Tuorein sisältö

Narita Boy

Arvioitu: Playstation 5
Genre: Tasohyppelypelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Studio Koba
Julkaisija: Team 17
Julkaisupäivä: 30.03.2021
Pelin kotisivut
Matias Puro

19.04.2024 klo 21.24 | Luettu: 1045 kertaa | Teksti: Matias Puro

Kuvankaunis kasarimässäily
Espanjalaisen Studio Koban kehittämä hack and slash -peli Narita Boy julkaistiin kolmisen vuotta sitten. Osittain Kickstarterilla rahoitettu, retrohenkinen 2D-toimintapeli arvosteltiin aikanaan Miian toimesta (artikkeli), mutta huhtikuun lopulla ilmestyvä fyysinen julkaisu antaa tekosyyn pelin uudelleen testaamiseen ja toiseen mielipiteeseen..

Ready Player Two


Narita Boyn esikuvat löytyvät siitä samasta kasariklassikoiden röykkiöstä, josta niin moni viime vuosien popkulttuurikimara on ideansa ammentanut: muun muassa Ready Player Onen ja Stranger Thingsin tavoin myös Narita Boy yrittää olla yhdistelmä kaikkea, mihin voi liittää tunnisteen “80s”. On pikseligrafiikkaa, arcade-meininkiä, nörttihuumoria, cyberpunkia, Tronia, syntikkasaundeja, dude-huumoria ja viittä miljoonaa muuta asiaa, joiden päätarkoitus on saada pelaaja sanomaan “whoa”. Aiemmin mainittua Ready Player Onea (ja muita verrokkeja) mukaillen Narita Boyn teinimäistä energiaa tasapainotetaan tarinalla, joka pyrkii käsittelemään aikuismaisia teemoja ja traumoja – pääosin siinä onnistumatta.


Pelinä Narita Boy on kuitenkin toimiva pikku toimintapläjäys. Simppelin näköinen Narita Boy lyö, ampuu ja väistelee tiensä kymmenien erilaisten vihulaisten läpi, eikä toiminnassa ole mitään valitettavaa. Vaikeustasoa voisi kenties korottaa piirun verran ja vihollisia hajauttaa hieman pienemmiksi röykkiöiksi, mutta pääosin kaikki on hyvällä tolalla. Narita Boyn ongelmana on pikemminkin sen tonaaliset ristiriidat, joihin jo aiemmassa kappaleessa viittasin.

Naritan nariseva liitos


Narita Boyn tarina muistuttaa Jeff Bridgesin tähdittämää kasariklassikko Tronia. Tarinassa Narita Boy -arcadepeli kasvattaa tietoisuuden ja alkaa kapinoida tekijäänsä vastaan ryöstämällä tämän muistot. Samalla kun osa videopelistä kapinoi luojaansa vastaan, toinen puoli pelisovelluksesta yrittää pelastaa tämän: videopeli imaisee pelimaailman sisään teinipojan, jonka tulee kasvaa pelin sankariksi ja palauttaa pelintekijän muisti, yksi pala kerrallaan.


Pelaaja kulkee jossakin pelisovelluksen ja sen taustalla toimivan käyttöjärjestelmän välimaastossa. Cyberpunkia ja keskiaikaista fantasiaa yhdistelevä maailma on täynnä robottimaisia olentoja, jotka elävät Narita Boy -videopelin maailmassa. Välillä he tuntuvat toistavan pelin tarinaa, toisena hetkenä he tarkastelevat todellisuutta eri tasolta. Tarina on itsessään hieman hutiloitu, mutta keinotekoisten olentojen pohdinnat herättivät minussa toistuvasti myötätuntoa. Audiovisuaalisesti kerronta toi myös monella tapaa mieleen Ghiblin animaatioelokuvat sekä indiepeli Superbrothers: Sword & Sorceryn, jonka henkimaailman rajamailla taiteileva tunnelma käsitteli eksistentiaalisia kysymyksiä.

Vaikka robottimaisten olentojen maailma on täynnä ankeita tarinoita, tunnelma on yleisesti ottaen rennompi: syntikat soivat ja Narita Boy läimii sateenkaarimiekallaan vihulaisia pinoon. Pelaajan löytäessä pelintekijän muistipaloja peli vetää kuitenkin tonaalisesti totaalisen U-käännöksen. Muistipalaset kertovat pelintekijän elämäntarinan, keskittyen tietysti surkeista surkeimpiin kohtauksiin elämän varrelta. Alkoholisoituneita ja nuorena kuolleita perheenjäseniä, sydänsuruja ja menetettyjä mahdollisuuksia perkaava tarina on yhtä hilpeää luettavaa kuin kuolinilmoitukset.


Ankeus ei olisi itsessään ongelma, mutta Narita Boy yrittää yhdistää kolmea tyystin erilaista tunnelmaa. Yhtäältä Narita Boy on vauhdikas, syntikkasointuinen seikkailupeli; toisaalta kyseessä on hiljainen ja hidas, filosofinen meditaatio; kolmannelta kantilta peli yrittää olla kurjuudessa rypevä biografia. Kahden ensimmäisen yhdistäminen onnistuu vielä jotenkuten, sillä ne sopivat saman maailman kääntöpuoliksi, mutta “tosimaailman” pelintekijän muistot syövät sisältöä muilta osilta. Kokonaisuus tuntuu siltä kuin joku yrittäisi sovittaa yhteen He-Manin ja Schindlerin listan käsikirjoitukset.

Toimivaa toimintaa, muttei muuta


Tuntuu hieman epäreilulta keskittyä näin vahvasti tarinaan, sillä Narita Boy on kuitenkin pääosin 2D-toimintapeli. Ikävä kyllä pelissä ei ole kamalasti mainittavaa tarinan ulkopuolella: vihollisten täyttämässä maailmassa juoksennellaan edestakaisin sitä mukaa, kun pelaaja pieksee oikeita vihulaisia ja kerää oikeita avaimia. Ensin seikkaillaan yhdellä tapaa värikoodatussa maailmassa ja sitten toisessa; välillä tasohyppelyä ja toimintaa rytmitetään mm. surffaamisella sekä ratsastuksella.


Eri taistelumekaniikkoja sekä vihollistyyppejä on tarpeeksi, ja pelattavuus on hyvällä tolalla. Kenties isoin ongelma löytyy checkpointeista: välillä kuolema palauttaa parin sekunnin päähän, toisina hetkinä pitää juoksennella useamman eri huoneen ja esteradan läpi. Mitään merkittäviä ongelmia ei kuitenkaan löydy, mutta eipä löydy merkittäviä kehujakaan. Toimintapelinä Narita Boy on niin tasaisen hyväksyttävää peruskauraa, että sitä on vaikea muistaa enää lopputekstien rullattua.

Jos jokin asia Narita Boysta kuitenkin jää mieleen, niin pelin ulkokuori. Viimeistään vuonna 2024 tuntuu siltä, että pikselitaiteen renesanssivaihekin on jo mennyt menojaan, mutta niin se Narita Boy vain ilmaantuu takavasemmalta ja tarjoilee vuoden upeimpia näkymiä! Valolla ja varjoilla leikkiviä, vahvoja kontrasteja hyödyntäviä sekä mielikuvituksellisia designeja yhdisteleviä tilanteita tulee vastaan sellaisella syötöllä, että napsin pelin aikana ruutukaappauksia kolminumeroisen määrän. Kokonaisuus on viimeistelty hyvin tyylikkäillä animaatioilla, jotka vaihtelevat hillityn minimalistisista ylitsevuotavan yksityiskohtaisiin. Lopputuloksena on kertakaikkisen upeaa jälkeä.

ReTron tarinan ongelmat


Valituksista ja haaleasta vastaanotosta huolimatta Narita Boy on ihan pelaamisen arvoinen peli, jos genre ja tunnelma vaikuttavat kiinnostavilta. Minulla on lämmin paikka sydämessäni pelimaailmoihin sijoittuville peleille (Pony Island, There is No Game, Superhot…) ja Narita Boyn visuaalisesti upeat maisemat ovat jo itsessään kokemisen arvoisia. Tarina on kuitenkin yksinkertaisesti turhan kunnianhimoinen. Arvostan pelintekijöiden yritystä käsitellä suunnilleen kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, mutta tässä tapauksessa vähemmän olisi enemmän.


Narita Boy on myös vuosikymmenen myöhässä. Vuonna 2024 monella alkaa olla jo aikamoinen ähky kasarinostalgisoinnista. Kulttuurillinen zeitgeist on siirtynyt jo vuosia sitten ysärillä mehusteluun, ja katse alkaa olla ennemminkin jo 00-luvun rahastuksessa.

Fyysistä julkaisua kaupitellaan 40 euron hintaan. Jos haluaa VHS-kasettia muistuttavan erikoisjulkaisun, josta löytyy mm. taidekirjaa, sarjakuvaa sekä soundtrackia, joutuu kaivamaan kuvetta 70 euron edestä. Hienoista oheistuotteista huolimatta hinta on varsin korkea, sillä vastaavan kokoluokan pelejä on tottunut näkemään noin 20 euron hintalapulla. Jos kirjahyllyssä on kuitenkin yhä tilaa ja odotat malttamattomana Stranger Thingsin päätöskautta, Narita Boyn parissa viihtyy yhden jos toisenkin illan.

Nintendo Switchin ja Playstation 4:n fyysiset julkaisut ilmestyvät 26. huhtikuuta. Narita Boy on lisäksi ostettavissa digitaalisesti PC:lle sekä Sonyn, Nintendon ja Microsoftin konsoleille.

V2.fi | Matias Puro

Narita Boy (Playstation 5)

Narita Boy on kunnianosoitus kasariklassikoille, mutta miellyttävän toimintapelin tarina on turhankin kunnianhimoinen.
  • Upeaa katseltavaa
  • Miellyttävää toimintaa
  • Tonaaliset ristiriidat
  • Kasariähky
< Persona 3 Reload... Ants Took My Eyeball... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova