Tuorein sisältö

Hatred

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Destructive Creations
Julkaisija: Destructive Creations
Julkaisupäivä: 01.06.2015
Pelin kotisivut
Matias Puro

18.06.2015 klo 17.23 | Luettu: 15991 kertaa | Teksti: Matias Puro

Rankka päivä
Päätoim.huom. Pelin arvostelukappaleen lähetti toimitukseen fani, joka olisi halunnut, että Hatredin arvostelee Peltonen. Valitettavasti Peltosen tietokone on veivattavaa mallia, joten arvosteluvastuu siirtyi Matiakselle.


Mitä mieltä pelistä ikinä onkaan, on ainakin selvää että Hatredin markkinointitiimi on osannut asiansa. Aikakautena, jolloin kulttuurin sosiaaliset rakenteet sekä oikeudet ovat olleet puhutuimpia aiheita mediassa, Destructive Creations räväyttää esittelemällä ihmisoikeuksien, altruismin ja hyväntahtoisuuden naamalle sylkevän Hatredin.

Nyt vetää synkkiin


Peliä ympäröivän kohun ohittaneille kerrottakoon, että Hatred on isometrinen kahden tatin räiskintä, jossa pelaajan tehtävänä on aiheuttaa kaaosta ja uusi holokausti amerikkalaisessa lähiössä. Siviiliväestön lisäksi rautatähtäimiin löytää tiensä aimo annos poliiseja sekä kansalliskaartin mosureita. Pelin synkeää tunnelmaa vahvistaa Sin Cityä apinoiva visuaalinen tyyli, jossa saturaatio on vedetty nolliin tiettyjä yksityiskohtia, kuten verta, lukuunottamatta.


Hatredin lähtökohta yrittää olla synkempi kuin vakavasti masentuneen mielenmaisema maanantaiaamun kaatosateessa. Harmaaseen maailmaan kyllästynyt nahkatakkihevari on lukenut liikaa death metal -lyriikoita, ja päättänyt pistää kunnolla ranttaliksi puhtaan misantropian nimessä. Surkuhupaista ihmisvihamantraansa mörisevä antagonisti tuo mieleen lähinnä teini-iän pahimmat emoilut, enkä ollut missään vaiheessa varma, olivatko monologit satiiria vai tosissaan kirjoitettuja. Kun kellariin köytetty vanki on harjoitusmielessä teloitettu, sohvapöydällä odottavat aseet noukitaan mukaan ja ulko-ovi avataan viimeistä kertaa. Veri virratkoon pitkin Amerikan katuja, kunnes hevimiehen ärsytys naapureitaan kohtaan on laantunut. Patoumia ihmiskuntaa kohtaan setvitään seitsemän kentän verran, kunnes hevari voi vihdoin huokaista helpotuksesta. Lopputekstien rullatessa helpotus koittaa myös pelaajalle, joskin huokailu tapahtuu lähinnä tylsyydestä.


Hatredin tarina on pelin kohumyrskyä ajatellen naurettavan olematon. Kun peli päättää ottaa aiheekseen siviilien massamurhaamisen, olettaisi pelintekijöiden myös kommentoivan aihetta jollakin tapaa, edes väljästi. Päähahmosta tai hänen motiiveistaan ei kuitenkaan anneta tietoa suuntaan tai toiseen, eikä pelissä ole minkäänlaista juonta. Pelaajan toimeksi jääkin siirrellä päämäärättömästi kursoria ympäriinsä räpiköivien ihmisten suuntaan, jotta etenemiseen vaaditut kuolinluvut kasvavat tarpeeksi suuriksi. En odottanut syväluotaavia analyyseja syrjäytymisen riskeistä nykyisessä yhteiskuntarakenteessa, mutta edes South Park -tyylinen kritiikki ja naljailu olisi ollut suotavaa. Hevari motiiveineen on niin löysää kamaa, ettei miestä voi edes vihata; aika kuluu lähinnä katsellessa ruutua apaattisena, kun miekkonen heittää viidettä kertaa räväköitä lainejaan, kuten “olette kaikki ihmisjätettä” tai “joskus minusta tuntuu, että tapan heidät liian nopeasti”. Hoh hoijaa.


Keskiluokkaiseen lähiöön sijoittuva ensimmäinen kenttä on shokkiarvoiltaan suurin. Ennen lopullista puutumista pelin sisältöön - joka tapahtuu noin vartin jälkeen - lähiössä räiskiminen shokeeraa ja inhottaa odotettavalla tavalla. Räiminnän alettua ihmiset juoksentelevat karkuun apua huudellen, ja haavoittuneiden epätoivoiset anelut inhottavat juuri sopivasti. Passivoituminen kuitenkin koittaa nopeasti, eikä viidennentoista teloituksen kohdalla enää välitä ilmeettömän siviilin kohtalosta. Hoidetaan homma nyt vaan pois alta, jotta päästään seuraavaan alueeseen. Kampanjan aikana päästään näkemään pikkukaupunkeja, teollisuusalueita sekä tukikohtia, joista lähinnä ensinmainitut ovat nättiä katseltavaa, jälkimmäisten muistuttaessa itseään toistavia rakennuksia ja harmaita käytäviä.

Lussu meininki


Hevimies on paitsi yhtä uhmakas kuin murkkuikäinen, myös yhtä energinen. Ympäriinsä juoksentelua riittää, eikä nahkatakin likaantumistakaan pelätä kun hevari heittää kuperkeikkaa ristitulen alla. Muuten liikerepertuaari on varsin suppea; ryntäilyn ja kierimisen lisäksi hahmo voi hyppiä sekä esteiden yli että ikkunoista sisään, sekä mennä kyyryyn. Piilossa värjöttelyllä ei kuitenkaan pitkälle pötkitä, sillä lisähipareita tarjotaan ainoastaan teloittamalla porukkaa lähietäisyydeltä. Viimeisten kenttien vihollisrykelmiä lukuunottamatta hengenlähtöä ei kuitenkaan tarvitse juuri pelätä, lainvalvojien tekoäly kun on päätynyt budjettileikkausten alle. Avoimilla alueilla fiksusti selustaan kiertävät karhuryhmäläiset ovat avointa riistaa sisätiloissa, missä ryhmä erikoiskoulutettuja sinihaalareita marssii autuaan tietämättömänä pötkönä ovesta sisään, vaikka ovenkarmit olisivat työkaverien sisuskaluilla vuorattuja.


Olohuoneen nurkasta noukitulla Kalashnikovilla ei kokonaista maakuntaa laiteta maatumaan, joten nahkatakin alle hankitaan pikaisesti muutakin kättä pidempää. Murhasimulaattoriksi Hatredin mutkavalikoima on yllättävän pieni. Rynnäkkökiväärejä ja konepistooleja löytyy muutama kappale, haulikoiden ja pistoolien kohdalla pitää selvitä yhdellä vaihtoehdolla. Pelin erikoisaseiden, eli liekinheittimen ja singon, ammuksia jaetaan niin niukasti, ettei niitä kannata mukaan noukkia; hevarin kantokyky kun rajoittuu kolmeen aseeseen. Taistelu on silti yllättävän tylsää. Aseissa ei ole munaa, äänet ovat lussuja ja räiskiminen on maalitaulusta huolimatta ikävystyttävää. Ehkäpä Hatredin suurin kysymys ei olekaan, miten tällaisesta aiheesta saatiin tehtyä peli, vaan miten tällaisesta aiheesta saatiin tehtyä näin tylsämielinen peli.

Optimisti pyrkii aina näkemään asioiden hyvät puolet, vaikka Hatredin tapauksessa positiivisia tunteita saakin kaivella kuonan alta. Olemattoman tarinankerronnan, itseään toistavan räiskinnän ja tylsistyttävän provosoivan aiheen alla kuitenkin kytee myös jotakin hyvää. Hatredin ympäristöt ovat ehkä näyttävimmin tuhoutuvia, mitä olen Silent Stormin jälkeen nähnyt. Puuaidat katkeavat kahtia, ikkunat sirpaloituvat, autot räjähtävät ja seinät murenevat, kunhan tuhotalkoisiin riittää aikaa ja tulivoimaa. Täysin tuhoutuvat ympäristöt mahdollistavat kekseliäämpiä pelaamistapoja, kun etenemisreitit voi kinkkisessä tilanteessa keksiä itse. Etuovella kyttäävää kansalliskaartia ei tarvitsekaan kohdata kasvotusten, kun takaseinään voi räjäyttää miehenmentävän aukon, eikä vaikeasti lähestyttävään huoneeseen tarvitse tehdä rynnäkköä, kunhan vain ampuu seinään kranaatinkokoisen reiän. Tuhotöitä edesauttaa ympäriinsä sijoitetut kaasusäiliöt, joiden jäljiltä kauneinkin omakotitaloalue muistuttaa kaatopaikkaa.

Tärisevä diashow



Tylsistyminen ei ole Hatredissa alati vallitseva tunnelma, siitä pitää huolen turhautuminen teknisiin ongelmiin. Isometrisyys aiheuttaa jo itsessään ongelmia hahmon juoksennellessa pitkin seiniä, mutta hevari töksähtelee jatkuvasti myös ylitettäviin esteisiin, ovenkarmeihin ja raunioihin ilman syytä. Peli vaatii koneelta jo alustavasti runsaasti pyöritystehoa, mutta pidemmissä pelisessioissa Hatred pistää suorituskykyisemmänkin PC:n polvilleen. Kaatuiluakin tapahtui useampaan otteeseen, samoin pelin jumiutumista jo suoritettuun objektiiviin.

Hatred on kaikinpuolin mitäänsanomaton teos. Aiheeltaan kuvottava ja luotaantyöntävä räiskyttely ei onnistu säväyttämään harvalukuisilla mekaniikoillaan, eikä pelaaminen tarjoa pelaajalleen mitään. Olematon päähahmo - jonka surkuhupaisat dialogit vievät hevarilta viimeisetkin uskottavuuden rippeet - ei sisällä mitään samaistuttavaa pintaa, jolloin pelaamisesta voisi välittää. Sosiopaatin leikkiminen onnistuu paremmin Hotline Miamissa, audiovisuaalisuuden ihastelijoille taas löytyy Sin City. Jos turhautuminen nyky-yhteiskuntaan on lähellä sydäntä, katsele mielummin Rankka päivä. Pelin ainoaksi valttikortiksi nousee komeasti luodut, tuhoutuvat ympäristöt, mutta niitäkin ihastelisi mielummin pelissä, jonka pelaamisessa olisi minkäänlaista järkeä.

V2.fi | Matias Puro

Hatred (Tietokonepelit)

Hatred on tylsistyttävän tasapaksua, ikävystyttävää räiskintää, jonka ainoaksi myyntivaltiksi nousevat pelin tuhoutuvat ympäristöt. Pelin aiheen oksettavuudesta saattaisi ärsyyntyä, jos tylsistymiseltä jaksaisi tarpeeksi välittää.
  • Hienosti tuhoutuvat ympäristöt
  • Kaikki muu
< Lifeless Planet... The Witcher 3: Wild ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (10 viestiä)

iojnfdfdijpo

18.06.2015 klo 17.57 3 tykkää tästä

onko nyt helpompi tappaa ihmisiä matias?
lainaa
RandomSwinger

18.06.2015 klo 19.54 20 tykkää tästä

Muuten ihan hyvä arvostelu, mutta sanaa "hevari" viljeltiin turhan tiheään. Itsessään jo saman ilmaisun käyttäminen käy nopeasti itseään toistavaksi ja tylsäksi mutta tämän lisäksi arvostelijasta välittyi ylenkatsova kuva kyseisen musiikkigenren ystäviä kohtaan. Ei näin. Muuten kelpo tekstiä kyllä.
lainaa
hmm

18.06.2015 klo 21.00 3 tykkää tästä

RandomSwinger kirjoitti:
Muuten ihan hyvä arvostelu, mutta sanaa "hevari" viljeltiin turhan tiheään. Itsessään jo saman ilmaisun käyttäminen käy nopeasti itseään toistavaksi ja tylsäksi mutta tämän lisäksi arvostelijasta välittyi ylenkatsova kuva kyseisen musiikkigenren ystäviä kohtaan. Ei näin. Muuten kelpo tekstiä kyllä.


Arvostelija ei muutenkaan tiedä hevarin ja metallistin eroa
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.06.2015 klo 22.05 9 tykkää tästä

hmm kirjoitti:

Arvostelija ei muutenkaan tiedä hevarin ja metallistin eroa


En ole ikinä kuullut metallistia yleisemmässä käytössä, vaikka Tuska Festival ja metallikonsertit olivat tuttuja, ja muutenkin tyylisuuntausta seurasin useampia vuosia nuorempana.

...en siis tiedä minäkään kyseisten eroa. Hevari on se sana, mitä käytettiin, oli sitten pukuna nahkatakki tai rässiliivit ja musiikkimakuna Iron Maiden tai Emperor.

Mitä arvosteluun tulee, niin en ole yhtään yllättynyt, että peli on kerännyt lähinnä negatiivisia arvosteluja. Se ei päässyt pinnalle millään muulla kuin huomionhakuisuudellaan, joka sekin on vaan mustempi ja "edgempi" versio jo valmiiksi typerästä Postalista.
lainaa
kaktu

19.06.2015 klo 00.07

hevari on ihan hyvä termi käyttää tässä. kaikille tosielämän ammuskelijoille ainakin on hevimusiikki näyttänyt maistuvan
lainaa
RandomSwinger

19.06.2015 klo 00.52 11 tykkää tästä

kaktu kirjoitti:
hevari on ihan hyvä termi käyttää tässä. kaikille tosielämän ammuskelijoille ainakin on hevimusiikki näyttänyt maistuvan


Ei jaksais näihin tarttua mutta kuinka vitun pihalla voi jätkä oikeasti olla? :D "kaikille tosielämän ammuskelijoille ainakin on hevimusiikki näyttänyt maistuvan". Joku vois väittää, että tossa vedetään mutkia suoraksi aika isolla kädellä. Isketään nyt vaikka tollanen pikkuhauska analyysi tähän väliin, josta ilmenee missä musiikkigenressä ne pyssyt oikeasti paukkuu:

http://www.cityam.com/212769/what-musicians-are-most-like


lainaa
jpidsjipdfs

19.06.2015 klo 10.29

ja niinhän siinä kävi että joku kävi heti kirkossa ammuskelemassa julkaisupäivänä
lainaa
kaktu

19.06.2015 klo 23.15 1 tykkää tästä

RandomSwinger kirjoitti:
kaktu kirjoitti:
hevari on ihan hyvä termi käyttää tässä. kaikille tosielämän ammuskelijoille ainakin on hevimusiikki näyttänyt maistuvan


Ei jaksais näihin tarttua mutta kuinka vitun pihalla voi jätkä oikeasti olla? :D "kaikille tosielämän ammuskelijoille ainakin on hevimusiikki näyttänyt maistuvan". Joku vois väittää, että tossa vedetään mutkia suoraksi aika isolla kädellä. Isketään nyt vaikka tollanen pikkuhauska analyysi tähän väliin, josta ilmenee missä musiikkigenressä ne pyssyt oikeasti paukkuu:

http://www.cityam.com/212769/what-musicians-are-most-like

mustien amerikkalaisten välinen jengiväkivalta on eri asia, tuon artikkelin postaaminen sopisi paremmin johonkin gta-arvosteluun.
hevi taas on näiden valkoisten masentuneiden joukkomurhaajien juttu joista hatredin päähahmo on saanut inspiraatiota
lainaa
miettipäsitä

20.06.2015 klo 17.08 7 tykkää tästä

kaktu kirjoitti:
RandomSwinger kirjoitti:
kaktu kirjoitti:
hevari on ihan hyvä termi käyttää tässä. kaikille tosielämän ammuskelijoille ainakin on hevimusiikki näyttänyt maistuvan


Ei jaksais näihin tarttua mutta kuinka vitun pihalla voi jätkä oikeasti olla? :D "kaikille tosielämän ammuskelijoille ainakin on hevimusiikki näyttänyt maistuvan". Joku vois väittää, että tossa vedetään mutkia suoraksi aika isolla kädellä. Isketään nyt vaikka tollanen pikkuhauska analyysi tähän väliin, josta ilmenee missä musiikkigenressä ne pyssyt oikeasti paukkuu:

http://www.cityam.com/212769/what-musicians-are-most-like

mustien amerikkalaisten välinen jengiväkivalta on eri asia, tuon artikkelin postaaminen sopisi paremmin johonkin gta-arvosteluun.
hevi taas on näiden valkoisten masentuneiden joukkomurhaajien juttu joista hatredin päähahmo on saanut inspiraatiota

Miten se on "eri asia"? Ei siinä ole mitään eriä vaan totuus on että kaikille tosielämän ammuskelijoille ainakin on hiphopmusiikki näyttänyt maistuvan.
lainaa
jpifsdfsdpij

24.06.2015 klo 18.25

"tosielämän ammuskelijoille" on ilmiselvästi hyvin vakavahenkinen termi joka sopii hevareille. tuo hiphopgangstojen väkivalta on lähinnä semmoista sullemulle bromance-kinastelua aivan kuten romanien kahakat meilläpäin. ne on ihan leikillään mukana
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova