Tuorein sisältö

Guitar Hero 2

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Musiikkipelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 11
Kehittäjä: Harmonix
Julkaisija: Activision
Julkaisupäivä: 05.04.2007
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

30.04.2007 klo 11.25 | Luettu: 4257 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Tilutuksen toinen tuleminen tekee taviksesta taas tähden.
Tynnyrissä suljettuna vuoren huipulla eläneille: Guitar Hero tekee lähes kenestä tahansa virtuaali-Hendrixin kitaraohjaimellaan ja pelin tunnelmalla. Tanssipelien tyyliin ruudulla pystysuunnassa liikkuviin palloihin pyritään osumaan painamalla oikeita sävelnappeja oikeaan aikaan ja samalla rämpäyttämällä soittovipua. Lisäfiilistä tuo vielä efektikampi ja kitaraa pystyasentoon nostamalla aktivoituva tähtivoima, joka saa yleisön villiintymään ja pisteet tuplautumaan.

Jotkut teistä saattavat muistaa Guitar Hero -arvosteluni edellisestä tekstejäni julkaisseesta sivustosta ja kyseisen hengentuotteeni muistelot Pate Mustajärvestä pelielämyksiin. Vaikka siitä ei olekaan aikaa kuin juuri ja juuri vuosi, on kitarasankaririntamalla ehtinyt tapahtua jo monenlaista. Viimeisin versio pelistä saapui äskettäin Xbox 360:lle ja vakaana tavoitteenani on nyt perustella, miksi se on edelleen vähintään yhtä hyvä peli ja samaan aikaan pysyä tolkuissani siitä, mitä eroa sillä on sekä PS2:n ensimmäiseen, että toiseen Guitar Heroon.

Yleisö vaatii lisää!

Ensimmäinen ero PS2-versioihin on selkeästi se, mikä jättipaketista ensimmäisenä kouraan tarttuu - uusi kitaraohjain. Xplorer-kitaran muotoiluun perustuva valkoinen X360-virtuaaliskepe on pitkän harkintani jälkeen toistaiseksi paras GH-ohjain. Olen testannut niitä monia ja Xplorerilla pelaamisessa fiilis on enemmänkin peliohjainmainen kuin lelukitaramainen. Itse vältyin onnekkaasti myös pelin julkaisun yhteydessä ongelmia aiheuttaneelta väärin kalibroidulta efektivivulta ja sitä korjanneen pätsin ongelmilta. Tuntuma on entistä laadukkaampi ja uskon, että tässä on ollut osansa Microsoftin Quality Controllilla, vaikkeivat mokomat antaneetkaan lupaa langattomuuteen. PS2-kitarani alkaa olla jo niin loppuun väännetty, että sekin aiheuttaa nuottimokia, mutta X360-kitaran kanssa niistä ei voinut syyttää kuin itseään. Ohjaimesta löytyy myös liitin huhutulle efektipedaalille, mutta sen saapumisesta ei ole vielä tarkempia tietoja.

Grafiikat on päivitetty HD-resoluutioon ja yksityiskohtia sekä efektejä on jonkin verran enemmän. Vaikka pelihahmot ovat kärjistetyn sarjakuvamaisia, ovat niiden animaatiot erinomaisen realistisia ja peli näyttää liikkeessä paljon paremmalta kuin ruutukuvissa. Lisäksi Harmonix hallitsee valon ja varjon käytön. Joillain esiintymislavoilla liikkuvat varjot näyttävät todella luonnollisen pehmeiltä ja aidoilta.

Ehkä ehdottomin Guitar Hero 2:n uusi ominaisuus ovat encore-kappaleet. Kun Medium-tasolla tai vaikeammalla saa soitettua vaaditun määrän biisejä läpi, valot himmenevät ja yleisö alkaa vaatia bändin paluuta lavalle. Se hetki, kun tämä ensimmäisen kerran tapahtui, jää omiin historiankirjoihini todella hyvänä pelimuistona. Aluksi aavistelin pelin jumittumista, kun yleisö jäi niin pitkäksi aikaa taputtamaan, mutta sitten encorena alkoikin Spinal Tapin (Tonight) I'm Gonna Rock You Tonight ja kappaleen päätteeksi rumpali räjähti. Samanlaisia lisätatseja on muissakin encore-esityksissä. Hyvä meininki!

Helppohan se on, kun osaa

En tiedä, onko Harmonix pohtinut asiaa samoin kuin minä GH2:n vaikeustasoa säätäessään. Joidenkin mielestä kakkoskitarointi on turhankin helppo, mutta ainakin minun suhtautumisenikin peliin on tässä vuoden aikana muuttunut. Kun ekassa pelissä saattoi hohtaa sillä, että pääsi biisit jotenkuten läpi, niin nyt peliä jo paljon pelanneena ajatuksena onkin saada aikaiseksi mahdollisimman täydellinen suoritus, eli viisi tähteä tai jopa 100% nuoteista. Alkuperäisessä Guitar Herossa törmäsin ensimmäisiin läpäisyvaikeuksiin Medium-tason loppupuolella, nyt viiden tähden suoritus hankaloitui samoilla tietämillä. Voisinkin väittää, että asia on näin: Guitar Hero 2:n kappaleet ovat aikaisempaa vaikeampia, mutta peli on armollisempi virheiden suhteen.

Kappalevalikoima tuntuu aluksi pettymykseltä, mutta osoittautuu lopulta varsin tasapainoiseksi valikoimaksi. Ellei muualla maailmassa omaa "soittakaa Paranoidiamme" vastaavaa Freebirdiä lasketa, ei mukana ole varsinaisesti mitään überkitarajumalakappaletta. Paljon tuntemattomia tekijöitä laidasta laitaan ja paljon kappaleita, jotka on saattanut joskus jossain kuulla. Omaan pelaamiseni tämä valikoima sopi aikaisempaa paremmin, sillä pidän erityisesti pitkien soolojen soittelusta ja niitä näissä riittää. Ehkä tämä liittyy varhaisnuoruuden pianotunteihin, mutta pärjään biisien soolo-osissa yleisesti paremmin kun samaa toistavissa kompeissa. Xbox Live Marketplacen kautta peliin voi ladata myös ykkös-Guitar Heron kappaleita kolmen kappaleen paketeissa, mutta ainakin toistaiseksi ne on hinnoiteltu järkevyyden ulkopuolelle. Toivottavasti jatkossa lataukseen saa myös ihan uusia kappaleita.

X360-versio lisää PS2-GH2:n valikoimaan 10 uutta kappaletta, mm. Alice Cooperia, Deep Purplea ja My Chemical Romancea, joka esiintyy aitona itsenään eikä imitaationa. Lisämotivaatiota kitarointiin antaa tietenkin Liven Achievementit. Enpä olisi varmaan helpointa tasoa jaksanut jyystää enää uudestaan läpi, ellei siitä olisi ollut palkintoja virtuaalivehjettä kasvattavaa pistesaldoa. Saavutukset vaihtelevat helpohkoista (yksi kappale täydellisesti läpi) megalomaanisiin (tuhannen nuotin putki eli ns. 'Yngwie Malmsten Award').

Kuka suostuu basistiksi?

Kaksinpeliäkin on viilattu. Ensimmäisen pelin nuottien jakelu tuntui välillä hieman epäreilulta ja sitä onkin tasapainotettu, mutta nyt biisejä voi soittaa myös yhteistyössä. Kakkoskitaroija voi soittaa myös komppi- tai bassokuvioita. Huhuttua verkkopeliä ei pultattu vielä X360:n GH2-versioon, mutta Livessä voi ainakin käydä vertailemassa pistesaldoaan kavereiden ja muiden pelaajien tuloksiin.

Jos luulette, että peliarvostelijat saavat kaiken ilmaiseksi ja juovat samppanjaa päälle, voin kertoa, että olen kuluttanut Guitar Hero -pelisarjaan käytännössä jo lähes kolmesataa euroa. Tuplasti, jos laskee mukaan vahvistimen ja oikean sähkökitaran, jonka hankintaan peli innoitti ja jota vakaa aikomukseni on opetella satunnaista näppäilyä paremmin soittamaan. Moni peli ei moisiin summiin varmaan oikeuttaisi, mutta voin ilmeen värähtämättä sanoa, että Guitar Hero on ollut sen arvoinen. Nyt sarjaan luvataan uusia osia vuosittain, kolmonen on tulossa syksyllä langattomine ohjaimineen ja verkkopeleineen sekä samasta juuresta lähtenyt Rock Band rumpuineen, mikkeineen ja koskettimineen jouluksi. Näyttää siis siltä, että mahdollinen veronpalautukseni on jo käytetty. Olen edelleen Manu Pärssinen, Guitar Hero -addikti.

V2.fi | Manu Pärssinen

Guitar Hero 2 (Xbox 360)

Kakkoskitarointi on kaikin puolin hiotumpi ja komeampi Guitar Hero, joka pistää edelleen vibaa punttiin.
  • Edelleen Guitar Hero
  • Ohjain
  • Encore-fiilikset
  • Ei yhtään megasuperbiisiä
  • Lisälaulujen hinta
  • Verkkopeliä saa odottaa GH3:een asti
< MotoGP... Resistance: Fall of ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova