Tuorein sisältö

Total War: Warhammer 2

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Strategiapelit
Pelaajia: 1, moninpeli
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Creative Assembly
Julkaisija: Sega
Pelin kotisivut
Matias Puro

16.10.2017 klo 18.24 | Luettu: 1773 kertaa | Teksti: Matias Puro

Sotavasara osuu ja uppoaa
Kun puhutaan jokamiehen strategiapeleistä, on kaksi vaihtoehtoa: Civilization ja Total War. Sivilisaatiotaan läpi vuosituhansien hoivaaville emoille löytyy Sid Meyerin klassikko, nojatuolikenraalien valinta taas on Total War -sarja. Tälläkin kertaa tuhatpäisiä armeijoita ohjataan Warhammerin fantasiamaailmassa, missä taika on totta ja käärmeet syöksevät tulta. Peitset pystyyn, haltiapojat, rotta-armada etenee!

Sotavasara iskee kahdesti



Creative Assemblyn klassinen Total War -pelisarja on kestänyt jo miltei 20 vuotta. 2000-luvun taitteessa ilmestyneestä Shogun: Total Warista alkunsa saaneessa sarjassa on taisteltu niin samuraiden Japanissa, Caesarin Roomassa kuin keskiajan Euroopassa. Viime vuonna historiankirjat vaihdettiin fantasiaan: suunnaksi otettiin klassinen Warhammer-universumi, jonka armeijoista löytyy jousimiesten sekä ritarien lisäksi niin lohikäärmeitä, rottamiehiä kuin dinosauruksiakin. Warhammer saa poikkeuksellisen nopeasti jatkoa jo nyt, kun neljä rotua alkaa kamppailla jättimäisen vorteksin hallinnasta.

Total War -pelit keskittyvät ennen kaikkea sodankäyntiin, jota käydään niin maailmankartalla kuin yksittäisillä taistelutantereilla. Maailmankartalla rakennellaan kaupunkeja, varustetaan armeijoita ja pohditaan suuremman luokan strategiaa. Onko aika vakauttaa taloutta ja saada kaupungit omavaraisiksi, vai jatketaanko valloitusretkeä? Sota on aina läsnä suunnitelmissa: kaupunkien rakennusprojekteista ei löydy mitään Guggenheimeja, vaan torneja ja parakkeja, joilla armeija saa käyttöönsä tehokkaampia tykkejä tai vahvempia velhoja. Diplomatiakaan ei ole olemassa maailmanrauhaa, vaan vahvoja liittolaisia varten, ja peliajasta suurin osa kulutetaan joko armeijaa kasatessa tai sillä sotiessa.


Kun uhittelu on ohi ja on aika kalisutella miekkoja, siirrytään maailmankartalta yksittäiselle taistelutantereelle, jossa miehestä – tai rotasta – otetaan mittaa. Kyseessä ei myöskään ole mikään pikku kahakka, vaan kenraalien takana saattaa seistä monituhatpäinen joukko. Kun sadat hevoset laukkaavat vihollisen selustaan, tanner tömisee ja hiekka pöllyää – ja jousimiesten nuolet peittävät sen kuuluisan auringon.

Sodankäyntiin on myös panostettu pelimekaniikallisesti. Isommat numerot eivät aina tarkoita voittoa: jos jousimiehiään ei ymmärrä suojella yllätyshyökkäyksiltä tai hevosia vastaan tarkoitetut seipäät kohtaavatkin kirveitä, on isompilukuinenkin armeija nopeasti jauhelihaa. Pelisarjan perustana toimiva kivi-sakset-paperi -tyyli (hevoset voittavat jalkaväen, jalkaväki keihäsmiehet, keihäsmiehet hevoset) on yhä mukana, joskin ajan saatossa rakennelmaa on monipuolistettu. Erityisesti Warhammerin erikoisyksiköt, kuten lentävät fenix-linnut sekä lohikäärmeet tai maata pitkin jyräävät dinosaurukset rikkovat tutut taktiikat. Vuosikymmenen ajan toiminut kilpimuuri ei enää riitäkään, kun lohikärmes syöksee tulta yläpuolelta ja läjähtää koko joukon päälle, murtaen etulinjan.


Ympäristö on silti tärkeänä elementtinä mukana: Anakin Skywalkerinkin turmioksi koitunut yläasema antaa apua kukkuloilla, myrskyisä sää haittaa näkyvyyden lisäksi jousimiehiä ja läheinen metsikkö piilottaa katveeseensa isommankin yllätyksen. Ympäristöään erinomaisesti hyödyntävä kenraali voi piestä jopa kymmenkertaisen vihollisjoukon.

Vorteksilla voittoon


Warhammer 2 iski kaltaiseeni Total War -veteraaniin yllättävänkin kovaa. Attilan arvosteltuani olin varma, ettei uudesta Total Warista jaksa enää innostua, varsinkaan kun fantasiahömppä ei ole ikinä ollut sydäntäni lähellä. Warhammer 2 onnistuu kuitenkin siinä, mitä aiemmat Total Warit ovat lähinnä yrittäneet: suunnan antamisessa. En ole pelannut ensimmäistä Total War: Warhammeria, joten kenties jo ensimmäisen osan kampanja oli puhdasta rautaa, mutta ainakin allekirjoittaneelle Warhammer 2 on ensimmäinen Total War -peli, jonka kampanja pysyy eheänä kokonaisuutena. Selkeät objektiivit, ymmärrettävät uhat ja pienempi skaala poistavat Warhammer 2:n kampanjasta kaikki ongelmat, jotka ovat pelisarjan aiempia osia riivanneet.


Tarinassa haltioiden saaren keskellä pyörii jättimäinen vorteksi, jonka voima tuntuu heikkenevän. Vorteksin heikentyminen ei ole mikään pikkujuttu, sillä heikentyessä ulkopuoliset tahot voivat vaikuttaa vorteksiin. Neljä eri ryhmittymää – Skavenin rottamiehet, liskomiehet, hyvät High Elf -haltiat sekä ilkeät Dark Elf -haltiat – alkavat valmistella joukkojaan taistellakseen hurrikaanin herruudesta.

Vorteksia ei kuitenkaan noin vain napata itselleen. Perinteisen valloitussodan sijaan avain piilee rituaaleissa: jokaisen ryhmittymän täytyy suorittaa viisi rituaalia voittaakseen, ja koko kampanja pohjautuukin kyseisten rituaalien valmisteluun sekä suorittamiseen. Rituaalin suorittaminen vaatii “valuuttaa”, jota kerätään eri tavoin. Esimerkiksi kaivoksista, suoritetuista tehtävistä tai tietyistä rakennuksista kertyvää valuuttaa hamstrataan, kunnes summa on täynnä. Potin täyttyessä rituaalin voi suorittaa, mutta aloittamista ei kannata tehdä hätiköiden: rituaalin alkaessa pelaajalle merkitään kolme kaupunkia, joita täytyy suojella koko rituaalin ajan. Vorteksin kanssa säheltäminen luo myös maailmaan epäjärjestystä, eli kaaosta, jolloin omille tiluksille ilmaantuu pakostakin kaaoksen nimeen vannovia vihulaisia, jotka yrittävät estää rituaalin onnistumisen. Jos kymmenen vuoroa kestävän rituaalin päätteeksi kaupungit eivät ole yhä hallinnassa, rituaali epäonnistuu.


Rituaalien valmistelu ja suorittaminen tuo mukavaa rytmiä pelailuun. Valmistelun aikana keskitytään valuuttaa tuottavien alueiden valtaamiseen sekä tehtävien suorittamiseen, mistä vetäydytään taas kaupunkien suojeluun rituaalien suorittamiseksi. Valuutan keräilemisestä syntyy rytmin lisäksi myös selkeä, helposti sisäistettävä objektiivi, jota jahdata läpi pelin. Ja koska kaikki ryhmittymät suorittavat rituaaleja, kiire on alati läsnä: pelin alkuvaiheilla en vielä ymmärtänyt aikataulun nopeutta, jolloin keskityin rauhalliseen rakenteluun. Kun lopulta ymmärsin, miten tärkeää valuutan keräily onkaan, vastustajani suorittivat jo toista rituaaliaan. Onneksi kiriminenkin on mahdollista: vastustajien rituaaleja voi häiritä hyökkäämällä itse merkittyihin kaupunkeihin, tai lähettämällä tekoälyn ohjaaman sotajoukon hoitamaan samaa hommaa. Kampanjan selkeä kaari myös parantaa loppupuolen pelailua: tavallisesti Total War -kampanjat hidastuvat sietämättömiksi puolivälin jälkeen, jolloin yhä suurempi osa ajasta kuluu kaupunkien rakenteluun. Warhammer 2:ssa rivakkuus kuitenkin säilyy, ja alati kasvavat kaaoksen voimat sekä painetta lisäävät vastustajat pitävät pelaajan varuillaan lopputeksteihin saakka.

Neljä erilaista, ei yhtään samanlaista


Harmillisesti pelattavia rotuja on vain neljä kappaletta, mutta uudelleenpeluuarvoa löytyy silti. Eri rotujen pelityylit eroavat mittavasti toisistaan, eikä yksikään pelikerta tunnu samalta. Ensimmäinen kampanjani hoitui haltioilla, joiden ohjeistaminen on hyvin perinteistä Total Waria: perinteiset yksiköt ja rakennukset, kasvavalla vaikutusvallalla hoidettava diplomatia sekä tarkoista muodostelmista nauttivat armeijat eivät juurikaan eroa pelisarjan realistisemmista osista – lohikäärmeitä lukuunottamatta. Synkemmät Dark Elfit ovat varsin samankaltaisia, mutta sateenkaarien sijaan synkistelijät tykkäävät verenläträyksestä, ryöstöretkistä sekä massiivisista aluksista.


Erot kasvavat, kun suippokorvaiset ritarit vaihtaa muihin rotuihin. Liskomiehet esimerkiksi keskittyvät “geomantisen verkoston” kasvattamiseen: tietyt, verkostoon liittyneet kaupungit valtaamalla liskomiehet saavat suuria bonuksia, ja sotatantereella ritarien tai jousimiesten sijaan myllää dinosauruksia, liskoja ja kelluvia sammakoita. Aivan oma lukunsa on Skaven, eli maanalaiset rottaihmiset, jotka pesivät tuhotuissa kaupungeissa. Vastustajat eivät edes tiedä, että rauniot ovat rottaihmisten valtaamia, ellei sotajoukkoa lähetä kaupunkia erityisesti tutkimaan. Harvalukuisten eliittijoukkojen sijaan rotat sikiävät kuin... no, rotat, joten Skavenia vastaan otellessa on parempi varautua heikompiin, tuhatpäisiin sotajoukkoihin jotka vyöryvät läpi taistelutantereen. Eri ryhmittymillä pelailu tuo kerrankin jotakin oikeasti uutta pöytään, eikä kyse ole pelkästään siitä onko ritarini nimi Sven vai Sam.

Teknisesti Warhammer 2 on yllättävänkin bugiton: aivan jokaista pientä bugia ei ole saatu julkaisun yhteydessä korjattua, mutta aiempiin osiin verrattuna Warhammer 2 on hiottu kuntoon alusta alkaen. Visuaalisesti ei tehdä mitään jättihyppäyksiä eteenpäin, mutta peli ajaa graafisesti asiansa, eikä turhia moitteita löydy. Testikoneella (Intel Xeon E3 1230 V3, Nvidia GeForce GTX 770, 8GB DDR3) peli pyöri ilman turhia takkuiluja, vaikka suurin osa asetuksista oli keskitason yläpuolella. Ajoittain taisteluiden lataaminen ja niistä poistuminen kesti yllättävänkin pitkään – erityisesti kampanjan loppupuolella – mutta yleisesti ottaen pelaaminen oli jouhevaa, eivätkä suuremmatkaan taistelut olleet yhtä diashowta.


Total War: Warhammer 2:ta voi suositella varauksetta. Kyseessä on yksi pelisarjan parhaita osia, joka onnistuu korjaamaan lähes 20-vuotisen historian suurimman kompastuskiven, eli yksinpelikampanjan päämäärättömyyden. Selkeät tavoitteet, loppuun asti jatkuva momentum ja hyvin erilaiset pelattavat rodut tekevät Warhammer 2:sta lajityyppinsä klassikon. Jos nautit strategiasta tai olet Warhammer-universumin fani, on aika kerätä valuuttaa ja suorittaa ostorituaali.

V2.fi | Matias Puro

Total War: Warhammer 2 (Tietokonepelit)

Warhammer 2 on yksi kaikkien aikojen parhaista Total War -peleistä.
  • Hyvin erilaiset rodut
  • Paras ja mielenkiintoisin kampanja pelisarjassa
  • Kampanjan loppupuolen ongelmat hoidettu
  • Vain neljä pelattavaa rotua
< Friday the 13th: The... FIFA 18... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

44618

V2.fi:n joulukisa - Voittaja joka päivä!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova