Tuorein sisältö

FIFA 17

Arvioitu: Xbox One
Genre: Simulaatiot, Urheilupelit
Pelaajia: 1-4, verkossa 2 - 22
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: EA Canada
Julkaisija: EA Sports
Pelin kotisivut
Esa Toikkonen

12.12.2016 klo 19.00 | Luettu: 4544 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Jalkapallon tarinallinen näkemys
Fifa-pelisarja on ollut iät ja ajat virtuaalijalkapalloilijoiden suosikki. Pahin kilpailija, Konamin Pro Evolution Soccer -pelisarja, on kuitenkin pistänyt uuden vaihteen silmään ja kriitikot ovat hienoisesti jopa kääntyneet sen puolelle. Fifan kehittäjät ovat olleet hereillä ja uusin vuosikerta sisältää pieniä kuin hieman suurempiakin uudistuksia laajalla skaalalla. Suurin niistä on jalkapalloa ja kevyttä roolipelaamista yhdistelevä The Journey -pelimuoto.


The Journeyssä on selkeästi haettu mallia 2K:n NBA-sarjan vastaavasta My Careerista. Pelihahmoa tosin ei luoda itse, vaan kaikki pelaajat muovaavat Alex Hunterin urasta omanlaisensa. Alun kohtaus Alexin lapsuudesta on kuin jostain elokuvasta lainattua ja elokuvallisten näytösten välissä käydään vain vetämässä pilkku sisään. Tarina etenee tästä pikapikaa vuosia eteenpäin, Alexin näytönpaikkaan tulokasleirille. Näytöt omasta osaamisesta on annettava pikaisesti minipeleiksi naamioiduissa harjoitustehtävissä, kuten pujotteluradan vauhdikkaassa läpijuoksussa. Parit reenimatsitkin otetaan ja jos Alex sijoittuu näiden koettelemusten jälkeen porukan parhaimpien kastiin, on paikka Valioliiga-joukkueessa varma.

Kunpa pääsisin kokoonpanoon


Alexin tarina etenee joukkuevalinnan jälkeen matsien välisissä välikohtauksissa, joissa keskustellaan muun muassa joukkuejohdon kanssa. Omavalintaiset puhevalinnat vaikuttavat keskustelujen etenemiseen ja samalla luodaan hyvää, tai välillä hieman huonoakin kuvaa itsestä. Twitter laulaa pelien välissä ja sieltä voi mukavasti kurkkailla, mitä mieltä fanit ovat Alexin otteista. Fanimäärää kasvattamalla voi saada parempia sponsorisopimuksia, mutta ottelujen jälkeisissä lehdistölle annettavissa kommenteissa kannattaa ottaa valmentajankin ajatusmaailma huomioon. Pelimuodossa voi ohjata halutessaan vain Alexia, tai koko joukkuetta. Tarinamuodon lisäksi mukana on kourallinen vanhoja tuttuja pelimuotoja, joista esimerkiksi Ultimate Team –muotoa on paisutettu viikottain vaihtuvilla haasteilla.


Suomalaisille Fifa-faneille on tänä vuonna tarjolla kotimaista herkkua, sillä HJK tekee ensiesiintymisensä Fifan pallokentille tällä vuosituhannella. Viimeksi kotimaisia joukkueita pelisarjassa on nähty vuonna 1999. Nyt vain pitämään peukkuja pystyssä, että jossain vaiheessa koko Veikkausliiga saataisiin lisättyä peliin. Fifathan ovat muutenkin tunnettuja mainioista joukkue- ja pelaajalisenseistään, joten HJK:n lisääminen peliin on mainio fanipalvelus suomalaisille pallon pomputtelijoille.

Jouhevuutta sotatantereilta

Uuden Fifan uudistuksiin kuuluu myös Frostbite 3 -pelimoottorin käyttöönotto. Moottori on käytössä myös uusimmassa Battlefieldissä ja sen avulla peli on hioutunut hieman aiempaa komeammaksi. Hahmojen liikkeet näyttävät realistisemmilta ja pelipaidat hulmuavat todentuntuisesti. Täysin ongelmitta ei kuitenkaan ole selvitty, koska grafiikka- ja animaatiobugeihin törmää silloin tällöin. Uudistuneiden asioiden listalta on vielä hyvä nostaa vapaapotkut, jotka voi selkeällä osoittimella kohdistaa tarkemmin haluttuun paikkaan.


Fifan tämän vuotinen vuosikerta uudistaa itseään ja kierrättää vanhaa sopivassa suhteessa. Yksinpelaamisesta pitävät tulevat varmasti innostumaan The Journey –tarinatilasta. Juoni ei ole siinä mikään mestariteos, mutta jatkuvasti kiinnostaa tietää mitä seuraavaksi omalle suojatille tapahtuu. Itse pelaan enimmäkseen 1 vs. 1 –pelejä verkossa, eikä niistäkään muuta moitteen sijaa voi sanoa, kuin joidenkin random-kanssapelaajien tyhmyys.

Kokonaisuutena Fifa 17 on ehdottomasti paras Fifa-sarjan peli ja se antaa todella kovan vastuksen kilpailevalle pelisarjalle. Harmikseni PES:iä en ole demopeliä enempää päässyt kokeilemaan, joten en osaa sanoa vankkaa mielipidettä siitä, kumpi on parempi. Jalkapallopelien ystävillä on kissanpäivät.

V2.fi | Esa Toikkonen

FIFA 17 (Xbox One)

Parasta ja monipuolisinta jalkapalloa, jota konsoleilla olen pelannut.
  • Tarinatila on yllättävän onnistunut lisä
  • Aiempaa realistisemman näköinen ja tuntuinen
  • Veikkausliiga on huomioitu …
  • … tosin vain yhden joukkueen muodossa
< Farming Simulator 17... Dead Rising 4... >

Keskustelut (8 viestiä)

vihsdodgshoi

12.12.2016 klo 19.11

Missä Jallu luuraa?
Cubisti

13.12.2016 klo 09.06

Mitenkäs tämä uramoodi? Onko se viety niin pitkälle että alun epäonnistumisilla (tahallisilla tai tahattomilla) tie vie divareihin ja pubi-sarjoihin vai vievätkö kaikki tiet aina unelmien näyttämölle Valioliigaan?

Eli onko kehittäjillä ollut kanttia viedä ideansa loppuun saakka vai onko kyseessä vain näennäismukavaa näpertelyä twittereiden ja muiden huhaa yhdentekevien "fanien" keräämisen määrässä? Eli faneja tulee aina vain lisää ja lisää teki kentällä mitä tahansa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

13.12.2016 klo 13.37 2 tykkää tästä

V2 alkanut arvostelemaan homopelejä. Vittu.

-Ei sarkasmia-
Usko69

13.12.2016 klo 15.38 7 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
V2 alkanut arvostelemaan homopelejä. Vittu.

-Ei sarkasmia-


Ymmärtääkseni änäristä on kyllä ilmestynyt arvosteluja jo monen vuoden ajan.
Janne88

13.12.2016 klo 16.27 1 tykkää tästä

Usko69 kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
V2 alkanut arvostelemaan homopelejä. Vittu.

-Ei sarkasmia-


Ymmärtääkseni änäristä on kyllä ilmestynyt arvosteluja jo monen vuoden ajan.


Lätkä onkin hetero laji toisin kuin soccer. Jalkapalloa jos haluaa niin Madden on nykyään paras valinta.
Zlatan

13.12.2016 klo 21.06 1 tykkää tästä

Oot kyllä dekke äijä ku socceria haukut homojen hommaksi :D maailman suosituin ja pelatuin urheilulaji.
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

13.12.2016 klo 21.51

Zlatan kirjoitti:
Oot kyllä dekke äijä ku socceria haukut homojen hommaksi :D maailman suosituin ja pelatuin urheilulaji.

Viittasin siis "FIFA-17-on-homopropagandaa" uutiseen.

http://www.v2.fi/uutiset/pelit/25663/Venalaiset-kansanedu
Muokannut: Sir_Rymylys 13.12.2016 klo 21.51
hvipsihpvs

16.12.2016 klo 11.44 1 tykkää tästä

Kansikuvankin keltamustapoika on niin gay kun vaan voi ihminen olla

Kirjoita kommentti

67679

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova