Tuorein sisältö

Wonderbook: Book of Spells

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Lastenpelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: London Studio
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 16.11.2012
Pelin kotisivut
Kati Alha

24.12.2012 klo 11.04 | Luettu: 4677 kertaa | Teksti: Kati Alha

Taikakirja herää eloon
Muuta olohuone taikuuden maailmaksi! Maaginen kirja herää henkiin käsissäsi! En tiedä teistä, mutta nämä lisätyn todellisuuden sovellukset mainoslauseineen herättävät ensimmäiseksi sisäisen kyynikkoni. Näitä on nähty niin paljon, niin huonoja, joten miksi tämä olisi poikkeus. Eikä se tavallaan olekaan. Mutta toiselta kantilta asiaa katsoessa juuri sitä se on: iso poikkeus.

Olohuone televisiossa



Peliin kuuluu fyysinen kirja, Wonderbook, jolle on tulossa useita sovelluksia. Näistä ensimmäinen, Book of Spells, on Harry Potter -maailmaan sijoittuva peli, jossa pelaaja pääsee tutkailemaan Miranda Kanahaukan Loitsujen käsikirjaa, oppimaan siinä olevia loitsuja ja testaamaan taitojaan. Tylsähkön näköinen, sinisenkirjava kirja sisältää kuusi aukeamaa, joista jokaisella on yksinkertaisia kuvioita, jotka PlayStation Eye tunnistaa. Peli käynnistetään, kirja asetellaan ohjeiden mukaan lattialle ja asetutaan sen ääreen Move-ohjain kourassa. PS Eye kuvaa kirjaa sekä pelaajaa ympäristöineen, ja näyttää tämän televisiosta efekteillä tehostettuna. Ja näin kirjakin muuttuu kauniimmaksi.

Pelin aluksi otetaan pelaajasta kuva. Eikä mikä tahansa kuva, vaan taikamaailman kuva! Tämä tarkoittaa sitä, että pelaajasta nauhoitetaan pätkä videota, jota sitten toistetaan luupissa samantapaisesti kuin taikamaailman valokuvissa. Yksinkertaista, mutta ah, niin hauskaa. Ainakin minusta ja muista lapsista. Tämän jälkeen valitaan omalle velho- tai noitaoppilaalle tupa ja taikasauva. Yksi ehkä pelin parhaista kohdista liittyy sauvan valintaan. Vaihtoehtoja on kolme, eikä valinnalla tietääkseni ole muuta merkitystä kuin sauvan ulkonäkö, mutta kun valinta on tehty, Move-ohjain muuttuu televisiossa taikasauvaksi. Mahtavaa! Kuva seuraa yllättävän hyvin pelaajan liikkeitä, eikä Move-ohjain pahemmin pilkota sauvan alta.

“Puhuhan hieman kovem... Hienoa!”



Olin tästä kaikesta vielä positiivisesti yllättynyt, kun varsinainen peli alkoi. Peli käynnistyy, kun joku opettaja löytää minut Tylypahkan kirjastosta, ja ihmettelee mitä teen kyseisellä osastolla ja vielä Loitsujen käsikirjan kanssa. Koska minulla on lupalappu, saan kuitenkin jäädä lukemaan. Mutta niin jää hänkin, ja koko loppupelin aikana tuo mies ei vaikene sitten millään.

Kun kirja avataan, sen sivut täyttyvät kuvista. Sivuilla näkyy kimaltelevia kohtia, jotka saa vedettyä esiin napin painalluksella. Nämä kasvavat kirjasta esineiksi, olennoiksi, tekstiksi ja vaikka miksi, todella herättäen kirjan eloon. Osa on kertomuksia Miranda Kanahaukan elämästä, osa huvittavia interaktiivisia paperinukke-esityksiä, ja osa tietenkin itse loitsuja opittavaksi. Loitsuista pitää opetella sekä äänikomento että oikea taikasauvan liike.

Äänikomennon tunnistus toimii järkyttävän huonosti. Pelissä ei vaikuta olevan oikeasti mitään puheentunnistusta, vaan peli hyväksyy kaiken metelöinnin loitsuksi. Kaikista huvittavinta oli, että jos on äänikomentoa pyydettäessä täysin hiljaa, kertoja kehottaa puhumaan hieman kovemmin. Samalla hetkellä peli tunnistaakin kesken kehotuksen oman äänensä loitsuksi ja kehuu hienosta suorituksesta. Mitä ihmettä? Äänikomentoja ei ilmeisesti edes tarvita pelissä missään, vaan ne on lisätty vain ylimääräiseksi iloksi. No mikäs siinä, mutta voisi tämä nyt vähän paremmin toimia.


Taikasauvan liike opetellaan yksinkertaisesti piirtämällä oikea kuvio Move-ohjaimella. Opettelun jälkeen päästään vielä harjoittamaan loitsua minipeleissä. Sauvalla muun muassa valaistaan paikkoja, muutetaan olentojen kokoa ja suojataan itseä. Loitsu kerrallaan jatketaan eteenpäin, kunnes päästään luvun loppuun. Jokaisen luvun lopussa on koe, jossa tulisi muistaa kaikki luvussa opitut loitsujen liikkeet ja valita niitä oikeisiin tilanteisiin. Jos on hankaluuksia, vinkkejä kyllä satelee, tai satelee niitä kyllä muutenkin. Tämä kuulostaa sinänsä ihan kivalta, mutta loitsujen opettelu tuntuu lähinnä tutoriaalilta. Ja tutoriaali jatkuu ja jatkuu... Kunnes kaikki viisi lukua on käyty läpi ja sitten peli onkin pelattu.

Hienoa, mutta hiomatonta


Parasta pelissä on tekninen toteutus. Kirjasta esiin pursuilevat animaatiot näyttävät komeilta, ja se että televisiossa näkee itsensä Tylypahkassa taikasauvaa heiluttamassa, on iso juttu. Täysin virheetöntä toteutus ei kuitenkaan ole. Jos esimerkiksi kirjaa liikuttaa nopeasti, vilahtaa kirjan alkuperäinen ulkonäkö esiin, ja taikasauvan kahvan kohdalta omat sormet näkyvät osin läpinäkyvinä. Nämä ovat kuitenkin melko helposti anteeksiannettavia heikkouksia.

Ääninäyttely on vähän liioiteltua “yllätyksellisine” huudahduksineen, mutta ärsyttävämpää oli itse repliikkien sisältö ja ajoitus. Samoja lauseita toistetaan jatkuvasti ja muutenkin repliikkejä tulee liian tiheään, usein jopa päällekkäin niin että edellinen repliikki keskeytyy kun toinen jo alkaa. Vaikka olin tekemässä kaiken juuri niinkuin piti, jatkoi tuo outo setä ohjeidensa antamista, usein vielä silloinkin kun tehtävä oli jo onnistunut.


Muutenkin monet kohdat tuntuvat viimeistelemättömiltä. Kirjan sivuja ei esimerkiksi tarvitse välttämättä aina käydä järjestyksessä läpi, mutta kirjan loppupuolella kuitenkin puhutaan tällöinkin kuin olisin jo opetellut kaikki loitsut. Ennen loppukoetta joutuu silti palaamaan takaisin päin ja käymään läpi puuttuvat kohdat. Toisaalta kun palaa aukeamalle, jossa on jo tehnyt jotain, opas käyttäytyy kuin siellä olisi ensimmäistä kertaa. Jotkut aukeamilta löytyvät lisäsisällöt tuntuivat myös siltä, ettei niitä ole toteutettu loppuun. Yhden olisi pitänyt kuulemma opettaa minua tekemään kuplapääloitsu veden peittäessä huoneen, mutta loitsu oli jo valmiina, ja pian vesi vain katosi.

Tuomio


Yleisesti ottaen fyysisten esineiden ja virtuaalisten maailmojen yhteneväisyydet ovat kiinnostava trendi peliteollisuudessa. Tottumattomuudesta näiden kahden taidokkaaseen yhdistämiseen kertoo esimerkiksi se, kuinka kun ensimmäisen kerran piti kääntää sivua, yritin kääntää sitä samoin kuin olin vetänyt kirjasta sisältöä esiin – eli taikasauvalla. Hetken kuluttua tajusin, että sivua pitää kääntää kirjaimellisesti fyysisestä kirjasta.


Tiedostan että juuri hyvän teknologisen toteutuksensa ansiosta Book of Spells voi olla hauska lelu lapsille. Se on ehkä enemmän interaktiivinen kirja kuin peli. Myönnän myös että siitä saattaa tulla jopa jonkinasteinen menestys. Ja ehkä hyvä niin. Mutta mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että kun kaiken hauskan teknologian kuorii pois, jäljelle ei jää hyvää peliä tai edes hyvää interaktiivista tarinaa. Sen, että peli on suunnattu lapsille, ei pitäisi olla tekosyy tyytyä heikkoon pelikokemukseen. Teknologia silti pelastaa aika paljon. Nyt kun perusta on kunnossa, toivottavasti pian on tiedossa seuraava Wonderbook-peli, joka on oikeasti hyvä myös pelinä. Silloin ehkä kyynisyytenikin vihdoin karisisi.

V2.fi | Kati Alha

Wonderbook: Book of Spells (Playstation 3)

Book of Spells on Wonderbook-kirjan ensimmäinen peli, ja avaukseksi se on ihan kelvollinen. Tekninen toteutus yllättää positiivisesti, mutta itse pelattava sisältö on pettymys.
  • Olohuoneen muuttamisessa taikuuden maailmaksi onnistutaan
  • Visuaalisuus
  • Itse peli tuntuu pitkältä tutoriaalilta
  • Repliikkien ja ohjeistusten jatkuva toisto
  • Keskeneräisyyden tuntu
< Hitman: Absolution... Ratchet & Clank: QFo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova