Tuorein sisältö

Etrian Odyssey V: Beyond the Myth

Arvioitu: Nintendo 3DS
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Atlus
Julkaisija: Deep Silver
Pelin kotisivut
Samuli Leppälä

24.11.2017 klo 19.09 | Luettu: 1210 kertaa | Teksti: Samuli Leppälä

Animeryömintää luolastossa
Etrian Odyssey V: Beyond the Myth on klassinen "dungeon crawler", eli peli jossa edetään labyrinttimäisissä tiloissa aina vain eteenpäin kohti lopullista päämäärää. Beyond the Myth -pelin tavoitteena on nousta valtavan Yggdrasil-puun huipulle, sillä sinne päässeitä odottavat jumalaiset rikkaudet ja lupaukset. Peli on ilmestynyt Japanissa jo vuonna 2016, mutta on saapunut länkkäreiden iloksi vasta nyt.

Odysseia läpi puun latvuston


Ympäri Arcaniaa on saapunut seikkailijoita puun juurelle ja heidän tavoitteenaan on päästä valtavan puun huipulle. Pelaajan tulee tehdä näistä seikkailijoista ja onnenonkijoita oma kilta. Kuitenkaan yksikään hahmoista ei tule valmiina, vaan pelaaja saa vapaat kädet valita sankarin rodun, sukupuolen, luokan ja tietyin rajoituksin ulkoisen habituksen. Rotuja Etrian vitosessa on yhteensä neljä, jotka ovat Earthlains (käytännössä tavalliset ihmiset), Celestrians (maagisia ja oppineita haltioita), Therians (turreja) ja Brouni (pikkuruisia ihmisiä).

Erilaisia hahmoluokkia on tämän lisäksi kymmenen kappaletta ja vain tietty rotu voi olla tietyn luokan taitaja. Ihmisille on tarjolla esimerkiksi miekkailijaa ja viikatetta heiluttavaa Harbingeriä, kun taas Celestrianeilla on mahdollisuus velhon tai Necromancerin rooliin. Kuitenkin, luokkia voi vaihtaa myöhemmin oman rodun ulkopuolelle, mutta miinuspuolena on hahmon tason laskeminen viidellä.

Velhot taakse ja lihasta eteen


Pelin tarinassa on vain vähän mainitsemista, sillä Etrian vitonen ei oikeastaan pidä sisällään minkäänlaista tarinaa. Koska pelaaja itse luo kaikki hahmot, ei heidän tarinoitaan sen kummemmin käydä läpi. Yggdrasil-puun juurella sijaitsevassa Iorysin kaupungissa pelaaja voi ottaa vastaan tehtäviä, tallentaa etenemistään, shoppailla tai värvätä (luoda) uuden hahmon. Kaikkiaan jengiä kiltaan mahtuu 25 kappaletta, joten uusien hahmojen luominen on huoletonta puuhaa. Takaisin labyrinttiin palatessaan pelaaja voi ottaa mukaansa viisi rakkainta tai tilanteeseen sopivinta seikkailijaa. Kylässä kohdataan natiiveja, mutta hekään eivät ole juuri itsestään avaudu.

Matkan aikana tietysti myös taistellaan. Toiminta on konservatiivisen vuoropohjaista, eikä tantereelle näy muita kolmiulotteisia kohteita kuin vastustajat. Omat viisi seikkailijaa on jaettu etu- ja takariviin. Fyysiset hyökkäykset tekevät pienempää vahinkoa taakse, mutta samoin sieltä huitaistu nyrkki tekee myös pienempää vahinkoa vihuille. Parasta on asettaa maagi tai pyssysankari taakse turvaan, mutta ilman huolta tehdyn vahingon vähentymisestä. Taisteleminen ja labyrintin tutkiminen on haastavaa. Tämän takia oman tiimin kokoonpano en erityisen tärkeässä asemassa. Vaikka Etrian vitosessa on grindaamisen makua, on ilo huomata että hahmojen kyvyillä on suuri painoarvo, tietty taito voi olla avainasemassa tietyssä tilanteessa.

Piirrä itse karttasi


Jos joku kaappaa Etrian Odyssey V: Beyond the Myth -pelin itselleen ajatuksella, että hän saa pelattavakseen syvällä ja eeppisellä tarinalla varustetun jrpg:n, tulee hän väistämättä pettymään. Etrian vitosessa on kyse seikkailusta ja kurkottamisen tunteesta. Matka Yggdrasilin huipulle on pitkä ja hankala. Aitoon dungeon crawler tyyliin sokkeloiset tilat eivät ratkaise itseään, vaan pelaajan vastuulle annetaan kartan tekeminen. 3DS-konsolin alanäytölle pelaaja piirtää ja merkitsee ympäristöä muistiin. Jos tällainen omistautuminen kuitenkin pelottaa, voi pelaaja valita automaattisen kartoituksen. Tällöin se välitön alue, jolla pelaaja liikkuu, piirtyy karttaan.

Etrian Odyssey V: Beyond the Myth on sinänsä vaikea arvosteltava. Se toisaalta tekee kelvollista jälkeä siinä missä se on hyvä, mutta toisaalta peli saisi paljon enemmän syvyyttä edes pienillä tarinallisilla osuuksilla. Matkan aikana kyllä tulee eteen pieniä tekstipohjaisia valintoja, mutta ne ovat luonteeltaan hyvin yksinkertaisia. Anime-henkinen taide jakaa myös epäilemättä mielipiteitä, itselleni se aiheutti lähinnä huvittuneita hymähdyksiä kun ruudulle ilmeistyi hetkittäin yhä isompia ja isompia maitorauhasia. Musiikit puolestaan ovat kuin suoraan cc-käyttövapaan musapankin holveista varastettuja.

V2.fi | Samuli Leppälä

Etrian Odyssey V: Beyond the Myth (Nintendo 3DS)

Tuntikausiksi luolastoryömintää ja antaa hyvin vapaat kädet oman tiimin luomiseen. Pelin maailma kaipaisi vielä mielikuvituksellisempaa otetta ollakseen todella mielenkiintoinen.
  • Oman killan rakentaminen ja tiimin kasaaminen
  • Rotuja ja hahmoluokkia runsaasti
  • Hahmojen tuunaaminen
  • Tarjoaa rutkasti haastetta
  • Tunne korkeuksiin tavoittelusta ja seikkailusta
  • Tympeät taustamusiikit
  • Syvemmällä tarinalla tai omaperäisemmällä maailmalla varustettuna olisi saatu mielenkiintoisempi kokonaisuus
  • Ensikertalaiselle paljon pureskeltavaa
  • Alituinen ravaaminen kylässä lepäämässä ja tallentamassa (tämä tosin johtuu osaksi omasta huonoudestani)

Pelikuvat

< Mudrunner - A Spinti... Dragon’s Dogma: Dark... >

Keskustelut (2 viestiä)

Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

25.11.2017 klo 21.22

Loistava peli. Tarinan minimalistisuus on vain virkistävää vaihtelua japaniropeksi, pelatessa ei koskaan irtaudu luolastoraivauksen huumasta.
Ei-ihan-ummikko

26.11.2017 klo 00.10

Kyllä. Loistava peli. Jäin koukkuun jo ensimmäisessä pelissä ja nyt omistan kaikki sarjan pelit. Jos kaipaa tarinaa, niin silloin voin suositella Etrian odyssey Untold: The Millenium Girl ja/tai Etrian Odyssey 2 Untold: The Fafnir Knight. Kyseessä ovat siis uudelleen tehdyt darjan ensimmäinen ja toinen osa, joihin on lisätty tarina, valmiit hahmot ja tarunaan liittyvät lisäalueet. Kumpaakin voi myös pelata ns. classic-moodissa, jolloin hahmot tehdään itse ja tarina sekä lisäalueet puuttuvat. Tietääkseni tulossa on myös Untold 3 ja toivottavasti jossain vaiheessa myös Untold 4 ja 5.

Kirjoita kommentti

62669

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova