Tuorein sisältö

Singstar Suomibileet

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Musiikkipelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: London Studio
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 12.11.2014
Pelin kotisivut
Esa Toikkonen

09.01.2015 klo 11.57 | Luettu: 17116 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Suomi laulaa uuteen tyyliin
Singstarit ovat laulattaneet suomalaisia jo vuosikymmenen ajan. Nyt pelisarja siirtyy Playstation 4:n aikakauteen ja samalla peli uudistuu enemmän kuin koskaan. Pelisarjan aiemmat osat ovat olleet hyvinkin samankaltaisia valikoista ja pisteenlaskusta lähtien. Pieniä muutoksia alkuaikoina nähtiin, mutta viime vuosina versioiden välillä on muuttunut ainoastaan kappalevalikoima. Onkin mukavaa, että peliä kerrankin möyhennetään selvästi.


Pelin perusidea on uudistuksista huolimatta säilynyt; tarkoitus on laulaa mahdollisimman oikein – tai ainakin oikealta korkeudelta. Kappaleen valinnan jälkeen musiikki alkaa rullata ja mikki heitetään pelaajalle. Pistelasku on muuttunut täysin, enkä varmaksi osaa edes sanoa, mitkä ovat täydet pojot. Puhutaan kuitenkin miljoonista, kun ennen täydet pisteet olivat 10 000. Tässä on lähdetty ehkä sekoittamaan turhankin paljon pakkaa, eihän se pelikokemusta paranna vaikka pistehaitari onkin suurempi. Ehkä uudistuttu on vain uudistumisen vuoksi.

Valikot ovat myös kokeneet täydellisen uudistuksen. Ne toimivat selvästi jouhevammin kuin aiemmin ja ovat samalla aiempaa tyylikkäämmät. Pelaaminen ei vaadi enää mikrofonien ostoa, vaan älypuhelinta voi hyödyntää tähän tarkoitukseen. Hommaan tarvittava sovellus näkyi löytyvän ainakin Androidin ja iPhonen kauppapaikoilta. Puhelimien yhdistäminen peliin onnistui mutkitta lähiverkon kautta, mutta itse pelaaminen tällä konstin takkusi. En ole varma hävisinkö puhelimen kautta pelatessa pisteitä, mutta ruudulla näkyvä oikeaoppisesta laulamisesta kertova palkki ilmestyi ruudulle selkeällä viiveellä ja häiritsi laulusuoritusta.

Siitä nyt voi olla montaa mieltä


Suomibileiden musiikkivalikoima kattaa suomiräppiä ja kevyttä kotimaista, mutta Apulantaa rankempaa on turha odottaa. Popin ja iskelmän raja on melko häilyvä, joten useita kappaleita voi listata myös jälkimmäisen puolelle. Tällä kertaa Suomi-Singstar ei ole sataprosenttisesti kotimaista tuotantoa, vaan valikoimista löytyy myös viisi kappaletta ulkomaista musiikkia. Samatulkomaisett kappaleet löytyvät myös Suomessa yleisesti myynnissä olevasta Ultimate Party –pelistä, mikä tuntuu todella typerältä ratkaisulta.

En ole ensimmäistä kertaa pelaamassa Singstaria. Sen voi muun muassa päätellä siitä, että PS3:n aikakaudella olen ostanut ja sisältökoodeilla hankkinut Singstarin latauskaupasta reilusti yli sata digitaalista kappaletta. Niistä uudelle Singstarille päivitetyt kappaleet voi ladata maksutta uuteen Singstar-versioon. Yhteensä pystyin lataamaan lähes puolet kaikista hankkimistani kappaleista, mikä on positiivista. Aiemmin pelkäsin, että Playstation kolmoselle ladatut kappaleet jäisivät sinne, mutta olen erittäin iloinen, että suuren osan sai imutettua myös uusimmalle Playstationille. Laulukauppa toimi muuten sujuvasti, mutta kun kappaleita oli siirtänyt useita samanaikaisesti ostoskoriin, hävisi niistä osa kassalle mentäessä. Takkuilu ärsytti, mutta vaivaa näkemällä sain lopulta kaikki kappaleet ladattua.

Uusin Singstar on täynnä pieniä uudistuksia. Se on samalla täydellisten kotibileiden ehdoton hankinta ainakin Playstation 4:n aikakaudelle siirtyneille. Puhelimien kautta laulaminen on epäonnistuneen tuntuinen uudistus, mutta muuten peli tuntuu tuoreemmalta kuin pitkiin aikoihin. Jos laulaminen innostaa ja laululista tuntuu sopivalta, älä turhaan mieti ostoaikeitasi pidempään.



Kappaleet
Anna Abreu - Ra-ta ta-ta
Antti Tuisku - Jää Tai Mee
Apulanta - Mä Nauran Tälle
Arttu Wiskari - Mökkitie
Avicii - Hey Brother
Carly Rae Jepsen - Call Me Maybe
Cheek - Timantit on Ikuisia
Demi Lovato - Let it Go
Diandra - Prinsessalle
Elonkerjuu - Viistäköön Siipeni Maata
Erin - Toiset Mimmit
Janna - Sä Et Ole Hullu
Jannika B - Seuraavaan Elämään
Jenni Vartiainen - Suru On Kunniavieras
Jesse Kaikuranta - Vielä Täällä
Johanna Kurkela - Oothan Tässä Vielä Huomenna
Juha Tapio - Paremmat Päivät
JVG feat. Anna Abreu - Huominen on Huomenna
Kaija Koo - Vapaa
Kaija Koo - Kuka Sen Opettaa
Kasmir - Vadelmavene
Krista Siegfrids - Can You See Me?
Laura Närhi - Tämä On Totta
Lorde - Royals
Nopsajalka - Lupaan Olla
Paula Koivuniemi - Kaiken Antanut
Pharrell Williams - Happy
Robin - Onnellinen
Sanni - Me Ei Olla Enää Me
Suvi Teräsniska - Vaiettu Rakkaus


V2.fi | Esa Toikkonen

Singstar Suomibileet (Playstation 4)

Kotibileiden ehdoton suosikki on raikastettu tähän päivään tyylikkäästi, mutta aivan kaikissa uudistuksissa ei valitettavasti ole onnistuttu.
  • Uudet laulut
  • Uusi freesi ilme
  • Hyvä päivitys uudelle konsolisukupovelle
  • Puhelimet ovat huonoja mikrofoneja
  • SuomiSingstar ei kaipaa ulkomaista rallattelua

Pelikuvat

< Super Smash Bros for... The Hungry Horde... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (9 viestiä)

Läähättäjä

09.01.2015 klo 13.59 5 tykkää tästä

Eli suomipopin puhkisoitetut tekstityksellä on arvosanan perusteella yhtä peli kuin Shadow of Mordor ja Smash Bros?

Makuja on monia...
lainaa
Casa

Moderaattori

Rekisteröitynyt 27.10.2008

09.01.2015 klo 14.15 7 tykkää tästä

Tämän pelin kohdalla on melko turha tähtiä tuijotella. Singstar on karaokepelinä viihdyttävä ja ostopäätös kannattaa tehdä sen mukaan, mikä mieli kappalelistasta tulee. Koska hommaa on uudistettu, niin siitä jäi freesi olo ja hyvät pisteet. Musiikkimakuja on niin monia, että kappalevalikoima vaikutti tähtiin todella vähän.

Vertailu täysin erityyppisiin peleihin on melko turhaa. Sen sijaan verrattaessa muihin konsolien karaoke-peleihin, on Singstar ehdoton ykkönen
lainaa
IGN

09.01.2015 klo 18.29 2 tykkää tästä

0/10. Ei dupsteppiä. Ei Xboxille
lainaa
jpofdsjpio

09.01.2015 klo 23.47 3 tykkää tästä

Joo pitäshän tälle antaa max 2 tähteä koska on vaan laulua. Ihan samalla tavalla urheilupelille saa antaa maksimissaan 3 tähteä koska vaikka futis olisi kuinka hyvin toteutettu niin ei se vaan pärjää jollekin eeppiselle avaruusoopperalle
lainaa
nyt_hermanni

11.01.2015 klo 10.03 5 tykkää tästä

Läähättäjä kirjoitti:
Eli suomipopin puhkisoitetut tekstityksellä on arvosanan perusteella yhtä peli kuin Shadow of Mordor ja Smash Bros?

Makuja on monia...

Taidat olla melko retardi?
lainaa
not_going_there

11.01.2015 klo 13.52

En taida olla tarpeeksi tavis pelatakseni näitä pelejä
lainaa
cubisti

12.01.2015 klo 10.50

Meneekös PlaystationEye mikrofoonista?
lainaa
Casa

Moderaattori

Rekisteröitynyt 27.10.2008

12.01.2015 klo 12.48

^ En huomannut kokeilla. Jos kellään muulla ei ole varmaa tietoa tähän antaa, niin testaan tuota huomenna.
Muokannut: Casa 12.01.2015 klo 12.49 lainaa
Casa

Moderaattori

Rekisteröitynyt 27.10.2008

16.01.2015 klo 22.01

cubisti kirjoitti:
Meneekös PlaystationEye mikrofoonista?


Päivät menevät niin vauhdilla, että nyt vasta kerkesin kokeilemaan. Kyllä – Playstation 4:n Cameraa pystyy kuvien ja videoiden tallentamisen lisäksi käyttämään mikrofonina laulamiseen. Puolen metrin päästä laulettuna homma luisti erinomaisesti, kuten myös kahden metrin etäisyydeltä. Lopuksi heittäydyin sohvan perukoille reilun 4 metrin etäisyydelle kamerasta, jolloin jouduin rääkymään melko kovaan ääneen, että peli rekisteröi kaiken hoilotuksen. Oiva ominaisuus mielestäni ja vielä kun tähän ynnättäisiin tanssiliikkeet niin avot.

Jos tarkoititkin Playstation 2:n tai 3:n kameraa, niin niitähän uusin pleikkari ei tue lainkaan. Täytyy olla siis uuden sukupolven kamera pelatakseen.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova