Tuorein sisältö

Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Tasohyppelypelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Vicarious Visions
Julkaisija: Activision
Julkaisupäivä: 30.06.2017
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

07.08.2017 klo 12.00 | Luettu: 19734 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kolme kohdetta kerralla
Vuonna 1997 ostimme veljeni kanssa PlayStationin. Rahattomalla lukiolaisen ja yliopisto-opiskelijan tiimillä oli varaa vain yhteen peliin kerrallaan, joten kun Hardcore 4x4 alkoi maistua puulta, vaihdoin sen Game Housessa Crash Bandicootiin. Ja se sitten osui ja upposi. Tahkosin pelin läpi paria gemiä vaille 100-prosenttisesti – muistikorttiin ei ollut varaa, joten kirjoittelin tallennuskoodit ylös vihkoon.


Juuri ykkösosa onkin yksi suosikkipeleistäni ja olen palannut siihen säännöllisesti. Vaikka se on samalla myös paikoin sadistisen vaikea ja vaikka Games Done Quickin läpipeluut saavat minut haukkomaan henkeäni. Kun uusintaversio saapui, ei toimituksen sisällä ollut juuri epäselvyyttä siitä, kenelle latauskoodi työnnetään.

Kaikki kolme


N. Sane Trilogy sisältää kaikki Naughty Dogin ohjelmoimat varsinaisen tasohyppelysarjan osat – näiden lisäksi he tekivät myös Crash Team Racingin. Itseni ja monen muun mielestä ne ovat myös sarjan hienoimpia hetkiä, etenkin ykkönen ja kolmonen ovat kenties PS1:n parhaat tasoloikat. Aikanaan niitä moitittiin omintakeisuuden puutteesta, mutta itseäni viehätti niiden tekninen virheettömyys. Siinä, missä useimmat PS1-pelit näyttävät nykyisin jokseenkin hirveiltä vatkaavine tekstuureineen, Crashit ovat aivan pelattavan näköisiä alkuperäisinäkin.


Ei siis ihme, että Vicarious Visionsin uutuuspainos on graafisesti komea. Alkuperäistä materiaalia on käsitelty tyylillä, ja vaikka en välitäkään Crashin ilmeiden hölmöntämisestä, muuten moitittavaa on vaikea keksiä. Nitominen yhteen sopii hyvin siksikin, että pelit jatkavat samaa tarinaa ja ne oli alkujaankin tarkoitettu pelattavaksi perätysten.

Askelia eteen ja taakse


Turha siis sanoakaan, että ryntäsin pelin kimppuun into piukassa. Koin nopeasti ensimmäisen myönteisen yllätyksen: ykkösosan laatikoiden keräilyä on helpotettu. Jos alkuperäisessä pelissä halusi kentästä timantin, se piti pelata läpi kuolematta kertaakaan ja kerätä kaikki laatikot. Nyt jalokiven saa, vaikka kuolisikin, mikä helpottaa elämää huomattavasti. Toinen erittäin ystävällinen uudistus on, että pelissä on nyt automaattitallennus jokaisen kentän jälkeen, sillä aiemmin tallennuspaikan löytäminen oli tarpeettoman vaikea askare. Vähempiarvoinen twiikkaus puolestaan on se, että ykkösenkin kenttiä voi halutessaan pelata Crashin sisko Cocolla.


Hyvin pian kuitenkin huomasin sen, mistä moni muukin on internetissä raportoinut: etenkin ykkösosa on rutkasti vaikeampi kuin aiemmin. Kuolin monta kertaa paikkoihin, jotka PS1-versiossa tulevat lihasmuistista. Kohta kävikin ilmi, että hyppyjen fysiikka on säädetty kohdalleen kolmososan perusteella, mikä tukee myös omia havaintojani. Tästä seuraa, että varsinkin ensimmäisen pelin äärimmäisen tarkat hypyt ovat vaikeutuneet huomattavasti, eivätkä kaikki huippupelaajien suosimat tekniikat ole mahdollisia.

Toinen nitkutuksen aihe liittyy kontrolleihin – ja ehkä yllättävälläkin tavalla. Analogitikku ei nimittäin ole riittävän eksakti ohjausväline peleihin, joissa hypyt ovat usein melkein pikselintarkkoja. Suurin osa kentistä sujuu sillä hyvin, mutta kun päästiin hankalampiin bonustasoihin, huomasin palaavani vanhaan kunnon D-padiin. Harmi vain, että se on yhä samanlainen peukalonsyöjä DualShock 4:ssä kuin aikanaan Pleikkari ykkösellä.


Ja koska peli ei muutenkaan ole enää 1:1 alkuperäinen, myös elämillä olisi voinut heittää vesilintua. Jo 90-luvun lopussa tuntui melko turhalta palata alkuun grindaamaan 20 elämää lisää, jotta sai sitten yrittää jotakin yhtä hyppyä. Super Meat Boy ja kumppanit ovat osoittaneet, että peli voi olla haastava, vaikkei siinä olisikaan rajallista määrää yrityksiä.

Onko kaikki pilalla?


Olennaisin kysymys onkin siis se, pilaako muuttunut hyppyfysiikka pelin kokonaan. Tämä riippunee pitkälti siitä, mitä tältä kokoelmalta hakee. Jos kaipaa täysin autenttista elämystä, haitta on suuri, sillä etenkin ykkösosa on vaikeutunut todella tuntuvasti. Toisaalta sitä on vastaavasti helpotettu automaattitallennuksella ja jalokivien keräilyvaatimuksen höllennyksellä. Tästä huolimatta etenkin jo ennestään vaikeat alkuasukaslinnoitus-kentät ovat nyttemmin niin kinkkisiä, että pelaajalta vaaditaan pitkää pinnaa.


Omasta mielestäni kokoelman nettotulos jää kuitenkin plussalle, vaikka ymmärrän vastakkaistakin mielipidettä. Crashit ykkösestä kolmoseen ovat edelleen hyviä pelejä ja tämän kokoelman kolmosversio on jopa loistava, sillä ennestäänkin hyvät grafiikat ovat parantuneet tyylikkäästi ja pelattavuus on paras. Peli maksaa vain vajaat 40 euroa, joten sitä ei sikälikään kannata arvioida aivan täysihintaisen tuotteen kriteerein. En tiedä, kuinka moni uusi pelaaja ihastuu Crashiin tämän myötä, mutta tasoloikkaveteraaneille N. Sane Trilogy on ihan mukava paluu menneeseen.

Toinen mielipide


Crash Bandicoot oli yksi PlayStation-konsolien muinaisvuosien suurista tasoloikkatoimintasankareista. Mutta Crash on pitänyt pitkään taukoa. Miten otuksen ja hänen Coco-siskonsa comeback mahtaa onnistua, kun se tapahtuu kolmen ihan ensimmäisen Crash-pelin remasteroiduilla versioilla? Miikka Lehtonen hypähtää tuttujen klassikkojen uumeniin ja kertoo sen meille tässä näin, videoitse:

Checkpoint TV esittää: Crash Bandicoot N-Sane Trilogy
(C) 2017 Mediapalvelut
Yhteistyössä: v2.fi


V2.fi | Mikko Heinonen

Crash Bandicoot N. Sane Trilogy (Playstation 4)

Harmillisesta fysiikkakämmennyksestä huolimatta N. Sane Trilogy remasteroi tasohyppyklassikot kauniisti.
  • Sarjan parhaat osat samassa paketissa
  • Automaattitallennus
  • Paikoin sopivasti helpotettu...
  • ...ja toisin paikoin tarpeettomasti vaikeutettu
  • Analogiohjaus ei ole digitaalisen veroinen
  • Demonstroi hyvin, miksi elämistä luovuttiin peleissä
< Splatoon 2... Ever Oasis... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

Consoli

07.08.2017 klo 12.08 3 tykkää tästä

Pyörii vaan 30fps ja latausajat pitkiä ps4-konsolille.
lainaa
einäin

07.08.2017 klo 16.24 1 tykkää tästä

Kyllpä peli on ihan karsea näköinen ja vielä roskasta tehty.
lainaa
Kräs

07.08.2017 klo 18.01 3 tykkää tästä

Consoli kirjoitti:
Pyörii vaan 30fps ja latausajat pitkiä ps4-konsolille.

"Vaan 30fps" eli 5fps enemmän kuin vanha PAL-versio. Mikä tässä nyt sitten on ongelma?
Latausajat on kyllä liian pitkät.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

07.08.2017 klo 18.42

Kräs kirjoitti:
Consoli kirjoitti:
Pyörii vaan 30fps ja latausajat pitkiä ps4-konsolille.

"Vaan 30fps" eli 5fps enemmän kuin vanha PAL-versio. Mikä tässä nyt sitten on ongelma?
Latausajat on kyllä liian pitkät.

Latausajat ovat ihan passelit, mutta silmät oksentaa fps:lle.
lainaa
ebun

07.08.2017 klo 18.59 3 tykkää tästä

Kräs kirjoitti:
Consoli kirjoitti:
Pyörii vaan 30fps ja latausajat pitkiä ps4-konsolille.

"Vaan 30fps" eli 5fps enemmän kuin vanha PAL-versio. Mikä tässä nyt sitten on ongelma?
Latausajat on kyllä liian pitkät.

Täs puhutaanki nyt Playstation 4 -konsolista. Luulis olevan hyvin kykenevä pyörittää 60fps mutta eipä taia olla.
lainaa
GabeWalker

Rekisteröitynyt 08.05.2017

07.08.2017 klo 23.44 5 tykkää tästä

Jengi on taas ihan sekaisin. Pyöriihän tämä aivan tasaisesti 30 fps ja graafisestikin on parempi kuin mitä ps1 -versio. Mitä muuta voi vaatia? Ja lisäksi voi pelata Crashin söpöllä siskolla.
lainaa
huohhh

08.08.2017 klo 00.43 3 tykkää tästä

GabeWalker kirjoitti:
Jengi on taas ihan sekaisin. Pyöriihän tämä aivan tasaisesti 30 fps ja graafisestikin on parempi kuin mitä ps1 -versio. Mitä muuta voi vaatia? Ja lisäksi voi pelata Crashin söpöllä siskolla.

PS4-konsolilta voi todellakin vaatia enemmän.
lainaa
spvgihvrhwiyq

08.08.2017 klo 11.58

Elämäthän ovat kiva tapa nähdä oma kehitys. Jos on vaikeaa niin voi tullakin game overeita ja jos sulla on se viimeinen elämä menossa tiukassa paikassa niin tulee usein mielenkiintoista kitkutusta (ymmärrän ettei ADHD-sukupolvi ymmärrä hienoutta) jotta vaan selviäisi seuraavalle tallennuspaikalle. Ja sitten kun osaat pelin niin on erittäin tyydyttävää vaan nähdä elämäluvun kasvavan ja kasvavan ja niitäkin voi yrittää speedrun-hengessä kerätä maksimaalisen määrän lyhimmässä ajassa

Toki kun peliä on muuten muutettu niin elämäsysteemi on melko rampa. Sama kuin autopelissä saa sekä rahaa että jatkuvasti palkintoautoja
lainaa
Topsunim

08.08.2017 klo 18.18

Selvästi uusin Mario voittaa Crash Bandicootin, koska ei ole elämiä ja on moderni tasohyppely kuin remasteroitu Crash Bandicoot. Onneksi Nintendo ymmärtää nykysukupolvea joka ei ole keskitymis-vaikeuksinen ja ylivilkkas vaan haluavat pelin etenee pehmeästi ilman minkäänlaista game over ruutua.
lainaa
Jonneteiosaa

08.08.2017 klo 19.11 1 tykkää tästä

Selvästi valittajat kuuluvat niihin, jotka eivät yksinkertaisesti osaa pelata. FPS on yliarvostettua ja niin on latausajatkin. Itseä ei kiinnosta kumpikaan, vaan se itse peli. Peli on hyvä niinkuin oli originaalitkin. Git gud luuserit
lainaa
Joni

09.08.2017 klo 04.09 2 tykkää tästä

Ensimmäiset trailerit tästä näyttivät sulavalta 60 FPS:ltä. Vuoden isoin pettymys.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova