Tuorein sisältö

Tales of Xillia

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1, co-op
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Namco Bandai
Julkaisija: Namco Bandai
Julkaisupäivä: 09.09.2013
Pelin kotisivut
Aino Tegelman

23.09.2013 klo 08.25 | Luettu: 5871 kertaa | Teksti: Aino Tegelman

Maailman pelastamista Raybanit ja partyhattu päässä
Ensisilmäyksellä Namcon Tales of -sarjan kolmastoista osa ei juuri herätä suuria odotuksia. Kansilehden hahmoesittelyjä lukiessa tuntee teleporttautuvansa vuoteen 2002, ja ensimmäisen parin tunnin aikana viholliset lakoavat nöyrästi jalkoihin X:ää sokeasti hakkaamalla. Kun päälle heitetään vielä kyseenalainen ääninäyttely, hiipii mieleen paljon kysymyksiä: eikö tää nyt oo nähty jo ennenkin? Onko mun ihan pakko pelata tätä 60 tuntia? Ja miks toi tyttö puhuu sen hiuksille?

Vaikeusaste kymppiin ja hyökkäykseen!



Vaikka osassa kysymyksistä on perää pelin loppuhetkiin asti, paljastuu Tales of Xilliasta kuitenkin kärsivällisellä hinkkauksella pian muitakin puolia. Itse taistelusysteemi osoittautuu näistä oleellisimmaksi, sillä useamman hahmon liityttyä kelkkaan pääsee sen hektinen dynaamisuus kunnolla oikeuksiinsa. Reaaliaikaisuuteen, etukäteiskomentoihin sekä lennossa tapahtuviin vaihtoihin pohjautuva systeemi on keskimääräistä toimivampi yhdistelmä tekoälyä ja mikromanagerointia. Hahmojen kyvyillä on jokaisella oma tärppinsä, ja niiden monipuolinen jonglööraus palkitsee pelaajan toinen toistaan näyttävimmillä linkkihyökkäyksillä.

Kolikon toinen kääntöpuoli on toisaalta pelin vaikeustaso. Jotta taistelusysteemistä saa revittyä kaiken irti, myös haastavuus tulee kääntää kerrasta normaalia korkeammalle. Koska hahmojen kykyjen ja attribuuttien kustomointiin voi käyttää niin paljon aikaa ja energiaa, tuntuvat ne alemmilla vaikeustasoilla lähes haaskaukselta. Haastetta riivaa toisaalta myös lievä epätasaisuus: peruspomot vuolee hengiltä ilman konkreettista kuolemanvaaraa, kun taas harvoissa, mutta sitäkin armottomammissa 1v1 -taisteluissa joutuu aidosti pohtimaan strategiaa ja ajoittamaan torjuntoja. Kömpelömpienkin on siis omaksuttava edes muutamien kombojen selkärangasta naputtelu, mutta onneksi äkkikuolemasta voi ottaa taistelun samantien uusiksi.


Jos pelkkään taistelusysteemin viilaamiseen saa upotettua aikaa, kuvaa tämä myös Xillian muuta yleislinjaa: tekemistä on paljon. Sivutehtävät, aarteidenmetsästys, kauppojen sponsorointi, hahmojen pukeminen hassuihin hattuihin... juonta kuljetetaan pakollisten välivideoiden lisäksi skipattavilla kohtauksilla, ja osaa tarinasta ei näe koskaan nuohoamatta jokaista nurkkaa ja ovenrakoa. Jokainen pelikerta on myös valittuun päähahmoon sidottu: sankarit Milla ja Jude viettävät aikaa yhdessä ja erikseen, mikä luo tarinankerrontaan kiitettävää uudelleenpeluuarvoa.

Sisältöä ilman motivaatiota


Siitä johtuen onkin harmi, että itse tarina ei ole juuri mistään kotoisin. Käsittämättömän tönkkö hahmoanimointi vain alleviivaa sitä karua tosiseikkaa, ettei pelaajaa puolet ajasta vähempää kiinnosta minkä nimissä tässä nyt juostaan ympäri maita ja mantuja pahiksia listimässä. Kaikki jipot on käytetty jo sata kertaa aiemmin: on kilpailevia valtioita, on moraalikäsitykseltään monitulkintaisia jumalia, on mystisiä toisia maailmoja sekä kaiken tämän keskuudessa hahmoja, jotka oppivat niin ystävyyden merkityksen kuin puukottamaan toisiaan selkään. Vaikka 3D-hahmot elehtivät ja ilmeilevät parhaansa mukaan, leimaa kaikkea vääjäämätön puisevuus ja yhdentekevyys.


Tämä on sääli, sillä lähtökohdat itsessään osoittautuvat pelin alkupuolella keskimääräistä epätavanomaisemmaksi: ihmisten tapoja ymmärtämätön jumaluusolento Milla on poikkeuksellinen ei-feminiininen mutta myös ei-maskuliininen naishahmo, jonka rinnalla 15-vuotias Jude täyttää perinteisesti feminiiniseksi mielletyn roolin tätä ihailevana, idealistisena poikana. Vaikka itse tarina sittemmin juurtuu stereotyyppisempiin uomiin, ei sitä joka päivä näe japanilaisessa tarinankerronnassa hahmoja, jotka huomauttavat esimerkiksi käsialan tyttömäisyyden morkkauksen olevan seksististä. Koomista, tiedostavaa vai yhdentekevää? Mene ja tiedä, mutta huomionarvoista kenties silti.

Tales of Xillia on kaiken kaikkiaan arkkityyppi japanilaisten konsoliroolipelien tasosta vuonna 2013: pelattavuus ei välttämättä häikäise täydellisellä innovatiivisuudella, mutta on tarpeeksi kunnianhimoinen luodakseen aidosti hauskoja taisteluja ja nopeatempoista toimintaa. Juoni sen sijaan on jumahtanut jonnekin vuosien taakse aikaan, jona hyvän ja pahan taistelu itsessään riitti kertomisen arvoiseksi tarinaksi. Kokonaisuus toimii, mutta pääasiassa taistelusysteemin vuoksi – vaikka toisen päähenkilönäkökulman luulisi riittävän porkkanaksi uudelleenpeluukerralle, itse tuskin vaivaudun selvittämään mitä maatamullistavia juonipaljastuksia Juden reitti kenties tuo mukanaan. Sitä paitsi, se tärkein selvisi jo: tyttö puhuu hiuksille, koska hiukset vastaavat.

V2.fi | Aino Tegelman

Tales of Xillia (Playstation 3)

Hauska pelata, tylsä seurata. Onneksi cutscenet voi skipata ja vaikeustason vääntää kaakkoon, jolloin peli tarjoaa räjähtelevää toimintaa monen tunnin edestä.
  • Nopeat ja toiminnantäyteiset taistelut
  • Paljon kustomoitavaa
  • Laaja maailma täynnä tekemistä
  • Itseään toistavat kartat
  • Mitäänsanomaton juoni
  • Puiseva dramaturgia
< The Wonderful 101... Puppeteer... >

Keskustelut (8 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.09.2013 klo 09.34

Melko pitkälti samoilla linjoilla. Enimmäkseen perinteistä japanimenoa hyvässä ja pahassa, kyllä tätä muutaman illan lypsi mutta sitten alkoi maistua puulta. Co-opina helposti 10 pistettä lisää.
Hienoa

23.09.2013 klo 11.21 10 tykkää tästä

Hyvin kirjoitettu arvostelu! :)
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

23.09.2013 klo 14.54 2 tykkää tästä

Tämä oli erinnomaista viihdettä, erityisesti kun hyviä tai edes kohtalaisia jrpg-pelejä ei ole liikaa näkynyt tällä sukupolvella.
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

23.09.2013 klo 14.55 3 tykkää tästä

Oliko Xilliassa Co-op myös? Kiva tietää näin kolmelta aamuyöstä.

Mutta ihan jeba arvostelu keskinkertaisesta pelistä!
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

23.09.2013 klo 16.06

tagman kirjoitti:
kun hyviä tai edes kohtalaisia jrpg-pelejä ei ole liikaa näkynyt tällä sukupolvella.
Meinasin sanoa vastaan, mutta sitten ei tullutkaan mieleen kuin ni no kuni, jos nimenomaan kotikonsoleista puhutaan. Käsikonsoleille tosin on tullut ihan kivoja nimikkeitä viime vuosina...
Muokannut: Czerwony 23.09.2013 klo 16.06
Jölli

23.09.2013 klo 18.47

Hieno oli mutta aivan liian helppo vaikeimmallakin vaikeustasolla.
Burbeting

Rekisteröitynyt 07.12.2007

23.09.2013 klo 23.55

Miettinyt tämän hankkimsita, mutta jänyt vähän kiikun kaakun asian kanssa. Toisaalta uusi japsirope kiinnostaisi pelata, toisaalta jos on hono, niin menee rahat hukkaan x).
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

24.09.2013 klo 21.57

Burbeting kirjoitti:
Miettinyt tämän hankkimsita, mutta jänyt vähän kiikun kaakun asian kanssa. Toisaalta uusi japsirope kiinnostaisi pelata, toisaalta jos on hono, niin menee rahat hukkaan x).

Jos japsiropet kiinnostaa, niin Tales of Xillia tuskin pettää. Suosittelen hankkimaan.

Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova