Tuorein sisältö

Elex

Arvioitu: Xbox One
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Piranha Bytes
Julkaisija: THQ Nordic
Pelin kotisivut
Matias Puro

03.01.2018 klo 15.52 | Luettu: 1909 kertaa | Teksti: Matias Puro

Menneisyydestä muistuttava tulevaisuus
Gothic-pelisarjasta tutun Piranha Bytesin uusin teos Elex kuljettaa pelaajan tulevaisuuden maisemiin. Meteoriitin runtelemassa scifi-ympäristössä henki on höllässä, valinnoilla on väliä ja bugit ovat keskikokoista koiraa kookkaampia.

Numeroita ynnäten



Xbox Onelle, Playstation 4:lle sekä PC:lle julkaistu Elex on osa kuolevaa genreä, eli vanhan koulukunnan roolipelejä, joita pelatessa kaipaisi Excel-taulukkoa. Naskit saattaisivat sanoa, että roolipeleillä menee nykyään hyvin: Witcherit pokkaavat palkintoja, Fallout-mainokset kiiltävät bulevardeilla ja Final Fantasyt sen kuin porskuttavat uutta osaa vanhan päälle. Naavaparrat kuitenkin tietävät roolipelien perinteisen hengen: jos hahmovalikoiden selaamiseen ei tarvitse pantata tuntia kerrallaan eikä taisteluista kulu puolet ajasta lääkejuomien hörppimiseen, kyse on massoille kasualisoidusta hattarasta. Voi, kuinka minulla onkaan ikävä hattaraa.


Tekijätiimi Piranha Bytes ei ole ensimmäistä kertaa ratin takana, vaan studiolla on pitkä historia genren parissa. Gothic- ja Risen-sarjoista tunnettu tiimi on ansioitunut nimenomaan toiminnan ja roolipelaamisen yhdistelemisessä, mitä myös Elex parhaansa mukaan tekee. Toteutus on sitten toinen asia erikseen. Tarjolla ei ole Mass Effectin sujuvaa kolmannen persoonan räiskintää, tai Dark Soulsin monipuolista taistelua, vaan lähtökohdat ovat enemmänkin vähintään kymmenen, ellei lähes kahdenkymmenen vuoden takaa. Pelin modernimmatkin osat ovat sen verran kankeita ja vanhanaikaisia, että vuoden 2017 peliksi Elexiä on vaikea uskoa. Hyvääkin kuitenkin on myös tarjolla.

Jaxuhaleja pelaajalle



Magalanilla ei mene hyvin. Miljoonia asuttanut Magalan-planeetta osui ensin meteoriitin törmäyskurssille, eivätkä ongelmat päättyneet yhteentörmäyksestä koituneeseen tuhoon. Pelkän jäisen kivikasan sijaan meteoriitti piti näet sisällään yllätyksen: kraaterin lisäksi meteoriitti muutti Magalanin maisemia elexillä, harvinaisella materiaalilla. Magalanin eri kuppikuntiin jakautuneet selviytyjät hamstraavatkin nyt sodan keskellä elexiä varastoihinsa, jokainen omiin tarkoituksiinsa. Amissien tavoin teknologian hylänneet berserkerit kuluttavat elexiä taikoihinsa; Falloutin Brotherhoodia mukailevat, yltiöuskonnolliset teknopapit käyttävät elexiä sotakoneiden pyörittämiseen ja Outlaweiksi nimetyt, post-apokalyptiset Mad Max-soturit piikittävät elex-pohjaisia stimulantteja. Viimeisenä ryhmänä ovat albit, kaljut ja vitivalkoiset über menschenit, jotka mussuttavat Elexiä muuttuakseen supersotilaiksi.


Pelaaja on Jax, albien komentaja, joka joutuu pelin alkuvideossa omiensa ampumaksi. Keskelle luontoa kuolemaan jätetty Jax herää useita päiviä myöhemmin, luodinreikä kyljessään: johonkin pitäisi mennä ja jotakin pitäisi tehdä, mutta suunta ei ole selvä. Läheinen samoaja suostuu johdattamaan Jaxin läheiseen berserkien linnoitukseen, mutta siitä eteenpäin valinnat ovat pitkälti pelaajasta kiinni. Noin 50-60 tuntia kestävästä tarinasta löytyy mutkia ja käänteitä tuttuun tapaan, seuraten genren perinteitä. Ihan mukiinmenevässä scifi-tarinassa ei itsessään ole suuriakaan ongelmia, mutta tarinankerronta laahaa erityisesti teknisestä näkökulmasta.


Teknisestä ulosannista sanottakoon sen verran, että Elexin rinnalla paljon parjattu Mass Effect: Andromeda näyttää ja tuntuu realistisimmalta peliltä maan päällä. Väsyneet, pökkelöinä paikoillaan seisoskelevat ukkelit sekä laadultaan heittelevä ääninäyttely latistavat lähes jokaisen kohtauksen. On ymmärrettävää, ettei pienemmän budjetin pelillä ole varaa kinemaattiseen ilotulitukseen, mutta kun hahmojen animoinnit muistuttavat minua vuoden 2003 Knights of the Old Republicista, on aiheellista antaa jo pieniä haukkuja. Ikävä kyllä kankea sekä halvasti luotu 3D-ympäristö ei näytä nykypäivänä yhtä hyvältä, kuin esimerkiksi hieman vanhemmat, isometriset seikkailut. Vanhan koulukunnan roolipelinä Elex on myös täpöten täynnä dialogia jokaisen jonninjoutavan vastaantulijan kanssa, jolloin tasapaksuun jutusteluun väsyy hyvin nopeasti.


Tarinan tapahtumapaikkaan on onneksi panostettu paljon. Magalanin eri kuppikunnat ovat kehittyneet niin eri suuntiin, että samalla planeetalla voi leikkiä niin tulipalloja viskovaa ritaria, aavikon karaisemaa post-apokalyptista selviytyjää kuin jykevien teräskirkkojen keskellä taistelevaa scifi-soturia. Ryhmien eroja korostavat myös tyylikkäästi vaihtuvat ympäristöt, jotka onnistuvat antamaan omanlaisensa tunnelman jokaiselle kuppikunnalle.

Tarinoita, turinoita ja taisteluita


Roolipelien perinteitä kunnioittaen Elex seisoo kolmella jalalla: tarinalla, hahmonkehityksellä ja taistelulla. Tarina on kerronallisista ongelmista huolimatta mukiinmenevää kamaa, mutta myös hahmonkehityksessä sekä taistelussa on omat ärsytyksensä. Elexissä omanlaisensa hahmon rakentelu on hyvin perinteistä hommaa: kokemuspisteitä kerätään taistelemisesta sekä tehtävien suorittamisesta, jolloin uudet kokemustasot antavat pisteitä attribuutteihin, kuten ketteryyteen sekä elinvoimaan. Attribuuttien lisäksi Elexissä kasvatetaan myös taitoja: kunhan attribuuttipisteiden vaatimukset ovat täyttyneet, Jax voi opetella esimerkiksi karismaattisemmaksi puhujaksi tai taitavammaksi tiirikoijaksi. Myös varusteet vaativat tiettyä tasoa: mikä tahansa tuomion tulikirves ei käteen sovi, ellei miehellä ole hauista tapparan heiluttamiseen.


Vaikka Elexin useammalle eri sivulle jaetut kykyvalikoimat saavat pään hetkeksi pyörälle, on todettava, että hahmonrakentelusta on saatu yllättävänkin toimivaa sekä koukuttavaa hommaa. Kokemuspisteitä tippuu juuri sopivalla tahdilla, ettei kaikkea anneta heti, mulle, nyt, mutta samanaikaisesti jokaisen pelisession aikana ehtii saavuttamaan jonkinlaisen virstanpylvään. Aikaa peliin on silti uhrattava; lyhyimmilläänkin Elex vaatii useamman kymmenen tunnin rupeaman, kaiken tarjottavan tahkoamalla päästään jo lähemmäs kolminumeroista lukua.

Hahmonrakentelun hienoudesta huolimatta itse kokemuspisteiden keräily on varsin kammottavaa puuhaa, Elexin taistelu on näet sanalla sanoen hanurista. Paperilla kaikki on kunnossa: esimerkiksi Dark Soulsia mukailevassa taistelussa Jax tekee nopeita sekä voimakkaita hyökkäyksiä, kierii ja väistelee, juo parannusliemiä sekä tekee erikoisiskuja. Elexin vaikeustaso saa kuitenkin jopa Dark Soulsin tuntumaan sunnuntaiselta päiväkävelyltä. Lähes jokainen vastus aiheuttaa jo muutamilla iskuilla kuoleman, eikä taistelutovereiden tekoäly ole lähelläkään avuliasta tasoa. Kun soppaa vielä sekoitetaan älyttömän kankealla sekä hitaalla ohjauksella, koko soppa tekisi mieli huuhtoa vessanpöntöstä alas.


Vanhan koulukunnan roolipeleille haasteellisuus ei ole mikään uusi juttu, mutta jo helpoimmallakin vaikeustasolla Elex aiheuttaa harmaita hiuksia. Taistelutilanteita voi kutsua vain epäreiluiksi, jos eteneminen meinaa jämähtää jokaiseen kanaa korkeampaan vastustajaan. Tuskanhiellä ja verellä (sekä vihollisen tekoälyttömyyttä hyödyntämällä) eteneminen onnistuu hitaasti, mutta olen ihmeissäni, ellei pelin vaikeutta balansoida jälkikäteen.

Hiomapaperia tilaukseen


Tekninen viimeistelemättömyys, huono suunnittelu sekä bugisuus on pelin kenties suurin yksittäinen ongelma, joka paistaa jokaisella osa-alueella. Kuten aiemmin todettua, grafiikat ovat kymmenen vuoden takaa, animaatiot jäykkiä ja taistelu kankeaa. Näiden lisäksi pelin valikot ovat hitaita sekä epäintuitiivisia. Magalanin vaihtelevat maisemat ovat itsessään ihan tyylikkäästi suunniteltuja, mutta kankea ohjaus sekä väristyksiä aiheuttava vaikeustaso tekee samoamisesta vähintään hankalaa. Bugejakaan ei ole onnistuttu siivoamaan pois. Tekoäly toimii jos toimii, hahmot uppoavat maailmaan tai menettävät reitinhakunsa, välillä kävellään seinistä läpi tai katsellaan paikallaan hyrränä pyörivää vartijaa.


Elex on peli, joka toimii vain, jos haikailee 15 vuoden takaisia roolipelejä – ongelmineen kaikkineen. Mukiinmenevä tarina sekä monipuolinen hahmonkehitys nostavat paljon pisteitä, joita surkea taistelu sekä tekninen hiomattomuus rokottavat. Suosittelu on kiinni omista preferensseistä: jos hyvät puolet kuulostavat hyviltä eivätkä huonot aiheuta kylmiä väreitä, Elexistä saa irti kymmenien tuntien edestä seikkailua post-apokalyptisissä maisemissa.

V2.fi | Matias Puro

Elex (Xbox One)

Elex on aikahyppy menneiden aikojen roolipeleihin, niin hyvässä kuin pahassa.
  • Tarina toimii
  • Hahmonkehityksen monipuolisuus
  • Vaihtelevat ympäristöt
  • Kankea ja tönkkö
  • Epäreilu vaikeus taistelussa
  • Bugisuus
  • Teknisesti sekä graafisesti vanhanaikainen
< Yo-kai Watch 2: Psyc... Life is Strange: Bef... >

Keskustelut (4 viestiä)

nfoeisfneg

03.01.2018 klo 21.39

Peli joka saa Massafanit ampumaan itsensä ja KOTORfanit kuolaamaan - kolme tähteä.

Tässä kohtaa olis taas ehkä paikka kahdelle eri arvosanalle. Toinen maksimissaan 1,5 tähteä ja toinen neljän pinnassa
Staalin

03.01.2018 klo 21.56

Rehellisyyden nimissä uskallan ja kehtaan sanoa, että Gothic 3 ja Risenit (ensimmäinen eritoten) ovat uponneet itseeni huomattavasti paremmin kuin Elder Scrollsit. Piranhan peleissä on järkyttävä taistelu, pelit ovat bugisempia, ääninäyttely hävettää, eteneminen on äärimmäisen hidasta jne. Niiden maailma on vain huomattavasti aidompi ja hienompi paikka mielestäni (vaan ei graafisesti). Tehtävät ovat toinen syy. Jälkikäteen mietittynä on vaikea kuitenkin sanoa, mikä saa minut pelaamaan ennemmin Piranhan ropelluksia. Mitään järkevää syytä ei oikein tunnu löytyvän. Jokin näissä vain iskee. Eikä ainoastaan minuun, sillä kyllähän näillä on oma pelaajakuntansa joiden keskuudessa Piranhan tekeleillä vallitsee jonkinasteinen kulttipelien leima. Muuallakin kuin Saksassa. Lieköhän status syntynyt kahden ensimmäisen Gothicin aikaan? Kaiketi siihen aikaan ne edustivat kilpailijoihin verrattuna teknisestikin korkeampaa luokkaa? Arvailuksi menee, mutta jokin näissä viehättää. Olisi todella, todella hienoa nähdä Piranha bytes:in roolipelien parhaat puolet teknisesti paremmissa puitteissa, isolla budjetilla. Eniten on turhauttanut pelien taistelumekaniikka, varsinkin ensimmäiset 20 tuntia. Toisaalta se saattaa olla yksi syy, miksi pelit tuntuvat erityisen palkitsevilta. Tätä ajatuksenjuoksua tekstiksi naputellessani, minussa heräsi taas suunnaton himo lähteä reissulle näihin hienosti tehtyisin maailmoihin. Tällä kertaa vuorossa siis Elex.

On todella kummallista, että nämä äärimmäistä kärsivällisyyttä vaativat pelit saavat ajastani lohkaistua kymmeniä tunteja, kun turhautumiskynnykseni on todella alhainen normaalisti, eikä paperilla yhdenkään Piranhan pelin pitäisi kiinnostaa pätkääkään. Se jokin niissä vain on.
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

10.01.2018 klo 14.39 1 tykkää tästä

Staalin kirjoitti:
Blaablaa


Mitä pahaa kappalejako on ikinä sulle tehnyt?
HArtsa

Rekisteröitynyt 10.06.2017

11.01.2018 klo 20.52

Olen Matiaksen arvostelun kanssa kaikesta täysin samaa mieltä paitsi tuosta vaikeustason epäreiluudesta.

Eihän se helppo peli ole, mutta siinä oppii aika nopeasti, että monista tilanteista on viisaampaa paeta. Hiiviskelemällä saa paljon aikaiseksi kun malttaa odotella. Jetpack pelastaa usein hankalistakin tilanteista ja maastoa käyttämällä pystyy keksimään aika veikeitäkin reittejä.

Kirjoita kommentti

57936

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova