Rakastettava ja sympaattinen lihakuutio Meat Boy pomppii pelirintamalle uudessa seikkailussa, joka siirtää vaikeudestaan kuuluisan pelisarjan kolmiulotteiseen muotoon. Siinä missä alkuperäinen Super Meat Boy oli kunnianosoitus vanhan ajan 2D-platformereille, tarjoaa Super Meat Boy 3D pelikokemuksen, joka tuo mieleen ensimmäisten Playstation-konsoleiden tasohyppelyseikkailut.


Värikkään ulkokuoren ei kuitenkaan pidä antaa hämätä, sillä tarjolla on raivostuttavan haastava tasoloikkailu, jossa jokaisesta möhläyksestä saa maksaa hengellään. Epäonnistumisia sekä kuolemaa onkin tarjolla niin runsaasti, että pelin kylkiäisenä pitäisi toimittaa peliohjaimelle sopiva suojakuori. Turhautumisen iskiessä kapula on nimittäin jatkuvassa vaarassa lentää seinään.



Vaikka ulkomuoto on kokenut suuren muutoksen, tuntuu Super Meat Boy 3D monella tavalla tutulta. Pelaamisen ytimen muodostavat edelleen lyhyet, pääosin alle puoli minuuttia kestävät tasot, joissa sankarina toimiva Meat Boy on tarkoitus ohjastaa maalissa odottavan tyttöystävän luokse. Tätä sykliä toistetaan kymmenien ja taas kymmenien pelitasojen verran, ja lisäksi mukana on myös rytmiä rikkovia pomotaisteluita. Homma pidetään kautta linjan simppelinä, tarinakaan ei erityisempiä koukeroita tarjoa. Tyttöystävän pelastaminen ilkeän Dr. Fetuksen kynsistä on pelin ainoa juonellinen ulottuvuus, joka tuntuu olevan olemassa vain sen takia, että tasoloikkailulle on olemassa edes jonkinlainen syy.


Urakka on kaikkea muuta kuin helppo. Pelitasot ovat täynnä tappavia esteitä, vihamielisiä olentoja sekä äkkikuolemaan johtavia pudotuksia, joista jokainen päättää pelihahmon taipaleen kertalaakista. Pelaamista leimaakin vahva yritys ja erehdys -mentaliteetti, sillä jokaisella tasolla eteneminen vaatii aiemmista epäonnistumisista oppimista, toimintojen täydellistä ajoittamista sekä kaikin puolin virheetöntä pelisuoritusta. Tämä on toki tarkoituksellista, jonka myötä jatkuvat hengenlähdöt ovat valettu osaksi pelikokemusta. Yritysten määrää ei ole millään tavalla rajoitettu, lisäksi tasot alkavat kuoleman myötä automaattisesti alusta. Pelaamisessa pysyy jatkuvasti yllä hyvä flow, jota tukee myös pelin sulava pyöriminen. Latausaikoja ei tasojen sisällä ole, joten toimintaa pääsee jatkamaan välittömästi uudelleen.


Lisähaastetta pelaamiseen tuovat keräiltävien härpäkkeiden lisäksi jokaiselle kentälle asetetut tavoiteajat, jotka alittamalla on mahdollista avata entistäkin haastavampia lisätasoja. Varsinkin tavoiteaikojen havittelu tekee pelaamisesta kaoottisen ja brutaalin kokemuksen, sillä muutenkin haastavien tasojen läpäisy hirveällä hötäkällä johtaa usein kohtalokkaisiin virheisiin. Pelin armottomuudesta kertoo hyvin se, että esimerkiksi 20 sekunnin tason läpäisy saattaa vaatia pahimmillaan sata yritystä, minkä vuoksi näennäisesti lyhyeen urakkaan kuluu helposti kymmeniä minuutteja.



Kolmiulotteisuus tuo kokonaisuuteen oman lisämausteensa. Pelitasoissa on entistä enemmän liikkumatilaa, minkä seurauksena myös potentiaaliset vaaranpaikat ovat lisääntyneet. Tämä tulee huomioida liikkumisessa ja etenemistä suunniteltaessa. Vaikka kyseessä on puhdas putkijuoksu, joutuu parhaita ja nopeimpia kulkureittejä välillä miettimään muutamaankin otteeseen.

Pelattavuus on toimivaa ja sujuvaa. Kontrollit ovat yksinkertaiset ja helposti omaksuttavat, mukana ei ole mitään turhaa. Hahmo loikkii ja osaa syöksähtää ilmassa haluttuun suuntaan, lisäksi liikkumisvauhtia voi kiihdyttää pidempiä loikkia sekä rivakampaa etenemistä varten. Sankarina toimiva lihapala on myös ilmeisen tahmea tapaus, sillä seiniä pitkin on mahdollista juosta sekä niitä voi hyödyntää hyppimisen tukena. Onnistumisen edellytyksenä onkin kaikkien toimintojen hallitseminen sekä sujuva ketjuttaminen.


Kolmiulotteiseen lähestymistapaan liittyy kuitenkin muutama kipupiste. Kiinteät kuvakulmat tekevät paikoitellen hyppyjen kohdistamisesta sekä liikkumisesta haastavaa, syvyyssuuntaan tapahtuva hahmottaminen on välillä hankalaa ja ilmaloikkien aikana hahmon liikkumisessa on kummallista pehmeyttä. Pahimmillaan ongelmat aiheuttavat epäreiluja ja tarpeettomia kuolemia, mutta nämä tilanteet eivät pomppaa häiritsevästi esille. Suurimmalta osin tehdyt suunnitteluratkaisut toimivat, yleensä virheistä saa syyttää vain itseään.



Super Meat Boy 3D on ihastuttavan näköinen teos. Värikäs ulkokuori tuo hyvällä tavalla mieleen alkuperäisen Playstationin tasoloikkailut, joka on ratkaisuna toimiva ja tekee kokemuksesta sopivalla tavalla retron. Pelin rakennekin synnyttää mielleyhtymiä klassisiin Crash Bandicoot -peleihin, sillä pelialueissa on toistuva teema, joka vaihtelee maailmankartalla edetessä. Tällä kertaa seikkaillaan muun muassa värikkäällä metsäalueella, viemäreissä sekä metropolimaisemissa. Vaan siinä missä pussimäyrän hyppelyseikkailut ovat kilttejä lastenpelejä, on Super Meat Boy 3D täynnä kyseenalaista huumoria sekä överiksi vedettyä väkivaltaa.

Oma pelihahmo kokee toistuvasti julman lopun mitä erilaisimmilla tavoilla, joiden seurauksena veri sekä lihanpalaset lentävät pelikenttien värjäytyessä jatkuvasti punaisemmaksi. Älytön hurmeisuus luo hykerryttävän kontrastin pelin värikylläiselle ja näennäisesti lapsille sopivalle ulkoasulle, joka tekee kokemuksesta omituisella tavalla nyrjähtäneen. Pelin K16-ikäraja onkin täysin perusteltu, vaikkei sitä äkkiseltään uskoisi.


Harmittavasti visuaalisuudesta ei saada puristettua kaikkea irti. Erityisesti ongelma näkyy kenttäsuunnittelussa, josta jää valitettavan vähän mieleen. Vaikka pelin aikana seikkaillaan näennäisesti erilaisissa maisemissa, hukkuvat niiden ominaispiirteet tuhansien ansojen ja sirkkelinterien alle. Teoksen luonteesta johtuen pelitasojen luomisessa on selkeästi keskitytty laadun sijasta määrään, jonka myötä alueet ovat suurelta osin geneeristä ja helposti unohdettavaa huttua. Sama ongelma leimaa pelin musiikillista antia, josta ei muista jälkikäteen nuottiakaan.



Kokemus on muutenkin häiritsevällä tavalla itseään toistava. Vaikka itselläni meni perustasojen ja tarinan läpäisyyn ainoastaan viitisen tuntia, alkoi pelin vetovoima vähenemään loppua kohden merkittävästi. Toistoa tulee yksinkertaisesti liikaa, joka vain korostuu sen takia, että onnistunut pelisuoritus vaatii pelitasojen ulkoa opettelemisen. Kun samaa nysväämistä pitää toteuttaa tasosta toiseen, alkaa touhu toden teolla sapettamaan. Kenellä moiseen on oikeasti aikaa saatikka innostusta?

Erityisen rumasti ulkoa opettelun mentaliteetti näkyy pomotaisteluissa. Jokaisen maailman lopussa koittavat rytinät ovat todellisia antikliimakseja, joiden totutetustapa herättää kysymyksiä. Sen sijaan, että pelaaja aktiivisesti kohtaisi pääpahikset ja taistelisi niitä vastaan, keskitytään mittelöissä pakoon juoksemiseen sekä hyökkäysten väistelyyn. Ratkaisu on omituinen ja tekee pomotaisteluista tympeitä kohtaamisia, jotka eivät eroa merkittävästi perustasojen rakenteesta. Niissä ei ole myöskään minkäänlaista satunnaisuutta, vaan pomot hyökkäävät ja liikkuvat tismalleen samalla tavalla pelikerrasta toiseen.



On todella paljon pelaajasta kiinni, saako Super Meat Boy 3D:stä kaiken mahdollisen irti. Haastavien tasoloikkapelien ystäville tarjolla on todellista nannaa, joka tarjoaa pitkäksi aikaa pelattavaa aina vain parempien pelisuoritusten ja nopeampien läpäisyaikojen tavoittelun muodossa. Moisesta innostuville pelaajille tarjolla on täysien pisteiden arvoinen pelikokemus, sillä mahdolliset ongelmatkin voi nähdä lisähaasteena, jotka täytyy selättää täydellisen suorituksen saavuttamiseksi.


Jos taas arvostaa juonivetoisia pelikokemuksia, joissa on vaihtelua ja vähemmän raivostuttavia elementtejä, ei Meat Boyn uutuusseikkailu iske parhaalla tavalla kohteeseensa. Kun istuu peliohjain kourassa katsellen televisiossa hyppivää lihapalaa, pohtii ihan tosissaan, mitä kaikkea muuta elämällään voisi tehdä.

Vaikka itse kallistun jälkimmäisen porukan puolelle, ei pelin koukkuja käy kiistäminen. Kun yksittäisen kentän saa lopulta läpäistyä sitä ennen satoja kertoja kuoltuaan, huomaa onnistumisen synnyttämässä euforiapöllyssä hyppäävänsä lähes automaattisesti seuraavalle tasolle. Tässä onkin pelin suurin vetovoimatekijä. Se pieksää pelaajaa säälimättä, mutta silti se tuntuu reilulta saaden kerjäämään lisää. Super Meat Boy 3D on katkeransuloinen pelikokemus, joka lopulta pitää sisällään enemmän hyvää kuin huonoa.