoa oivalluksia. Tällaiset saisivat olla siinä määrin pakohuonepelejä, että ongelma vaikuttaa ratkaistavalta, jolloin riitelykin on traagista.

Ruohomeri tuntuu kasvavissa määrin yhdeltä organismilta, jonka käyttäytyy vieraasti kuin dokumentin murkut ja nopeutetut vihannekset. Ohjaaja tekee harkittuja valintoja, mutta karkeasti sanoen leffa tarvitsee vain tuulenvireen luodakseen lukemattomilla lonkeroilla hipelöivän hirviön. The Happening on tahattomasti tappohauska sankarin säikähtäessä puiden huminaa, mutta kun ruohikossa pysytään, tuulesta saa ahdistua omaan tahtiin. Kärkevämpi painajaiskuvasto mukailee hahmojen mielentiloja, joten leffa ei taannu sellaiseksi, jossa tyhjästä tulevaa sekoilua pitää laimentaa sarkasmilla.

Murheet ovat selkeitä, joten kyse ei ole siitä, että draamaa viritellään vasta puolivälissä, mutta ei se ihanteellista ole, kun mytologia vie draamalta tilan hengittää, kunnes soopa on niin paksua, että se on pakkokin ankkuroida todellisuuteen ja jättää pieruksi taustalle. Miten kunnossa "draama" ja "sanoma" ovat vaikkapa puukkoleffassa? Hullu puukottaa, mutta yksi selviää, joten nyt hän oppi, että maailma on paha paikka, mutta hänellä on sisua? Tämä teos yrittää enemmän, mutta ei pistä ainakaan paremmaksi.

Piirrettyjä ja kauhua on helpoin ja hauskin tulkita, mutta pinnallisen tason pitää toimia ensin ja tulkinta on turha, ellei se auta pintaa. Närkästyn, kun leffa jättää sekä kylmäksi että tilaa tulkinnoille, koska hyvä tulkinta on se, että kriitikkohan on idiootti. Raskaana oleva nainen on matkalla pois kotoa... Matka keskeytyy, kun hän lähtee auttamaan lasta. Tajusitko? Tajuat olennaisen heti. Alussa nähdään myös "mustan kiven kirkko"... Myöhemmin nähdään musta kivi. Tajusitko? Vilkaisin piruuttani tulkintoja. Ensimmäinen selitti, että musta kivi symboloi jokaisessa yhteydessä eri asiaa, jotka pitää tietää etukäteen, joten siksi elokuvassa on järkeä. En vilkaissut enempää tulkintoja.

Ansio on se, että ruohikko tuntuu aidolta uhalta, kun kaikki on avoinna, joten leffa voisi vain mennä sekaan ja ulos 80 minuutissa.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Joker... Gemini Man... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova